Suomen naishiihtäjät raukkamaisia selittäjiä ja valittajia

Suomen naishiihtäjät hiihtivät Seefeldissä juuri niin huonosti kuin ennakolta oli odotettavissa. Kun kisoissa meni huonosti naiset alkoivat selitellä. Syy huonoon menestykseen olikin huollossa. Sukset eivät luistaneet tai ne lipsuivat. Kaikki oli pielessä. Krista Pärmäkoski oli päävalittaja.

Naisten sukset luistivat yhtä hyvin kuin kaikkien muidenkin hiihtäjien sukset. Valittaminen oli turhaa. Se todisti vain sen, että suomalaisnaiset olivat raukkamaisia ja pikkusieluisia häviäjiä.

Ps. Suomalaiset naiset osallistuivat itse suksien voiteluun antamalla suksien huoltajille palautetta. Kaiken lisäksi he valitsivat suksensa useista etukäteen voidelluista suksipareista. Jälkikäteen ei pitäisi puhua mitään, jos on kerran osallistunut itse suksien voiteluun ja valitsemiseen.
3106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aina on muistettava se, ettei hiihtäjät pärjää toimivaa huoltoa, ja vaikka huoto olisi kuinka hyvää työtä tehtyt, niin tulosta ei tule, jos hiihtäjä ei ole huippukunnossa ja tarpeeksi hyvä kyvyiltään. Sellainen omatoiminen hiihtäjä, joka on itse halukas ja kiinnostunut suksihullosta ja niiden testaamisesta, varmasti on eniten huollon kanssa väleissä. Hyvät käytös kuuluu kaikille. Hiihtäjät eivät pärjää ilman laadukasta huoltoa. Huollon laadukkus tule esiin hiihtäjien menestyksen kautta, mikäli on sellaisia lahjakkuuksia.

Äänestä
  • Suomen joukkueen suksihuollossa ei ollut mitään vikaa. Suomen naishiihtäjien käyttäytyminen oli sitä vastoin ala-arvoista. Sivistymättömiä naisia, joilla om liian suuret luulot itsestään.

    Äänestä

Suomen hiihtojoukkueen naiste voivat lopettaa hiihtämisen. Voittajia heistä ei tule, Niskanen ja Pärmäkoski ovat jo hiihtonsa hiihtäneet ja nuoremmat ovat lahjattomia. Suomen kilpahiihto voidaan ajaa alas Tanskan malliin, mutta jos sitä halutaan jatkaa, joukkueeseeen on löydettävä uudet nimet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Artukainen kirjoitti:

Suomen naishiihtäjät hiihtivät Seefeldissä juuri niin huonosti kuin ennakolta oli odotettavissa. Kun kisoissa meni huonosti naiset alkoivat selitellä. Syy huonoon menestykseen olikin huollossa. Sukset eivät luistaneet tai ne lipsuivat. Kaikki oli pielessä. Krista Pärmäkoski oli päävalittaja.

Naisten sukset luistivat yhtä hyvin kuin kaikkien muidenkin hiihtäjien sukset. Valittaminen oli turhaa. Se todisti vain sen, että suomalaisnaiset olivat raukkamaisia ja pikkusieluisia häviäjiä.

Ps. Suomalaiset naiset osallistuivat itse suksien voiteluun antamalla suksien huoltajille palautetta. Kaiken lisäksi he valitsivat suksensa useista etukäteen voidelluista suksipareista. Jälkikäteen ei pitäisi puhua mitään, jos on kerran osallistunut itse suksien voiteluun ja valitsemiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu