Hävettääkö piiskan saannista puhuminen?

mikähän-auttaa

Minä muistan ihan pienesä asti, kun on ruvettu puhumaan piiskaamisesta, niin minua on hirveästi hävettänyt. Sama meno jatkuu vaikka olen jo keski-ikäinen. Täällä tuntemattomana kehtaisi jotakin kertoa, mutta ainahan on se vaara, että joku tunnistaa.

En tiedä onko tähän asiaan hoitoa ja onko se tarpeellista, mutta vieäkin tulee vastaan tilanteita, että muutun kasvoiltani punaiseksi ja vaivaudun ja minun on aivan pakko poistua tilanteesta.

46

87

Vastaukset

  • Minä taas kerron ylpeänä että kotona oli koivunoksa oven yläpuolella ja sitä käytettiin.
    En muista että olisi koskenut niin paljoa, se oli lähinnä että jos oli tehnyt jotain, niin muistutus ja sitten asia oli kunnossa.

    Ei jäänyt traumoja.

    Se oli sen ajan kasvatusta.
    Mitä sinun muka pitäisi hävetä? En ymmärrä että miksi.
    Nehän oli isäsi ja äitisi siinä tapauksessa jotka saisivat hävetä, ja koko sen ajan sukupolvi.

    Olet nyt keski-ikäinen, on todella aika selvittää itsellesi asia.

  • Ei minua aineskaan, Minä tunnen monta jotka ovat mun kanssa 10v tarkkuudella saman ikäisiä. Ja me olemme jokainen saanut sitä itseään, Eli vitsaa aluksi sitten remmiä ja joskus myöskin harjan varttakin. Ja jos oli tehnyt sen rikoksen naapurissa, Sai siellä sen rankaistuksenkin. Ei siinä ollut mitää
    hävettävää samaa sai kaikki kakarat meidän kylällä silloin 60-70 luvulla.

  • Piiskan saamiseen liittyy syvä häpeä joka myös on monille kiihottava asia, ei muuten netti olisi täynnä piiskauksesta kertovia viestejä, kysykää vaikka googlelta.....hakusanalla "piiskaus" Noin 5 560 000 tulosta (0,34 sekuntia).
    Viisi ja puoli miljoonaa....nyt hävettää.

  • Netissä pystyy puhumaan, vaikka kasvotusten olisi aivan mahdoton asia käsiteltäväksi.

    • Miksi siitä edes pitäisi puhua. Lasten kurittaminen on laitonta, piiskaa saaneiden lukumäärä pienenee koko ajan. Kiellettiin yli 30 vuotta sitten joten, alle 30 vuotiaat ovat siis joutuneet rikoksen kohteiksi.


  • Kyydissäni oli tuttu n. vähän alle kahdeksankymppinen nainen. Hän kysyi suoraan että saitkos sinä piiskaa pojanviikarina ja samalla kertoi itse saaneensa. Keskustelimme aiheesta ja molemmat myönsimme että olemme saaneet piiskaa myös aikuisena.

  • Ei kyllä kehtaa puhua netissäkään, jos toinen mies antaisi väkisin remmiä tai risua paljaalle perseelle. Kurittaja todenäköisesti kertoo asiasta sivulliselle ja tieto leviää. Jos asiasta menee netissä kertomaan, niin heti joku tunnistaa tapauksen. Tilanne on niin nolo, että ainoa ratkaisu on muuttaa paikkakuntaa.

  • Kumpi mahtaa olla piiskauksessa suurempi vaikutukseltaan kipu vai häpeä. Vaikuttaakohan tuohon sukupuoli tai jokin muu seikka?

    • Kipu kestää vain hetken, häpeä voi olla elinikäinen tunne. Naiset traumoistaan helpommin selviävät koska uskaltavat niistä puhua ja tytöthän harvemmin saivat vitsaa silloin kun se vielä oli laillista.


  • Kohta 50 vuotta on siitä aikaa, kun vanhempi veljeni piiskasi minut, en ole siitä kenellekään puhunut, mutta useinmiten kun häntä ajattelen muistuu tuo kuritus mieleeni. Elävästi kaikki on pysynyt muistissa. Jos hänen läsnäolessa asia nousee ajatuksiin niin kyllä vetää olon noloksi.

