Kun suru alkaa tuntua ylitsepääsemättömältä

Hei kaikille

Tiedän että tämä S24 ei ole paras paikka kirjoitella vakavia asioita mutta yritetään.

Eli tilanne on siis tämä että kun elämä murenee niin että menee jo pohjastakin läpi niin sieltä ylös pääseminen alkaa tuntua mahdottomalta. Mummoni kuoli jalan nekroosiin vuoden 2014 alussa ja isäni kuoli syliini saman vuoden lopulla äkillisesti kun oltiin samana päivänä menossa sairaalaan. No siinä sitten niitä traumoja tuli lääkittyä ryyppäämällä kun se silloin tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Ei se ole mitään auttanut kun muistan tuon kuolinhetken vieläkin kun eilisen päivän.... No siinä sitten pari vuotta meni kunnes toinen mummoni kuoli vuonna 2017 bakteeriperäiseen tulehdukseen. Tuolloin en enään tuntenut edes surua joka todennäköisesti johtuu siitä että kyseinen mummoni oli se etäisempi jonka kanssa ei nuorempanakaan tullut paljoa oltua. No siinä samaisena vuonna vaihdoin työpaikkaakin pelkkiin viikonlopputöihin(2x12h tai 3x12h) ja elämä jatkui eteenpäin alkoholin käyttöä vähitellen vähentäen(paniikkikohtauksen takia) Tämän vuoden alussa alkoi jo elämä vähän kirkastua mutta nyt taas kaikki tuntuu romahtavan kun ainoa ystäväni eli koirallani todettiin tuossa viikonlopun aikana maksakirroosi joka ei ole parannettavissa. Nyt hän on lääkekuurilla kun vatsalaukkuun oli kertynyt paljon nestettä ja eilinen oli paha päivä kun pistohaava aukesi kun koira hyppäsi pois autosta. Nestettä siis poistettiin sunnuntaina että koiralla olisi parempi olla. Maanantaina on kontrollikäynti mutta tilanne on silti todella huono vaikka nyt nesteen vuoto on paljon vähentynyt eilisestä. Kun koirani steriloitiin aikoinaan niin jo se tuntui pahalta niin nyt en tiedä miten kestän kun koira lopetetaan- Ystäviä minulla ei ole kun kaikki ovat aikoinaan kääntäneet selkänsä ja nyt sitten menetän sen ainoankin ystäväni. Miten tälläisestä pitäisi päästä yli? kun noista edellisistä kuolemista on niin vähän aikaa? Ainoa positiivinen asia mitä tälle vuodelle on tulossa on serkkuni häät elokuussa. Itsekkin olisin naimisissa ja ehkä vähän onnellisempi jos sen aikainen tyttöystävä ei olisi jättänyt minua seuraavana päivänä kun olimme käyneet katsomassa nekroosikomplikaatioihin kuollutta mummoani viimeistä kertaa...…….

Kiitos lukemisesta ja kaikki neuvot olisi tarpeen. Jos tässä nyt käy niin kuin pelkään eli koira kuolee muutan ainakin vähäksi aikaa takaisin äitini luo