Siis jokainen varmaan tietää, ylijäämäkirpputorin hylätty-laatikon, juuri sen johon ensin laitetaan 50% alennus, ja tavaran viettäessä hyllyssä ties kuinka monta vuosipäivää, se lopulta yritetään antaa ilmaiseksi, ja tietyn ajan jälkeen se heitetään vain roskiin.
Tunnen olevani sitä roskaa.
Pitkä, yli 10 vuotta kestänyt suhteeni päättyi erinäisistä syistä johtuen ja jäin etävanhemmaksi kuten isät varsin usein. Suhteeni eksääni on hyvä, lapseni ovat minulla paljon viikonloppuisin ja suhteeni lapsiin on kunnossa.
Olen aika maanläheinen kaveri, kotitarvemuusikko, osaan monenlaista hommaa, rakentamisesta ja auton korjauksesta tietotekniikkaan. Olen siis hyvin monitaitoinen.
Olen kohtalaisen älykäs, en mikään superälykkö, mutta kuitenkin älykäs. Rakastan keskustella filosofisia kysymyksiä, tähtitieteestä, tekniikasta, politiikasta. Olen kiltti, enkä esimerkiksi ole koskaan puolisoani satuttanut fyysisesti.
En juopottele. En käytä huumeita. Poltan satunnaisesti. En käy koskaan baareissa, enkä osallistu sosiaalisiin rientoihin oikein muutenkaan, paitsi kesäisin moottoripyöräkokoontumisiin.
Teen töitä aika paljon, olen vastuullisessa asemassa ison joukon esimiehenä. Ulkoisesti puitteet ovat kunnossa, ajan suht arvokkaalla autolla, on kelkat, mönkijät, moottoripyörät, iso okt jota yksin asutan, tienaan suht hyvin.
Rakastan luontoa ja valokuvaamista, marjastusta, sienestystä, luonnossa olemista. Asunkin luonnon keskellä.
Eroni jälkeen ajattelin että "noh, se oli sen aikaa sitä, ja eiköhän sitä uusi puoliso löydy, emäntä taloon, niin sanotusti. Enhän sentään ole kuin vähän yli 30 vasta."
Itse en naisen ulkonäölle juuri painoarvoa anna parinvalinnassa, ihan siitä syystä että ymmärrän että kauniit kasvot eivät vie kovin pitkälle, mikäli ajatukset eivät muuten mene yhteen.
Latasin tinderin, mutta matcheja ei juuri tullut. Ne harvat mitä tulivat, olivat pääasiassa hiljaa, tai muutaman viestin jälkeen joko hiljenivät tai poistuivat.
Lähestyin sinkkunaisia mm. facebookissa, sinkkuryhmien kautta, ihan positiivisella ja neutraalilla tavalla, jollain kohteliaisuudella tms. Ei siis mitään "setämiespervoiluita" tai mitään muutakaan arveluttavaa.
Koskaan en ole saanut niihin asiallisiin kohteliaisuuksiin edes kiitosta, tai edes heitä vastaukseksi.
Ajattelin että okei, ehkä tinder on vaan jotain "huippusaaliin" metsästystä, ja sinkkuryhmien naisilla on jo viestiboksit niin täynnä ettei heitä edes kiinnosta niitä lukea. Päätin siis tehdä treffeille profiilin.
Kaikki meni hyvin; tein profiilitekstini huolella ja 100% rehellisesti, sain tekstistä paljon kehuja, ja mielenkiintoa selkeästi oli.
Keskustelut sujuivat todella hyvin, syvällisiä keskusteluita aiheesta kuin aiheesta, kunnes tuli aika näyttää kuva.
Kuvani näytettyäni, laitaa myöten jokaisella lopahti kiinnostus, ja joka kerta kuvien vaihdosta sovittuamme, minä jäin pimentoon, eli en tänä päivänäkään tiedä minkälainen henkilö vastapuolella oli.
Usein kuulin "kanssasi on todella helppo ja mukava puhua, mutta en saa sun ulkonäöstä sitä mitä tarvitsen", tai jotain muuta vastaavaa. Usein se toinen vain hävisi savuna ilmaan, niin sanotusti.
Ensin ajattelin että mitä helkkaria, eikö kukaan hae muuta kuin mr.Finland finalistia? Ensin tosiaan luotin siihen että kyllä se vielä löytyy se nainen jolle tavallinen suomalainen mies kelpaa.
Tämä kuvio kun toistui tarpeeksi usein, voin sanoa musertuneeni.
Kaiken kruunaa se että olen aina luullut olevani kohtalaisen hyvännäköinen, ja komeaksikin minua on usein kehuttu naisten puolesta.
Noh, enää en luule, vaan oletan että kyseessä ovat vaan olleet jonkinmoiset itsetuntoni kohotukset tms. En tiedä.
Nyt tunnen olevani sitä ylijäämäkirpputorin hylkytavaraa. sitä mikä ei kenellekkään kelpaa edes ilmaiseksi. Itsetuntoni on lievästi sanottuna maissa, enkä enää uskalla lähestyä ketään, koska koen sen olevan turhaa. Tyhjän saa pyytämättäkin.
Kaipaisin puolisoa, avuksi, kumppaniksi, toivoisin saavani lisää lapsia ja tasaisen, rauhallisen arjen, arjen jossa voi luottaa toisen olevan läsnä. Rakastavan puolison, ja löytäväni kaiken sen myötä onnen jonka koen ansaitsevani.
