Sairastelun ohella Rinteen jääräpäisyys yhteistyöstä muiden puolueiden kanssa on herättänyt kiivasta keskustelua puolueessa, varsinkin ydinkannattajissa, jotka toivovat avoimia ovia eri vaihtoehtoihin yhteistyölle.
SDP:ssä onkin noussut esiin vaatimus, että Rinteen olisi aika siirtyä sivuun johdosta, ja antaa yhteistyökykyisemmille voimille tilaa. Näin Rinne tekisi suuren palveluksen, samalla viemällä yhteistyökyvyttömyyden painolastin mukanaan, ja varmistaisi SDP:lle tulevaisuuden.
Rinne sivuun puoluejohdosta vaalien jälkeen
3
54
Vastaukset 3
Kyllä Antti Rinne ei vaikuta olevan voimissaan. Tämähän on hänelle iso koettelemus mutta kovempi on se jos hänestä tulisi pääministeri.
Minusta Rinne vaikuttaa sairaalta edelleen. Hyvin kalpea ja väsyneen oloinen. Kannattaako uhrata oma terveys politiikan alttarille.- omanMaanMansikki
Liikaa politiikassa keskitytäänkin siihen omaan linjanvetoon sen sijaan että etsittäisiin yhteisiä keinoja ja ratkaisuja ylläpitää ja parantaa meidän kaikkien yhteiskuntaa, joka loppujen lopuksi pyörii kansalaisten varoin ja voimin. Ei yhteiskuntaa voi myllätä uuteen uskoon neljän vuoden välein vaan pitää löytyä viisautta ja pitkäjänteisyyttä pitkien tavoitteiden saavuttamiseen. Paljon on tehty, paljoa kohti on vielä mentävä. Profeetta omalla maallaan tuntee asioiden taskut, hänelle ääneni! Eikä se ole Rinne. Eikä kukaan joka myy valtion omaisuutta vieraisiin käsiin.
- RinneOnIdiootti
Aivovaurioinen puheenjohtaja ei ole SDP:lle eduksi ja ainakaan pääministeriä ei Antti Rinteestä voi tulla.
Sen verran pitää olla SDP:n päättäjillä älliä että idioottia ei valita Suomen tärkeimpään virkaan.
Jääteenmäki oli aikanaan pohjakosketus jolla ei ollut mitään kykyä hoitaa Suomen asioita ja Rinne on samalla tasolla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen432040- 791351
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841341Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151224Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291105Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.971031- 751010
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok160857Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast56792Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää61748Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13729Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86729- 45701
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27698Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa24687- 148685
- 29673
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.97665Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93657- 51637