    Nuorempana aina ajattelin, että kun tulen aikuiseksi, niin minä palautan tuon selkäsaunan, mutta eihän siihen tullut tilaisuutta, enkä enää tiedä, että muistaako hän koko tapausta.

    Eli, kyllä se vaan hävettää.

  • Keskellä yötä yllättäen valot päälle ja auton tuulettajan hihnalla pitkin poikin naamaa ja mihin ny sattu osuun ja sitten sähkö roikan pätkällä ja vaijerilla ja vesiputken pätkällä..jne...henkihieveriin ja varmuudella ei mitään syytä veri lensi ja oksenus joka sitten aamulla pakotettiin syömään...joo vieläkin vituttaa..olihan sittemin lumeen hautaamista ja monenlaista..

  • Ja tekijä tietysti tunnettiin paikkakunnalla ylen mukavana. kuten tyypilstä julkisivu kunnossa.

  • Se vitsan saaminen oli, miten se toteutettiin. Jos vain takapuolelle räpättiin muutaman kerran SILLOIN , kun oli tosi aihetta, niin olisin vieläkin sen kannalla. Tänäkin päivänä. Pahoinpitelynä huono asia. Kummasti sitä uskottiin silloin. Eikä ole mitään traumoja ja isän kanssa pysyttiin sopuisina loppuun asti. Nimittäin ,kun ei puhuminen mennyt perille -silloinkaan- piiska auttoi kummasti. Omat poikani ovat saaneet aikoinaan kerran piiskaa, ja kas auttoi.Ei mitään traumoja. Olemme naurusuin puhuneet jälkeempäin. Mutta se kohtuus on tärkein siinäkin. Auttoi ,kun oli vitsa näkösellä monelle. Ensin varoitettiin,jos ei uskota sit tulee piiskaa. Eli kantapään kautta piti oppia. Mut auttoi.Vapaan kasvatuksen aikakaudella HYVIN monella on myöskin sitten koulussa ym. käytös näkyvissä, eikä positiivisena.. Tosiaan. Vanhan -ajan sananlaskukin sanoi, joka piiskaa säästää, se lastaan vihaa.! Kun tiesi ,mitä piiska on, niin jäi monta pahaa tekemättä.. Faktaa.

  • Aivan ja rääkkääminen ja hakkaaminen siinäkin onkin toinen juttu. Ne kuuluu taas sadistimielisille ja epäinhimisille vanhemmille. Niitäkin on aina ollut jossain määrin. Ne kuuluvat taas rangaistaviin asioihin. Koulussa jos ei totellut viel 70 luvulla ,meil miesopettaja otti niskavilloista ,tai korvasta ja sit käveltiin nurkkaan varpaillaan. Toimi hyvin. Opettajt oli meidän koulussa melkoisia (miehet) joita oli pakko totella ja laki oli silloin heidän puolellaan ja hyvä niin. Koulurauha säilyi aina. Tänäpäivänä on ns. persmäkeä pahasti menty siinä asiassa mm. eduskunnankin säätelimien lakien takia. Märkäkorvia kun ovat suurin osa itsekkin viel. Kuriasioihin pitää saada yhteiskunnan takia PALJON valtaa lisää.

  • Kyllä se oli selvä asia jo ihan pienenä, että jos on "tuhma" saa piiskaa ja paljaalle pyllylle heti ja siinä paikassa, kun on ollut tuhma. Sanotaan että 3-4 vuotiaana sain ensimmäistä kertaa parit piiskan ripsaukset pyllylleni. Ja sitten väliin enemmän ja väliin vähemmän. Miksei tuosta voi puhua, kun se oli silloin ihan yleinen tapa. Siitä puhuttiin leikkikavereiden kesken ja vielä koulussakin, mutta ei enää murrosikäisenä juurikaan, vaikka monet sai vielä silloinkin. Minäkin, kun tulin myöhään kotiin tupakalta haisevana. Äiti ja isosisko olivat pihalla odottelemassa risun kanssa ja piiskaa tuli heti siinä pihalla.

  • Joku pappi on radiossa vieraana (nyt kun kirjoitan) hän mainitsi jotain perinteestä, että lapset piiskattiin aikoinaan "varmuuden vuoksi" pitkänäperjantaina. Meillä sitä on harrastettu aina kun isovanhemmat ja äiti oli ortodokseja. Se oli sellaista puoliksi leikkiä, mutta paljaalle takapuolelle kuitenkin ja jos oli ollut "jotain" viime aikoina, niin siitä seurasi takuuvarmasti vähän reippaampi piiskaus. Minä olen saanut äidiltä piiskaa vielä aikamiehenä. Leikisti, mutta kuitenkin, ja paljaalle "pyllylle"

  • Piiskaa tuli, mutta ei siitä kavereille tai sukulaisille puhuttu, puhuminen ei olisi tuntunut mitenkään niin hävettävältä kuin se, että olohuoneessa keskeisellä paikalla pidettiin jumalattoman kokoista pajuvitsaa taulun takana. Sitä ei otettu koskaan pois ja aina kun vieraita kävi, niin hävetti ihan älyttömästi pelkstään se, että vieraat näkivät piiskan. Kukaan ei muistaakseni koskaan kysynyt sen käyttötarkoitusta, mutta tuskinpa se epäselväksi jäi.

    • Sama tapa meilläkin, auttoihan se tottelemaan, vanhempien tarvitsi vain katsoa vitsaan päin ja kysyä totteletko ? Aina toteltiin.


  • Melkoisen häpeällisen tilanteen koin kerran yksillä juhlilla. Sinne oli tullut n. 25-vuotias jätkä, joka oli rekentanut kehoaan kuntosalilla pillerien voimalla. Siellä se selosti suu vaahdossa nuoremmille tekemisiään. Minä ajattelin hieman rauhoittaa tilannetta, ettei kaikki siltä seisomalta lähde pillereiden ostoon. Enhän minä paljoa asiasta tiennyt, mutta jotakin olin lehdistä lukenut. Kun minä latasin tietoni pöytään, niin tuli aivan hiljaista. Sitten se pillerikorsto avasi suunsa:
    – Jos olisit kymmenenkin vuotta nuorempi, niin veisin sut saunalle ja piiskaisin kunnolla. Oot kuitenkin jo viiskymmentä täyttänyt, joten sut saa piiskata vain erityisluvalla. Joten olkoot tällä kertaa.

    Porukasta se kuulosti hauskalta, paitsi ei yhdestä.

  • Meillä on suljetulla fb-sivulla menossa keskustelu aiheesta. Vaikka olemmekin omilla nimillämme, emme tunne toisiamme. Käymme myös yksityisviestikeskustelua. Ihan mielenkiintoista!

    • Onko piiskakeskusteluryhmä?
      Kiinnostuin, olisi varmaan jännittävää...


    • Kuinkas sinne ryhmään pääsee ?


  • Ei kai niistä kymmenien vuosien takaisista piiskauksista ole ollenkaan vaikea puhua. Silloin vanhemmat eivät puuttuneet mitenkään lastensa tekemisiin, ainakaan minun kaveripiirissä. Keskenämme touhuttiin päivät pitkät ja joskus pitempäänkin. Kotoa oli annettu tietyt määräykset, joita oli syytä noudattaa. Mitään ei kummemmin neuvottu, eikä kotona vanhempien kanssa neuvoteltu. Jos jäi kiinni luvattomasta tekemisestä, oli piiskan saaminen automaatio. Piiska viuhui ja meillä ainakin niin, että tuntui. Se piiska ei tuntunut kuitenkaan niin pahalta kuin se, että ensin piti pyytää anteeksi, antaa piiska äidille ja pyytää äitiä piiskaamaan. Vanhempia teititeltiin meidän perheessä.

  • Kyllä minua ainakin hävetti, kun olin jo hyvänmatkaa toisellakymmenellä ja isä puhui vieraille minun piiskaamisesta, ihan kuin olisin ollut joku pikkulapsi. Kaikkein noloimman selostuksen satuin kuulemaan vahingossa, eikä isä tiennyt, että minä kuulin sen. Ehkä saattoi arvata asian.

    Enkä kestä puhua vieläkään.

  • Eipä juuri, jos piiskaa on saanut joku muu.

  • "Äijä saa aina välillä piiskaa" Möläytti vaimo kännipäissään. kun olimme viettämässä kavereiden kanssa iltaa. Saattoihan se vähän hävettääkin. Onneksi tuli aika pian muita puheenaiheita

  • Kerran sain ja voisin kai siitä mainitakin jossakin seurassa, mutta tiedän, että heti kysyttäisiin syytä. Syytä en kehtaisi sanoa. Vähän alle kouluikäisiä olimme kaverin kanssa pihan puuseessa ja kaveri keksi, että näinkin voi tehdä ja otti pippelini suuhunsa ja imeskeli sitä (mistälie oppinut) Ovi tempaistiin auki ja äiti siinä että mitäs täällä puuhataan. No piiskaahan siitä seurasi molemmille.

  • Yleensä me tapeltiin ja nahisteltiin veljen kanssa, saatettiin siinä nyrkilläkin muksia. Yksi tapaus oli niin erilainen, että jäi mieleen. Veli oli juuri päässyt armeijasta, minä olin 14-v. Veli oli mulla lapsenvahtina ja riitaa tuli, minä en totellut herra alikessun määräyksiä. Järjestys palasi vasta sitten, kun olin saanut peräpeilini kunnolle raidoitetuksi. Sellaisissa piiskajaisissa en ole koskaan muulloin ollutkaan ja veli on asiasta jaksanut muistuttaa.

    En ole varma kuinka kävisi, jos tänään uusinta järjestettäisiin. Ainakin minua hävettää jo valmiiksi, jos veli mainitsee piiskaamisesta. 17 vuodessa asia ei ole muuttunut yhtään lievemmäksi.

  • Minut on kerran piiskannut yksi kaveri. Hänen kanssaan on asiasta puhuttu, eikä edes hävettänyt. Itse sen selkäsaunan hankin ja tiesin ja valmiiksi, että vastapuoli on epätavallisen riski jätkä. Tapaus ei vaikuttanut meidän ystävyyteen mitenkään, sille voi jopa nauraa. Mutta raja on siinä, että muille ei asiasta puhuta, sellainen alkaisi hävettämään. Eikä kaveri ole puhunut, oikeasti riskit jätkät ei rahvastele voimillaan.

  • Opiskeluaikana sain vuokraisännältä kunnolla selkään, siitä en ole koskaan puhunut kenellekään. Ehkä häpeä vähenis, jos jollekulle avautuisi.

    • Ei kannata hävetä, sama ukko on piiskannut aika monta vuokralaistaan ja kaikki ovat nuolleet haavansa kaikessa hiljaisuudessa. Jotkut jopa nauttineet tilanteesta.


  • Eipä oikeastaan hävetä, olen tullut ajatukselle melkoisen immuuniksi vuosien mittaan. Asiaa on niin paljon pyöritelty ja vatvottu, että minun on ollut pakko tottua siihen. Piiskahistoriani on poikkeuksellinen ja jossain määrin jopa huvittavakin. Tuohon historiaan kuuluu lähinnä kaksi venhempaa veljeäni, jotka ovat nyt jo keski-ikäisiä isoja ukonroikaleita ja sitte minä, paljon lyhyempi ja hintelä pitkien matkojen juosentelija. Lapsena minua sanottiin ukoksi, koska muistutin mummon veljeä, joka oli silloin jo vanha ukonkäppänä. Veljet vitsailivat, että minut oli tehty niistä tarpeista, jotka olivat jääneet jäljelle kun heitä oli valmistettu, eikä niitä tosiaankaan ollut paljoa.

    Lapsena varmasti olen saanut piiskaa, mutta kaikki ne kerrat ovat pyyhkiytyneet pois muisitstani. Vanhin tapaus, jonka muistan, sattui minun ollessa 13-vuotias. Pari vuotta vanhempi veli määräsi minut kantamaan talon puulaatikot täyteen polttopuita. Illalla, pimeän jo laskeuduttua, huomattiin työn olevan tekemättä. Veli vinkkasi minut peräkamariin ja siellä hän nappasi minut vasempaan kainaloonsa ja alkoi paukutella kämmenellään pakaroitani. Yritin kiemurrella vapaaksi mutta turhaan. Lopulta minä ääni vapisten pyytelin häntä lopettamaan. Hän päästi minut ja alkoi luetella vaatimuksiaan. Minun oli taskulampun valossa kannettava nuo puut ja jollei homma valmistu tunnissa, niin minä saan risua paljaalle takapuolelle. Ei ollut enää pienintäkään epäilystä, ettenkö saisi kunnolla piiskaa, jollei homma hoidu. Näin oli ammuttu lähtölaukaus minun piiskahistorialleni.

    Veli oli kertonut tapauksesta esikoiselle ja tietenkin hänen piti päästä kokeilemaan kuinka pojan kuritus onnistuisi häneltä. Kaikkien nähden tuvassa hän eräänä iltana nappasi minut syliisä ja tassutteli takapuoltani kämmenellään. Helposti onnistui, hän oli tuolloin jo isää vahvempi, vaikka oli vasta 18-vuotias.

    Siitä se sitten alkoi, sain isällistä kuritusta veljen kädestä ja toisinaan kunnolla vitsaa veljen kourasta, jos siihen ilmeni oikeaa tarvetta. Huoltaja ei tuohon asiaan paljoakaan kiinnittänyt huomiota, tuskin he muistivat, että veljesten ikäero oli vain muutaman vuoden, sillä veljet olivat isoja miehiä ja minä näytin pahasti keskenkasvuiselta. Minä olin nopea kuin kärppä kaikenlaisessa sähläämisessä ja jouduin usein tuomiolle sotkemieni asioiden vuoksi.

    Minun oli pakko suhtautua asiaan huumorilla, muuten olisi tullut minulle paskanen loppu koko asiassa. Veljiltä siedin sellaisiakin piiskajaisia, joka jonkun muun toimeenpanemana olisi ollut katastrofi.

    Taini-iässä aina kuvittelin, että tämä oli viimeinen kerta, mutta niin ei käynyt, vaan tapahtui joku haaveri esim. auton kanssa ja piiskaa tuli. Aikuisena piiskaus ei koskaan tapahtunut julkisesti – onneksi. Mutta oli selkäsaunassa jotain hyvääkin, esimerkiksi auton ruttaamisesta sain piiskaa, mutta sen jälkeen minu ei tarvinnut maksaa siitä mitään, sillä olin rangaistukseni jo saanut.

    Nyt aikuisena en ole pitkään aikaa oikeata selkäsaunaa saanut, mutta kurillaan veljet kokeilevat, että vieläkö se poika taipuu piiskattavaksi. Eikä minun kannata liian helpolla taipua, jos en halua takapuoltani karmiininpunaiseksi.

    Paljon minun selkäsaunoista on pidetty porua, enkä oikein tiedä missä määrin ihmiset pitävät niitä tosina. Jotkut tuskin uskovat yhtään, toiset pitävät asiaa kepposteluna ja kolmannet aavistelevat, että jotain tottakin siinä on. Tarkkaan asian tiedän vain minä, kuten sen, että jos kohtaamispaikka on sopiva, niin herkästi takapuoltani tervehditään ihan kädestä pitäen. Sanoisin, että vähän outoa purukkaa ollaan.

    • Toinen veli on lukenut tämän jutun, mutta eipä ole tänne kommentoinut. Sovittiin, ettei muille puhu asiasta mitään. Kahden kesken käytiin pitkä keskustelu.


  • Voisiko olla niin, että ne joille on piiskauksesta tullut fetissi puhuvat piiskaanisesta häpeillen, ne joilla ei ole fetissiä pystyvät puhumaan asiasta milloin vain ja missä vain.

