I-vaiheen avioerohakemus on lähetetty ja pitkälle toistakymmentä vuotta kestänyt liitto päättymässä. Talouteen on siis kertynyt tavaraa jonkin verran ja nyt ne pitäisi luetteloida ja "hinnoitella", mutta miten se tapahtuu. Kuka määrittää minkä arvoinen on yli kymmenen vuotta vanha sohvakalusto tai n. 5v. vanha tv uutuuttaan ovat olleet ostohinnaltaan suurin piirtein saman arvoiset, mutta sohvakalusto on aivan kulunut kun taas vastaavan hintainen tv toimii moitteettomasti, eikä sen kestoikää voi ennustaa? Miten muut ovat toimineet ja mistä apua ja neuvoja?
Oikeudenmukainen ositus?
eroamassa
142327
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ennen kannatti hommata uskottu mies / henkilö arvioimaan omaisuutta (vähän samoin kuin ihmisen kuollessa), kannattaa siellä olla molempien paikalla, jos toinen arvioikin tavaran arvon isommaksi voi hän maksaa puolikkaan ja näin saada haluamansa itselleen. Kalliimpiin kuten auto, asunto, kannattaa käyttää automyyjää ja kiinteistövälittäjää. Kyllä näihin asioihin saa selvyttä esim. oikeusaputoimistosta. Minullakin on kokemusta "jakamisesta", siinä ei silloin kysytty mihin rahoja oli käytetty, tavaran maksaja oli pääasia, joten minulle jäi tuulenhuuhtoma p...e. En vaan jaksanut silloin riidellä enempää.
Enpä usko, että erotilanteessa ihan kauheesti "oikeudenmukaisia" osituksia on olemassakaan. Mutta yhtenä sääntönä voisi pitää, ei millään käytetyllä tavaralla ole suurtakaan jälleenmyyntiarvoa. Ihan oikeasti, mieti mitkä tavarat ovat sinulle tärkeitä, pyydä saada ne ja unohda loput. Oli ne sitten minkä arvoisia tahansa.
Ymmärrän, että tilanne voi olla hankala, jos osapuolilla on eriävät käsitykset irtaimiston arvosta, ja kumpiaan ei anna piirun vertaa periksi. Kyllähän se on tietenkin tärkeää, että jako tapahtuu suurinpiirtein tasapuolisesti, mutta ei kannata tehdä kärpäsestä härkästä. Jos ette pääse sopuun kohtuullisista arvioista, myykää kamppeet pois johonkin osto- ja myyntiliikkeeseen ja jakakaa myynnistä saadut rahat puoleksi. Eipä olisi ainakaan epäilyä tavaroiden oikeasta arvosta =) Hyvällä tuurilla kumpikin älyätte pudota takaisin maan pinnalle. Voitte sitten kumpainenkin harrastaa tarjouskilpailua putiikin kanssa saadaksenne rakkaan töllönne ja sohvanne takaisin.....
Ei irtaimistoa yleensä "hinnoitella" ositus- ja erottelusopimuksessa, vaan ne kuitataan jokseenkin yhdellä lauseella.
Pienimmän riesan tie on, kun keskenänne jaatte tavarat, periaatteella "tuo sohva on jokseenkin saman arvoinen kuin kirjahylly" ja sitten mietitte kumpi tarvitsee sohvaa enemmän. Luulisi että 90% irtaimistosta jaettavissa "sulle-mulle" ilmaan päivän hinnan miettimistä ... lopuksi jätätte kinattavaksi ne joita ei kumpikaan tahdo tai molemmat kokevat tarvitsevansa, ja sitten vaitta keltaisestapörssistä tai huuto.net:stä katsotte mitä vastaavasta pyydetään.
Ja jos oikein vaikeaksi haluatte asian tehdä, niin pyytäkää oikeudelta pesänjakajaa ... ei ole muuten ihan halpaa huvia.
