Pakko tänne kysyä ja ihmetellä olen itse nuori juuri valmistunut. Olen hetken tässä aloittanut uudella työpaikalla työt ja itse olen ollut alalla töissä kuitenkin muualla sekä työkokemusta on noin reilut 2 vuotta. Tiedän, että työpaikan juoruamiset kuppikuntien olemassa oloa, mutta tässä uudessa paikassa on ihan mahdoton tämä kohtelu. Todella törkeää käytöstä uusia tai nuoria työntekijöitä kohtaan ei kestä tai kuuntele olleenkaan toisen puheita tai ei mitään painoa ole minun puheilla. Ei mitään kunnioitusta toista kohtaan. Tätäkö tätä vanhemmat naiset harrastavat omalla työpaikallaan? Johtuuko se vain tästä minun iästä olen 19v olen työskennellyt omalla alallaan parisen vuotta ja tarjoilijana melkein vuoden, että kyllä työelämän olen nähnyt sen verran etten ole kyllä avuton tai taakkana kenellekään omat työni hoidan aina loppuun sekä tulen aina ajoissa jopa aikasemmin. Esimerkiksi olen tullut töihin etuajassa ajattelin vaihtaa rauhassa vaatteet ja käydä hakemassa kupposen kahvia toimistolle odotellessa työn alkamista ja minulle huudellaan siitä miksi olen toimistossa? Sanoin että minulla on vielä puoli tuntia ennen työn alkua ei ole minun työaika vielä puhistiin ja korotettiin ääntä että ihan kuin olisin tehnyt jotain väärää?
Toinen oli, että kun oman toiminnan mukaan täytyy vaan mennä eikä toista kuunnella. Ei mitään perusteluita. Sitten kun teen ja toinen työntekijä sanoo ettei näin ja teen toiste toinen tulee ja tulee tuhisee että on mennyt nyt ihan väärin taas ja niin käy kokoajan mutta se kuka on väärässä olen minä! Eikö hyvänen aikana työn jaot tai työtehtävät kirjoiteta selvät annot ja perehdyskansioon ja jumalauta koittaa selvitä keskenään mikä on tavanne talossa. Oli vain ylimääräistä aikaa aattelin jospa laitan seuraavan vuoroa varten kahvia kun olen aina laittanut toisilla työpaikallani on sitten täällä ei ja toisesta vuorostaan tulleet tuhisee että missä se kahvi on?
Tykätään hirveästi syyllistää jos ei tiedä jotakin ollaan heti mitä täh mutta taas missään ei lue ei kirjata ei ohjeita ei mitään. Eikö osata asiallisesti puhua ja katsoa aina yli ja pyörittelee silmiään? En sanoisi että minussa ei olisi mitään vikaa mutta työpaikalla olen aina asiallisesti kunnioitan vanhempia ja koitan kestää ja olla vaan hiljaan sitkun alkaa juorujen jako minä poistun. Olen aina pitänyt ykkösenä en työpaikalla tullut kavereita etsimään tulin töihin ja työssä on vain työasiat ja kollega ei sen enempää jotta vältytään liiallinen läheisyydestä. Onko tää ala vain niin kyllästynyttä porukkaa ja loppuun saakka kuluneita mikään ei ole positiivista? Vai olenko musta lammas vain työyhteisössä koska olen nuori? Senkö takia kohdellaan ja voidaan huutaa ja purkaa omat huono olonsa enkö ole samalla työssä työtehtävissä? En ole koskaan tavannut tälläistä työpaikkaa vai onko mulla ollut vaan hyvä tuuri etten ole koskaan kohdannut tälläisiin työkavereihin entisillä työpaikalla vaikka juoruja riittää mutta ei olla kyllä mitenkään törkeitä tarkoituksena ketään loukata.
Naisvaltaisella alalla
3
55
Vastaukset
- Nuorityössä
Olen aina entisillä aina jättänyt kaikki työpaikan asiat työpaikalle. Mutta en kyllä kestä miksi täytyy tahallaan toista loukata vaikka olisi monta tapaa aina ottaa asioita esille eikö syyllistää tai loukata toista? Anteeksi tällaisesta oman terveyden terapia purku ihan ensimmäisen kerran työelämäni aikana.
- Liena
Kyllä kuulosti tutulta! Olin naisvaltasella alalla! Ja juuri se et työsi hyvin ja ei kiinnosta juoruilu ! En halunut kuulua kuppikuntiin niin olit omituinen🤔! Olen ollut myös mies valtasella alalla eroa on!!!!🤗. . Nyt olen eläkeläinen! Mut se voi olla joskus parempi vaihtaa työp. Koska tiedän voi olla niin kipee työyhteisö😔! Kateus kavala peikko myös!
- NRCFinland
NRC Group Finland on täysin naisvaltainen ala. Miehiä ei naiset tarvitse edes siihen yhteen asiaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?847132Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277079Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176215Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845318Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635225Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415120Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193555Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003400