En äänestä Kärnää!

vaaliasiaa

Ei ole mitään syytä äänestää Kärnää.

28

729

2Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Insernööri

      En minäkään. Minua oksettaa se tyyli, että mollaa muiden puolueiden edokkaita ja vääristelee ....nytkin vouhottaa lihaverosta facebook sivustollaan. Antaa tahallaan kuvan, että Suomeen puuhataan lihaveroa muiden puolueiden toimesta. Ok, lihan syönnin verotuksesta on puhutta ja vain siksi, että ihmiset pysähtyisivät miettimään asioita.

      Enemmän saisi puhua avokadon, ananaksen ja muiden eksoottisten elintarvikkeiden käytöstä, ne kun ovat ympäristön kannalta haitallisimpia. Niiden kasvatus kuluttaa paljon vettä ja rahtaaminen tuottaa päästöjä. Suomessa tuotetaan lihaa kestävien periaatteiden mukaan ja kaukaa tuotu liha verolle.

      Itse pyrin vouhottamatta käyttämään kotimaista ruokaa, peruna, porkkanaa, lanttua, punajuurta, kaaleja, sipuleita ja viljaa. Marjoja syön todella paljon, kun itse kerään ne enkä edes kaipaa kaukaa rahdattuja hedelmiä. Kahvi on melkeinpä ainoa kaukomaiden tuote taloudessani.

      Kärnällä on niin kova pyrky eduskuntaan, että liian usein laineet loiskuu yli. Saattaa jopa karkottaa äänestäjiä, kun moni tykkää, että pitää pärjätä omilla taidoilla eikä muita halventamalla.

    • Sambatkomerossaym

      Jos kaikki naiset naimisissa olevat ja sinkut joiden kanssa kyseinen herra harrasti lähempää tuttavuutta niin kyllä ääniä riittää.

    • ennakkoonäänestjä

      äänestän kyllä Kärnää ! vaikken Kepuun kuulukkaan, hän ei ole Lesta eikä lupaile liikoja ja toimii sanojensa mukaan. Hyvä Ukko ,vaikka vanha kapiainen onkin.

      • Isak27

        Ei mitään hyvää!


    • Sheppo

      Kääriäinen on hyvä valinta

    • vakaumuksellinenkesk

      Tuskinpa täällä Hetassa kukaan sitä äänestää.

      • fiiatmies

        Yhessä toki


    • suutasoithaen

      Millä tavala se kärnä puolustaa Lappia? Ko ei sillä ole mithään esityksiä, se vain moittii muita.

    • Hameväkipikajuoksu

      Kaverilla suuri suu ja pienet teot olut jo monta vuotta. Kun joku puolue saa jotaki aikaan Kärnä sanoo aina .Met teimä. Mitä se itte on tehnyt muuta kun akkojen perässä juossu.Se nyt ei vielä riitä eduskuntaan.

    • varmaääni

      Kyllä varmaa läpimenijää kannattaa äänestää. Se on aivan sama ketä äänestätte, kun sillä ei ole mitään merkitystä. Itsepetosta koko homma.

    • vihreä

      Kylä nyt on niin että meikäläinen loikkasi kepusta pois kokonaan!

    • Karakkiviikari

      Minä äänestän MIkkoa, sanokaa mitä halvatta. Ja Mikon on pidettävä meteliä, ko se ei kuulu lestadiolaisiin tai muihin suhmuri-porukoihin. Kattokaapa mitä se on eduskunnassa tehny itte aloitteina:

      -Kirjallinen kysymys Suomen Barcelonan kunniapääkonsulin erottamisesta
      -Kirjallinen kysymys Espanjan tiedustelupalvelu CNI:n toiminnasta EU:n alueella
      -Toimenpidealoite neuvotteluratkaisun etsimisestä Katalonian kriisiin ja Katalonian itsenäisyyden tunnustamisesta
      -Lakialoite laiksi ampuma-aselain 42 a §:n muuttamisesta
      -Kirjallinen kysymys rakennetukilain mukaisista valtionlainoista porotalouden ja luontaiselinkeinojen harjoittajille
      -Kirjallinen kysymys eläinperäisten tuotteiden nimien käytön kieltämisestä kasvisruokien myynnissä ja markkinoinnissa
      -Lakialoite laiksi tuloverolain väliaikaisesta muuttamisesta
      -Toimenpidealoite sorsan- ja karhunmetsästyksen aloituspäivän 20.8. säätämisestä koulujen lomapäiväksi
      -Lakialoite laiksi rikoslain 17 luvun muuttamisesta
      -Kirjallinen kysymys ASREK-hankkeen etenemisestä
      -Kirjallinen kysymys yliopistojen kielipolitiikasta
      -Kirjallinen kysymys luvanvaraisista aseista
      -Lakialoite laiksi kaivoslain 182 §:n muuttamisesta
      -Kirjallinen kysymys kanalintujen metsästysajoista ja -rajoituksista sekä Metsähallituksen lupamyynnistä
      -Kirjallinen kysymys kalastuslain 10 §:n muuttamisesta
      -Kirjallinen kysymys sotilaiden sananvapaudesta
      -Lakialoite laiksi kalastuslain 10 §:n muuttamisesta
      -Lakialoite laiksi eläinsuojelulain 20 a §:n muuttamisesta
      -Lakialoite laiksi osakeyhtiölain 1 luvun muuttamisesta
      -Lakialoite laiksi perusopetuslain 32 §:n muuttamisesta
      -Kirjallinen kysymys sosiaali- ja terveysministeriölle Isis-terroristien sosiaalietuuksista
      -Kirjallinen kysymys ilmasto- ja energiastrategian valmistelusta
      -Kirjallinen kysymys saamelaiskäräjien toiminnasta ja oikeusministeriön ohjausvastuusta
      -Kirjallinen kysymys opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksesta Aseistakieltäytyjäliitolle

      Lisäksi Mikko on käyttänyt 242 puheenvuoroa, osallistunut valiokuntatyöskentelyyn jne. Se paskanjauhanta siittä ettei Kärnä olisi tehnyt mitään, on täyttä soopaa. Mikko haluaa vaikuttaa pohjoisen asioihin ja on vaikuttanu. Tärkeää on myös se, että lestadiolaisuus ei ole Mikon toiminnassa se ykkösasia. Käykääpä kahvilla, se tullee vihreällä bussilla tällä viikolla kyliä kiertähmään. Kysykää itte siltä miten asia on, ettei tarvi huhujen varassa äänestää.

      • Anonyymi

        Tarmoa löytyy ed. kirjotuksesta mutta muistappa sieki että heikoimman talon rakentaaa ahkera mutta taitamaton timpuri. Tarmo on asioiden loppuunviemistä ja pitkäjänteisyyttä yhteistyötä ja keskustelutaitoa.
        Tarmokas huutaja saa huomiota ja huomionkipeä tuo poika onkin, tosiaankin. Luuleeko joku että jos kansanedustaja käyttää 242 puheenvuoroa niin se on saanut asiat5 hoidettua? Höpöhöpö. Parempi on hän, joka käyttää kymmenen puheenvuoroa ja saattaa asiat päätökseen.
        Tarmoa pitää olla oikeanlaista, jotta asiat hoidetaan. Keskusta menetti 18 kansanedustajapaikkaa ja se on historiallinen tappio. Keskustan ehdokasasettelussa tämänkaltaiset ehdokkaat veivät Lapissa vanhat kannattajat muualle.


    • Hetanhepuli

      Mikko meni eduskuntaan jotta heilahti.

      • Anonyymi

        Se on totta ja onnee!! Hän haliaa poliisivirkoja ja me kansalaiset kunnon kulkuväyliä, siinä vissi ero. Kun on tie ei tarvita poliisiakaan ojaamaan liikennettä ja saattaa joku ihmishenkikin pelastuu.


    • Anonyymi

      Joo minäkin näin yksin ajeli?

    • Anonyymi

      Jaa jotain nyt on täälläkin huomioitu sama yksin meni keskustassa?

    • Anonyymi

      Ei tullut Kärnästä varapj. Nyt on kuunneltava tarkasti Katria tai loikattava persuihin. Kumpi toteutuu?

      • Anonyymi

        Katrin vastaehdokkaana oli Kaikkonen, eikä Kärnä.


      • Anonyymi

        Ei tullut ja hyvä niin. Taustaltaan upseeri ,mutta räksyttää ja haukkuu kuin pihapiski. Ei yhtään rakentavaa kommenttia. Luulisi, että kadettilupaus on tae edes jonkinlaisista käytöstavoista mutta ei.Ainakaan tässä tapauksessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tullut ja hyvä niin. Taustaltaan upseeri ,mutta räksyttää ja haukkuu kuin pihapiski. Ei yhtään rakentavaa kommenttia. Luulisi, että kadettilupaus on tae edes jonkinlaisista käytöstavoista mutta ei.Ainakaan tässä tapauksessa.

        Nytkin juhanuksena 2022 törkeä ukko veti suomen lipun kanssa toisenkin lipun on sillä ukolla aivot kadonneet


    • Anonyymi

      mooses on ykkönen

    • Anonyymi

      No. Jokainen änestää ketä haluaa. Ei sinun äänellä ole merkitystä. Äänestä vaikka Aku ankkaa.

    • Anonyymi

      Kyselyitä ei kukaan pysty lopettamaan

    • Anonyymi

      Taas kysellään meistä Muonionpalstalla kauheeta

    • Anonyymi

      Kärnä töppäs taas. Puhui paskaa Postin henklöstö palkoista. Ei raukka tiedä edes että Posti on valtion ohjauksessa. Kaikkia tet oletta äänestänyt kansanedustajaksi. Hshshahhaa. Tyhjä tynnyri kolisee eniten. Ei tarvi poistaa. Heheh

      • Anonyymi

        Enkä mie äänestä Paavoa.


    Ketjusta on poistettu 123 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2531
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      86
      1437
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      920
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      810
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      804
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe