Tuulimyllyjä Savukoskelle!

Kintasaapas

Nyt kun Ylitornion tyhmänsorttinen kunta sanoi ei tuulimyllyille niin Savukoski voisi alkaa pystyttämään niitä pitkin harjuja ja vaaroja. Esimerkiksi Värriöjoen suunnalla olisi joutilaista nyppylää, samoin Tanhuan suunnassa, miksei muuallakin.
Kaavoitus vain käyntiin äkkiä ja yhteyttä tuulimylly-energiayhtiöihin.
Vähäisiä turisteja ne tuulimyllyt ei haittaisi ja poromiehetkin osaisivat normaalissa pikkupöhnässä kotiin tuulimyllyjen valojen avulla suunnistaessa.

Metsät kun ovat jo valtaosaltaan hakattu niin tuulella olisi tilaa pyyhkiä tuulimyllyjen siipiin tuottaen saasteetonta energiaa. Verotuloja tulisi kiinteistöistä. Infraa tulisi lisää, teitä ja sähköverkkoja. Paikallisille yrittäjille tulisi kissanpäivät konehommien muodossa. Tieverkko helpottaisi (sala)metsästystä ja poronhoitoa suuresti, eikä porojakaan haittaisi tuulimyllyt, pikemminkin päin vastoin, sääsket karkkoaisi aukeilta mailta.

Kunta saisi lisää verotuloja, muutenhan se on pitkälti avustusten varassa koko kunta veronmaksajien vähäisyyden takia. Moni paluumuuttaja harkitsisi paluuta kotikonnuilleen varsinkin kun saadaan Sokli tuulimyllyjen kanssa symbioosiin. Rautatie toimisi pitkälti tuulienergialla, samoin itse kaivos.

22

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Finpower999999

      Niin ja tyhmä sorttinen, Rovaniemi, Pello ja Ylitornio. Onneksi on vielä täysjärkisiä ihmisiä. Enempi tuhotaan Lapin luontoa, kuin suojellaan. Vaikka Lappi lyötäis täyteen tuulimyllyjä, ei vaikuta ilmastonmuutokseen. Tuhotaan satojen ihmisten elinkeino, toisin kuin luullaan myllyjen tuovan uusia työpaikkoja. Miksei etelään rakenneta tuulimyllyjä, merenrantaa on satoja kilometrejä.

    • rautiaisesko

      Kuka on paikallinen ökymaanomistaja tunturialueella?

      Parhaiten tienaa maanomistaja, joka antaa luvan rakentaa maalleen myllyjä. Minimissään kymppitonni vuodessa. Ja tuloa juoksee vuodesta toiseen.
      Ei muuta kuin kuiskuttelemaan Osaran aukeaa hakanneen isannän korvaan.

    • Kintasaapas

      Mitä luonnon tuhoamista tuulimylly edustaa? Ei niin mitään.
      Ihmiset ja luonnon elukat tykkäävät myllyistä, rahaa tuottavat kahmalokaupalla.
      Ilmastonmuutoskin tulee torjuttua siinä sivussa ikään kuin vahingossa. Suomen harvaanasutuimmasta kunnan asukkaista 0,024% näkisi mahdollisesti tuulimyllyt ja hekin tykkäisivät niistä.

      En ymmärrä tätä fundamentaalista suhtautumista ilmaiseen ja saasteettomaan energiaan.

      • Poromies

        ”Tuulivoimatuet ovat huikeat 2 miljardia euroa vaalikauden aikana. Kannattaisiko tukemista kannattaneen sdp:n Sanna Marinin pyytää eduskunnan tietopalvelua laskemaan montako täysipäiväistä hoitajaa kyseisellä kahdella miljardilla voisi palkata vanhusten hoivakoteihin”!


    • Matematiikka

      http://velkakello.fi./
      Valtiotalouden tarkastusvirasto VTV:n mukaan tuulivoimatuotannon tukeminen on osoittautumassa ennakoitua kalliimmaksi. Nykyisellä hintakehityksellä tukimenot ovat nousemassa arviolta yhteensä 2–3 miljardiin euroon vuodesta 2017 vuoteen 2030 mennessä.

      Sisäministeriö on ilmoittanut palauttavansa rajatarkastukset ajalle 13-17.7. Aiemmin mm. pääministeri Juha Sipilä on todennut, ettei rajoja voida ”sulkea” vaikka tarkastuksia voitaisiinkin lisätä. Sisärajatarkastuksen tarkoitus on estää sellaisten ihmisten pääsy Suomeen, jotka mahdollisesti uhkaavat turvallisuutta ja yleistä järjestystä.
      Viimeksi rajatarkastukset ovat olleet käytössä vuonna 2005, yleisurheilun mm-kisojen aikaan.

      Kannattaa lukea lehteä ja seurata tiedotusvälineitä!
      Rajat kiinni,ei tarkoita;että rajat suljetaan!
      Suomi-Venäjä raja on kiinni,mutta ei sitä ole suljettu!
      Halla-aho kun puhuu,niin toiset kuuntelee!
      Ei "jossittele",eikä puhu vertauksilla,vaan suoraan pelkkää asiaa!

      Hieno mies,ei puhu toisten päälle,eikä huido käsillään.
      Puhuu tosia,ei valehtele ja perustelee sanomansa!

    • saulainen_jamppa

      Minusta Niekkaan ja Nivatunturiin olis hyvä laittaa tuulimyllyjä, miksei myös Rannimmaiseen Sotatunturiin. Saataisiin nekin tuottamaan edes jotain.

      • Anonyymi

        Kannatethan ajatusta!
        Saatas neki joutavat kivikasat tuottamhan jotakikhan. Nyt maanheet vuosituhansia joutilhaana tyhyjän panttina.
        Ja kivitunturi ja vasatunturinniekka kans pitäs herättää elhon ja töihin.


    • Anonyymi

      parasta ois jos tuulimyllyalueet pystyttäisiin tekemään yksitysmaiden alueelle. valtio saa tuloja ja hyötyjä jo muutenkin ihan riittävästi erilaisista asioista.
      maanomistajat saisivat tyhjänpäiväiset vaaranlaet tuottamaan rahaa tekemättä yhtään mitään, tarvitsisi ainoastaan pistää vaan nimi alle sopimuksiin. tie tehtäisiin vaaranlakeen ilmatteeksi tai jopa korvausta vastaan, ja tunnetusti tien tekeminen palstaan parantaa palstan jälleenmyyntiarvoa. saataisiin maanomistajien tuottamattomat alueet hyötykäyttöön.

    • Anonyymi

      Tuulimyllypuistot ovat kauniita katsella. Sopivat hyvin Lapin luontoon.

    • Anonyymi

      Halla-aho kumoaa Keskustan Kulmunin populistisia syytöksiä. Suomi on EU:n nettomaksaja ja maksaa jo nyt omat maataloustukensa ja kaupan päälle myös muiden. Jussi on järkimiehiä ja osaa hahmottaa asiat syvällisemmin kuin vanhojen puolueiden poliitikot.

      https://www.facebook.com/teuvohakkarainen/videos/2142382749150857/

      Muistakaa äänestää!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kalajokilaaksoon rakennetaan 600 teollisuustuulivoimalaa pelloille, metsiin ja pihoille ensi kesän aikana!!

      Elämänedellytykset on viety. Myllyt ovat 2 kertaa niin isoja kuin Keski-Euroopassa käytetyt!

      Massamuutto stadiin alkaa!

    • Anonyymi

      Myllyä kehiin ja rupelit pyörimään !
      Halpaa sähköä meille

    • Anonyymi

      lappi tarvitsee tuulimyllyjä.
      eteenkin savukoski jossa niitä ei vielä ole.

    • Anonyymi

      Kuka alkaisi ajamaan asiaa ?

    • Anonyymi

      Jep, tästähän voisi ottaa joku poliitikko tehtävän hoidettavakseen ihan sydämmen asiana, että saataisiin Lappi täytettyä tuulimyllyillä ja sitä myöten halpaa sähköä paikallisille.

    • Anonyymi

      Nyt vihreää Eko-sähköä tuottamaan! Uuden hallituksen tuella ja kannustuksella...

    • Anonyymi

      Mitä Ruotsissa tapahtuu? Perjantaina palkittu ruotsalaiskirjailija totesi "Ruotsin olevan sodassa" ja naapurimaan poliisijohtaja kehottaa samaan aikaan ruotsalaisia "tottumaan ammuskeluun".

      PT-Median toimittamista tapahtumaraporteista on laadittu vaikuttava uutiskooste: ”Kuukauden ”helmet” Ruotsista”, jonka on julkaissut Facebookissa Mario Argenta.

      6.6. Malmö: Arabien valtaamalla Pyhän Johanneksen kirkon viereisen parkkihallin edustalla ammutaan usealla luodilla hengiltä arabirikollinen. Ei kiinniottoja.

      7.6. Linköping: Aamulla räjähtää kerrostalossa, 25 asukasta sairaalaan. Ei kiinniottoja. Tutkitaan rikoksena.

      10.6. Malmö: Keskusta eristetty, poliisi ampuu pommilla uhannutta ja etsii pommia. Ei tietoa pommin olemassaolosta.

      10.6. Malmö: Bellevuegårdenin sosiaalitoimiston luona tulitaistelu. Kuollut uhri ulkomaalainen rikollinen ja kiinniotetut myös ulkomaalaisia.

      10.6. Tukholma, Fagersjö: Puskasta löydetään ammuttu mies henkitoreissaan. Ei kiinniottoja.

      10.6. Uppsala, Gottsunda: Kahden jengin aseellinen yhteenotto keskellä päivää sivullisia kuhisevalla kadulla. Ei tietoa loukkaantuneista. Ei kiinniottoja.

      10.6. Norrtälje: Puukotus, uhrin henki säästyy nipinnapin. Yksi pidätetty murhan yrityksestä.

      11.6. Malmö: Kaksi yöllistä räjähdystä, yksi Rosengårdissa, kerrostalon eteisaulassa ja toinen keskustassa, kohteena pizzeria, jota on pommitettu aiemminkin. Myös pakoauto löytyy poltettuna. Ei loukkaantuneita, ei kiinniottoja.

      11.6. Poliisi tiedottaa, että tilanne Malmössä paha, mutta ”ei syytä pelkoon”.

      12.6. Malmö, Rosengård: Kerrostalon eteinen räjäytetään tuusannuuskaksi. Ei loukkaantuneita, ei kiinniottoja. Huomioitavaa, että koko talo on ulkomaalaisten asuttama, tekijät palestiinalaisia, vaikkei poliisi sitä ”tiedäkään”.

      13.6. Malmö: Poliisilaitosten turvatasoa lisätään, 24/7 vartiointi. Syytä ei kerrota, kunhan nyt varaudutaan.

      16.6. Tukholma, Östberga: Noin 20 auton tuhopoltto. Ei ainut tapaus alueella kesäkuussa. Ei kiinniottoja.

      17.6. Tukholma, Huddinge: Pommi ravintolan edessä vie julkisivun mennessään. Ei loukkaantuneita, ei kiinniottoja.

      17.6. Mellakkaa johtanutta arabialaista arabialaiseksi kutsunutta poliisia kiitetään tekemästään hengenvaarallisesta työstä rasismisyytteillä, sakoilla ja väliaikaisella virastapidättämisellä.

      23.6. Linköping, Skäggetorp: Pistooli-iloittelua, kaksi loukkaantunutta, kaksi kiinniotettua. Tutkitaan murhan yrityksinä.

