Perfektionismin kolme tyyppiä.
https://www.iltalehti.fi/mieli/a/2015051519697305
Yksi perfektionismin tyypeistä asettaa kovia paineita muille, ja odottaa heidän täyttävän poikkeuksellisen tiukat kriteerit. Tämän tyypin edustajat ovat Stoeberin tutkimuksen mukaan usein narsistisia ja epäsosiaalisia. Lisäksi he viljelevät paljon ilkeää ja pahantahtoista huumoria.
Perfektionismin kaksi muuta tyyppiä ovat itseensä kohdistuva perfektionismi, jossa pyritään täyttämään itselle asetettuja tiukkoja kriteereitä sekä perfektionismi, jossa kriteerit koetaan muiden asettamiksi. Ne pyritään täyttämään, että saataisiin hyväksyntää muilta. Näiden tyyppien edustajat ovat usein hyvin itsekriittisiä, ja voivat ahdistua koska eivät koe pystyvänsä täyttämään kriteereitä riittävän hyvin.
Stoeber tutki muihin perfektionismin tyyppejä kyselyllä, johon osallistui 229 yliopisto-opiskelijaa. Selvisi, että ne jotka vaativat täydellisyyttä itseltään olivat usein kiinnostuneita muista ihmisistä. He harrastivat hyväntahtoisia vitsejä, käyttäytyivät epäitsekkäästi eivätkä olleet kovin kilpailunhaluisia. Ne, jotka pyrkivät perfektionismillaan miellyttämään muita kertovat usein itseään vähätteleviä vitsejä. Heillä oli usein myös huono itsetunto, he eivät suhtautuneet toisiin kovinkaan tunteellisesti ja saattoivat olla myös epäsosiaalisia.
Muilta paljon vaativat olivat selvästi epäsosiaalisempia. He vitsailivat mielellään muiden kustannuksella, ja käyttäytyivät itsekkäästi. Lisäksi he olivat ylemmyydentuntoisia ja arvostivat itseään paljon. Stoeber kuvaileekin tätä tyyppiä perfektionismin ”pimeäksi muodoksi”.
– Se liittyy narsistisiin, epäsosiaalisiin ja muista piittaamattomiin luonteenpiirteisiin, hän toteaa.
https://www.iltalehti.fi/mieli/a/2015051519697305
Yksi perfektionismin tyypeistä asettaa kovia paineita muille, ja odottaa heidän täyttävän poikkeuksellisen tiukat kriteerit. Tämän tyypin edustajat ovat Stoeberin tutkimuksen mukaan usein narsistisia ja epäsosiaalisia. Lisäksi he viljelevät paljon ilkeää ja pahantahtoista huumoria.
Perfektionismin kaksi muuta tyyppiä ovat itseensä kohdistuva perfektionismi, jossa pyritään täyttämään itselle asetettuja tiukkoja kriteereitä sekä perfektionismi, jossa kriteerit koetaan muiden asettamiksi. Ne pyritään täyttämään, että saataisiin hyväksyntää muilta. Näiden tyyppien edustajat ovat usein hyvin itsekriittisiä, ja voivat ahdistua koska eivät koe pystyvänsä täyttämään kriteereitä riittävän hyvin.
Stoeber tutki muihin perfektionismin tyyppejä kyselyllä, johon osallistui 229 yliopisto-opiskelijaa. Selvisi, että ne jotka vaativat täydellisyyttä itseltään olivat usein kiinnostuneita muista ihmisistä. He harrastivat hyväntahtoisia vitsejä, käyttäytyivät epäitsekkäästi eivätkä olleet kovin kilpailunhaluisia. Ne, jotka pyrkivät perfektionismillaan miellyttämään muita kertovat usein itseään vähätteleviä vitsejä. Heillä oli usein myös huono itsetunto, he eivät suhtautuneet toisiin kovinkaan tunteellisesti ja saattoivat olla myös epäsosiaalisia.
Muilta paljon vaativat olivat selvästi epäsosiaalisempia. He vitsailivat mielellään muiden kustannuksella, ja käyttäytyivät itsekkäästi. Lisäksi he olivat ylemmyydentuntoisia ja arvostivat itseään paljon. Stoeber kuvaileekin tätä tyyppiä perfektionismin ”pimeäksi muodoksi”.
– Se liittyy narsistisiin, epäsosiaalisiin ja muista piittaamattomiin luonteenpiirteisiin, hän toteaa.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Kaiken laiset nistit tulisi laittaa vierotus hoitoon.
