Vajaa vuosi vakituisena, alimman kastin työnhakija?

SiihenOnSyynsä

Onko muilla kokemuksia, millaista on olla työtön työnhakija vrt. vakituisessa työssä "vasta vähän aikaa" ollut työnhakija?

Kun olin työtön, sain kohtalaisen paljon huomiota etenkin sellaisilta firmoilta, jotka tarvitsivat työntekijän heti eikä 15. päivä. Mutta olin kuitenkin siinä uskossa, että vielä lujempaa menee niillä, joilla on jo työpaikka. Ja että työnantajat kilvan pyrkivät varastamaan toistensa työntekijät.

Nyt olen vakituisessa työssä. Olen kuitenkin jo useamman kuukauden ajan seurannut tarjontaa ja laittanut hakemuksia mielenkiintoisiin paikkoihin. Vastaanotto on toistaiseksi ollut yllättävän vaisua. Toki olen myös pitänyt rimaa korkeammalla kuin ennen. Mutta ei näy kiinnostuneita nappaajia.

Olenko jotenkin väärä tyyppi ollakseni kaappauksen arvoinen, vai tekeekö nykyisen työsuhteeni pituus (lyhyys) sen, että härskeinkään osaajasieppari ei tahdo olla tekemisissä tällaisen "tuuliviirin" ja työpaikkashoppailijan kanssa?

Ai että, pitääkin olla tarkkana, mihin paikkaan kohtalo osoittaa, jos siellä täytyy sitten muodon vuoksi kituuttaa 5 vuotta, että voi taas tunnollisin mielin palata markkinoille.

1

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • piilotyöpaikastasaa

      Ei ne hakemukset kiinnosta yleensä työnantajia, jos ei ole huutava pula tekijästä.

      Tarvitset suosittelijan eli paras olisi ,jos joku kaverisi olisi sopivassa firmassa johon haluat, voisi seurata milloin olisi sopiva paikka auki.
      Ei niitä nykyään haeta avoimilta markkinoilta tekijöitä, mennyt siihen että firman sisällä kysellään tietääkö kukaan sopivaa työntekijää ja sen sopivan ei todellakaan tarvitse kovin pätevä olla, kunhan joku tuntee. Johdon Sukulaiset ja johdon tuttavat/lapset tsekataan tietenkin ensin, työntekijän lapsi on myös kova sana, ainakin kesätöihin ja siitä vakituiseksi, jos vähänkään täysjärkiseltä vaikuttaa.
      Vuosi on jo riittävän hyvä pätkä, ei vaikeuta työn hakemista. Sulla on paljon paremmat mahdollisuudet hakea, sillä tuleva työnantaja tietää, ettet ole rapajuoppo ja ilmestyt paikalle.
      Älä ota lopputiliä, vaan jatka seurantaa ja yritä kysyä suoraan alan firmojen työnjohtajilta työpaikkaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      246
      3342
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      364
      2992
    3. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      20
      2008
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      82
      1861
    5. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      65
      1788
    6. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      59
      1662
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1553
    8. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      125
      1512
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      485
      1429
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1414
    Aihe