En tiedä. Masentaa.
Tunnen olevani sitä roskaa.
Pitkä, yli 10 vuotta kestänyt suhteeni päättyi erinäisistä syistä johtuen ja jäin etävanhemmaksi kuten isät varsin usein. Suhteeni eksääni on hyvä, lapseni ovat minulla paljon viikonloppuisin ja suhteeni lapsiin on kunnossa.
Olen aika maanläheinen kaveri, kotitarvemuusikko, osaan monenlaista hommaa, rakentamisesta ja auton korjauksesta tietotekniikkaan. Olen siis hyvin monitaitoinen.
Olen kohtalaisen älykäs, en mikään superälykkö, mutta kuitenkin älykäs. Rakastan keskustella filosofisia kysymyksiä, tähtitieteestä, tekniikasta, politiikasta. Olen kiltti, enkä esimerkiksi ole koskaan puolisoani satuttanut fyysisesti.
En juopottele. En käytä huumeita. Poltan satunnaisesti. En käy koskaan baareissa, enkä osallistu sosiaalisiin rientoihin oikein muutenkaan, paitsi kesäisin moottoripyöräkokoontumisiin.
Teen töitä aika paljon, olen vastuullisessa asemassa ison joukon esimiehenä. Ulkoisesti puitteet ovat kunnossa, ajan suht arvokkaalla autolla, on kelkat, mönkijät, moottoripyörät, iso okt jota yksin asutan, tienaan suht hyvin.
Rakastan luontoa ja valokuvaamista, marjastusta, sienestystä, luonnossa olemista. Asunkin luonnon keskellä.
Eroni jälkeen ajattelin että "noh, se oli sen aikaa sitä, ja eiköhän sitä uusi puoliso löydy, emäntä taloon, niin sanotusti. Enhän sentään ole kuin vähän yli 30 vasta."
Itse en naisen ulkonäölle juuri painoarvoa anna parinvalinnassa, ihan siitä syystä että ymmärrän että kauniit kasvot eivät vie kovin pitkälle, mikäli ajatukset eivät muuten mene yhteen.
Latasin tinderin, mutta matcheja ei juuri tullut. Ne harvat mitä tulivat, olivat pääasiassa hiljaa, tai muutaman viestin jälkeen joko hiljenivät tai poistuivat.
Lähestyin sinkkunaisia mm. facebookissa, sinkkuryhmien kautta, ihan positiivisella ja neutraalilla tavalla, jollain kohteliaisuudella tms. Ei siis mitään "setämiespervoiluita" tai mitään muutakaan arveluttavaa.
Koskaan en ole saanut niihin asiallisiin kohteliaisuuksiin edes kiitosta, tai edes heitä vastaukseksi.
Ajattelin että okei, ehkä tinder on vaan jotain "huippusaaliin" metsästystä, ja sinkkuryhmien naisilla on jo viestiboksit niin täynnä ettei heitä edes kiinnosta niitä lukea. Päätin siis tehdä treffeille profiilin.
Kaikki meni hyvin; tein profiilitekstini huolella ja 100% rehellisesti, sain tekstistä paljon kehuja, ja mielenkiintoa selkeästi oli.
Keskustelut sujuivat todella hyvin, syvällisiä keskusteluita aiheesta kuin aiheesta, kunnes tuli aika näyttää kuva.
Kuvani näytettyäni, laitaa myöten jokaisella lopahti kiinnostus, ja joka kerta kuvien vaihdosta sovittuamme, minä jäin pimentoon, eli en tänä päivänäkään tiedä minkälainen henkilö vastapuolella oli.
Usein kuulin "kanssasi on todella helppo ja mukava puhua, mutta en saa sun ulkonäöstä sitä mitä tarvitsen", tai jotain muuta vastaavaa. Usein se toinen vain hävisi savuna ilmaan, niin sanotusti.
Ensin ajattelin että mitä helkkaria, eikö kukaan hae muuta kuin mr.Finland finalistia? Ensin tosiaan luotin siihen että kyllä se vielä löytyy se nainen jolle tavallinen suomalainen mies kelpaa.
Tämä kuvio kun toistui tarpeeksi usein, voin sanoa musertuneeni.
Kaiken kruunaa se että olen aina luullut olevani kohtalaisen hyvännäköinen, ja komeaksikin minua on usein kehuttu naisten puolesta.
Noh, enää en luule, vaan oletan että kyseessä ovat vaan olleet jonkinmoiset itsetuntoni kohotukset tms. En tiedä.
Nyt tunnen olevani sitä ylijäämäkirpputorin hylkytavaraa. sitä mikä ei kenellekkään kelpaa edes ilmaiseksi. Itsetuntoni on lievästi sanottuna maissa, enkä enää uskalla lähestyä ketään, koska koen sen olevan turhaa. Tyhjän saa pyytämättäkin.
Kaipaisin puolisoa, avuksi, kumppaniksi, toivoisin saavani lisää lapsia ja tasaisen, rauhallisen arjen, arjen jossa voi luottaa toisen olevan läsnä. Rakastavan puolison, ja löytäväni kaiken sen myötä onnen jonka koen ansaitsevani.
En tiedä. Masentaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.