  • Murkussa pommitettiin kivillä puhelinlinjan porsliininuppeja, minähän se suurin syyllinen tietenkin olin ja sain rangaistuksen. Kylän poliisi määrättiin hoitamaan asia kuntoon ilman suurempaa julkisuutta. Hän otti minut autoonsa ja ajoi yhdelle peltotielle, siellä sain perinteisen selkäsaunan kunnon vitsalla.

    En tiedä missä määrin tieto tapahtumasta levisi kylälle. Mutta siitä häpeästä en päässyt millään irti, vaikka vanhenin ja kasvoin, niin olin edelleen varma, että tarvittaessa tuo mies minut vieläkin piiskaisi. Siihen aikaan sotilaspassi piti käyttää nimismiehellä, kun päästiin siviiliin, nimismiehen kanslia toimi naapurikunnassa ja hän palautti passini tuon poliisin välityksellä. Se vierailu poliisin talolla oli melkoisen hiostava keikka, minusta tuntui, että hän mittaili minua koko ajan ja mietti olenko käyttäytynyt kunnolla. Taatusti poliisimies muisti minulle antamansa selkäsaunan ja olisi tarvittaessa halukas sen uusimaan.
    Kuulin korvissa kuinka sydämmeni hakkasi, odotin koko ajan, että millaisen määräyksen hän antaa. Jos joutuisi käsirautoihin tai putkaan, niin se ei minua paljoa hetkauttaisi, mutta jos se päättäisi antaa piiskaa, niin kuolisin häpeään.

    Mies selaili passiani ja totesi, että minulla on ihan hyvät arvosanat. Sitten hän kysyi:
    – Saitko armeija-aikana yhtään rangaistusta?
    Menin hetkeksi hämilleni, lopulta sanoin, että kaikkihan siellä jonkinlaisia rangaistuksia saivat.
    – Tehosko ne intin rangaistukset, vai pitikö niitä uusia?
    Myönsin rangaistuksien yleensä tehonneen. Ääneni oli muuttunut käheäksi ja tunsin sisälläni vapinaa. Tajusin, että minä en olisi saanut käyttää yleensä sanaa, kohta konstaapeli tarttuu siihen ja pääsee muistuttamaan minua selkäsaunastani. Tai kenties hän aikoo uusia minun rangaistukseni ja näyttää, että häntä on toteltava. Tuo mie on koulutettu nujertamaan fyysinen vastarinta, niin minä ainakin uskoin. Saattoihan täällä olla käynyt muitakin armeijasta vapautuneita saamassa piiskaa. Nolona jouduin taas myöntämään itselleni, että tuo mies on minut kerran piiskannut ja pahoin pelkään, että hän pystyisi siihen vieläkin. Tuskin koskaan kasvan niin isoksi, että pystyn tuollaista isoa ja rotevaa miestä vastustamaan.
    – Vai sillä tavalla, tuumasi kosnstaapeli.

  • Kyllä jotkut pojat puhuivat yläasteikäisinä aivan avoimesti selkäsaunoistaan, he saattoivat kertoa tarkkaankin yksityiskohtia, he saattoivat jopa vitsailla tapahtuneesta. Itse en kehdannut puhua asiasta, enkä koskaan kommentoinut heidän puheitaan. Itse jos piiskaa sai, niin tuntui, että kaikki meni jollakin tavalla väärin, asiaa ei oltu selvitetty kunnolla pohjaan asti, vaan tilanne haluttiin poikki vitsan voimalla. Vielä aikuisenakin tuntuu, että selkäsauna oli tapa tehdä huonosta asiasta vieläkin huonompi. Jos asiasta haluaisi puhua, niin se olisi pelkkää syytösten kylvämistä, enkä sellaiseen halua ryhtyä, enkä edes kehtaa.

  • Veli vieläkin muistuttelee minua selkäsaunasta, jonka sain parikymppisenä häneltä yli kymmenen vuotta sitten. Hänen puheensa kyllä hävettää, mutta häpeä estaa minua tekemästä asiasta numeroa ja hän härnää varmaan ikuisesti.

    • Aikoinaan eräs leski rouva opettajatar pyysi jokun poika oppilaansa tuki opetukseen luokseen , asunto oli sen ajan mukainen suht vaatimaton pikkuinen omakotitalo oikeastaan mökki,
      siellä ollessa kahden kesken kyllä oppi, mutta ei ihan niitä koulu aineita vaan jotakin todella mielenkiintoisempaa. oikein lämmöllä näin ajan päästä häntä muisteleee moni joka tuolloin poikuutensa menetti.

      Ei tarvinnut piiskalla käskyttää.


  • Selkäsauna oli järisyttävän häpeällinen tapaus. Isä talutti niskasta tai korvasta sisälle, siellä revittiin housut alas ja sai remmiä tai risua kunnolla. Ei varmasti loppunut ennen kuin itku pääsi. Vielä rippikouluikäisenä tuo tapahtui kaikkien nähden, jotka vain paikalle sattuivat. Sitten seurasi puhuttelu, josta piti selvitä kunnialla, jollei halunnut löylytyksen jatkuvan. Housujaan ei saanut nostaa, enne kuin puhuttelu loppui. Ja sehän päättyi lausahdukseen, että jos aihetta ilmenee, niin minä piiskaan uudelleen ja silloin saatkin niin, että tuntuu.

    Mitä vanhempana selkäsaunan sai, niin sen enemmän se hävetti. Ukko kyllä osasi tuon häpeällä rankaisun. Kyllä kaveritkin selkäsaunoja sai, mutta ne olivat vähemmän nöyryytäviä. Omistani en taatusti kenellekään puhunut.

  • Onko täällä ketään joka haluaisi anna minulle piiskaa?

  • Eipä tuosta asiasta enää juurikaan puhuta, mutta vielä reilut 50 vuotta sitten puhuttin. Olimme ehkä juuri menneet kihloihin ja istuimme kahvipöydässä, kun molemmat anopit vertailivat miten ovat lapsiaan kasvattaneet. Me kuuntelimme tietenkin posket punaisina, samoin appiukkoni, joka istui myös pöydässä. Meille se oli sitten selvää, että meitä molempia on piiskattu, ei tarvinut erikseen sanoa. Olemme sitten ajan mittaan asiasta puhuneet ja vaimoni mukaan myös vaimoni isoveli ja myös isä oli saanut maistaa samaa lääkettä.

    • Vitsaa saivat omat ja naapurin mukulat isoa eroa tekemättä.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Vitsaa saivat omat ja naapurin mukulat isoa eroa tekemättä.

      Kotirouvien kahvipöydässä yleisin puheenaihe oli selkäsaunat. Myös "aikuisille voi antaa vitsaa niin kauan kuin kotona asuvat" oli usein toisteltu. 50 luvulla vitsaa käytettiin ahkerasti. Ei lapsista mitenkään ollut huomattavissa, käytettiinkö perheissä kuritusta vai ei.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Kotirouvien kahvipöydässä yleisin puheenaihe oli selkäsaunat. Myös "aikuisille voi antaa vitsaa niin kauan kuin kotona asuvat" oli usein toisteltu. 50 luvulla vitsaa käytettiin ahkerasti. Ei lapsista mitenkään ollut huomattavissa, käytettiinkö perheissä kuritusta vai ei.

      Muistan kun joskus lapsena kuuntelin kotirouvien juttelua, yksi rouvista oli kai saanut lapsena muita enemmän piiskaa, hän ei osallistunut keskusteluun, kuunteli vain posket punoittaen.


  • Väkivalta alkaa tunnetusti siitä mihin taidot loppuvat. Sama pätee kasvatukseen ja kurinpitoon.

  • Viimeisestä piiskauksesta on jo yli 40 vuotta, vieläkään en kehtaa kenellekään kertoa. Piiskaajana oli 1,5 vuotta vanhempi veli, jonka kanssa ratkottiin erimielisyyksiä tarvittaessa vitalla, murkussa saattoi sellaista tapahtua pari kertaa vuodessa. Koko teini-iän sitä kesti. En tiedä olinko minä vessula vai veli kovasti riski mies, mutta saatoin saada ihan koivupiiskaa, jos hänet suututin.

SEISKA.FI

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.