Ulkomailla on enemmän työtä

tyhmäkansa

ja vähemmän mielipiteitä työnhakijoiden terveydestä kuin Suomessa. Sana workforce mittaa työikäisten määrää russian economy artikkelissa, jolla ei ole täällä mitään merkitystä. Oli se totta tai ei, että työnhakijalla on koulutuksen puute, alkoholismia, luonnevika tai rikostausta tai vähän kavereita, niin työnhakijaa ei haluta töihin työn takia vaan yrityksen omistajan halusta. Liian pienet kuviot sallivat työnantajan asenteen nojalla tehdyn rekrytoinnin, eikä hallitus, investoinnit, suurtuotanto, markkinasuuntaukset tai tarve. Mikään syy ei oikeasti riitä palkkaamatta jättämiseen. Työn hakeminen on tosi nihkeää ja odotukset epärealistisia. rehellinen työnhakija ei merkkaa mitään vaan sellainen TV-idylli. Kouluttautuminen ei aidosti ratkaise puutteita vaan vain se kynnys nousee, mihin sinut halutaan. Siksi Suomessa on samaan aikaan pula työntekijöistä ja työpaikoista ja minä en varmaan tule koskaan tekemään työtä läheisellä teollisuusalueella, vaikka käynkin lenkillä ja suoritin yhden ammattitutkinnon loppuun.Ei se ole ainoa kokemukseni, mutta sama nihkeys saada töitä pätee kaikissa työnantajissa. Eikä se johdu siitä, että puljun budjetti olisi tiukoilla Pärjään perheen kanssa omistusasunnossa ilman sitä. Ei se ole ainoa kokemukseni, mutta sama nihkeys saada töitä pätee kaikissa työnantajissa. Eikä se johdu siitä, että puljun budjetti olisi tiukoilla

1

139

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyhmäkansa

      Työn hakeminen pk-yrityksistä on sama kuin kysyisi pomoltaan, että voiko tulla hänen kavereidensa kanssa illanviettoon hänen kotiinsa. ET VOI.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1230
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1158
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      133
      1122
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      990
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      97
      961
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      805
    7. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      46
      761
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      751
    9. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      192
      696
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      669
    Aihe