Juu, mulle sopis tuo sulle-mulle tyyli, mutta tämä eron toinen osapuoli on juuri sellainen, että sille pitää olla näitä laskelmia. Koko avioliiton ajan olen joutunut kuulemaan mieheltä, mitä kaikkea hän on maksanut ja tavallaan hän on laskenut "velkasaldoa" minulle. Äitiyslomat ja hoitovapaa "kerryttivät" huimasti saldoani, kun toin niin vähän kassaan. Lisäksi työpaikka hoitoalalla on "varmistanut" sen, että tienauspuoli on jäänyt aina heikommaksi, kuin teknisellä sektorilla duunia tekevällä miehellä.
eikös avioehdoton liitto tarkoita että kaikki omaisuus pannaan puoliks? ja eikös avioliitto tarkoittanu että ukkokin voi elättää, teillähän oli lapsia ja kaikki?! hyvä etten ukkoos tapaa etten vetäis turpaan s-nan ahnetta paskaa! ei sillä o mitään tekemistä teknisen alan kanssa, mätämunia on joka alalla. jaksamista sulle ja hommaa kunnon juristi, vaikka oikeusaputoimistosta
Tekniselle sanoisin, että olet oikeassa, että kaikilla aloilla on kusipäitä, mutta minun ideani ei ollutkaan leimata teknisen alan ihmisiä, vaan kuvata palkkaeroa, joka teknisellä puolella saattaa olla tuplastikin sen, mitä hoitoalan immeinen saa. Meillä on juuri näin. Meillä vaan ei tämä toinen osapuoli ole tajunnut perheen merkitystä sellaiseksi yhteiseksi hankkeeksi, jossa, ainakaan minun mielestäni, kuuluisi laskea, mitä kukin tuo pottiin, vaan se nähdä se hankkeena, jossa toimitaan yhteisen hyvän saavuttamiseksi kaikin voimin eikä mitata, onko toisen "panokset" suuremmat kuin toisen.
Juu puoliksi se omaisuus on tarkoitus jakaa ja tulen pitämään puoleni ja olen jo oikeusavustajan kanssa jutellut. Tässä vain mies rupesi itselleen tyypillisesti räknäämään, että jos hän saa perheen "viihdekeskuksen" eli tv-dvd-video cd-kasettisoitin-vahvistin-kaiuttimet versus minulle kuluneet sohvakalusto ruokailukalusto, niin meneekö tasa? Ostohinnoista hän lähti niitä arvottamaan, mikä ei todellakaan ole järkevää, kun kyseiset tavarat eivät ole siten verrattavissa. No ehkä näistä saadaan lopulta selvyys, mutta kaipasi neuvoja, miten muut ovat "arponeet" näitä tavaroita.
Turpiin tää pian-ex olis muutaman kerran tarvinnut joltakulta kunnolla, mutta olen sitä mieltä, että väkivaltaan turvautuminen on itseasiassa heikkouden merkki. Sikäli hänelle olisi hyvä ollut hyvä opetus, kun joku isompi olis vähän "opettanut". Tämä heikko itsetuntoinen surkimus ja iso mies on näet tuuppinut ja läiminyt (ei usein, mutta enemmän kuin kerran) minua (yli 20 cm) lyhempää ja paljon kevyempää. Joku kohta sanoo, että miksen jättänyt ja lähtenyt heti ekan kerran jälkeen, mutta sen ymmärtää ne, jotka ovat itsekin jääneet ja uskoneet toisen lupaukset muutoksesta jne. Sitä ei hevillä voi uskoa, että toinen on tosiaankin sellainen luonnehäiriöinen tyyppi, joka osaa maanitella ja pitkään pystyy saamaan toisen luulemaan olevansa syyllinen lyöjä-valehtelija-narsistin tekoihin. Omalta osaltani olen jo jonkin aikaa tajunnut tämän "pelin" ja tajunnut senkin, että avioliiton osapuolena minä en voi kaikkea kaataa toisen niskaan, mutta tosiasiat on jopa meidän tapauksessa tämä ukkokin uskaltanut myöntää. Mua koskevat syytteet ovat hänen puoleltaan kohdistuneet "haluuni hallita toisia", mutta sitä halua minulla ei ole, vaan halu pitää perhe-elämässä lapsillekin tärkeä vakaus on. Vastuun tasajakoa olen tarjonnut tämän kohtalaisen pitkän liiton aikana, mutta tosiasiassa hän ei liene kykenevä siihen, koska on jumittunut omaan käyttäytymismalliinsa, jonka juuret johtavat hänen lapsuuden kotiinsa ja erityisesti äidiltä saatuun käyttäytymismalliin. Sitä vain toinen on kaatanut alusta pitäen mulle päävastuun lasten arjen ja kodin hoidosta ja tehnyt omia "irtiottojaan" eli överiksi meneviä kaljoittelureissuja, kun itselleen sopii. Tyyppi ei tunne juomisessa rajaansa, joka tarkoittaa sitä, että olusia menee aivan järjettömästi ja tyyppi ei ikinä sammu vaan käy agressiiviseksi ja entistäkin itseriittoisemmaksi = vaaralliseksi kaikille lähimmäisille (kerran meinasi hänen oman serkkunsa henki mennä, kun olivat yhdessä juoneet ja tämä meikäläisen kokoinen serkkupoika alkoikin ukosta äkisti olla ärsyttävä, kun rupesi sanomaan,että pitäisi lopettaa ryyppäys ja mennä nukkumaan).
Oikea hinta avioerossa tavaroille on tavaroiden todennäköinen myyntihinta omaisuutta jaettaessa eli ositusta tehdessä. Ts. käypä arvo.
kuten sulle tässä vastattukin ... oikea hinta on käypä hinta (mitä siitä saisi, jos nyt myisi .. ei jos nyt ostaisi). Ja aviliitossa kaikki menee käytännössä puoliksi, niin ennen erottelua (mitä kukin saa) tehdään ositus (siis pelkkiä euroja tarkastellaan) ... miehesi oikaisee erotteluun.
Mutta sinun valittava, tahdotko viime kädessä tapella oikeudessa vai antaa olla ... mutta vahvoilla olet juridisesti, fyysistesti et välttämättä... *ikävää*
.. ja niillä miehen kirjanpidoilla ei mitään merkitystä, juridisesti siis ...
kun varsinkin väkivaltanen ja manipuloiva mies saa suuremmen osan omaisuudesta.Usein on henkisesti niin rikki erotilanteessa että luopuu siitä mikä itselle kuuluu,saadakseen mielenrauhan.Näin kävi mulle ja mitään ei voi jälkikäteen muuttaa.
Entäs kun kodista pois muuttaja tekee suullisen sopimuksen siitä että kotia ei rikota ja ostaa itselleen uuden koti-irtaimiston. Sovittiin että entiseen kotiin jäävä irtaimisto arvioidaan ja puolet maksetaan rahana. Ajatus oli että lapsille jää ehjä, turvallinen koti. Niin jäikin. Mutta kun osituksen aika tuli niin irtaimiston arvon puoliso määritteli 1000 € arvoiseksi. Kyseessä on ison omakotitalon koko irtaimisto. Mitä tehdä? Tavaroillahan minä en tee mitään enää, kun olen uudet jo ostanut. Se siitä viimeisestäkin luottamuksesta. Ja lapsista piti olla kyse. Hyviä neuvoja?
ellei sopua näköjään synny ... niin oikeuteen ja hyvän juristin kanssa.
Älytöntä touhua tollanen irtaimen asunnon arvottaminen. Asunnon, auton tms. kalliin jutun vielä ymmärtää, mutta että sohva! Minusta voi muija viedä mitä haluaa mukaansa ottaa. Se vain tavaraa, täysin arvotonta roinaa.
Omassa erossani helpotti kovasti avioehto, jonka olimme tehneet heti avioitumisen jälkeen. Omaisuudesta ei tarvinnut riidellä ja avioliitossammekin olimme aina hankkineet irtaimistoa vuorotellen tai fifty-fifty puoliksi. Näin erotessa jako oli kutakuinkin helppo ja kivuton. Arvioimme yhdessä mitä kumpainenkin tarvitsee (välillä tietysti tapeltiin ja rajusti), mutta samalla kai kävimme eroa läpi vähän syvällisemminkin. Vielä jälkeenkinpäin olemmme vaihteneet tavaroilla omistajaa. Tähän varmaankin vaikutti osaltaan se, että halusimme säästää lapsia eripuralta.