Haluaisin roolista pois

No jokainenhan meistä voi päättää mutta elämänsä suunnan ja päätöksen jälkeen toimia toisin. Vaati oivaltamista ja motivaation edetä tavoiteeseen. Miksi ei ole onnistunut sinulta?

Anna anteeksi , älä tuomitse ja hengähdä , tässä sitä vaan ollaan ja kaikki menee just niinku pitääkin :)

Itsellä ei ole täysin samanlaisia kokemuksia, mutta myös monenlaista turvattomuutta on taustalla. Lisäksi monessa kohtaa elämää luotto on mennyt ihmisiin. Olen aina ollut ylikiltti ja pyrkinyt tulemaan kaikkien kanssa toimeen aika lailla myötäilemällä muita, jotta mut hyväksyttäisiin. Lopulta mut "pelasti" hetkellisesti monet mt-ongelmat, joista parantumisprosessi on tuonut eteen sen tuskan kanssa, että mä en osaa, uskalla ja monestikaan edes halua saatika pysty muodostamaan toisiin ihmisiin kunnollista ihmissuhdetta. Parisuhde on, mutta sanotaanko, että sekin on tosi vaivalla rakennettu ja meni varmaan yli 3 vuotta, ennen kun uskalsin siihenkään luottaa täysin. Lisäks viime vuosina on tullut tilalle valtava viha kaikkia ja kaikkea kohtaan. Se on sellaista silmitöntä raivoa, katkeruutta ja toisaalta myös surua menetetyistä asioista. Myös elämänpelkoa. Itsekin haluaisin tuosta vihasta ym. pois, mutta välillä mietin, kuuluuko se vaan myös tähän paranemisprosessiin...? Tai kun vuosia varmaan se viha on ollut jossain piilossa ja tukahdettuna, niin senkin pitää päästä ulos. Eihän se mukavaa ole tuntea sitä vihaa ja usein se ahdistaa ja pelottaa... Välillä se viha myös tuntuu voimauttavalta, koska se estää sen, ettei enää anna kohdella itseään kaltoin. Se auttaa pitämään itsestä huolta. Mutta välillä kun se menee yli (lähinnä sisällä kuohuu niin, että tuntuu että räjähtää - ei purkaudu ulos!), niin on tosi hirveä olo. Toivon kuitenkin, että se tasoittuu... Epäilen kuitenkin, että vihallakin on tarkoitus! Se pitää vain jotenkin ottaa vastaan.... ?

En oikein tiedä, miten muihin ihmisiin voisi saada yhteyden? Ehkä ajan kanssa. Tunnistan tuon katkeruudenkin ja se kyllä syö... ehkä sekin pitää tuntea ja oppia ajan myötä jotenkin päästämään irti? Se ehkä myös vaatii sitä, että uskaltaa opetella luottamaan muihin ihmisiin taas. Itse huomaan, etten meinaa antaa muille edes mahdollisuutta. Moni kuvaa, että olen lämmin ja helposti lähestyttävä ihminen, mutta samaan aikaan olen arvoitus ja minun kanssa on vaikea päästä pintaa syvemmälle, kun muurit ovat niin korkeat. Se on minun suojani, mutta samalla se pitää minut erossa muista.... Itse olen yrittänyt opetella antamaan muille mahdollisuuksia. Yritän tehdä elämästäni miellyttävää ja hyvää kaikin tavoin, yritän voida hyvin. Sen jälkeen on mahdollista päästää myös muita lähemmäs ja pikkuhiljaa tutustua ihmisiin. En enää piiloudu sairauksieni taakse, vaan olen ottanut vastuuta itsestäni, tekemisistäni, tunteistani ja siitä mitä haluan ja koitan toimia niiden mukaan. Toimin vastoin tunteita, jotka pitävät kiinni sairastamisissa tai pahassa olossa. Opettelen tuntemaan myös pikkuhiljaa itseäni... pikku askelin. Kuka olen, mitä haluan, mitä kohti pyrin ja keiden kanssa. Se myös vaatii, että on oikeanlaisia ihmisiä ympärillä....

Tulipa jaarittelua. En varmaan edes vastannut oikein kysymyksiisi. Kaikki varmaan kuulostaa hullulta mitä kirjoitin, mutta nyt tuli sellainen tajunnanvirtaus.

Toivon, että pääset roolistasi pois - sellaisesta roolista, joka estää sinua olemasta juuri sinä! Joka erottaa sinut muista. Se on varmasti tosiaan joku suoja, mutta myös samaan aikaan haitallinen sellainen pidemmällä tähtäimellä. Anna myös vihan ja katkeruuden tulla ja hyväksy ne. Voi myös olla, että sinun pitää hyväksyä itseäsi, elämääsi, menneisyyttä ja kaikkea mahdollista pikku hiljaa... löytää se, kuka on siellä roolin takana. Kuka sinä oikeasti olet ja mitä haluat. Pidä itsestäsi huolta ja tee asioita, joita rakastat! Tsemppiä elämääsi!

Kiitos hyvästä aloituksesta.Itsellä on ollut roolit päällä lähes koko elämäni.Olen 67v mies.Kasvanut kodissa jossa ei tunteita näytetty.Isä oli pahasti sotavammainen,jota pelkäsin kuollakseni.Lapsuudesta asti opin roolit,joilla selviytyä.Keksin ja liioittelen saavutuksiani kaikessa.Urheilussa ja kaikessa.En vaan opi hyväksymään iteäni sellaisena keskinkertaisena miehenä.Olen käynyt terapiat läpi ja päässyt kyllä irti vihasta ja katkeruudesta,mutta roolin veto jatkuu vaan.Joskus se ahdistaa kovaa,mutta näillä mennään loppuun asti.Hyvä itsetuntemus auttaa hieman.