Perfektionismi ei ole mikään valinta. Itse olen kokenut sen kiroukseksi.
Kaasukammioon.
Arvaako kukaan mihin noista perfektionistityypeistä minä lukeudun?
Hmm, kaksi viimeistä muotoa kuulostaa tutuilta. Mulla on itelleni rima joskus, usein aivan saamarin korkeella...
Niin korkeella, että on tuskia päästä sinne saakka. Mutta kun pääsee, se palkitsee...siis joku nuppivikahan se varmaan on. Mutta sitä on vaan jossain semmonen ittensä ruoskija..
Muille on helpompaa olla armollisempi ja antaa anteeks epätäydellisyyttä, kun itselle...muut saa olla ihmisiä. Itellä on joku pakkomielle olla ehtojensa mukainen..
Itseasiassa mä taidan syynkin tietää...miks. Pentuna olin herkässä iässä ja muutenkin joten herkkä puntari ihminen, kun tulin kiusatuksi ja porukadta ulos jätetyksi. Ulkopuolisuus aika varmasti aiheutti tarpeen tulla hyväksytyksi ja opettelin miten ja mikä ihmisiin vaikuttaa mitenkin...
Seurailin reaktioita ja käytöstä...ryhmän toimintaa millon missäkin tilanteessa, että pääsisin jotenkin mukaan. Koulussa nyt eritoten...
Siitä on ollut hyötyä tuosta tarkkailijana olemisesta, sitä kautta kiusatuksi tulemisestakin tavallaan...
Ei oo vaan voinut olla vaan on pitänyt suoriutua. Joka taas takuulla on osaltaan laukaissut tietynlaisen itsekriittisyyden ja perfektionismin...myös halun olla muille hyvä ja reilu. Koska itse on kokenut ettei semmosta kauheesti yritetä ja oidetä arvossa, mutta se on tärkeetä laumassa.
Tietyllä tapaa siis mä oon mä, kovien kokemusteni ja tuskieni kautta..myös itse itselleni piiskuri. 🤔
Mut mä en koe olevani katkera, koska noi kokemukset on tehnyt musta myös vahvemman. Ja pystyn ottamaan huomioon muidenkin mahdolliset tunneperät ja kokemukset..
Olipajan analyysi. Mut näin mä uskon sen olevan..
Sama homma, kun on lapsesta saakka sairastanut ja se on aiheuttanut myös osaltaan tuota ulkopuolelle tippumista. Poissaolot koulusta, töistä, porukoista...vähän sitä arvostelua ja kritiikkiäkin niistä sairauksista ja tietty poissaoloista.
Mni ei usko ja tajua, että joku sauraus oikeesti voi pilata paljon normaalia elämää ja osallistumista siihen. Sitten kun ei ymmärrä, helposti kiusaa ja epäilee ettei ole tottakaan...
Sitten taas epäilyn vuoksi hyljeksii ja taas se aiheuttaa sen, että hylkyri joutuu ponnistelemaan ansaitakseen ns. paikkansa ja luottamuksen, että kyllä mä oystyn vaikka joskus oonkin heikompi kun te muut terveet.
Tästä syntyy äkkiä psyykkinen rumba...ja pakko yrittää enemmän kierre.
Eli joo mun perfektionismini on pitkälle opittua.
Ja siks pysyn mieluusti myös ihmisistä kaukana, ei tarvi jaksaa eikä yrittää enempää..kun on tutuissa piireissä.
Vanhemmiten oppii olemaan piittaamattakin muiden räpätyksistä ja mölinöistä..mut osaa ne silti rasittaakin. Niit ei vaan enää ota niin et ne ohjais omaa käytöstä suuntaan, pakko päästä mukaan vaan niin päin et pakko päästä noista eroon. 😇
Oletko koskaan miettinyt, että jos se meneekin toisin päin; että perfektionismi on johtanut sairauksiin eikä päinvastoin? Sairaudet ovat perfektionistille ”sallittu” tapa levätä, olla heikko, tarvitseva, muiden huolenpitoa vailla. Se on tila, jonka elämä järjestää, kun henkilö itse ei tajua itsestään tarpeeksi huolta pitää vaan itseään lakkaamatta perfektionismissaan piiskaa.
Olen, mutta 7- vuotiaana jo sairastin. Enkä tuolloin ollut vielä perfo...joten en usko menneen toisinpäin.
Aloin kyllä sairastaa stressin ja koulupelon myötä...mutta perfektionismi iski vasta myöhemmin. Tokihan oireet pahenee mitä enemmän kuormitan itseäni..eli jahtaan omaa häntääni.
