Olen tänään pohtinut kyseistä aihetta, ja voin todeta että itselle seuraavat naiselliset ominaisuudet "kuuluvat asiaan":
- pitkät hiukset: pelkkä ajatus lyhyistä saati sitten siilitukasta tai kaljusta tuntuu hyvin oudolta ja "pelottavalta", enkä voisi koskaan kokeilla niitä koska joutuisin silloin hyvin rajusti mukavuusalueeni ulkopuolelle
- tatuoimattomuus: (olettaen, että tatuoiminen on alun perin kuulunut "raavaille miehille") en ole ottanut yhtään tatuointia enkä varmaan tulekaan ottamaan
- alhainen seksivietti: ei ole tehnyt aikoihin mieli eikä siten ole tarvetta normaalille eikä edes sooloseksille
- korkkarit: olen oppinut rakastamaan korkokenkiä ja yleensä laitan sellaiset päälle aina jos lähden yöelämään (muutama kaveri on tokaissut, että miksi ihmeessä käytän korkkereita kun olen jo muutenkin "niin pitkä", mutta korkkarit ovat vain niin kauniit että olen ihan lumoutunut niiden käytöstä)
- kaulakorut: kauniit, varsinkin turkoosit kaulakorut vetävät puoleensa ja olen hankkinut niitä kymmeniä (vielä kun vain muistaisi käyttää niitä erilaisissa juhlissa tai yöelämässä)
- kiroilemattomuus: kiroilen aniharvoin, en edes muista milloin olisin viimeksi käyttänyt kirosanaa
- ruoanlaitto: tykkään laittaa ruokaa ja usein myös kokeilla uusia reseptejä
Epänaisellisia ominaisuuksiani taasen ovat:
- meikittömyys: en meikkaa arkisin lainkaan, oli kyse sitten töistä, koulusta, kaupassa käynnistä tai lenkistä, vaan meikkaan ainoastaan juhliin/yöelämään
- hameettomuus: hametta käytän aniharvoin, en pue sellaista edes aina yöelämässä käydessäni (toisinaan laitan vain perusmeikit ja kivannäköiset farkut, jossain aivan erityisissä bileissä tai pukukoodia vaativiin yökerhoihin sitten voin pukea sen hameenkin)
- uimapuku tuntuu luontevammalta kuin bikinit
- iso nenä ja liian leveä leuka
- liian tumma karvoitus esim. käsivarsissa (silloin kun annan käsikarvojen kasvaa, näyttävät ne samalta kuin karvaisella miehellä, koska mulla valitettavasti on tummat karvat eikä sellaiset tyypillisen eloveenavaaleat)
- korvakoruttomuus: mulle ei ole koskaan teetetty korvakorun reikiä, ja ainoat korvakorut jotka olen koskaan omistanut olivat kaverin syntymäpäivälahjaksi antamat "klippi"-korvakorut - niitäkään en liiemmin tullut käyttäneeksi
- en ole koskaan ollut erityisemmin kiinnostunut tai innostunut shoppailusta, ja iso osa arkivaatteistani onkin kirppareilta ostettu
- en muutenkaan tajua muodista ja trendeistä mitään, vaan puen päälleni sellaista joka tuntuu mukavalta ja näyttää omaan silmään kivalta (usein kyseessä on yksivärisiä paitoja/farkkuja, harvemmin mitään tekstiä sisältävää tai vaikka raidallista yms.)
- parfyymiä käytän ainoastaan yöelämään tai treffeille mennessäni
- en ole koskaan parisuhteissani "nalkuttanut" mistään
Mitkä ovat omat miehiset tai naiselliset sekä epämiehiset tai epänaiselliset ominaisuutenne?
Mitä naisellisia tai miehisiä ominaisuuksia korostatte? Ja miltä osin poikkeatte "sukupuolinormista"
32
153
Vastaukset
- wanhaämmä
Olen vahva, hyväkuntoinen ja jaksava. Henkinen selkäranka löytyy ja munaa kanssa. Tulen itsekseni toimeen, en puhu enkä pussaa. Naisellisia piirteitäni.
Yleisesti väitetään, että ongelman ratkaisukeskeisyys olisi miehinen ominaisuus. Siis jatkuvan ulinan ja valituksen kuuntelun sijaan töksäytetään parannusmahdollisuudet kehiin. Mutta jos mä kerran olen nainen (?) niin silloinhan sekin on naisellista.
Vaan jos plast eiopel anistia, niin ihan sama. - m.wurst
no tota.. mulla ehkä naisellisiksi määriteltäviä ominaisuuksia on ainakin:
-tykkään lukea ja katsella kuvia kaikesta tän hetken muodista ja trendeistä; pukeutumisen, meikkaamisen ja hiustenlaiton osalta. olen myös herkkä ostamaan itselleni joitain (tyyliini sopivia) kosmetiikka- tms. tuotteita, viimeisimpänä aloe vera-geeli kun jostain blogista luin et sillä sais hiuksissa piilevän luonnonkiharan paremmin esiin..
-samoin haen lähes intohimoisesti tietoa kaikenmaailman terveystuotteista (viime aikoina tää on onneks hiipunut) tai et mitkä ruuat on terveellisimpiä jos on jotain tiettyjä vaivoja tms.. (onks tää edes nii naisellista välttämättä..?)
-olen tarkka ulkonäöstäni ja tyylistäni, vaik moni minut tunteva ei sitä välttämättä tajuaiskaan.. mut vaikken ulkoiselta olemukseltani meniskään ihan perinteisen naisellisesta, niin kyllä yleensä sekä asuni, että hiustenlaittoni on tarkkaan harkittua ennenku ulos lähden.
-olen ollut jo aika pitkään saikkarilla ja näin ollen hoitanut suurimman osan kotitöistä, eikä mua haittaa se vähääkään. vaan siis tottakai mää teen ku oon enempi kotona, sitä paitsi se on ihan kivaakin (tähän voisin huomauttaa et meillä ei oo lapsia, pieni kämppä, aika iisii,) ja joo tykkään kans ruuanlaitosta, tosin meillä tehhään iso kattilallinen ruokaa kerran tai kaks viikossa, et se on yleensä sitä et pilkotaan kaikkee mahdollista, nakataan ne kattilaan ja toivotaan parasta,
-tykkään suklaasta, ja kaikesta muustakin makeasta,
nii ja en mää tiiä korostanko mää nuita mitenkään, ne vaan on.
helpompi mun on määritellä ne "sukupuolinormista" poikkeavat ominaisuudet ittestäni;
-meikkaan erittäin harvoin, silloinkin lähinnä suunnilleen samaan tapaan kui miespuoliset rokkistarat, hyvät pohjameikit, vähän kulmakarvakorostusta, jotain silmien ympärille, ja jos viitsin niin huuliin jotain tummanpunaista/mustaa/sinistä..
mullei oo ikänäni ollu mitään tekoripsipidennyksiä tai rakennekynsiä tai hiusten pidennystuuhennoslisäkkeitä,
-pesen koko kropan samalla nestesaippualla, kosteusvoiteena mulla on kasvoille lidlistä ostetut päivävoide sekä silmänympärysvoide, sekä kasvoille/koko kropalle bio-oil
-en ajele/poista ihokarvojani.
-en käytä korkokenkiä, sukkahousuja enkä hameita.
-en käherrä/suorista hiuksiani millään härveleillä, enkä juuri käytä mitään hiustenmuotoilutuotteita, jos hapsottaa nii antaa hapsottaa niil on semmonen luonne, harmaatkin jo hieman pilkahtelee, viimeks oon värjänny hiukset viime vuoden loppukesällä.
-kiroilen monet miehet suohon.
-mua panettaa hyvinkin usein, ovulaation aikaan se on lähes sietämätöntä.
-juon alkoholia, ollen toisinaan reippaassakin kännissä..
emminätiiä, oisko täsä jo tarpeeks..? minen enää muista mitää mää kirjotin, Miesmäiset ominaisuuteni:
Satunnainen tyhmyys ja pieruhuumori.- Ätmelsson
Hmm.. mitatkaapas naiset ranteenne ohuimmasta kohdasta tai onko se jo käsivartta. Se missä on värttinäluun pyöreä pää ihan ranteessa niin siitä vähän kyynerpäätä päin. Sieltä yleensä se ohuin kohta löytyy. Se on mulla 19cm ja naisellisin kohta minussa näin äkkiä ajateltuna. Sitten henkinen naisellinen ominaisuus on varmaan, et saatan jonkun sanomisia jäädä itsekseni miettimään jälkeenpäin.
Miehisimmät piirteet on hmm..no henkisenä piirteenä sanoisin rauhallisuuden. Esim yöelämässä, jos sattuu esim "uhkaava tilanne" niin kavereista osa on näkyvästi kakka housussa, kun taas itseä ei kenenkään uhkailut ja huuto hetkauta. Voi toki olla kyse omien kykyjen yliarvioinnista, mutta miehistä sekin on. Ja eipä ole ulkona tarvinut yli 10 vuoteen painia, joten toimii. Fyysisenä on pyöreet olkapäät ja matalat rasvat- wanhaämmä
Päläpälä kirjoitti:
Mittasin ranteeni oikeasta kädestä, 16.5cm mittanauhalla mitattuna.
Mulla on 16 cm. Luulin että tulee isokin lukema, koska en ole ihan pikkuinen muuten... habaa en kerro 😁
wanhaämmä kirjoitti:
Mulla on 16 cm. Luulin että tulee isokin lukema, koska en ole ihan pikkuinen muuten... habaa en kerro 😁
Meillä on semmonen keskiverto ranne. Parilla tuttavalla on ranne 13 ja 14 cm..mut kämmenet on sit isot. Mulla taas on ranne " paksu" ja kämmenet kun lapsilla. Me ollaa metkoja...😃
- wanhaämmä
Päläpälä kirjoitti:
Meillä on semmonen keskiverto ranne. Parilla tuttavalla on ranne 13 ja 14 cm..mut kämmenet on sit isot. Mulla taas on ranne " paksu" ja kämmenet kun lapsilla. Me ollaa metkoja...😃
Mulla on pitkät sormet ja on toi kämmenkin aika iso.. ysikoon hanskat sopii käsiin. Sormet on pitkät mutta muuten oon pätkä... :)
Jännä muuten katsella sukulaisten käsiä, kovin on samanlaisia monella. wanhaämmä kirjoitti:
Mulla on 16 cm. Luulin että tulee isokin lukema, koska en ole ihan pikkuinen muuten... habaa en kerro 😁
Narukäsi! 😂
wanhaämmä kirjoitti:
Mulla on pitkät sormet ja on toi kämmenkin aika iso.. ysikoon hanskat sopii käsiin. Sormet on pitkät mutta muuten oon pätkä... :)
Jännä muuten katsella sukulaisten käsiä, kovin on samanlaisia monella.Höh, mulla on lyhyet nakkisormet.😔
Olisin halunnut opetella kitaran soittamista, mutta sormien pituuden takia ei yllä kaulan ympäri...joku kapeakaulainen vois löytyä. Mutta enää en halua opetella, kuuntelen mielummin muita soittamassa.
Niin on...periytyy hyvin jjalkayerän ja varpaan mallit ja toinen on kädet. Nenä..
Toisella tyttätellä on ihan mun silmät ja nenä, huulet..ja toisella aivan kuin isänsä nenä, silmät ja huulet. Mut kasvojen mallit menee sit näillä päinvastoin..samoin käsissä ja jaloissa.- wanhaämmä
Dissi kirjoitti:
Narukäsi! 😂
Oliskin.. Mulle kasvaa voima ja lihakset vaikken edes tee mitään lihaksenkasvatus reeniä.
- wanhaämmä
Päläpälä kirjoitti:
Höh, mulla on lyhyet nakkisormet.😔
Olisin halunnut opetella kitaran soittamista, mutta sormien pituuden takia ei yllä kaulan ympäri...joku kapeakaulainen vois löytyä. Mutta enää en halua opetella, kuuntelen mielummin muita soittamassa.
Niin on...periytyy hyvin jjalkayerän ja varpaan mallit ja toinen on kädet. Nenä..
Toisella tyttätellä on ihan mun silmät ja nenä, huulet..ja toisella aivan kuin isänsä nenä, silmät ja huulet. Mut kasvojen mallit menee sit näillä päinvastoin..samoin käsissä ja jaloissa.Aika harvoin on enää tilanteita missä sukua tapaa, mutta aina niissä päädytään jossain kohtaa vertailemaan piirteitä, ominaisuuksia ja tapoja. Tulee sellainen vahva me -henki, meidän lauma 😁,
Jysähtää jännästi jossain alkukantaisissa vaistoissa, kun sukuun syntyy uusi vauva ja sillä on suvun miehen, isänsä piirteet (niin kuin kaikilla vauvoilla ihan pienenä on). Meikäläisiä... 👍 Suvun naisten lapsista ei ole epäilystä, luonto on viisas.
Kaikenlaista yhteisöllisyyttä kaipaisin enemmän tähän nykyaikaan. Voisin vaikka asua jossain kommuunissakin... olis oma rauha mutta kuitenkin ihmisiä lähellä. Vois vanhempana perustaa jonkun tuollaisen yhteisön... wanhaämmä kirjoitti:
Oliskin.. Mulle kasvaa voima ja lihakset vaikken edes tee mitään lihaksenkasvatus reeniä.
Pitää vähän aina härkkästä suakin jostain. 😝
- wanhaämmä
Dissi kirjoitti:
Pitää vähän aina härkkästä suakin jostain. 😝
Hyvä vaan 😁
Katohan muuten, Pertillä lähtee taas kohta lapasesta.. wanhaämmä kirjoitti:
Hyvä vaan 😁
Katohan muuten, Pertillä lähtee taas kohta lapasesta..Aijaa? 😂😝
Ei oo ainut! Sain kelkan kuntoon!!!
https://aijaa.com/hfVvWR
Ja upoksiin. Täällä on tie vieressä matto kadoksissa ojan pohjalla. Onneks poika voi vetää traktorilla mut pois täältä. 😂
Ei mee mikkään tuas kohtuuvella. 😂Dissi kirjoitti:
Aijaa? 😂😝
Ei oo ainut! Sain kelkan kuntoon!!!
https://aijaa.com/hfVvWR
Ja upoksiin. Täällä on tie vieressä matto kadoksissa ojan pohjalla. Onneks poika voi vetää traktorilla mut pois täältä. 😂
Ei mee mikkään tuas kohtuuvella. 😂Mitä - onko Dissident tullut takaisin? Mitä kuuluu? Onko Santtua virrannut kurkusta alas viime aikoina? Onko Sinulla moottorikelkka?
Faith.Hope.Love kirjoitti:
Mitä - onko Dissident tullut takaisin? Mitä kuuluu? Onko Santtua virrannut kurkusta alas viime aikoina? Onko Sinulla moottorikelkka?
Joo. Tein paluun rekatuks. Ei oo nyt hirveesti tullut otetttua, ainakaan entiseen malliin js on joo kelkantapainenkin...
Dissi kirjoitti:
Joo. Tein paluun rekatuks. Ei oo nyt hirveesti tullut otetttua, ainakaan entiseen malliin js on joo kelkantapainenkin...
Olen kaipaillutkin sinua, sillä ei täällä hetken ollut juuri muita keskustelukumppaneita kuin Misspönttöuuni. Harvoin tuli kirjoiteltua, kun tuntui, että kaikki tutut melkein lopettivat. Kiva kun tulit aktiivisesti jälleen. Itselläni on vähän opinnot edennyt ja sivuaineet olisivat valmiina. Viime syksynä piti aloittaa ekstrana teologianopinnot, jotka kiireitten takia siirtyvät ensisyksyyn. Eli ikuinen opiskelu jatkuu ainakin hetken aikaan minulla. Opiskelijana on aikaa kirjoitella silloin tällöin tänne milloin huvittaa.
Mitäs olet tehnyt täältä poissaolo hetkien aikana?Faith.Hope.Love kirjoitti:
Olen kaipaillutkin sinua, sillä ei täällä hetken ollut juuri muita keskustelukumppaneita kuin Misspönttöuuni. Harvoin tuli kirjoiteltua, kun tuntui, että kaikki tutut melkein lopettivat. Kiva kun tulit aktiivisesti jälleen. Itselläni on vähän opinnot edennyt ja sivuaineet olisivat valmiina. Viime syksynä piti aloittaa ekstrana teologianopinnot, jotka kiireitten takia siirtyvät ensisyksyyn. Eli ikuinen opiskelu jatkuu ainakin hetken aikaan minulla. Opiskelijana on aikaa kirjoitella silloin tällöin tänne milloin huvittaa.
Mitäs olet tehnyt täältä poissaolo hetkien aikana?No itsekkään en aina jaksa erikoisempia keskustella, siis ihan arkipäiväisiä.... riippuu päivästä. Kohta tulee nainen kylään, joten palstalla oleskelu jää.
Mitäs mä tässä. Tuuminut puskista ihan samaanmalliin, mutta vaihtuvilla nikeillä.
Tää palstailu muokkaantuu tarpeiden mukaan... ei ole niin justiinsa.
Mut palaillaan.Dissi kirjoitti:
No itsekkään en aina jaksa erikoisempia keskustella, siis ihan arkipäiväisiä.... riippuu päivästä. Kohta tulee nainen kylään, joten palstalla oleskelu jää.
Mitäs mä tässä. Tuuminut puskista ihan samaanmalliin, mutta vaihtuvilla nikeillä.
Tää palstailu muokkaantuu tarpeiden mukaan... ei ole niin justiinsa.
Mut palaillaan.Dissi: "No itsekkään en aina jaksa erikoisempia keskustella, siis ihan arkipäiväisiä.... riippuu päivästä. Kohta tulee nainen kylään, joten palstalla oleskelu jää."
Minä tapasin yhden nuoren naisen tai nyt 28-vuotiaan, josta innostuin. Hän on kerran käynyt luonani, mutta sitten hän yllättäin alkoi seurustelemaan fysiikanopiskelijan kanssa. Ompahan kaverini vielä tämä nainen. MENESTYSTÄ ja onnea tämän naisvieraan suhteen! Jospa tärppäisi! Onnea ja hyvää iltaa!
Mitä naisellisia tai miehisiä ominaisuuksia korostatte? - Naisellisia, hmm..vaatteet on naisellisia. Ja miesmäisiä lienee tatuoinnit. Nekin on kyllä varsin naisellisia. Kukkia ja perhosia, kuten romantikoilla olettaa saattaa...sydämet puuttuu. 😊
Ja miltä osin poikkeatte "sukupuolinormista".
- Jaa-a...en ole yhtään kiinnostunut mistään meikki, vaate tms. trendeistä..enkä tälläytymisestä..mielummin vetäisin krossisaappaat jalkaan, kypärän päähän ja lähtisin päristämään sorapätkälle tai maastoon.
Eli ehkä moni minusta mielenkiintoinen asia usein ajatellaan miesten kiinnostuksen kohteiksi enemmän?
Mä koen olevani nainen kyllä, mutten oikeen halua korostaa oikeen kumpaakaan puolta. Mä haluan olla vaan mä.En minäkään hirvittävästi korostele. Pidän vain pientä melkein sänkileukapartaa ja joskus minulla on käytössä mustapikkutakki, jossa on topatut hartiat. Mieheksi minut huomaa myös lyhyistä hiuksista ja pituudesta: 194 cm.
Kielenkäyttö täällä saattaa olla jostain hivenen naisellista, sillä käytän joskus hymiöitä! :)- h-----
Faith.Hope.Love kirjoitti:
En minäkään hirvittävästi korostele. Pidän vain pientä melkein sänkileukapartaa ja joskus minulla on käytössä mustapikkutakki, jossa on topatut hartiat. Mieheksi minut huomaa myös lyhyistä hiuksista ja pituudesta: 194 cm.
Kielenkäyttö täällä saattaa olla jostain hivenen naisellista, sillä käytän joskus hymiöitä! :)ei johdu hymiöistä
Tähän täytyi jo tosissaan miettiä. Sitä kun on ollut sinkkuna jo pidemmän aikaa niin ei oikein osaa enää katsoa asioita tuolta kantilta. Sitä vaan tekee asioita koska muuten jää tekemättä. No jos korostamista miettii niin ehkä se fysiikka on sitten se. En nyt tarkoita mitään liikuntaharrasteita tai fysiikalla pullistelua mutta omassa pikku kuplassani on edelleen myös miesten töitä. Jos nainen sanoo että ensi viikoksi on luvattu pakkasia ja hän menee autolla töihin niin kyllä minusta miehen vastuulla on varmistaa että naisen lähtiessä töihin nastat ottavat tiehen.
Ulkonäköä jos miettii niin aina on minulla ollut muotina lyhyehköt hiukset ja parrattomuus, mutta en nyt tiedä tuntisinko itseni yhtään miehekkäämmäksi jos kasvattaisin parran ja pitkän viikinki takatukan. Osalla näyttää olevan kultaa, suitsukkeita ja mirhamia ympäriinsä sukupuolesta riippumatta mutta kyllä meitäkin maantien harmaita olioitakin on sukupuolesta riippumatta eli en oikein osaa siltä kantilta katsoa.
Ehkä nuo miehiset asiat korostuu lähinnä ulkopuolelta tulevissa huomioissa. Pakollinen varusmiespalvelus, neuvolakäynnit, sosiaalitoimi, työelämä sekä jos harrastaa joukkuelajeja niin eipä ole pääsyä naisten joukkueisiin. Tietysti jos on parisuhteessa niin onhan se mukavaa jos huomioidaan myös miehenä. Tyttäret kyllä aika nopeaan huomaa että isä on mies joten sen tunteisiin on helppo vedota; jos äiti kieltää niin aina voi kysyä isältä.- helmiä_sioille
Mä oon yleensä hurmuri. Tuskin siitä muutun... :)
- känässä-olit
Heh, et tainnut oikein ymmärtää koko kyselyä.
Keski-ikäisen kokolihaa syövän heteromiehen ei tarvitse korostaa miehisyyttään, se vain on läsnä.
Kun vielä sattuu olemaan komea, niin sitä on enemmän mies. Lisäksi kun on pitänyt elämässä ottaa vastuuta, niin luulisin että sekin on yksi ulottuvuus joka huomataan.
Opiskellessa olen huomannut että suurin osa opettajista suhtautuu kivasti ja jopa tykkäävät kaltaisestani "äijästä", mutta nuorten naisopettajien on vaikea muistaa että keski-ikäinen mieskin voi olla oppilaana koulussa ja senkin pitää saada vastata väärin jos aihe ei ole vielä täysin hallussa.- 36mies
En korosta mitään mutta kerran yks nainen tuli iskemään koska oli kuullut että minulla on iso kulli.
Yläasteella oli jotkut luokan pojat levitelleet juttua tytöille että minulla on iso kulli kun olivat suihkussa tiirailleet ja olivat sitten leviteleet juttua ja ihan hyvä että olivat koska sain sen takia naisia paljon. Olivat luokan muut pojat kateellisia kun niillä oli niin pieni ja minulla oli miehen kokoinen jo 15 vuotiaana Hmm.. Kiva kysely:)
Mitä naisellisia piirteitä korostan? En ajattele näitä mitenkään korostamisena, vaikka sitähän ne kai on:
1.Tykkään pitkistä hiuksista, enkä kovin nopeasti olisi niitä leikkaamassa. Ihan sama, vaikka sanotaan, että mun ikäiselleni (49) ei enää "kuulu" pitkät hiukset. Kyllä niitä ulkomailla näkee hyvinkin vanhoilla ladyilla.
2. Meikkaan hiukan ihan täysin kotipäivänäkin. Kaupungille en lähde ilman huulipunaa, tämä vakiintunut siinä vähän yli kaksikymppisenä. Lakkaan aika usein kynsiä.
3. Käytän vaatteita, joissa naiselliset muodot korostuu, eli sellaisia, joissa vyötärö erottuu. En pidä säkkimäisistä vaatteista.
4. Käytän usein kenkiä joissa on korkoa 5-7 cm.
5.En tiedä, onko laskettava naiselliseksi piirteeksi hoivaviettiä. Vauvat, lapset, teinit, vanhukset ja juu miehetkin, sekä suurin osa eläimistä aiheuttaa hoivaamisen tarvetta.
6. Käytän ällöttävän paljon hymiöitä, mutta yritän välttää niitä nyt tässä..
7. Fyysisistä piirteistä; luonnostaan pitkät ja tummat ripset, sydämenmalliset kasvot, leveä lantio, kapea vyötärö, hoikat käsivarret ja ranteet, naiselliset, pienehköt,pitkäsormiset kädet. Olisko nämä naiselliseksi laskettavia?
8. Olisko korkeanpaikan kammo naisellinen piirre?
9. Olen sovitteleva luonne, ja yritän saada aina muidenkin riidat ratkaistua.
10. Pidän ruoan laitosta ja sisustamisesta, molemmat ovat suorastaan intohimo aika ajoin.
Miehekkäitä piirteitä:
1. Ulkoisista: Käytän mielelläni farkkuja, maihareita, bootseja ja nahkatakkia, army-mallisia takkeja, mustia vaatteita, nahkahousuja jne. miesten lakkeja ja hattuja. Tosin saatan yhdistää näitä esim. pitkään mekkoon ja korkeisiin korkoihin.
2. Mulla on suht leveät hartiat ja ehkä vielä korostan sitä joskus vaatteilla.
3. Ääneni on pikemminkin matalan rauhallinen, kuin korkea ja nopeatempoinen.
4. Tykkään "ohjata" lainausmerkeissä ja ilman, tilanteita ja tapahtumia, läheisten, työkaverien , jopa tuntemattomien kanssa samassa tilassa ollessa.
5. Olen pikemminkin dominoiva, kun alistuva parisuhteessa, seksissä, työelämässä jne.
6. Viihdyn esim. työssä paremmin äijäporukassa kuin naisporukassa, pidän siitä, että asiat sanotaan suoraan, ilman kieroiluja ja takanapuhumisia. Tosin kyllä miehetkin sen osaa.
7. Liikun mielelläni yksikseni eli menen elokuviin, tapahtumaan, baariin, festareille jne. ihan mielelläni yksin, enkä kaipaa seuraksi puolisoa tai kaveria. Puhumattakaan naistenvessaan menosta:D Jos kaipaan juttuseuraa, uskallan mennä noissa tilanteissa juttelemaan vieraillekin, tutuista tai puolitutuista puhumattakaan.
8. En ole koskaan käynyt kosmetologilla enkä hieroojalla. Näitä voisi kyllä joskus kokeilla. En ole myöskään halunnut koskaan rakennekynsiä, irtoripsiä, kasvohoitoja, botoksista ja silikoneista yms. puhumattakaan.
9. Uimarannalla käytän biksuja, mutta muuten en pidä paljaan pinnan esittelystä vaatetuksessa. Vartalonmyötäinen vaate on kuitenkin ok, sekä hihattomat paidat.
Sellaisia täällä. Näköjään hitusen enemmän olen naisellinen kuin miehekäs, tämän listan mukaan. Olen joskus kyllä tehnyt testin, jossa on henkisesti noin 70-80 vuotias mies:D siitäkin kyllä tunnistin itseni..Meikkaan, värjään tukkaa, mulla on paljon huiveja, hajuvesiä ja silleen. Esteetikko.
Äijäpuoli näkyy siinä, että olen tulisen aggressiivinen kun oikein haluan olla ja silloin kyllä naisellisuuden rapsut on kaukana, kielenkäyttö ei ole niin chic.
Ja joskus on kiva pullistella hauislihaksella, ei tuu pienemmät heinänkorret tuuppimaan.- NRT
Naisellisimmat piirteeni:
1. Tyypillinen suomalaisen naisen habitus eli ei meikkiä, lyhyt tukka, matalat kengät ja käytännöllinen vaatetus.
2. Muiden tarpeiden huomioiminen. Ystäviin yhteydenpito. Konkreettisten asioiden järjestäminen eli tunnelmasta ja käytännön asioista vastuun kantava nainen. Yleistä suomalaisessa kulttuurissa sekin.
3. Tykkään punaisista, vaaleanpunaisista ja pörröisistä asioista. Yleistä suht nuorten naisten keskuudessa ainakin.
Miehekkäitä ominaisuuksiani:
... ei nyt tule yhtään mieleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä923181Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991777Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461637- 901470
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051457Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4071350Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21229Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381117Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun344959Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden272946