Nuorten ilmastohuoli!

Nuoret kautta maan lakkoilevat ilmastonmuutosta vastaan, koska kyseessä on heidän tulevaisuutensa, jonka aikuiset ovat viemässä välinpitämättömyydellään ja ahneudellaan. Useimmat puolueet jakavat nuorten huolen. Mutta kaikkia ei kiinnosta nuorten tulevaisuus.
Ilmoita

72 Vastausta

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Hyvä nuoret. Kurjaa katseltavaa poliitikkojen viekastelu hiilinieluilla ja muilla teennäisillä laskelmilla , miten mukamas ilmastonmuutos meillä hoidossa.
Se ei ilmastonmuutos katsele rajoja, eikä hoidu minimi tavoitteilla. Nuoret on ainoita jotka pystyy asialle aikaa myöten jotain tekemään, kun se on heidän maailmastaan kiinni.
Ilmoita
siinä taas vihreät käyttää häikäleimättömästi nuoria. eipä ydinvoimaa aikanaan kannattaneet!! paljastaa kuinka kaksinaamaista ja tekopyhää politiikka tänä päivänö tämän päivän suomessa tänä päivänä on. voi vittu!
2
Ilmoita
Jokainen voi aloittaa omilla teoillaan maailam parantamisen ja tehdä jokapäiväisessä elämässään hyviä valintoja. Heitätkö ruokaa roskiin, miten liikut, miten pukeudut, roskaatko jne? On helppo huutaa vaatimuksia toisille ja syyllistää, mutta omat valinnat eivät tue tavoitteita.
Ilmoita
Kukahan nuorisoakin manipuloi.Jäi kysymättä nuorisolta mitä he olisivat valmiita tekemään ilmaston hyväksi.Luopuisvatko he kännyköistä,läppäreistä jne.Millainen hiilijalanjälki noidenkin valmistuksesta tulee.Entä muotivaatteiden rahtaaminen maapallon toiselta puolen.Mopoilu,mopoautolla ajelu,tupakointi.matkustelu.Siinäpä näin alkuun kysymyksiä.
Sitä ollaan niin vihervassaria,toisilta vaaditaan mutta itse ei tehtäisi mitään asian hyväksi.
6 VASTAUSTA:
Nuorethan tuon miekkarin ovat ihan itse keksineet. Näyttää kuinka tuolla somesta löytyy joukkovoimaa, koska tämä miekkari oli maailman laajuinen.
Hehän protestoivat oman tulevaisuutensa puolesta, he joutuvat kärsimään edellisten sukupolvien tekemisistä. Näyttää myös vahvasti siltä, että me emme kykene tapojamme muuttamaan, mutta nuorilta voi hyvinkin löytyä poveria siihen aikaa myöten. Se onkin ainoa mahdollisuus pitää tämä planeetta kelvollisena.

Minä en ole mikään vihervasuri, sitä ryhmittymää en tule koskaan äänestämään, mutta se ei merkitse sitä, etten uskoisi faktoihin ilmastonmuutoksesta.
Kyllähän nuoria haastateltiin ympäri maan, ja he olivat omassa elämässään valmiita moniin muutoksiin. Taitaa olla että latelet täällä vanhaa virttäsi tietämättä ja välittämättä siitä mitä todella tapahtuu. Aivan niin kuin he sanoivat: aikuisia ei kiinnosta tulevaisuus, koska nuoret joutuvat vastuuseen edellisen sukupolven valinnoista.
tulevaisuuspilattu kirjoitti:

Niinpä niin,mutta osa on pelkkää sananhelinää vai teot puhuvat puolestaan.Uskoo ken tahtoo.Olen itse kierrättänyt 50 vuotta ruokahävikki 0% ulkomaanmatkailu 0%.0malla autolla vain välttämättömät ajot noin 7000 km/vuosi talossani maalämpö sähkökulutus noin 5000 kilovattia/vuosi.Tässäpä nämä tärkeimmät.
näin-on kirjoitti:

Vi..ttaa tämä vihervasemmiston ilmastovouhotus,kun itse on tehnyt jo melkein kaiken voitatavansa normaalielämässä.Tämä on vain tämän puljun tapa hakea hyväksyntää kansalaisilta lisää verojen ja kaikenlaisten maksujen korotukseen.
vanhajääräjo kirjoitti:
Nuorethan tuon miekkarin ovat ihan itse keksineet. Näyttää kuinka tuolla somesta löytyy joukkovoimaa, koska tämä miekkari oli maailman laajuinen.
Hehän protestoivat oman tulevaisuutensa puolesta, he joutuvat kärsimään edellisten sukupolvien tekemisistä. Näyttää myös vahvasti siltä, että me emme kykene tapojamme muuttamaan, mutta nuorilta voi hyvinkin löytyä poveria siihen aikaa myöten. Se onkin ainoa mahdollisuus pitää tämä planeetta kelvollisena.

Minä en ole mikään vihervasuri, sitä ryhmittymää en tule koskaan äänestämään, mutta se ei merkitse sitä, etten uskoisi faktoihin ilmastonmuutoksesta.
vai että oikein miekkarin,lapsi olet.Qnko koulutusohjelmassa jo aiheena "miekkari"?Vihervassarien kädenjälki alkaa näkymään,opetetaan jo mielenosoitukset.Onko seuraavaksi joku lentokoneessa tapahtuva häirintä aatesisaren innoittamana.Lapsi rievut aivan ulalla aivopestyinä.Piti vielä tämäkin päiva nähdä.
Noita lakkopuperteetteja pitäis lähettää muutama junallinen Kiinaan ja Intian, niin tulisivat järkiinsä. Ei Suomi-Neito saa maailmaa pelastettua vaikka jättäisi pihvin pois hampparin välistä .
+Lisää kommentti
Kyllähän noiden mielenosoittajien pitää aloittaa ihan omasta käyttäytymisestään ja valinnoistaan se maailman pelastaminen.
Ei siltä näytä, kun seuraa heidän tekemisiään, kulutetaan surutta ja eletään kuin viimeistä päivää.
Meidänkin talossa on paljon nuoria pariskuntia ja 90 % heistä ei esim. kierrätä ja lajittele jätteitään millään tavalla vaikka infoa on jaettu taloyhtiön sekä jätefirman toimesta. Autoillaan paljon ja vaikka ne ekopisteet on helposti saavutettavissa ja reitin varrella, niin jopa lasi ja kierrätettävät pantilliset tölkit skipataan taloyhtiön poltettaviin jätteisiin.
Laiskuus ja helppoon elämään tottuminen syynä. Ei kait sille muuta selitystä löydy.
21 VASTAUSTA:
Talossasi asuu siis kepulaisia ja persuja.
Olivatko talosi asukkaat mielenosoituksessa mukana ?
Varmaan talossasi asuu jotain persuja kannattavaa porukkaa, älä sotke heitä vastuullisiin nuoriin, jotka ovat huolissaan maailman tulevaisuudesta.
nuoretkantaavastuuta kirjoitti:
Olivatko talosi asukkaat mielenosoituksessa mukana ?
Varmaan talossasi asuu jotain persuja kannattavaa porukkaa, älä sotke heitä vastuullisiin nuoriin, jotka ovat huolissaan maailman tulevaisuudesta.
Älä ole noin umpisokea ja kuuro .Kyllähän täma on vihervasemmiston masinoima juttu pelotellaan lapset ja nuoret maailman tuhoutumisella niinkuin suomi voisi yksin pelastaa maailman.Kyllähän kaikenlainen kierrätys ja normaalikulutus on hyvästä,mutta nämä asiat vain eivät yksinomaan vaikuta ilmastonmuutokseen.Ottakaa puheissanne huomioon nämä maailman maat,jotka tuottavat energiansa melkein kokonaisuudessaan hiilellä ja öljyllä.Aina vain syytetään perussuomalaisia tästä ilmastonmuutoksesta niinkuin samanmielisiä olisi enemmistö.Eipä silti persujen kannatus on kyllä kaikenaikaa ollut nousussa,koska siinä porukassa kukkii realismi.
vaalit-lähellä kirjoitti:

Onneksi nuoret on valveutunutta porukkaa. Persujen "malli" tuhoaa planeetan kun siinä kukaan ei tee mitään, paitsi syyttää naapureita. Sehän on persujen tapa kaikessa, mutta ilmaston lämpeneminen ei katso rajoja.
onneksinuorettietää kirjoitti:
Onneksi nuoret on valveutunutta porukkaa. Persujen "malli" tuhoaa planeetan kun siinä kukaan ei tee mitään, paitsi syyttää naapureita. Sehän on persujen tapa kaikessa, mutta ilmaston lämpeneminen ei katso rajoja.
Lieneeköhän nämä mainitsemasi elintapamallit yksiomaan perussuomalaisia malleja.Heidän kannatushan on ainoastaan noin 13%.Ovatpahan varsin työteliästä porukkaa,kun ovat ehtineet sotkea koko maapallon ilmaston.Taitaapi olla vihervasemmisto asialla.
oikeasti kirjoitti:

Se nyt on kuitenkin perussuomalaisten virallinen kanta ilmastonmuutokseen, että meidän ei pidä tehdä mitään, kun muut saastuttaa enemmän. Viimeksi se kuultiin pari päivää sitten Halla-ahon sanomana.
Kaikki muut puolueet sentään yrittää edes jotain. Vaikka säälittävää on vältellä asiaa menemällä jonkun laskennallisen hiilinielun taakse.
persujenkantahanseon kirjoitti:

Ole nyt realisti,vaikka suomesta sammuttettaisiin kaikki valot ja elämä päättyisi tästä maasta ei ilmastossa tapahtuisi mitään suuntaan tai toiseen.Ymmärrät varmaankin,että tämä ilmastovouhotus on pelkkää politiikkaa näin vaalien alla.Ollaampa realisteja,eikä tyhjän vouhottajia.

Sinäpä olet tyhmä ihminen.
blöö kirjoitti:
Sinäpä olet tyhmä ihminen.
Se on se sama persu joka lykkää toinen toistaan tyhmempiä aloitteita.
blöö kirjoitti:
Sinäpä olet tyhmä ihminen.
Mitä muuta osaat kirjoittaa,kuin vain herjata.
oikeasti kirjoitti:
Mitä muuta osaat kirjoittaa,kuin vain herjata.
Miksi sinä herjaat nuorten huolta tulevaisuudesta ja haukut vouhotukseksi. Katso peiliin, jos osaat.
persuherjaajalle kirjoitti:
Miksi sinä herjaat nuorten huolta tulevaisuudesta ja haukut vouhotukseksi. Katso peiliin, jos osaat.
Tosiasioiden tunnustaminen ei ole herjaamista ja haukkumista.Tottakai meillä pitää olla huoli yhteinen,mutta lasten ja nuorten pelottelu ei ole tätä päivää.Ei ole kiva kuulla,kun lapsi tulee koulusta ja ensimmäinen kysymys kuuluu,etää kuolenko minä.
oikeasti kirjoitti:
Ole nyt realisti,vaikka suomesta sammuttettaisiin kaikki valot ja elämä päättyisi tästä maasta ei ilmastossa tapahtuisi mitään suuntaan tai toiseen.Ymmärrät varmaankin,että tämä ilmastovouhotus on pelkkää politiikkaa näin vaalien alla.Ollaampa realisteja,eikä tyhjän vouhottajia.
Se näyttää joillekin mahdoton tunnustaa sitä tosiasiaa, että kaikkien on tehtävä töitä ilmaston eteen, tai kukaan ei tee yhtään mitään. Esimerkin voima on suuri asia, ei voida vain syljeksiä sivulle ja sanoa, että meidän tekemiset ei asiaan vaikuta.
Persujen näkemystä jos seurataan, niin mikä tahansa voi sanoa samaa, eikä edistystä tapahdu.
Persuilla tuo on laskettua politiikkaa, kun otetaan tuollainen kanta, niin saadaan kaikkien änkyröiden ja yksinkertaisten äänet, niiden jotka kieltää ilmastoasiat turhana hössötyksenä.
sälittävänäkemys kirjoitti:

Niin näytät ainoastaan syyttävän vain tiettyä puoluetta.Tämä asiahan on ihan tyypillistä politisointia jolla tehdään vaalipropakantaa,eikä itse asiaan tarvitse valtaanpäästyään tehdä mitään muuta,kuin rahastaa ihmisiä.

Vain se yksi tietty puolue ratsastaa sillä, että mitään ei ilmaston lämpenemisen estämiseksi ei tarvitse tehdä.

Ilmaston lämpeneminen taas ei ole vaalipropagandaa vaan fakta.
eihuuhaatavaanfaktaa kirjoitti:
Vain se yksi tietty puolue ratsastaa sillä, että mitään ei ilmaston lämpenemisen estämiseksi ei tarvitse tehdä.

Ilmaston lämpeneminen taas ei ole vaalipropagandaa vaan fakta.
Jos ei ymmärrä,että ei suomi yksin pysty estämään tätä ilmastonmuutosta ei voi mitään!!!Otetaampa faktat esiin Suomen päästöt on noin 1promille kaikista päästöistä eli tuhannesosa.Mikä on Suomen väkiluku suhteessa päästöihin.Siinäpä ajateltavaa minkämoinen ilmastopaholainen Suomi on.Lisäksi maamme on suhteessa vähentänyt päästöjään kaksinkertaisen määrän verrattuna muihin euroopan maihin.Tässäpä tutkittua tietoa.

Kuka on missään sanonut Suomen yksin estävän yhtään mitään. Ilmasto on kaikkien yhteinen asia, silloin ei kukaan voi olla vapaamatkustaja, oli vastuussa vaikka vain promillesta.
Tuollainen ajatusmalli ei ole kestävä, aina tarvitaan edelläkävijöitä. Kun Suomi tekee osansa, niin silloin voi esimerkin voimalla saada muitakin tekemään jotain asian eteen.
Ei pitäisi olla kovin vaikea asia ymmärtää ?
mietinytitsekin kirjoitti:

Vastahan tuossa kirjoitin,että Suomi on edeeläkävijä,kun on vähentänyt päästöjään kaksinverroin verrattuna muihin euroopanmaihin.Mitä tulee vapaamatkustajiin niin missähän maissa energia tuotetaan 50-80% hiilellä.Sitävastoin Suomi tuottaa enegiansa 70% puhtaasti.

Pitää tähän ketjuun nähtävästi ottaa yksi ja sama nimimerkki, että ei mene muiden kirjoittelut sekaisin. Minä en ole kirjoittanut mitään suomalaisten päästöistä.

Mutta jos katsotaan päästöjä/kapita, niin Suomi ei kovin hyvin siinä sijoitu. Meillä riittää tekemistä päästöjen vähentämiseksi, Tuo toisten tekemisiin vertailu ei toimi, ei kukaan ole tehnyt vielä osuuttaan siitä, että nykyinen suuntaus saataisiin pysäytetyksi

Vielä on Suomella matkaa ollakseen edelläkävijä.

Malliesimerkkinä voidaan mainita suomen teollisuus päästöjen suhteen.On kaikenlaiset suodattimet ja hukkalämmön kierrätykset.Tutustuppa esim:outokummun terästehtaaseen miten siellä on otettu huomioon ympäristö/ilmastonsuojelu joka on vaatinut lukemattoman määrän miljoonia.Taitaa olla maailman ympäristöystävällisin teräksenvalmistaja.Samaan on pyrkimässä myös teräksenvalmistaja ssab jonka tehtaita on myös suomessa.Paljon on Suomessa tehty verrokkimaihin verrattuna.Helsinki on oma lukunsa omine hiilivuorineen,mutta siellähän onkin valtaapitävinä vihreät enemmistönä.Että se siitä ilmastopolitiikasta.
susivaari kirjoitti:

Suomen päästöistä kuitenkin on 70% kotitalouksien aiheuttamia, ja verrattuna yksilön aiheuttamia päästöjä, suomalaisen hiilidioksiini päästät on 10,7 tonnia vuodessa, kun vaikka intialaisen on 1,8 tonnia vuodessa.

Ei suomalaiset voi omahyväisesti olla sitä mieltä, ettäkö meidän ei tarvitse tehdä mitään asian eteen, meillä on pitkä matka hiilineutraaliksi maaksi.

Nuoret tekevät hyvää työtä oman tulevaisuutensa eteen, tuollainen globaali mielenosoitus voi olla uuden alku. Toivotaan ainakin.
+Lisää kommentti
Otetaan kännykän laturi pois niin alkava viherrys loppuu siihen.
1
Ilmoita
Nuoret ovat tulevaisuus. Sen vielä löydätte edestänne kun vanhuus koittaa.
1 VASTAUS:
Attendostako löydämme itsemme?
+Lisää kommentti
Mielisairas suvakki täällä sensuroi.
Kyllä me poistutaan täältä taas.
Lopullisesti sitten.
Mitä te sitten runkkaatte "suvaki".
Tännehän jäätte suvakoimaan mielisairaana.
Ilmoita
Sinä yksi ihminen, joka kirjoittelet täällä huonolla suomen kielellä ja nuoria halventavasti: vaikka olisit kuinka iljettävä, niin ei teillä aikuisilla ei ole oikeutta viedä nuorten tulevaisuutta. Päätöksenteossa pitää kantaa vastuu muustakin kuin omasta pussista.
2 VASTAUSTA:
alkakaa sitten osoittaa mieltänne ihan oikeiden uhkakuvien mukaisesti...räjähdysmäinen väestönlisäys,lämpimien maiden asukkaden roudaaminen kylmään eurooppaan.....tejän vihertävä opettaja ei taitais sallia...teille ope sanoo koulussa mitä mieltä te olette....te edustatte pelkästään opettajanne ideologiaa.
Antero63 kirjoitti:

Milläs uhkakuvilla itse ratsastelet, persu?
+Lisää kommentti
Maaseudun Tulevaisuus kirjoittaa: "Vihreät, vasemmistoliitto, RKP ja SDP luettelevat ohjelmissaan selkeitä toimia, mutta esimerkiksi kokoomuksen ja keskustan ehdottamat ilmastolinjaukset herättävät kysymyksiä." --"Kristillisdemokraattien, sinisten ja perussuomalaisten ohjelmissa tavoitevuotta ei ole asetettu."
Ilmoita
Onko nuorille tehty selväksi myös se, ettei tämä ilmastomuutos nyt varmasti johdu ihan siitä lähipiiristä vaan on osattava katsoa paljon laajemmalle, globaaliin markkinatalouteen ja sen yhä ahneempaan, loputtomaan laajentumispyrkimykseen?
Se nyt ei ole ihan pelkästään kotinavetan ja saunan syytä, voisi vaikka nostaa silmät ylös taivaalle ja katsoa kuinka sieltä käsin tuhotaan otsonikerrosta aina vain kasvavilla lentokalustomäärillä jonka käytöstä ei voida verottaa, kun sijoittajat siitä kärsisivät.
Sama on kaukoitään keskitetyn halpatuotannon kanssa, tuotetaan tavaraa jolla ei ole tarkoituskaan palvella kuin hetken, jonka jälkeen se on käyttökelvotonta, mutta sitä rahdataan laivoilla yhä enemmän ympäri maailman.
Entäpä kolmansien maiden vastuullisuus väestönräjähdykseen, onko ainoa keino siihen vastata yhä lisääntyvällä kehitysavulla, kehitys on jo nähty, ei sillä ole muuta tehoa kuin yhä lisääntyvä väestömäärä.
Sairasta touhua kokonaisuudessaan kaikki ilmastovouhotukset niin kauan, kun ne tähtäävät lopulta vain ja ainoastaan sijoittajien yhä ja aina vain suurempiin voittoihin.
4 VASTAUSTA:
10 pistettä asiat ovat juuri niinkuin kirjoitit.
ood kirjoitti:
10 pistettä asiat ovat juuri niinkuin kirjoitit.
Työnnä pääsi pensaaseen niin hyvin menee. Kohta niitä sinun inhokkeja muunmaalaisia on ilmastopakolaisina sun ovella niin että muuria kannattee alkaa jo rakentaa vai mitä, ood, however. Sillähän se maailma pelastuu, heh hehh ehh
39i8y kirjoitti:

Niin varmaankin tapahtuu,kun muissa maissa nämä ympäristöasiat eivät ole niin hyvin,kuin Suomessa.
Mutta yritys on kova, että päästäisi samalle tasolle muiden kanssa ympäristön tuhoamisessa vai mitä ovat nämä kv- sijoittajien kaivosvaltaukset tai talvivaaran vesistöjen saastuttamisoikeudet pääoman ulosvientietineen?
Kyllä meillä vielä tässäkin kärkijoukkoon ylletään, eritystä ei ainakaan puut.
+Lisää kommentti
Nuoret tytöt kadulle töihin. Rohkeasti kassit ja keppi käteen. Ahkerat palkitaan ja laiskat karkotetaan.
Ilmoita
Suomalaiset voivat vaikka tänään pysäyttää kaikki polttomoottorinsa ja sähkölaitoksensa, lopettaa kaikenlaisen luontoon kajoamisen ja jäädä viimeistä lasta, akkaa ja ukkoa myöten paikalleen seisten odottamaan kuoliaaksi paleltumista. Kun pääsiäiseen mennessä olisi joka ainut asukas tässä valtiossa kuollut ja kaikki toiminta ajettu alas, vähentyisivät maailman "päästöt" vajaan prosentin joksikin ajaksi. Nämä "päästöt" eivät nimittäin ole maailman mittakaavassa vähenemässä minnekään, vaan kasvavat koko ajan. Kaikkien suomalaisten kuoltua ja kaikkien heidän päästöjensä loputtua, olisivat koko maailman päästöt kirineet suomalaisten tekemän vajeen ohitse viimeistään ensi pääsiäisenä.

Maapallon ylikansoitusongelmaan kaikkien suomalaisten kuolemalla olisi niinkin järisyttävä vaikutus, että vaikka 5 miljoonaa päätä hetkeksi tilastoista vähenisikin, olisi maapallon väkiluku palautunut entiselleen jo ennen vappua ja ylittynyt reilusti siitä, mitä se on kaikine suomalaisineen tällä hetkellä.

Että semmoisella tavalla voimme omilla valinnoillamme vaikuttaa globaalisti.
1 VASTAUS:
Olitko potilaana siellä mielisairaalassa, jossa siskosi kyllästyi huhkimaan psykologina.
+Lisää kommentti
Tallenetaan nämä keskustelut ja katsotaan 20 vuoden kuluttua. Ilmasto on samanlainen kuin tänäänkin.
Mutta, se on hyvä että nuoriso oppii lakkoilemaan. Kun EK on saanut paikalliset sopimukset ja työntekjälle tarjotaan 2 euroa tunnissa niin he menevät yleislakkoon. Hyväl
1 VASTAUS:
Juu ja maapallo on pannukakku ja luotiin yhdessä yössä. Valitettavasti vain tuo ei ole totta. Valitettavasti sinä et ole enää 20 vuoden päästä hengissä, nyt jo nostat eläkettä eikä sulla ole täten mitään hävittävää. Voithan uskoa vaikka joulupukkiin jos faktat ei kiinnosta tai koet suuruusfantasioita, että tiedät paremmin kuin ne jotka asiaa työkseen selvittävät.
+Lisää kommentti
Turha nuoria syytellä, kyllä se on vanhenpain vika ettei nuoret käsitä mikä oikeasti ilmastoa rasittaa..
Lapsille voisi kerta miten pajon esimerkiksi netti, sisäliikuntatilat, kiinasta tuleva nettitilaus jne vaikuttaa ilmastoon
1 VASTAUS:
Taitavat olla paremmin perillä kuin sinä.
+Lisää kommentti
kyllä tosiaankin monessa perheessä lasten ilmastorasitus isopi kuin vanhenpain.
Jäähalli, sinne kuljetukset, vähä moottorikelkkailua ja väliajat netinkäyttöä.
Kyllä niistä vaan kertyy.
Lomalla pitää tietty vähän reissata.
1 VASTAUS:
Minkähänlainen isä se sinä olet kun kirjoittelet klo 4.35 suoleen?
+Lisää kommentti
Kyllä tämä on muidenkin kuin nuorten huoli. Ilmastobarometrin mukaan 83 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen hillitsemisellä on kiire
1 VASTAUS:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7c1988af-12b4-4daa-86c0-f0f48bea353e

Uutiset
UutisetPolitiikka
IL-jättiselvityksen yllättävä tulos: Vihreiden Ville Niinistö on ajanut taksilla enemmän kuin Jani Toivola – lyhyin taksimatka vain 700 metriä
04.02.2019 klo 7:02 (muokattu 05.02.2019 klo 9:39)
Iltalehti kävi läpi kaikkien kansanedustajien kaikki taksimatkat koko vaalikaudelta. Vihreiden entinen puheenjohtaja Ville Niinistö on ajanut taksilla veronmaksajien piikkiin kaikkein eniten.
Niinistö Ville vihr 3403 7764 6613 5163 22944 €
Eikö totuutta saa tuoda esiin?
Mitä virheitä tässä on?

Nuoret ajaa kouluun;mopolla,mönkijällä,autolla ja pohjanmaalla isoilla traktoreilla!
Kukaan ei viitsi ajaa polkupyörällä,tai kävellen!
+Lisää kommentti
Ilmastonmuutos olisi jo hoidettu jos 83% ihmisistä olisi kiinnostunut asianhyväksi jotain tekemään.
Tuppaa vaan olemaan näissäkin asioissa niinkuin yleensä vihreiden keskuudessa ettei minun niinkään mutta kaikkimuut voisivat elintapojaan muuttaa.
Ilmoita
Siellä ne nuoret istuivat nuotiolla, polttivat puita Närpiössä ja paikalle oli tultu autoilla ja muilla polttomoottorivälineillä. Siis ihan turhaa rummutusta koska eivät näytä itse esimerkkiä.
Ilmoita
Tämä nyt ei ole mikään vihreiden asia, kyllä täällä pallolla muutkin asuvat. Typerää sepustella kuinka Närpiössä joku nuori nuotiota poltteli.
Tuohon mielenosoitukseen osallistui 12 miljoonaa koululaista ympäri maailman.
Kun koululaiset jo alkaa noita asenteita omia, niin jotain jo sitten tapahtuukin ilmaston hyväksi, kun ovat aikuisia. Toivottavsti se ei ole enää liian myöhäistä.
Ilmoita
Vaikka osallistusi 15 miljoonaa, niin kyllä ne taitaa olla juuri närpiölaiten verosia lapsia pitkin maailmaa.
Ilmoita
90% noistakaan nuorista ei edes tiedä, minkä takia olivat marssimassa. Hihhuli, kukkahattu opettajien oman egonsa pönkittämistä. Niin ja viher, vasureiden. Ja kaikilla oli hyvät fiilikset. Se on hyvin tärkeä kysymys, helsinkissä ainaskii kysyä fiiliksistä. Kyllä jäi sellainen fiilis, että maailma pelastuu. Oli niin paljon lapsia marssimassa, ympäri Eurooppaa että jättivät oikein ison hiilijalanjäljen. Mutta mikä mahtava uutinen, iltalehdessä. Homo suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi. Tämän kaiken takana epäillään olevan brysselissä kovaa duunia tekevät kaksi veijaria. aleksi stubbi ja jykä sutkikatainen.
2 VASTAUSTA:
Olitko mukana marssilla, kun tiedät montako prosenttia mitäkin siellä tiesi ?
Taitaa olla nurkkakuntaista mutua sinun luulot.
Nuoria kun uutisiin haastateltiin, oli heillä tietoa asiasta ihankin tarpeeksi. Oman tulevaisuutensa edestä osoittivat mieltään. Nuoruus on sellainen asia, että se on kaikilta jää taakse aika nopeasti. Tämän nuoret on huomisen päättäjiä. He jos ketkä maailmaa muuttavat. Tuollaiset peräkammarista päivää kommentit kumpuaa vain luusereiden katkeruudesta.
ovatkohtapäättämässä kirjoitti:

Juuri näin. Ei mene montaa vuotta kun tämä porukka on ruorissa.
+Lisää kommentti
Oot nääki niin vitusti saanu aikaan. Ei nuorten tarttis ajatella ilmastoa jos te vanhukset olisitte. Tekopyhiä laiskoja paskoja kaikki.
Ilmoita
Pääsyyllinen ilmastonmuutokseen on maapallon väestön räjähdysmäinen kasvu ja siihen tulisi puuttua ja jättää höpön puhuminen vähemmälle. Lämpeneminen johtuu auringon aktiivisuuden muutoksista mutta ilman puhtaus on asia erikseen ja siihen voidaan vaikuttaa.
Ilmoita
Ilmastonuoret polttivat laavulla puita ja olivat tulleet paikalle autoilla, mopoautoilla ja traktoreilla. Olipa jollakin sätkä suussa. Oli kuva iltasanomissa että se siitä nuorten ilmaston suojelusta.
Ilmoita
20000 ihmistä eduskuntatalolla ilmaston puolesta ei ole mikään pikku juttu! Opiskelijajärjestöt laajasti mukana.
Ilmoita
Muslimit lisääntyvät ja valtaavat koko maapallon. Nuoret "haukkuu väärää puuta". Ihmisiä on vain aivan liikaa ja määrä kasvaa. Länsimaissa väki vähenisi mutta se ei auta kun rajat vuotaa ja tollot päättää.
Ilmoita
Eipä niitä nuoria ollut vaatimassa jääkauden torjumista?
Ilmoita
Koulujen pihat täynnä mopoja ja mopoautoja, että se siitä ilmastohuolesta. Traficom myöntänyt jo tuhansia poikkeuslupia 17 vuotiaiden ajokorttia varten ja tuhansia hakemuksia käsittelyssä eli kyllä nuoriso on ilmastosta todella huolissaan 😉
Ilmoita
Tää on niitä viherpiipertäjien vaalitemppuja...
1 VASTAUS:
Tuskinpa kuule on vaalitemppu. On hieman suuremmasta asiasta kysymys, kun ilmastonmuutosta vastustetaan.
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Nuorten ilmastohuoli!

Nuoret kautta maan lakkoilevat ilmastonmuutosta vastaan, koska kyseessä on heidän tulevaisuutensa, jonka aikuiset ovat viemässä välinpitämättömyydellään ja ahneudellaan. Useimmat puolueet jakavat nuorten huolen. Mutta kaikkia ei kiinnosta nuorten tulevaisuus.

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta