Barokki oli pitkä aikakausi, jolloin paikalliset erot olivat suuria (italialainen barokki, saksalainen polyfoninen barokki, englantilainen musiikki jne.) Silloin suurimpina pidetyt säveltäjät ovat osa jo unohtuneet, sen sijaan aikakauden ykkösenä nykyisin pidetään J.S.Bachia, joka taas omana aikanaan oli "unohtunut". Välittömästi kuolemansa jälkeenkin miestä ei joitakin kosketinsoitinteoksia nyt laskematta paljoa arvostettu.
Samanlaisen "renessanssin" kuin Bachin musiikki on kokenut myöhemmin, voisi kokea moni ajan taiteilija. Jopa Händelinkin musiikkia opitaan koko ajan enemmän, kun pitkään mies nähtiin Messiaksen ja muutaman orkesteriteoksen luojana. Händel on kuitenkin erittäin suuri nimi, jonka Messias katsotaan yleensä Bachin h-mollimessun jälkeen suurimmaksi kuoroteokseksi (koko historiassa, ei vain barokissa). Sen sijaan on säveltäjiä, jotka eivät todellakaan ole suurnimiä, mutta joiden puolesta puhujia tutkijoiden joukossa alkaa olla kasvavassa mitassa.
Esimerkiksi Reinhard Keiser. Oman aikansa tunnetuimpia säveltäjiä.
Ja ajatella, että (sinänsä Bachin ja Händelin rinnalla ehkä kevyehkö) Vivaldikin löydettiin vasta 1970-luvulla! Ylipäätään kuva siitä, ketkä ovat barokin mestareita, saattaa olla vasta muotoutumassa. Vaikka muutamat nimet kuuluvat siihen itsestäänselvästi.
Miksi luomme musiikinhistoriassa alkeellisia muutaman nimen "luetteloita" asioista, kuten "Haydn&Mozart&Beethoven", joiden pitäisi pelkistää koko aikakausi? Todellisuudessa laatunimiä löytyy paljon enemmän. Mutta halutaan yksinkertaistuksia, joiden avulla voidaan ajatella, että jyvät ovat erottuneet akanoista, ja todelliset suurmiehet jääneet historiaan. Silloin ei tarvitse kaivella ja kuunnella yhtä ja samaa kaunista pianokonserttoa aina vain luottaen siihen, että "tämä on ammattilaisten mukaan aikansa valiota"?
On kieltämättä tuskallista ajatella, että barokin ja klassismin kaudet sisältävät paljon enemmänkin kuunneltavaksi "kelpuutettavaa" musiikkia kuin vain ne 3-4 nimeä kummaltakin aikakaudelta, joita musiikin kuunteluoppaat ehdottavat.
Barokin musiikin kirjon rikkaus
totuuslaajenee
3
151
Vastaukset
- Nortti_Röökimäes
Onhan barokki enimmäkseen ``Hilipatihippaata``
- hfhfytyturur
Soroslaisten rikkaus on homomatu.
- jujuy
Barokin aikana lainailtiin toisilta. Bach ja Händel jalostivat muiden tekeleitä.
Onhan hyviä barokkisäveltäjiä paljon. Telemann, Zelenka, Purcell, Scarlatteja kaksi, Albinoni, Loeillet, Ribayaz ym, ym.
Keiser esimerkki
https://www.youtube.com/watch?v=_65iWD47i5s
Faschin Missa breviksestä ei ole levytetty kuin Gloria -osa
https://www.youtube.com/watch?v=qiRsekhvveE
Ribayaz
https://www.youtube.com/watch?v=s-wIJkAbkzU
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14913148Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729601Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h949094Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k147720Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386704Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1476124Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri153114En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3911179Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71133YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet
www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutosneuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl84980