Olemme olleet yhdessä avoliitossa yli 5 vuotta. Ollaan muutettjkin yhdessä jolloin tuli tarve uusille hankinnoille. Mies koskaan halua ostaa uusia huonekaluja! Mieluummin pitää tavaroita vaikka pahvilaatikoissa.
Ei edes tyttärelleen joka on kasvanut! Onko oikein että minä teen hänen lasten hankinnatkin?
Mua nolottaa ja harmitttaa kun ihmiset sanoo että vieläkö teillä on tuo ja tuo vanha huonekalu. Jokaisen välttämättömän huonekaluhankinnan olen joutunut häntä painostamaan tehdä. Suurin osa on minun hankkimiani. Ottaa päähän! Hän kuitenkin käyttää niitä. Hän vielä arvostelee että tämä ja yämä olis hienompi niin mutta yhtään rahaa ei laita mihinkään muuhun kun matkoihin ja viiniin. Miten saan hänet muuttumaan?
Ei edes tyttärelleen joka on kasvanut! Onko oikein että minä teen hänen lasten hankinnatkin?
Mua nolottaa ja harmitttaa kun ihmiset sanoo että vieläkö teillä on tuo ja tuo vanha huonekalu. Jokaisen välttämättömän huonekaluhankinnan olen joutunut häntä painostamaan tehdä. Suurin osa on minun hankkimiani. Ottaa päähän! Hän kuitenkin käyttää niitä. Hän vielä arvostelee että tämä ja yämä olis hienompi niin mutta yhtään rahaa ei laita mihinkään muuhun kun matkoihin ja viiniin. Miten saan hänet muuttumaan?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Soffat ja hyllyt voi hakata kirveellä säleiksi ja tuikata palaan. Päästää hiacella Sotkan ovesta karmit paskaksi. Lipastoon voi kaataa 98 E ja tikkua perään, ei vaan jaksa lukea tollasta ruikkua 🤭👉🆒🍅
Et varmaankaan saa häntä muuttumaan mutta entäs jos et välittäisi hänen marmatuksestaan. Minun mieheni on samanlainen, mutta lievempi tapaus. Joka kerta kun ostan jotain uutta (hän itse ei osta koska kokee, ettei tarvita) hän marmattaa aikansa mutta jossain vaiheessa toteaa, että hankinta oli hyvä. Meillä on todella viihtyisä koti ja huonekalut hyvälaatuisia.
MInä olen siis maksanut kaikki huonekalumme ( 6 h k) mutta mies sitten maksaa jotain muuta. Ostan tietenkin rahatilanteen mukaisesti enkä todellakaan vedä pulttia siitä, että vain minä maksan huonekaluja. Mies maksaa talokulut sun muut, joihin en osallistu lainkaan.
Muija samanlainen, pitää olla ostamassa uutta vaikka ei tarvetta ole. Rahaa voi säästää vaikka lomaan mutta ei.
Onko kyse nyt rahasta, vai siitä, että huonekalut ovat menneet käyttökelvottomaksi.
Koen kyllä itsekin niin, että jos minulla on kunnossa oleva huonekalu, jota en halua vaihtaa niin, jos kumppani haluaa sen uusia, niin saa ihan omalla rahallaan sen kustantaa.
Jos taas meillä on vaikkapa rikkinäinen sohva, niin totta kai se vaihdetaan ja kustannuksiin osallistumme molemmat. Jos taas minä haluan vaihtaa vaikkapa veneen, vaikka vanha on kunnossa, niin minähän sen maksan.
Raha ja raha! Kumpi maksaa? Kun kaikki on yhteistä niin ei synny "jakokeskustelua".
Minua ei kalujen hankinta kiinnosta tippaakaan, eikä muukaan sisustamiseen liittyvä.
Vaimoni saa huseerata tuolla tontilla makunsa mukaan.
Ainoa näkemysero syntyi sohvakaluston uusimisesta muutama vuosi sitten.
Minusta 80-luvun alkupuolella hankittu kalusto oli erittäin miellyttävä ja käyttökelpoinen.
Minu 3h sohvani selkänahat olivat haljenneet symmetrisesti molempien päiden läheltä.
Leikkasin vanhasta, mustasta nahkapuserostani tyylikkäät paikkasuikaleet jotka liimasin symmetrisesti ruskea sohvan päiden läheisyyteen.
Ei kelvannut vaan tässä tapauksessa raahasi minut mukanaan kalukauppoihin ja hyväksytti minulla valitsemansa kaluston. Eipä ole mukavuudessaan sen romutetun veroinen!
Meille on 50 vuotta ollut tuntematonta ja tarpeetonta tuo "kumpi maksaa mitäkin".
Ymmärrän katsantokantasi. Noin minullakin periaatteessa oli silloin kuin asuin ensimmäisessä parisuhteessani. Koska parisuhteet ovat kuitenkin nykyään huomattavasti lyhyempiä, on mielestäni pelkästään viisasta olla olematta liian sinisilmäinen varsinkaan parisuhteen alussa.
Joskus pariskunnilla voi olla niin suuria eroja kiinnostuksen kohteissa, että on ehkä hyvä, että toinen käyttää asiaan omia rahojaan.
Suuria eroja kiinnostuksen kohteissa?
Hakiessani levottomien poikamiesvuosieni jälkeen vakiintumista niin parin kokeilun jälkeen juutuin seurustelemaan nykyisen vaimoni kanssa.
Parin vuoden aikana kävi selväksi, että osana yhdessä viihtymistämme olivat saman suuntaiset, arkielämää koskevat periaatteet. Yleinen moraali, yhteiskunnalliset näkemykset, kiinnostus urheiluun ja matkustamiseen vaikka tulevalla vaimollani se perustui vai mielikuvaan ja minullakin luumuiluun työn merkeissä Suomen lisäksi Ruotsissa ja jonkin verran Norjassa.
Huomaamattamme olivat asenteemme ja periaatteemme yhteneväiset suhteessa lasten kasvatukseen, työntekoon ja raha-asioiden hoitamiseen.
Huolimatta vanhahatavasta käsityksestään avioliiton sukupuolirooleihin, otti vaimoni heti alusta alkaen täyden vastuun omasta osastaan perheen taloutta. Verotussyistä ainoa ja yhteinen tilimme oli hänen nimissään 70-luvun alkuvuosina.
Kiima nahistyy vuosien myötä mutta arkiasioiden häiriötön sujuminen säilyttää siitä riittävän osan ainakin niin kauan kuin terveys pitää.