Pohdimme tässä asuinpaikkaa, mikäli päädymme muuttamaan pohjoiseen. Muutama kysymys.
Luin jostain keskustelusta koulukiusaamisesta, onko tällaista Muoniossa runsaasti? Entä uskonnollisuus? Olen jostain saanut käsityksen, että Muonio on uskonnollinen paikkakunta. Näkyykö tämä paikkakunnalla normaalissa arjessa?
Miten peruspalvelut toimivat? Löytyykö asuntoja hyvin kesä-aikaan? Nyt näyttäisi olevan melko huono tarjonta.
Jos tulee vielä mieleen jotain muuta mitä olisi hyvä tietää ennen muuttopäätöstä niin olisi mukava kuulla.
Ennen muuttoa kyselyä
16
<50
Vastaukset
- Niinson
Kyllä Muoniolaisten ainut uskonnollisuus on se, että vähintään joka toinen uskoo itsestään liikoja ja luulee olevansa vähintään jumalasta seuraava ellei isompikin herra.
- muuttuuko
mistä päin muutatte?
- Eipahin
Pieni kylä ja matkat pitkät. Peruspalvelut ok. Luonnosta pitää tykätä ja lumi on tärkein elementti. Lentokenttäkin lähellä, kyllä täällä voi asua.
- Alkuperäinen
Helsingistä muutetaan, syntyjään olemme pienemmältä paikkakunnalta maalta.
Pitkät matkat eivät haittaa ollenkaan. Etelän sateisia ja liukkaita talvia ei tule ikävä, luonnosta ja lumesta pidämme. Lapissa on tullut kuljeksittua jonkinverran, mutta eihän siitä sellaista kuvaa saa.
Taidamme varovaisesti alkaa työtä katselemaan. - Koskenkorvaa.otan
Viinakauppa sisältyy muuttoon.
- tervetuloaa
millaista työtä....siinä on vaihtoehdot vähissä. monet perustavat oman yrityksen . yleensä matkailun ohjelmapalveluihin liittyvän.
- lusto
Muonio on "onnellisten" paikkakunta.
- Lappiinruotsiin
Nimimerkkillä kirjoittanut Alkuperäisenä en harkitsisi muuttoa Muonioon mutta pohjoiseen kyllä ja miksipä ei pohjois-Ruotsiin siellä on pula työvoimasta vähän joka-alalla ja liksatkin ovat kohdallaan kuten kaikki muutkin asiat
- Kokeileppas
Muuta vaan, jos intoa ja halua on. Pääseehän täältä pohjoisesta pois! Ei täällä kaikki ole "sekopäitä", vaikka kirjoitukset ovat mitä on
- Alkuperäinen
Ruotsiin emme lasten vuoksi voi lähteä, uusi kieli olisi liian hankala.
Olisi kiva kuulla miksi ei Muonioon? En tunne loppujen lopuksi kovin syvällisesti paikkaa. Pienissä paikoissa on monesti naapurikyttäämistä ja kateutta, se ei pelota mutta onko jotain muuta jota meidän pitäisi tietää? Kertokaa toki _kaikki_, hyvät ja huonot!- Positiivisuutta
Älkää antako näiden muutamien vastausten vaikuttaa päätöksen tekoon. Muonio on kehittynyt ja mennyt eteenpäin. Matkailun vaikutus on ollut suuri.
- Itsekinmuuttanut
Uskonnollisuus ei näy arjessa, jollei itse halua. Koulukiusaamiseen on puututtu. Asunnot ovat ongelma. Kunta on ryhtymässä rivitalon rakentamiseen, josta vähän apua.
- Harkitkaa
Itsekinmuuttanut kirjoitti:
Uskonnollisuus ei näy arjessa, jollei itse halua. Koulukiusaamiseen on puututtu. Asunnot ovat ongelma. Kunta on ryhtymässä rivitalon rakentamiseen, josta vähän apua.
Rivitalo tulee vain vanhuksille joita on noin joka toinen muoniolainen.
Vanhakantainen lestaadius näkyy kaikessa sitä on turha kieltää.
Koulukiusaamista ei ole saatu loppumaan mutta sitä piilotellaan ja opettajia potkitaan sopivin välein pois vieroistaan.
Etelästä tuleet viranhaltijat pysyvät hyvin lyhyen aikaa Muoniossa! Jostain syystä!
Muualla maisemat kauniita mutta Muonion keskusta ei ole juuri muuttunut moneen kymmeneen vuoteen. Yksi kaupparakennus rakennettu keskustaan ja siitäkin on jo pitkä aika. Ankea ja ruma läpikulkukylä. Istutuksia ei koko kylällä missään. Pusikoita vähän työttömät karsineet viime vuosina.
Tärkeimmät palvelut on kaksi ruokakauppaa, apteekki ja yksi huoltoasema sekä Lapin paras varaosaliike.
Kannattaa lukea muonio24 sivuja noin 10 vuotta taaksepäin, niin yleiskuva on jo melko hyvä Muoniosta.
- Pitäisiköollahuolissaan
Euroopan puhtain ilma, lapin onnelisimmat asukkaat ja lapin pienin työttömyysprosentti luulis täälä jonku viihtyvän.
- Onnikonni
Kenen jonku? Ne viihtyy joiden on pakko.
Paljon niitä jotka käyvät ottamatta parhaat palat puhtaasta luonnosta mutta ei niistä ”onnellisista” ole yhtään kiinnostuneita.
Omistavat osakkeen, mökin tai vanhan perintökiinteistön jossa käyvät etelän kiireistä rauhoittumassa. Eivätkä käytä Muonion palveluita. Tuovat kaiken tullessaan paitsi polttoaineen. - OlkaammeTyytyväisiä
Onnikonni kirjoitti:
Kenen jonku? Ne viihtyy joiden on pakko.
Paljon niitä jotka käyvät ottamatta parhaat palat puhtaasta luonnosta mutta ei niistä ”onnellisista” ole yhtään kiinnostuneita.
Omistavat osakkeen, mökin tai vanhan perintökiinteistön jossa käyvät etelän kiireistä rauhoittumassa. Eivätkä käytä Muonion palveluita. Tuovat kaiken tullessaan paitsi polttoaineen.Joo, eivät käytä palveluita!
Ostavat kaikki Muoniosta, myös rakennustarvikkeet kunnostaessaan vanhoja "perintökiinteistöjään" ja vanhenevia loma-asuntojaan. Tuovat siis rahaa käydessään Muoniossa.
Eivät käytä muoniolaisia sosiaalipalveluita, vaan menevät etelässä oleville kotipaikkakunnille sairastelemaan ja myöhemmin dementoitumaan; eivät siis ole muoniolaisten veronmaksajien rasitteena. Mikäli Muoniossa käydessään tarvitsevat lääkäri- tai hammaslääkäripalveluita, käyttävät yksityisiä, hyviä muoniolaisia tai leviläisiä ja äkäslompololaisia palveluita.
Eivät tosin maksa Muonioon verojakaan. Pitäisikö maksaa? Ei, koska eivät käytä mitään Muonion kunnallisveroilla katettuja palveluita. Tosin maksavat valtionveroina ja alveina maksetuista veroista valtionapuina muoniolaisille tuotettuja sosiaalipalveluita eli osallistuvat myös Muoniossa kirjoilla olevien sosiaali- ja terveyskustannuksiin.
Hyvällä omalla tunnolla haistelen muoniolaista, maailman parasta ilmaa ja nautin muoniolaisesta luonnosta ja mielelläni olen tekemisissä paikallisten ihmisten kanssa, jos hyväksyvät kanssakäymisen. Yleensä hyväksyvät ja ovat ystävällisiä ja mukavia ihmisiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1101971
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1761417Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll141275Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?651178En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061177- 951048
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K731010- 87986
Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289793Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107778