Mulla kun se tahtoo vielä mennä niin, etten ole huolenpitoa vailla. Sisuttelen ominvoimin ja ärsyynnyn jos joku hössöttää mun sairastaessa. Mä en ole oikeestaan koskaan kaivannut muiden sääliä, ymmärrystä kyllä.
Mutta sitä ymmärrystä on herunut lähinnä vanhemmilta...siksikin ehkä vedän tiukan rajan ne rakkaat ja sitten ne muut.
Mun kaikki sairaudet on sukurasitteita, löytyy ihan jokaikinen ongelma, vaiva, sairaus joko isän tai äidin puolelta.
Isovanhemmista, tädeistä ja vanhemmiltani. Paskat geenit. Ja alistumaton luonne...pakko jaksaa vaikka henki menis. Valittaa ei saa, se ei mitään auta...mut sit taas muut saa valitta. Mä en anna itseni sortua siihin..ehkä joskus pitäs olla vaan henkisesti yhtä säpäle, kun fyysisestikin. Mut sitten se ois mun loppu.
Jos pää antaa periks...ei jaksa jatkaa.
Jotenkin tuossa kohtaa musta on tullut, kasvanut kova. Ei kovis, mutta kova. En osaa kuvitella itseäni anelemassa armoa, vaikka tunnen repeäväni kahtia samaan aikaan esim. kivusta.
Jokun psyykkinen vika varmaan.
Oppimisessa on se hyvä puoli, että sen, minkä on oppinut, niin siitä voi myös poisoppia. Se on vaan yleensä hankalaa, lapsen mieli kun on paljon joustavampi kuin aikuisen, mutta täysin mahdollista se on.
Joskus vaatii sen säpäleiksi menon, tulee ymmärrys, että vanhasta on pakko oppia pois, jos meinaa elää. Ne fyysiset jutut on niitä signaaleja, muistatko mistä joskus aiemmin puhuttiin. Joku voi jaksaa piiskata itseään loputtomiin, mutta aika monelle tulee totaalistoppi. Sen jälkeen ihmettelee, että miksi itseään on pitänyt piiskata kaikki ne vuodet, muiden takia, hyväksynnän tms takia? Kun juuri itselleen olisi pitänyt olla armollinen, harjoittaa itsemyötätuntoa, kuunnella niitä signaaleja.
Joo, kyllä sä ihan oikeassa olet ja olen tuota itsekin miettinyt. Miksi olen itselleni niin "julma" ja vaativa. Vaikken välitä juurikaan ulkona olevan maailman kelpaamisista, mutta jotenkin suorittaja ei hellitä otteestaan.
Kuin ois joku ratas hirttänyt kii, tiiätkö mitä meinaan? Mun mies on sitten taas toisella tapaa perfektionisti. Muut ei osaa mitään sen mielestä...hän vaan tietää ja osaa.
Vittuileekin sitten muka huumorinvarjolla...
Että oon tässä miettinyt pakenemista puuhun. Ja ehkä mulle se hinku ulkomaillekin on osa sitä, että haluisin irti vanhoista kaavoista...? Uudistua myös tuon piiskuri piirteeni suhteen. Mä varmaan tapan itseni viellä työmäärällä ja suorittamisella...jos en viisastu sitä ennen.
Jos on suorittaja kotimaassa, niin se suorittaja seuraa ulkomaillekin, vaikka maisemanvaihdos voi hetkellisesti piristääkin. Ainoa tapa on heivata se suorittaja mäkeen. Vaatii uskallusta katsoa sen suorittamisen taakse, just niin kuin sanot, kysyä että miksi on itselleen julma ja vaativa. Suorittamisella on varmasti ollut aiemmin elämässä tärkeä paikkansa, mutta ehkä kaikki jutut ja toimintatavat ei toimi samalla tavalla kehdosta hautaan, välillä pitää löytää uusia toimintatapoja ja heivata mäkeen niitä, jotka ei enää toimi.
Asiaa voi miettiä myös sitä kautta, että kysyy itseltään, että minkälaista elämää haluaa elää. Onko se jaksamisen äärirajoilla oleva sinnittelyelämä unelmaelämää; voisiko jokainen päivä olla mahdollisimman lähellä sitä mitä itse ajattelee hyvänä elämänä.
”Kuin ois joku ratas hirttänyt kii, tiiätkö mitä meinaan? ”
Tiiän, tasan tarkkaan. Ei hyvä.
Juu, kaikki tuo mitä kirjoitat käy järkeen. En voi kiistää, enkä haluakaan...jotain on tehtävä. Mä tiiän, että on.