      23.6. Kramforss: Aseellinen yhteenotto asuinhuoneistossa, yksi loukkaantunut, kuusi kiinniotettua.

      23.6. Göteborg, Angered: Virkavalta hälyytetään tutkimaan naisen pahoinpitelyä. Ruotsalainen mies puukottaa poliisia, toinen poliisi ampuu ruotsalaismiestä. Kukaan ei kuole. Miestä epäillään murhan yrityksestä.

      23.6. Tukholma, Tensta: Perheväkivalta yksityisasunnossa johtaa naisen kuolemaan. Yksi kiinniotto. Tutkitaan murhana.

      24.6. Västerås: Kaupungin keskustassa iltakahdeksan aikaan, vilkkaalla kadulla mieheen tyhjennetään käsiaseellinen. Uhri haavoittuu vakavasti. Useista silminnäkijöistä huolimatta ei kiinniottoja.

      24.6. Ängenholm: Puolilta öin pommi lennättää katutasoparvekkeen taivaan tuuliin. Ei loukkaantuneita, ei kiinniottoja.

      24.6. Göteborg: Parkissa ollut auto räjäytetään ilmaan. Ei loukkaantuneita, ei kiinniottoja.

      24.6. Skoone, Perstorp: Kymmeniltä lampailta viilletty kurkut auki. Sen lisäksi tiineinä olleilta lampailta viilletty vatsat auki ja revitty karitsat ulos. Epäselvyyttä tekijöistä, mutta ulkomaalaiset uhkailleet kauhistuneita paikallisia tapauksen johdosta.

      25.6. Kööpenhamina: Katutaistelussa kaksi Ruotsissa (Rinkeby/Järva/Tensta-akselilla) asuvaa afrikkalaista gansteria ammutaan hengiltä. Tapahtumapaikalla myös seulaksi ammuttu auto. Rinkebyn islamilaisen keskuksen imaami toimittaa suruviestin omaisille samalla kun Rinkebyssä juhlitaan näitä teloitustyyppisiä murhia viinalla, huumeilla ja ilotulitteilla valvottamalla paikallisia koko yö. Murhat ovat osa isompaa gangsterien murha- ja kostokierrettä. Yksi kiinniotto.

      26.6. Örebro: Yökerhoon viritetty pommi aiheuttaa massiiviset vauriot ja aiheuttaa myös tulipalon. Räjähdyshetkellä kiinteistössä väkeä, mutta henkilövahingoilta ilmeisesti vältytään, sillä kukaan ei hakeudu sairaalaan eikä raatoja löydy. Ei kiinniottoja. Viranomaiset luokittelevat tapauksen ”erikoiseksi”. Tapa, jolla myös mm. terrori-iskut luokitellaan.

      26.6. Uppsala, Stenhagen: Aseellisen katuyhteenoton luoteja harhautuu ikkunoitten läpi myös täysin ulkopuolisten asuntoihin. Kukaan ei loukkaannu. Vain hylsyt ja luodinreiät kertovat tapahtuneesta. Ei kiinniottoja.

      26.6. Uppsala, Kvarngärdet: Alueen asukkaitten lukuisia ilmoituksia ammuskelusta. Ei konkreettisia löytöjä eli ei vahvistusta tapahtuneelle.

      26.6. Autojen tuhopolttoja niin Malmön Oxiessa, Sorgenfrivägenillä ja Båstadissa. Ei kiinniottoja. Tutkitaan tuhotöinä.

      27.6. Tukholma, Vällingby: Koraanikoulun johtoa tuomitaan törkeistä talousrikoksista. Taloudellinen hyöty yli miljoona euroa.

      30.6. Sollentuna: Rauhatonta, poliisia työllistäny

    • Anonyymi

      aika tyyntä on. nyt ei tuulimylly juurikaan pyörisi.

    • Anonyymi

      Savukosken uusi koulurakennus maksettaisiin hyvinkin äkkiä tuulivoimarahoilla.
      Poromiesten ja puolukanpuhdistajien verorahoilla lyhentäminen kestää ainakin 200 vuotta.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5887
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3727
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      2008
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1809
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1246
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1229
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1037
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      980
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe