Oulun yliopistossa kehitettiin uusi painonhallintaohjelma – tuloksena pysyvä painonpudotus
Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämä internetpohjainen Onnikka-painonhallintaohjelma tukee pysyvien elämäntapamuutosten saavuttamista vaikuttamalla laihduttajan ajatuksiin ja asenteisiin. Ohjelmaa käyttäneiden paino putosi ja useimmilla se säilyi saavutetulla tasolla koko kahden vuoden seurantajakson ajan.
Vastikään julkaistuun tutkimukseen osallistui yhteensä 532 iältään 20–60 vuotiasta ylipainoista henkilöä. Osallistujien painoindeksi oli tutkimuksen alussa 27-35 kg/m2 eli he olivat ylipainoisia tai lihavia. Osallistujat jaettiin ryhmiin, joista osa käytti Onnikka-painonhallintaohjelmaa viikoittain vuoden ajan. Osallistujia seurattiin kaksi vuotta ja seuranta jatkuu edelleen.
”Tutkimuksemme on poikkeuksellisen laaja ja pitkäkestoinen”, kertoo professori Markku Savolainen Oulun yliopistosta.
Onnikkaa käyttäneiden paino laski merkittävästi ja useimmilla muutokset olivat pysyviä.
Paras tulos saavutettiin yhdistämällä Onnikan käyttö kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan pohjautuvaan ryhmäohjaukseen. Tällä menetelmällä lihavat laihtuvat lähes viisi kiloa ja tulos säilyi koko seurantajakson ajan eli kaksi vuotta. Pelkkä Onnikan käyttö pudotti painoa noin kaksi kiloa ja tulos oli pysyvä.
https://www.oulu.fi/yliopisto/node/53590
Onnikalla hyviä tuloksia
Onnikkajoo
0
748
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2434223Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1182681Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412432Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?821477Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161466- 481189
- 781107
- 59983
- 45976
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En171951