Ikuinen hylkiö

Psykiatrian polille mars, sieltä saa apua.

Kakkonen?

Jos tämä kirjoitus on totta niin komppaan aiempaa vastausta. Hakeudu hoitoon. Muista ei ole mahdollista että yhtä ihmistä kaikki vaihaisivat. Toiseksi kukaan terve ihminen ei yritä itsemurhaa siksi että elämänkumppania vihataan tai jätä häntä sen vuoksi. Hänenkin täytyy olla henkisesti sairas ja tarvii hoitoa. Sius lähimpään terveyskeskukseen ja sieltä lähete ammattiauttajan pakeille.
Kumpikin.

Kaikki hoitoon olette sairaita koko perhe.

Olen kokenut aika haasteita/hurjaa arjessani ja ollut vaikeaa. Pohtinut lapsuutta joka ollut ns hyvä mutta suhde esim toiseen vanhempaani ollut haastava.

Ymmärrän aloittajan kuvausta. Se kuulostaa varmaan osasta ihmisiä vaikealta ymmärtää. Miksi kukaan vihaisi jotain ihmistä näin. En itse usko että vihaakaan. Minä itse kyllä koin tätä samantyyppistä. Mutta en usko että vihaavat kaikki silti. Se on hankala minun kuvata mitä uskon ja ajattelen mistä tuossa on kyse ja kysymys. Mutta..

Mutta kunpa aloittaja löytäisi jonkun joka ymmärtää ja kuuntelisi eikä missään nimessä leimaisi hulluksi ja sanoisi syyksi sitä ja sanoisi vain korjaa ajatuksesi. Se ei toimi niin. Mä oon vihdoin pitkän taipaleen jälkeen tajunnut enemmän ja löysin terapeutin joka on kaikkea muuta kuin "ääliö" ..toki ei ehkä aiemmat ääliöitä olleet varsinaisesti mutta..

Itselläni uskon osaltaan tunteen tällaisesta hylkiö tunteesta tms, mikä mulla ajoittain meni karmean vahvaksi ja parisuhde oli kriisissä jne.. uskon sen tulleen jokseenkin kokemuksesta että olisi lapsena syyllistetty minua toisen vanhemman toimesta ilman että perheessä tajutaan sitä ja torjuttu ja hylätty minua sellaisena kuin olen.. - ehkä..

Toinen vanhempani oli päinvastoin minua hyvin paljon hyväksyvä eikä syyllistävä. Se syyllistäminen toisen vanhemman suunnasta oli sellaista ei suoraa haukkumista ja vaikeasti havaittavaa. Sellaista kuitenkin ettet ole hyvä juuri sinuna itsenäsi. En edes tiedä ymmärsikö hän miten hän toimi. Sanoo että aina on vain halunnut hyvää. Ehkä ei ymmärtänyt toimintaansa ja ymmärrä. Onneksi toinen vanhemmistani ei ollut samanlainen. Jotenkin uskon tällä kaikella ainakin olevan roolia siihen mitä elämässäni olen tuntenut ja kokenut ja miten sitten käyttäydyn (En ole itsevarma ja turvallisesti ok itsenä ...)

Olen päässyt kiinni näihin juttuihin paremmin mutta en edelleen koe olevani mäen päällä ja valmis. Ehkä kaikkea on vaikea koskaan ymmärtää mutta lisäymmärrys on mahdollista ja luulen että ymmärrys asioista auttaa ja minusta se että sanotaan että et ole terve ei todellakaan auta vaan leimaa ja syyllistää ihmistä lisää.

Voisin kirjottaa enemmänkin luulen. Mutta tässä jotain ajatuksia.