Ihmisethän tunnetusti kasvaa. Eikä aina samaan suuntaan puolisonsa kanssa. Johonkin suuntaan kuitenkin.
Minä olen eronnut elämässäni monta kertaa. Noin kymmenen vuotta sitten erosin miehestä, joka oli kaikin puolin unelmamies: Uskollinen, ahkera, hyvin toimeentuleva (rakensi meille ison omakotitalon), tasapainoinen, ei juonut ja poltti tupakkaakin vain harvoin. Luki lapsilleni iltasadut ja vei minut, minne ikinä ehdin ilmaista ja osti minulle, mtä ikinä ehdin ehdottaa. En keksi hänestä mitään pahaa sanottavaa vieläkään - ja sen, mitä nykyiset elämämme antaa myöden, olemme tekemisissä edelleen. Silti halusin erota hänestä. Kasvoin varmaankin niin sanotusti ja yleisesti hyväksyttävästi just siihen väärään suuntaan.
Erosin myös ennen tämän miehen tapaamista kahden lapseni isästä, josta hänestäkään en keksi pahaa sanottavaa. Me kasvoimme eri suuntiin. Arvomaailmamme sillä hetkellä eivät kohdanneet enää. Minä olin saanut ihanat lapseni, joita kovasti halusin hyvän isäehdokkaan kanssa. Ja se siitä, paitsi, että kerromme toisillemme edelleen kaikki tärkeät elämän tapahtumat. Ja parempaa isää lapsilleni en voi kuvitella.
Sitten teinkin virheen ja luulin, että nyt pitää kapinoida itseäni vastaan. Ei ollut enää ketään muuta, kelle kapinoisin. Valitsin niin metsään kuin vaan voi mennä. Väkivaltaisen ja avuttoman. Joten erosin tietenkin. Enkä halua olla missään tekemisissä ikinä.
Ja sitten on noiden edeltäjiä.
Saako vaihtaa? Saako kasvaa erilleen? Ja olisiko vaihtaminen joskus jopa antoisaa?
Minä olen eronnut elämässäni monta kertaa. Noin kymmenen vuotta sitten erosin miehestä, joka oli kaikin puolin unelmamies: Uskollinen, ahkera, hyvin toimeentuleva (rakensi meille ison omakotitalon), tasapainoinen, ei juonut ja poltti tupakkaakin vain harvoin. Luki lapsilleni iltasadut ja vei minut, minne ikinä ehdin ilmaista ja osti minulle, mtä ikinä ehdin ehdottaa. En keksi hänestä mitään pahaa sanottavaa vieläkään - ja sen, mitä nykyiset elämämme antaa myöden, olemme tekemisissä edelleen. Silti halusin erota hänestä. Kasvoin varmaankin niin sanotusti ja yleisesti hyväksyttävästi just siihen väärään suuntaan.
Erosin myös ennen tämän miehen tapaamista kahden lapseni isästä, josta hänestäkään en keksi pahaa sanottavaa. Me kasvoimme eri suuntiin. Arvomaailmamme sillä hetkellä eivät kohdanneet enää. Minä olin saanut ihanat lapseni, joita kovasti halusin hyvän isäehdokkaan kanssa. Ja se siitä, paitsi, että kerromme toisillemme edelleen kaikki tärkeät elämän tapahtumat. Ja parempaa isää lapsilleni en voi kuvitella.
Sitten teinkin virheen ja luulin, että nyt pitää kapinoida itseäni vastaan. Ei ollut enää ketään muuta, kelle kapinoisin. Valitsin niin metsään kuin vaan voi mennä. Väkivaltaisen ja avuttoman. Joten erosin tietenkin. Enkä halua olla missään tekemisissä ikinä.
Ja sitten on noiden edeltäjiä.
Saako vaihtaa? Saako kasvaa erilleen? Ja olisiko vaihtaminen joskus jopa antoisaa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Neuvo sulle: Pistä ilmootus lehtee pilu 50
Painu takas Viroon!
päläpälälle vinkki ;)
Aloittajan kaltaisia ihmisiä kutsutaan lutkiksi. Ikinä ei mikään kelpaa tai ole rouvalle kyllin hyvää.
Asiantuntija: Eroaminen voi olla myös hyvä asia
Nykyisin on tavallista, että pariskunnat eroavat. Asiantuntijan mukaan eron taustalla ei tarvitse välttämättä olla väkivaltaa tai alkoholia.
– Syynä voi olla kyllästyminen tai työuupumus. Toisella puolisolla ei ehkä ole ollut aikaa panostaa yhteiseen elämään, Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen kuvailee.
Silti ero on yksi elämän rankimmista tunne-elämän kuohuista. Kun tunnesiteen luominen on vienyt aikaa, aikaa vie myös sen purkaminen.
– Vaikka ero on jätetylle osapuolelle tuskallinen, se on myös jättävälle osapuolelle rankka kokemus.
Kuten mikä tahansa kriisi, erokin voi lopulta olla hyvä asia, jos onnistutaan eroamaan viisaasti.
– Onnistunut ero on kokemus, joka kuitenkin kasvattaa vastuulliseksi aikuiseksi, Vaaranen väittää.
Hän kertoo, että Belgiassa on tutkittu eron positiivisia vaikutuksia.
Tutkimuksen perusteella eron ikuiset arvet voidaan välttää, kun pariskunta on kyennyt purkamaan parisuhteen emotionaalisesti ja kun toinen osapuoli on hyväksynyt eron.
– Eron hyväksymiseen ja ajatukseen erosta voi toisella kulua aikaa vaikka puolikin vuotta, mutta aikaan panostaminen kannattaa.
Syykin on selvä: jos parisuhde jää emotionaalisesti purkamatta, riita kytee viisi, kymmenen tai viisitoista vuotta, ehkä loppuelämän.
– Purkamisen aikana neuvotellaan erosta. Kerrotaan, miksi halutaan erota, miten tähän päädyttiin ja mitä sitten kävi, syyttelemättä ja manipuloimatta toista.
Onnistunut ero on kokemus, joka kasvattaa vastuulliseksi aikuiseksi.”
Ehkä yksi kipeimmistä asioista, joka halutaan välttää, on entisen puolison tunne-reaktioiden kohtaaminen.
– Jos entisen puolisonsa tuskaa pakenee, kohtaa samat ongelmat uudessa suhteessa.
Vaarasesta onkin tärkeää, ettei neuvotteluhetkellä oteta mukaan kolmansia osapuolia eli mahdollisia uusia puolisoita tai sukulaisia.
– Ero on aina ydinperheen, parisuhteen asia, ei muiden.
Neuvottelun tarkoitus ei ole yhteen palaaminen, mutta sekään ei ole mahdotonta.
– Kymmenen prosenttia neuvottelun käyneistä on päättänyt jatkaa avioliittoaan. Täytyy muistaa, että nämä ovat pareja, jotka ovat olleet jo käräjäoikeuden partaalla riitaisan eronsa kanssa.
Ammattilaisen läsnäolo helpottaa usein mahdollisia liiallisia tunteenpurkauksia tai syyllistämistä, jotka estävät karikolle ajautuneen suhteen asiallista puimista.
Moni pelkää puhua erosta ja sen syistä, koska epäilee entisen puolisonsa yrittävän manipuloida itseään.
– Tähänkin on ratkaisuna ammattilaisen läsnäolo. Hän pystyy erottamaan, pyrkiikö toinen manipuloimaan.
Näin kerrot lapselle erosta
Kertokaa lapselle yhdessä erosta.
Jos lapsia on useampia, ja he ovat eri-ikäisiä, kertokaa yhdelle lapselle kerrallaan.
Kertomista helpottaa, kun eron muotoilee tarinaksi, jossa täsmennetään, että avioliitto ei ollut virhe ja että lapsi on molemmille tärkeä ja rakas yhä.
Jos ero on riitaisa, molemmat kertovat erosta erikseen syyttämättä toista vanhempaa.
Anna lapsesi kuulla, että hän oli haluttu ja että hän on yhä vanhempiensa rakastama. Kumpikaan vanhemmista ei hylkää häntä. Kumpikaan vanhemmista ei ole paha, eli lapsikaan ei ola paha.
On tärkeää, että lapselle selitetään, mitä ero tarkoittaa hänen kannaltaan. Miten hän asuu ja minkälaisissa olosuhteissa.
Kerro lapsellesi yhä uudelleen, myös tulevien vuosien aikana, että ero ei ole hänen syytään.
Keskustelua erosta on siis hyvä käydä yhä uudelleen vuosienkin jälkeen.
On hyvä muistaa, että lapset haluavat, että eroa ei tapahtuisi, sillä lapselle ero tarkoittaa, että yksi vanhemmista on aina poissa.
Lapsi haluaa olla lojaali molemmille, joten anna lapselle lupa rakastaa myös hänen toista vanhempaansa.
Ota selvää erosta – kun tiedät enemmän, kärsit vähemmän.
Kun huolehdit itsestäsi voit huolehtia paremmin myös lapsistasi.
Lähde: Perheaikaa.fi
Rakastan miestäni kovasti, mutta jotenkin vaan minulla ei ole hyvä olla hänen kanssaan.
Hänessä on vikoja jotka hankaloittavat arkisten asioiden hoitamista, enkä minä jaksa olla aina yksin huolehtimassa kaikesta. Tuskin minäkään täydellinen olen, mutta..
Miten olette selvinneet erosta? Ja miten puolisonne on suhtautunut? Miten uusi elämä on lähtenyt käyntiin?