Kun muuttaa ulkomaille

Kokemuksesi vaikuttavat realistiselta. Suomessa ystävätkin ovat hyvin varautuneita nykyään. Vaikea tavoittaa, eivät ota yhteyttä kuin ennen.

Miksi muutit ulkomaille?

Tuo oli hyvä kysymys ja mietin sitä itsekin.

Olin pakkotilanteessa. Pitkä juttu.
Ei ollut silloin muuta mahdollisuutta. Sikäläinen xxxx junnasi, piti päästä pois, että olisin selvinnyt.
Pitkä juttu selittää "Laps Suomen jne", - ei se silleen mee.

Voi miten olisin ensimmäisinä vuosina odottanut että edes joku olisi soittanut!
Ei kukaan, ei siis kukaan. - Kas ne ulkomaanpuhelut maksaa...

Huippu oli tosiaan ne 2 km joita"ystävät" eivät voineet ajaa.
Eivät ymmärrä että maksaa minulle siinä 500-600 euroa hakea se yksi ainut paperi. En ymmärrä.

Jotta en menettäisi näitä ainoita suhteita entiseen korimaahan, nieleksin tään ja olen hiljaa.

Ihmiset pitävät nykyään muutenkin vähän yhteyksiä, ulkomailla olijaan vielä vähemmän. Olen itsekin asunut ulkomailla useasti ja itse asiassa tapasin ystäviä useammin kuin Suomessa asuessani, koska otin heihin aina yhteyttä, kun kävin Suomessa. Suomessa asuessani emme tavanneet niin usein.

Yritä olla itse aktiivinen, älä ajattele liikaa sitä, kuka on ottanut yhteyttä viimeksi, sinä vaiko ystäväsi. Ystävä voi ilahtua yhteydenotostasi, vaikkei hän itse olisi lainkaan aktiivinen. Oma ystäväni sanoi minulle, että hyvä kun pidät yhteyttä, hän ei jaksa itse olla aktiivinen.

Niin, on kai se noinkin.
Mutta kun sitä väsyy siihen yksipuolisuuteen.
Eivät ajattele että ulkomailla asuva entinen ystävä ilahtuisi myös jos joku oma-aloitteisesti pitäisi yhteyttä.

Tulee toki joulukortteja, mitkä ilahduttavat.
Whatsupilla ei maksa mitään puhelut.
Olen ehdottanut kahdelle ystävälle, mutta ei onnistunut.
No enpä enää kaipaa niitä puheluja.

Onneksi on tulossa kesä, on oma auto ja pääsee liikkeelle.
Mutta ei välttämättä Suomeen.
Jotenkin tuntee että laskevat koko ajan mitä se yöpyminen maksaa, vaikka veisi tuliaisia.

Kai se on sitä vieraantumista. Mikäs heillä Suomessa ollessa, on kaikki tuttua, saa puhua koko ajan suomea ja elää turvallista elämää tuttujen ja sukulaisten kanssa.

Pitää vain itse keksiä täällä olemiset ja tekemiset.
Jonkinlainen hyvä puoli on että tulee vahvaksi, pakosta.

Lähden käymään nyt Suomessa.
On lapsuudenystävä siellä.

Vanhempani ovat kuolleet, ja sisarukseni, ei ole paljon siteitä muuten.
On serkkuja, mutta itse saan pitää yhteyttä heihin. He ottavat yhteyttä, jos minä otan ensin yhteyttä, - niin vastaavat.

Sitten on tää yöpyminen.
Jotenkin tuntuu että pitäisi mennä hotelliin, että on kauhea vaiva kaikille "majoittaa".
- No en mene kylään heille, ei tartte "majoittaa",

Luulisin että tää on nykyajan nuukuutta.

Muistan kun ennen ei ollut tätä "ongelmaa".
Jos itse tulevat käymään täällä, niin olen iloinen jos yöpyvät luonani.

Milloin suomalaisista tuli tälläisiä?
Ei soiteta, on kauhea vaiva jos ulkolainen ystävä/tuttava/sukulainen on yön luonaan?

Minä olen asunut nyt 23 vuotta ulkomailla. Yhtäkään ystävää tai tuttavaa Suomessa ei enää ole. Alkuaikoina sentään kävimmekin siellä, kun tytär oli pieni. Jotenkin jopa ne jotka Suomessa asuessamme olivat jonkinlaisia ystäviä, mm. tyttären kummi, olivat hyvin kylmäkiskoisia ja etäisiä kun tapasimme.
Yhteyttä ei sieltä päin koskaan otettu, enkä itse enää jaksanut yksipuolista yhteydenottoa. Samat ihmiset asuvat siellä edelleen, mutta vuosiin ei nyt enää olla kuulumisia vaihdettu, emmekä käy Suomessa enää ollenkaan. Vanhempani ovat kuolleet ajat sitten, ja sisarukset jotka kaikki minua vanhempia kaikonneet samalla tavalla kuin entiset ystävät ja tuttavat. Jännää vain, että kahden sisaruksen lapsi joille siis olen täti, ovat etsineet minut facebookissa ja siellä olemme ystäviä! Kumpaakaan en ole tavannut lapsuuden jälkeen, ovat jo aikuisia kumpikin. He ovat tervetulleita meille jos haluavat tulla.
Muita en kaipaa.