Homoseksuaalinen uskovien yhteisö?

Sellaisia yhteisöjä ovat kaikki ne jotka sallivat keskuudessaan homoseksuaaliset toiminnot mutta jos luterilainen pappi tai joku kirkon jäsen todetaan seksuaalisesti poikkeavaksi hänet julkisestikin kuulutetaan pahuuden soihdun kantajaksi. Uudestikastetut kerskuvat synnittömyydellään, omalla uskolla ja uudestisyntymisellä että vain he ovat se ainoa oikea seurakunta tai kirkko, joka sekin kirkkolaitos nykyään sojottaa kutsuen hurmaavalla hengellään kaikenlaisia ihmisiä keskuuteensa. Homot ja portot kelpaavat sanankuuloon, mutta uskossa olevat luterilaiset eivät ole tervetulleita, sellaiset tunnistettuna piiritetään nopeasti. On väitetty että uudestikastettujen saarnamiehet ja jäsenetkin ovat lisänneet nyky-yhteiskunnassamme perversioita että ne ovat yhteiskunnassamme hyväksytty elämänmuoto tai kunnioitettava elämänmuoto ja kun historiaa tutkii asiassa on vinha perä.
Siis uudestikastajat ovat omalla panoksellaan vaikuttaneet seksuaalista vallankumousta vaikka kutsuvat yhteisöään synnittömäksi.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Pysy vaan evl.kirkossa 😂

1Äänestä

"On väitetty että uudestikastettujen saarnamiehet ja jäsenetkin ovat lisänneet nyky-yhteiskunnassamme perversioita että ..."

Ja kuitenkin muutamaa lausetta aikaisemmin haukuit heitä synnittömiksi kerskujiksi??

Älä ole ristiriitainen!!

1Äänestä
  • Ymmärrys hoi äly älä jätä. Oletko viisas vai uudestikastettu? Kilauta kaverille mutta ei uudestikastetuille.

    Äänestä

  • Oopperalaulaja kirjoitti:

    Ymmärrys hoi äly älä jätä. Oletko viisas vai uudestikastettu? Kilauta kaverille mutta ei uudestikastetuille.

    Aloitus oli kyllä aika kummallinen. En näe mitään järkeä.

    Äänestä

Kirkkokiihkoilla on loppukiri menossa näköjään.

kannattaa kiivetä aloittajankin ihan sinne tapulin nokkaan siellä se lutterisikin istui ja sai niitä ölynväläyksiään, joita suomalaiset sitten kumartaa kuin eeuuta joka kirjaimen kohdalla syvään kun eivät muusta tiedä.

1Äänestä
  • Lahkot pesivät kuin rotat ja rakentavat pesänsä kirkon läheisyyteen. Kirkon tapulista olisi hyvä vedellä tykillä että lahkotönöt saatettaisiin maan tasalle ja sitten maassa rauha.

    Äänestä

Aloittajan väitteet eivät oikein pidä paikkaansa, seksuaalisesti poikkeava saa rauhassa jatkaa kirkon virassa, vaikka syytä ehkä olisi toimia toisin. Uudestikastetutkaan eivät väitä olevansa synnittömiä, eikä pääsääntöisesti edes ainoa oikea suuntaus, Luterilaiset uudestisyntyneetkin ovat tervetulleita jne

1Äänestä
  • Yksi puhuu yhtä ja toinen toista kun ei ole yhteistä tunnustusta. En tehnyt aloitusta kirkon papeista vaan lahkoihin pesiintyneistä, jotka ovat aina syytelleet kirkon uskovia ja varsinkin pappeja jos vaikka pitävät päällänsä sinistä paitaa. Lahkoissa olevat suojelevat omia rikollisia ja synnin tekijöitä kuin rotta poikasiaan.

    Äänestä

  • Ja sinä tollo luulet että tunnustuksellinen uskova menee lahkoihin. Sinähän olet kuin itse saatana joka johdattaa uskovia luterilaisia johonkin lahkoon. Kenekä poikasia sinä olet?

    Äänestä

Muunmuassa katolisten kirkkojen papit pitävät kuoripojista, mahtaako olla eroa muihin lahkoihin, tuskin.

Äänestä
  • Ja Michael Jacksson viime tietojen mukaan piti kovastikin pienistä pojista?

    Äänestä

  • uuttatietoako kirjoitti:

    Ja Michael Jacksson viime tietojen mukaan piti kovastikin pienistä pojista?

    Kerrotaan hänen painaneen hississä nappulaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oopperalaulaja kirjoitti:

Sellaisia yhteisöjä ovat kaikki ne jotka sallivat keskuudessaan homoseksuaaliset toiminnot mutta jos luterilainen pappi tai joku kirkon jäsen todetaan seksuaalisesti poikkeavaksi hänet julkisestikin kuulutetaan pahuuden soihdun kantajaksi. Uudestikastetut kerskuvat synnittömyydellään, omalla uskolla ja uudestisyntymisellä että vain he ovat se ainoa oikea seurakunta tai kirkko, joka sekin kirkkolaitos nykyään sojottaa kutsuen hurmaavalla hengellään kaikenlaisia ihmisiä keskuuteensa. Homot ja portot kelpaavat sanankuuloon, mutta uskossa olevat luterilaiset eivät ole tervetulleita, sellaiset tunnistettuna piiritetään nopeasti. On väitetty että uudestikastettujen saarnamiehet ja jäsenetkin ovat lisänneet nyky-yhteiskunnassamme perversioita että ne ovat yhteiskunnassamme hyväksytty elämänmuoto tai kunnioitettava elämänmuoto ja kun historiaa tutkii asiassa on vinha perä.
Siis uudestikastajat ovat omalla panoksellaan vaikuttaneet seksuaalista vallankumousta vaikka kutsuvat yhteisöään synnittömäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu