Mulla on ollut nyt reilun parin kuukauden ajan jotain meneillään työkaverini kanssa, minä siis olen nainen ja hän mies. Ensin huomasin, että mies katseli minua suoraan silmiin, ensin käänsi katseen pois mutta sitten alkoikin katsella avoimesti suoraan silmiin joka kerta kun tapasimme ja katseet kestivät pitkään. Lopulta katselimme toisiamme silmiin taukoamatta koko sen ajan kun puhuimme. Silloin juttelimme vain niitä näitä työasioista, lopulta vähän henkilökohtaisemmistakin asioista ja lopulta lähettelimme viestejä työajan ulkopuolellakin vaikkakin työasioista. Mies tuntui aina ilmestyvän sinne missä minäkin olen, ei ehkä puhunut mulle mitään, mutta tuli aina lähelleni, vaikka puhui jollekin toiselle, esim. kahvihuoneessa. Yritti kovasti näyttää, mitä osaa ja missä on taitava, ja jos laitoin viestiä hänelle, hän vastasi saman tien, ja välillä tuli leveästi hymyillen juttelemaan ihan mistä vain. Isossa porukassa töissä ei mua juurikaan huomioinut, mutta kahden kesken kyllä. Jos hän näki, että juttelin jonkun toisen miehen kanssa esim. kahvitauolla, hän aina keksi jotain asiaa sille toiselle miehelle, että tämä ei enää jutellutkaan kanssani.
Mutta nyt, niin. Olin viikon sairaana, kirjoitin muutaman kerran hänen kanssaan työasioista ja taudistani, ja kun menin töihin takaisin, hän olikin yhtäkkiä viileä. Siis tulee edelleen aina sinne missä minä olen ja katsoo silmiin taukoamatta, mutta ei enää hymyile, ei mitään ylimääräistä. Viesteihin vastaa kyllä yhtä nopeasti kuin ennenkin, mutta kyllä mulle tunne jää, että välttelee mua. Eilen töistä lähtiessä moikkasi työkaveriani mutta ei sanonut mulle mitään. Että mitähän tässä nyt? Tiedän ettei täällä ajatustenlukijoita ole, mutta olisi kiva kuulla muiden ajatuksia tästä, koska enhän mä nyt voi mennä kysymäänkään, että mitä sä oikein mietit, kun periaatteessa mitään sen enempää ei aiemminkaan ollut. Kannattaako tässä nyt vain päästää irti, yrittää unohtaa ja jatkaa matkaa, vai mitä? Siis en todellakaan halua piinata ketään, joka ei minua halua, mutta kyllä mä hänestä olin/olen kiinnostunut. Tiedän, ettei hän ole varattu ja luulen, että hän tietää, etten ole minäkään.
Mutta nyt, niin. Olin viikon sairaana, kirjoitin muutaman kerran hänen kanssaan työasioista ja taudistani, ja kun menin töihin takaisin, hän olikin yhtäkkiä viileä. Siis tulee edelleen aina sinne missä minä olen ja katsoo silmiin taukoamatta, mutta ei enää hymyile, ei mitään ylimääräistä. Viesteihin vastaa kyllä yhtä nopeasti kuin ennenkin, mutta kyllä mulle tunne jää, että välttelee mua. Eilen töistä lähtiessä moikkasi työkaveriani mutta ei sanonut mulle mitään. Että mitähän tässä nyt? Tiedän ettei täällä ajatustenlukijoita ole, mutta olisi kiva kuulla muiden ajatuksia tästä, koska enhän mä nyt voi mennä kysymäänkään, että mitä sä oikein mietit, kun periaatteessa mitään sen enempää ei aiemminkaan ollut. Kannattaako tässä nyt vain päästää irti, yrittää unohtaa ja jatkaa matkaa, vai mitä? Siis en todellakaan halua piinata ketään, joka ei minua halua, mutta kyllä mä hänestä olin/olen kiinnostunut. Tiedän, ettei hän ole varattu ja luulen, että hän tietää, etten ole minäkään.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kuin kopio omasta tilanteestani! Minä myös nainen, hän mies. Katselimme pitkään silmiin, hän hakeutui enemmänkin seuraani, mutta itse annoin ehkä heikkoja signaaleja ujouttani ja epävarmuuttani, mutta annoin myös signaaleja takaisin, katsoin silmiin ja hakeuduin seuraan. Olin poissa töistä kolme viikkoa ja tilanne täysin sama!! Viileyttä, ellei jopa välttele, saattaa myös sanoa ikävästi joka kohdistuu aina minuun tai tekemisiini.. Huono esimerkki, mutta toin päärynöitä töihin, muut pitivät, mutta hän tokaisia että omenat on parempia. Tämä oli vain esimerkki miten ikäänkuin haluaa ilkeästi tökkiä. Ja tosiaan, tervehtii töihin tullessa muut, mutta minuun ei vilkaisekkaan. Mentiin myös samaan työtehtävään ja kun liityin remmiin niin hän vaikutti hyvin suivaantunelta :/ Jos ei välitä, tunteet laantuneet niin miksi olla niin huomattavan välinpitämätön ja jopa ilkeä??
Veli ja Sisko syndrooma.Välinne on kunnossa.
Nimenomaan Työkaveri!
Ei kannata ylianalysoida. Antakaa äijien olla kylmiä ja jatkakaa elämää. Itse olisin kuin ei mitään olisi tapahtunut ja palaisin "normaaliin tilaan" kuin välillämme ei koskaan mitään olisi ollutkaan.
Aika näyttää. Ei kannata turhia analysoida ja pohtia. Mies tuskin antaa ajatustakaan tapahtumille ennen ja nyt,,,, eikä huomaa mitään eroa asioissa verrattuna aikaisempaan.
Kiitos vastauksista! Luulen että ymmärrän mitä tarkoitat, nimimerkki erkkimerkki, ja näin aion tehdä. Ja tsemppiä sinulle, surullinenihastunut!
Mistäs sinä sen tiedät mitä hän tekee vapaa-ajallaan.
Onhan tuossa jo aikaa mennyt ja hän on tuossa välissä ehtinyt mahdollisesti käymään treffeillä ja panna muita naisia. Mies viilenee kun upottaa kalunsa toiseen naiseen ja on nyt ehkäpä vakipanosuhteessa vaikkei seurustelisikaan.
ps. Monikohan kuvittelee tietävänsä minun elämästäni kaiken esim. just työpaikalla..
Hah. Kun tietäisivät edes vähänkään, mutta kyllä se oma yksityisyys on helppo säilyttää kun vaan pitää tekemisensä omana tietonaan, eikä päivittele elämäänsä facessa.
No nyt täytyy sanoa tämä klisee, -ennen vanhaa mies teki selvän aloitteen, jos halusi tehdä tuttavuutta naisen kanssa. Kyllä se varmaan on sitä nykyäänkin.
Oletko ajatellut mahdollisuutta, että mies on ujompaa sorttia, ja hänelle kaikki tämä sinun luokse hakeutuminen ja viestittely sun muu oli jo suuri vaivannäkö osoittaakseen kiinnostuksensa? Moni oikein puhelias ja vilkas seuramieskin menee "tosipaikan tullen" lukkoon. Ehkä hän ajatteli, että teki kaikkensa osoittaakseen mielenkiintoaan ilman että sinä juuri vastasit (huomaatko kuinka kuvauksessasi hän oli aina aktiivinen osapuoli) ja päätti jättää asiaan sikseen, etenkin koska työpaikkaromanssia ehdottaessa on aina ylimääräinen riski. Jos joudut näkemään ihmistä joka päivä tahdot olla varma että hän kysyttäessä suostuu.
Kaikki nämä kullin kostutus -jutut voit jättää omaan arvoonsa. Jotkut kirjoittajat elävät omassa jallun kirjepalstan valkoroskamaailmassaan.
On totta että hän oli aina aktiivisempi osapuoli. Tein yhden päivän ajan kuten nimimerkki erkkimerkki kirjoitti, olin kuin en mitään, ja heti seuraavana aamuna hän lähetti viestiä, johon vastasin, ja sitten vastavuoroisesti lähetin minä hänelle viestiä ja kysyin kuin ohimennen, lähtisikö kanssani kahville ja lähtihän se. Nyt olemme nähneet muutenkin vapaa-ajalla. Minua hämäsi se, että hän on muuten varsin itsevarman oloinen, mutta oli minun kanssa jotenkin vaikea. Nyt siis tiedän, miksi.
On muuten yllättävää, miten paljon näillä palstoilla on tuota, että jos mies ei heti kerro olevansa kiinnostunut, niin ei se ole ja että kiinnostunut mies ihan varmasti tekee aloitteen vaikka mikä olisi jne. Tämäkin tapaus sanoi, että huolimatta siitä, että on ihan aikuinen mies eikä mitenkään poikkeuksellisen arka, niin konkreettisen aloitteen tekeminen oli vain niin vaikeaa, kun jos kuitenkin olikin tulkinnut minua väärin enkä olisikaan halunnut mitään. Vaikeaa juuri siksi, että ihastunut ja koska olemme samassa työpaikassa.
Miten aloittajalla, onko edennyt?
Keksin itse tikusta asiaa miksi tarvitsen juuri hänen apuaan, hän tuli mielellään auttamaan vapaa-ajalla, tarkemmin sanottuna itse ehdotti että hän voisi auttaa, kun tuskailin etten osaa. Vastavuoroisesti tarjosin hänelle lounaan, mielellään lähti lounaalle, vaikka ei ollut mitään korvausta vailla (ei työasia). Mutta edelleenkään en tiedä onko kiinnostunut vai silkkaa ystävällisyyttä :/ Sanoin kyllä että auttaa jatkossakin kun tarve vaatii.
Meillä on edennyt, tapailemme nyt vapaa-ajalla. Ei kai mies silkkaa ystävällisyyttä vapaa-ajallaan tapaa työkaveriaan, varmasti jollakin tavalla on kiinnostunut. Se että kuinka vakavasti, niin sitähän ei saa selville kuin ajan kanssa - ja tapaamalla sitä miestä :-)