Mut pahoin pelkään, että se muutos ei kosketa vain mua vaan se tulee vaikuttamaan muihinkin, eikä niin kivalla tavalla...
Muutkin on tottuneet, että mä teen mä suoriudun. Mä en romahda...sen varaan aika moni asia tuntuu kiilautuneen.
Ja jos mä oisinkin yksin, mä oisin jo muuttanut jotain..mut miten saada muutkin muutokseen mukaan?
Mun parisuhde on nyt yks stressipesäke. Siin on tuttua ja turvallista, mut myös uutena etääntyminen...ihan sata selvästi. Hetkittäin lähellä, mut pian taas vielä kauempana. Mies on jotenkin masentunut, mä yritän olla vahva mut oikeesti oon huolissani..jos mä en jaksakkaan, kuis sitte?
Yhtään ei helpota, että toinen vaikenee...stressi vaan kasvaa.
Juu ei hyvä.
Muutos vaikuttaa aina myös läheisiin, mutta mikä on vaihtoehto - sinnittelet, sinnittelet ja sinnittelet, kunnes jonain päivänä kuminauha katkeaa. Kyllä se on kuitenkin kaikille eduksi, ettei se kuminauha katkeaisi. Ja usein ihmiset ajattelee, että ”mun on pakko jaksaa” mutta mistä oikeasti se vaatimus tulee, ei kai kukaan läheinen vaadi että yksi vetää itsensä ihan piippuun vaan päinvastoin? Usein se ajatus on vain meidän omassa päässä, ei sitä kukaan muu vaadi. Ja pahimmillaan se tietysti voi johtaa siihen, että yksi päivä ei enää jaksakaan, yhtään mitään, ja edessä on pitkä sairausloma, se on paljon hankalampi paikka kuin yrittää ennaltaehkäistä. Mutta tiedän senkin, että vaikeaa on johtaa muutosta silloin kun omat voimavarat on vähissä. Sen se kuitenkin vaatii, ei sitä kukaan muu voi tehdä kuin se, joka muutosta tarvitsee.
Ikävä tilanne sulla kotona, en mä nyt tohon muuta osaa sanoa kuin että jutella teidän tarttisi. Kyllä se mies varmasti vastaan tulee jos kerrot että nyt sulla on paha paikka. Ehkä sekin tahollaan potee riittämättömyyden tunteita, ehkä jos avaudut omistasi, niin se voisi teitä yhdistää, tuoda taas lähemmäksi. Korostaa sitä, että samassa veneessä olette, se on paljon tärkeämpää kuin vaikka se, että koti on tiptop. Jaksamista ja rohkeutta sulle 🌺☀️
Kiitos flower tämän asian jakamisesta kanssani. Arvostan valtavasti ja helpotti, kun sain pulautettua ulos ja vielä asiallisen ja asiaa olevan vastineen sinulta. :)
Tuo kaikki on takaraivossa, vielä kun osaisin ryhtyä tuumasta toimeen. No ainakin tästä koneelta lähdettyäni sain sanottua ukolleni mikä mun mieltä hiertää, meissä ja meidän ja hänen möllöttämisessä. Se tuli kuin konekiväärin piipusta, suoraan mutta ihan asiallisesti meuhaamatta. Tiivistetysti ja suoraan silmästä silmään.
Nyt sekin on sanottu ja vastineeksi en saanut mitään sanallista takaisin. Mutta ehkä hän miettii...toivottavasti. Ainakin sanoin, että olen ihan tosissani ja tarkoitan joka sanaa. Näin ei voi jatkua...ei onnistu.
Se on tärkeetä ja tärkeintä mullekin, että meidän perhe puhaltaa yhteen hiileen ja on yhdessä. Ei nämä nurkat ja paikat merkkaa mitään ilman meitä.
Kiitos vielä. :) 🌺
Njäää! Ei se ole niin justiin!
Tuo ensimmäinen tyyppi, joka vaatii kaikkea muilta paitsi itseltään ja on narsismiin päin kallellaan sekä epäsosiaalinen, sopii kyllä useimpiin palstaätmeihin.
Narsismia ei ole toista vaatia vaan se ettei pysty ymmärtämään että se tarvitsee enemmän tukea.
Minä vaadin kaikkia hoitamaan lapsia paremmin yhteiskuntaa Ja myös vaadin itseltäni.
Minäkin tarvitsen apua niin muutkin sen vuoksi vaadin myös yhteiskuntaa panostamaan koulutuksen tukee ja koulutukseen