BB-Nikon ex-muija Sofia lähti ehkä rahapulan takia

kevlarvest

Big Brotherista tutun Niko Nousiaisen haastattelu löytyy Iltalehdessä, jossa hän kertoo että BB-palkinto oli 50 tuhatta euroa, kaikki on mennyt täsmälleen saman verran tällä hetkellä ulosotossa

"Niko oli voiton aikoihin muuttamassa silloisen tyttöystävänsä Sofia Ruusilan (nyk. Belórf) kanssa Helsingin keskustaan, ja nuoripari saikin sisustaa kotia ilman, että täytyi tuijottaa hintalappuja. Lisäksi Nousiainen osti Mersun, ja rahaa paloi myös matkusteluun sekä normaaliin elämiseen."

"Tehtiin Sofian kanssa ensimmäinen yhteinen matkakin silloin, mentiin Jenkkeihin, muistaakseni Miamiin. Lisäksi käytiin ainakin Espanjassa."


Rahat siis loppui, velkakuorma kasvanut, ulosotossa 50 tonttua ja yllätys yllätys Sofia lähti ja löysi sen jälkeen ulkomailta itselleen suomalaisen miljonäärin ja on mm. esitellyt hulppeita asuntojaan

En väitä, että rahapula olisi ollut pääsyynä eroon, mutta kyllä sillä on takuuvarmasti ollut merkittävä osuus tapahtumissa, näin uskallan väittää, varsinkin kun Sofian elämäntyyliä seuraa - hyvin hyvin perso luksukselle.

Lähde:
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/17f2c99e-e15a-4ad8-9ddb-1a5001093053

19

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pervopertti

      tyypillinen nainen, ollaan mukana myötä- mutta ei vastoinkäymisissä

    • No voi kauhiaa..

      Tommosten jännänaisten perässä kaikki miehet aina juoksee..

      Ja sitten ulisee..

    • Voittosumman olis voinut käyttää fiksumminkin.. ja nyt velkaantunnu saman verran, kun täytyy elää, sitä leveää elämää.. Nikoa ei käy sääliks, miten kohteli silloista ex-kumppaniiaan, kun tapasi Sohvin.. ja Sohvi läks, kun rahat loppui.

    • Onni.elää.lompakossa

      Sofia halusi luksusta ja helppoa elämää. Uo-velkainen Niko-ätmi ei kyennyt tarjoamaan vaimolleen ylellisyyttä, joten akka pakkasi laukkunsa ja muutti pois.
      Sohvin nykyinen, miljonääri miesystävä, pystyy kustantamaan naikkoselle ylellisen elämän ja sen onnen, jota nirppanokka-akka kaipaa.
      Tässä se on taas todistettu, rahalla saa onnea ja iloa elämään!

      • ihankototta

        Saako?
        Sinun onniko olisi saada joku rahan perässä juokseva akka joksikin aikaa kainaloon?


      • Onni.elää.lompakossa
        ihankototta kirjoitti:

        Saako?
        Sinun onniko olisi saada joku rahan perässä juokseva akka joksikin aikaa kainaloon?

        Ainakin rahalla saa naisia. Mitäs ätmit muuta? Onko persaukisilla tylsää?


      • ihankototta
        Onni.elää.lompakossa kirjoitti:

        Ainakin rahalla saa naisia. Mitäs ätmit muuta? Onko persaukisilla tylsää?

        Ja se on ”onni”?
        Määrä korvaa laadun.


    • Se.on.voi.voi

      Tuskin tuli 50 tonttua puhtaana käteen. Verottaja otti varmasti omansa. Tyhmä Niko ei osannut sitäkään vähää rahaa käyttää viisaasti.

    • Ei kyllä ymmärrä yhtään..


      Miten ihmeessä joku "liikemies" ottais tollasen naisen..


      Luulis tietävän että kyseinen eukko on tautinen escortti..


      :D

      • normisettiä

        Kautta-aikainhan liikemiehet ja muut menestyjät ovat escorteja ylläpitäneet. Ei nuo tyypit mitään uskollista perheenisäainesta ole, jotka kunnonnaista vaimoksi ja lasten äidiksi etsii.

        Sitäpaitsi, mahdolliset taudit hoituu antibiooteilla.


      • normisettiä kirjoitti:

        Kautta-aikainhan liikemiehet ja muut menestyjät ovat escorteja ylläpitäneet. Ei nuo tyypit mitään uskollista perheenisäainesta ole, jotka kunnonnaista vaimoksi ja lasten äidiksi etsii.

        Sitäpaitsi, mahdolliset taudit hoituu antibiooteilla.

        Joo mutta vaimoksi/tyttökaveriksi asti..

        Tuota eukkoahan saa hävetä kun kulkee kadulla.. :D


      • normisettiä
        KonnaKettu kirjoitti:

        Joo mutta vaimoksi/tyttökaveriksi asti..

        Tuota eukkoahan saa hävetä kun kulkee kadulla.. :D

        Kulkihan ne ennen vanhaan oopperoissa ja muissa tilaisuuksissa ihan ylpeänä näyttelemässä escortejaan ilman mitään häpeää.


    • Totuus-

      Hahhaha, miten tyhmä sitä pitää olla että kuluttaa viis kyt tonnia humpuukkiin eli naiseen. Mäkin sain sata kuus kyt tonnia perintöö enkä ole kuluttanut niitä on sata viis kyt tonnia jäljellä. Vamaan sofia lähti kun mieheltä loppus raha ja tuli velkaa, nyt sofia on horoillut maailmalla jossain englannissakin se oli jonkun rikkaan jalkapallomiehen patjana monta kuukautta.

      • syyjaseuraus

        Sulla ei vissiin olis mahdollisuuttakaan rahojas naisiin tuhlata.


    • Hkhkn

      Tai sitten Sofia kyllästy Nikon elättämiseen!

      • laskutikku

        Molemmilla on reilusti ulosotossa maksamatonta velkaa. Ei sillä taloudenpidolla pysty ketään elättämään.


      • jkllöö

        Toivot vaan.


    • Tämä-selvä

      Naiset onkin maksullisia.Heti kun miehen rahat loppuu, nainen lähtee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      183
      1536
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      196
      1327
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      42
      1110
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      43
      813
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      710
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      701
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      690
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      681
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      19
      631
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe