7 vuoden suhde päättyi juuri, näin kuulin. Pari päivää sitten avomies ilmoitti kesken illan haluavansa keskustella vakavasti ja ilmoitti haluavansa erota. Tipahtipa kunnon pommi syliini.
Hänelle oli muutamaa päivää aiemmin kirkastunut, että haluaa erota. Tyytymätön kuulemma oli ollut jo pari vuotta, muttei ymmärtänyt sitä itsekään. Nyt hän kuitenkin sitten oli tavannut naisen, nainut sitä ja ihanstunut. Kuulemma tulisemmin kuin minuun koskaan. (seksipuolella tuon ymmärrän, kun tapasimme olin nuori, arka ja kokematon...)
Olen täysin tietoinen, ettei meidän suhteessa kaikki aina ollut hyvin, mutta en minä ongelmia nähnyt ylitsepääsemättöminä. Seksi ja haluttomuus meillä oli ongelmana, siis minun haluttomuuteni. kyllä me vähän aiheesta puhutiin, mies kertoi tyytymättömyytensä haluttomuuteeni, muttei ymmärtänyt tai halunnut tehdä asialle mitään itse. Koetin sillon selitää, että hänen melko usein toistuvat raivoamisensa(mitättömistä syistä) olivat iso tekijä, ja toki myös oma opiskelustressini. Mutta hän ei jostain syystä halunnut tai osannut nähdä vaivaa asian eteen, itse puhuin tuolloin myös parisuhdeterapiasta, mutta kaikki sitten jäi. Vasta nyt olen ymmärtänyt, kuinka ison palan minusta turha huuto turrutti.
Muutama kuukausi sitten sain kuitenkin hänet ymmärtämään, ettei voi purkaa pahaa oloaan minuun. Aikaahan siinä meni, mutta juuri olin viimeisen pari viikkoa alkanut olla onnellinen, uskoin tosissani tulevaisuuteen, puhuimme yhdessä asunnon ostosta ja niin edelleen. Aloin tuntea suunnatonta läheisyyttä mieheeni... ja sitten tuli tämä. Kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tai olisi minun kai pitänyt ymmärtää, mutta kun itse ajattelin, että omgelmista selvitään yhdessä ja uskoin parempaan tulevaisuuteen. Tyhmä mikä tyhmä.
Eniten satuttaa juuri se, että minä viimeiset päivät uskoin voimakkaasti tulevaisuuteen ja koin todellista onnea, niin luulin. Ja kaikki se olikin siinä vaiheessa jo valhetta. Ja pidempäänkin, en ymmärrä, että mies sanoo ymmärtäneen sä juuri, että on oikastaan pari vuotta ollut sitä mieltä että ero olisi parempi. Minusta ei voi olla todellista rakkautta ollut olemassakaan jos hän ei todella ollut halukas näkemään vaivaa itseään vaivaavan asian parrantamiseen, eikä ymmärtänyt käytöksensä yhteyttä siihen.
Hänen pitää kuulemma saada asua yksin, mutta suhdetta hän ei toki itseltään halua kieltää, onhan hän niin ihastunut... Hanen pitää saada elää nuoruuttaan ennen kuin täyttää 30 ja hankkia kokemuksi. Mutta tämä yksi naikkonen saattaa toki riittää... onhan hän nyt halukas seksiin... Meidän rakkautemme tuntuu minusta nyt lähinnä suurelta valheelta.
Purinpahan nyt kokemuksiani julki, jos osaatte neuvoa miten pääsen eteenpäin, kertokaa toki. Rakastan häntä nimittäin vielä kaikesta huolimatta ja toivon, että hän pian huomaisi tehneensä elämänsä virheen... Toisaalta jokin minussa sanoo, että sillä siitäkin ongelmienaiheuttajasta päästiin...
En vain osaa kuvitella, että haluaisin olla kenenkään muun miehen lähellä, antaa koskea itseeni, saati sitten harrastaa seksiä. Minulle hän kuitenkin kaikesta huolimatta edusti suurinta läheisyyttä lämpöä ja rakkautta.
Hänelle oli muutamaa päivää aiemmin kirkastunut, että haluaa erota. Tyytymätön kuulemma oli ollut jo pari vuotta, muttei ymmärtänyt sitä itsekään. Nyt hän kuitenkin sitten oli tavannut naisen, nainut sitä ja ihanstunut. Kuulemma tulisemmin kuin minuun koskaan. (seksipuolella tuon ymmärrän, kun tapasimme olin nuori, arka ja kokematon...)
Olen täysin tietoinen, ettei meidän suhteessa kaikki aina ollut hyvin, mutta en minä ongelmia nähnyt ylitsepääsemättöminä. Seksi ja haluttomuus meillä oli ongelmana, siis minun haluttomuuteni. kyllä me vähän aiheesta puhutiin, mies kertoi tyytymättömyytensä haluttomuuteeni, muttei ymmärtänyt tai halunnut tehdä asialle mitään itse. Koetin sillon selitää, että hänen melko usein toistuvat raivoamisensa(mitättömistä syistä) olivat iso tekijä, ja toki myös oma opiskelustressini. Mutta hän ei jostain syystä halunnut tai osannut nähdä vaivaa asian eteen, itse puhuin tuolloin myös parisuhdeterapiasta, mutta kaikki sitten jäi. Vasta nyt olen ymmärtänyt, kuinka ison palan minusta turha huuto turrutti.
Muutama kuukausi sitten sain kuitenkin hänet ymmärtämään, ettei voi purkaa pahaa oloaan minuun. Aikaahan siinä meni, mutta juuri olin viimeisen pari viikkoa alkanut olla onnellinen, uskoin tosissani tulevaisuuteen, puhuimme yhdessä asunnon ostosta ja niin edelleen. Aloin tuntea suunnatonta läheisyyttä mieheeni... ja sitten tuli tämä. Kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tai olisi minun kai pitänyt ymmärtää, mutta kun itse ajattelin, että omgelmista selvitään yhdessä ja uskoin parempaan tulevaisuuteen. Tyhmä mikä tyhmä.
Eniten satuttaa juuri se, että minä viimeiset päivät uskoin voimakkaasti tulevaisuuteen ja koin todellista onnea, niin luulin. Ja kaikki se olikin siinä vaiheessa jo valhetta. Ja pidempäänkin, en ymmärrä, että mies sanoo ymmärtäneen sä juuri, että on oikastaan pari vuotta ollut sitä mieltä että ero olisi parempi. Minusta ei voi olla todellista rakkautta ollut olemassakaan jos hän ei todella ollut halukas näkemään vaivaa itseään vaivaavan asian parrantamiseen, eikä ymmärtänyt käytöksensä yhteyttä siihen.
Hänen pitää kuulemma saada asua yksin, mutta suhdetta hän ei toki itseltään halua kieltää, onhan hän niin ihastunut... Hanen pitää saada elää nuoruuttaan ennen kuin täyttää 30 ja hankkia kokemuksi. Mutta tämä yksi naikkonen saattaa toki riittää... onhan hän nyt halukas seksiin... Meidän rakkautemme tuntuu minusta nyt lähinnä suurelta valheelta.
Purinpahan nyt kokemuksiani julki, jos osaatte neuvoa miten pääsen eteenpäin, kertokaa toki. Rakastan häntä nimittäin vielä kaikesta huolimatta ja toivon, että hän pian huomaisi tehneensä elämänsä virheen... Toisaalta jokin minussa sanoo, että sillä siitäkin ongelmienaiheuttajasta päästiin...
En vain osaa kuvitella, että haluaisin olla kenenkään muun miehen lähellä, antaa koskea itseeni, saati sitten harrastaa seksiä. Minulle hän kuitenkin kaikesta huolimatta edusti suurinta läheisyyttä lämpöä ja rakkautta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.