Voin olla hiukan erikoinen ajatus maailmaltani mutta mua ei niinkään haitaa jos avopuoliso on maanut toisen miehen kanssa, pilluhan se vaan on, enemmän huolestutti kun nainen sanoi kerran ihastuneensa toiseen mieheen, työkaveriinsa silloisessa työpaikassa. Olimme olleet kihloissa kolme vuotta, lapsi pieni ja häistäkin jotain keskusteltu ja nainen ilmoittaa että on ihastunut toiseen mieheen ja ovat kaäyneet ulkona joitakin kertoja. Kaikkiko valuu sormien välistä, no ei valunnut kaikki, perhe pysyi koossa pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Killattu kun ei meinanut saada miestä mielestään heti, huomasin että viestittely jatkui viikon verran kunnes loppui. Kielsi seksin harrastamisen vaikka en edes kysynyt asiasta, eniten mietitytti ihastus joka usein johtaa rakastumiseen ja sitten taiteillaan kahden välillä, seksi on vaan seksiä. Järki voitti vai voittiko, onko ihastus jäänyt, ehkä kun nainen näki miehen kerran jo toisen naisen kanssa ja lapsi mukana. Edelleen kihloissa ja normaali arki. En oikein ymmärrä että parit eroaa jos on ollut vain seksiä, mun mielestä ihastuminen on pahempi juttu, itselläkin sellainen ollut, toki kerroin enkä olisi edes ajatellut suhdetta mutta tunsin jotakin vetoa naiseen jonka tapsin, siitäkin jo vuosia.
Kumpi pahempi vaihtoehto
234järks
571
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ainakin naisilla vaan helposti tulee tunteet peliin, vaikka alunperin olisikin kyse vain seksistä. Toiset naiset eivät ollenkaan pysty seksiin ilman tunteita. Miehet ehkä haluavatkin pelkkää seksiä.
Joo samaa miettinyt. Kuitenkin monissa parisuhteissa on sellaisia ihastus-flirttisuhteita joissa ei ole seksiä mutta on vahva yhteys johonkin muuhun. Ja kyllä se on jotenkin karmivampi todellisuus kuin joku yksittäinen seksihairahdus.
Yksittäisen seksikerran voi antaa olla varsinkin jos otettu myös alkoholia, suhde tai tapailu on ikävämpää, sitten tulee se hetki kun nainen sanoo et haluaa erota. Ja kun olet valmistaunut eroon nainen sanookin et haluaa kuitenkin jatkaa yhdessä.
Jos sovitaan kimppaan mennessä, että ulkopuolista seksiä ei ole, mutta toinen siitä huolimatta nai jotain muuta tyyppiä, niin eihän toi petturi kunnioita puolisoaan tippaakaan. Luottamus katoaa ainakin mulla samalla sekunnilla sen suhteen ja kun luottamusta ei oo, ei ole parisuhdettakaan.
Jos joku haikailee parisuhteessa jonkun vieraan perään ja elää unelmissaan, niin sillä ei ole pään sisäistä aikaa eikä halua antaa omalle puolisolle kaikkee ittestään. Sekin on yhtä väärin kuin seksi.
Kun/jos on parisuhteessa pitäis keskittyy niin henkisesti kuin fyysisestikin siihen ihmiseen jonka kanssa arkielämänsä jakaa.
Jos pariskunnalla on lapsia ja toisella on koko ajan mielessä joku sivupano tai salaunelmarakas, niin onhan se pois myös lapsilta. Ei unelmarakkaaseen ihastunut jaksa olla läsnä kersojensakaan elämässä ja arjessa täysillä, ajatukset on jossain muualla.
Joten itseni kyseessä ollessa molemmat olisivat yhtä huonoja vaihtoehtoja.
Seksi jonkun toisen kanssa, ero tulisi saman tien. Ei mitään mahiksia jatkaa yhteiselämää.
Henkinen pettäminen, siinä keskusteltaisiin vakavasti mitä tehdään, luultavasti tämäkin tilanne johtaisi eroon, koska miksi jatkaisin parisuhdetta sellasen kanssa joka ei enää rakasta mua.
Kai nyt sait edes raivarit ja rikoit pari huonekalua, vai nössötitkö vaan menemään.
Miten luulet käyvän rikoksen tekijän joka ei saa rikoksesta rangaistusta. Luultavasti uusimisriski kasvaa.