Tuleeko Jeesus takaisin

Tawhid

Hei. Osallistuin erääseen papin vetämään tilaisuuteen. Siellä eräs osallistuja pohti, että taitaa olla ettei se Jeesus tulekkaan ikinä takaisin. Yllätyin ajatuksesta totaalisesti. En ole ennen kuullut kristityn ajattelevan noin.
Onko kyseinen ajatus vain henkilökohtainen?
Onko kristinuskon historiassa ollut niitä jotka kieltävät toisen tulemisen?
Entä onko nykyisissä kristityissä niitä?
Mistä saisin lisätietoa asiasta?

44

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Esaxxa

      2. Pietarin kirje 3:3-4
      Ennen muuta tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheineen pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan. He sanovat: ”Missä on lupaus hänen tulemuksestaan? Onhan siitä lähtien, kun isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt ennallaan luomakunnan alusta asti.”
      Jos lukee raamattua ja seuraa maailmanmenoa, niin huomaa, että Jeesuksen paluu lähestyy. Ollaan valmiina. Pidetään lamppu palamassa.

      • Pietari kirjoitti niille, joiden piti tietää "se". Ei siis tarkoittanut sinua.

        Jeesuksen paluuta on odotettu jo Raamatun aikaan, kuten Raamatusta näkee. Mutta koska yksikään silminnäkijä ei ole kertonut edes hänen lähdöstään, niin paluukin on hämärän peitossa. Mutta ei ainakaan tullut "pian".

      • Koska maailma on muuttunut totaalisesti eikä suinkaan ”kaikki pysynyt ennallaan”, Jeesus ei loikkaa ilmeisesti ikinä. Todellisuus on täysi vastakohta Pietarin väitteelle. Lampun voi sammuttaa.

    • On tästä erilaisia teorioita.
      Yhden suuntauksen mukaan Jeesus tuli takaisin Pyhänä Henkenä ensimmäisenä helluntaina.
      Toisen teorian mukaan Jeesus tulee toisen kerran jokaiselle joka lähtee seuraamaan häntä
      Kolmannen teorian mukaan Jeesus tulee yhteiskunnallisesti sitten kun ihmiset osaavat vihdoin olla ihmisiksi, lopettaa rikokset ja kaikki sodat.

      • KaikkiOvatOikein

        Jeesus tulee takaisin Pyhänä Henkenä jokaiselle joka lähtee seuraaman jäntä. Näin ollut aina ensimmäisestä helluntaista lähtien. He ovat ohjenuora joka ohjaa ihmiskuntaa toimimaan oikein. Ja kun ihmiset osaavat vihdoin olla ihmisiksi, lopettavat rikokset ja kaikki sodat, Jeesus tulee viimein jokaiselle ja vie omansa mukanaan.

    • Tawhid

      Ainakin tosta Raamatun kohdasta (2. Piet. 3:3-4) päätellen jo apostolien aikana oli toisen tulemisen kieltäjiä. Entä myöhemmät kieltäjät?

    • Herätyys

      Niistä Jeesuksen ilmoittamista mailman valtojen lopun enteistä voi päätellä tulemuksensa noin, ajan.

      Nyt eletään tätä Kristuksen Jeesukksen ihmiskunnalle ansaiteman UUDEN liiton / testamentin Jumalan armon aikakauden viineisen sukupolven, jo LOPUN puolen aikaa. Ehkä jo niitä viimeisiä Jumalan ARMON aikakauden vuosia. Eli jos kuka haluaa pelastua niiltä hirtvittäviltä maailman valtojen lopulliseksi hirvittäksi LOPUKSI hirvittäviltä tuomioilta. Niin nyt on korkaea aika laittautua siihen ylösottoon Kristukksen Jeesuksen morsian "tahraton ja rypytön" PYHÄ puhdas apostolinen seurakunta yhteyteen ja yhteistyöhön kelvollisuus kuntoon.

      Jeesuksen nimessä... uskoviaan tähän em. Krist yhteyteen ja yhteistyöhön YHDEKSI jäsenistökseen uskollisiaan ja kuuliaisiaan, Hänen kanssaan, Hänessä, yhtä oleviksi ja kaikessa yhtä pitävästi, Totuudessa yksi mielisesti eläviksi ja toimiviksi / vaikuttaviksi kokoamassa / vetämässä oleva.

      vähäinen, tähän kaikille hyväksi Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, näyllä armoitettu, palvelijansa ja seuraajansa.

      "Löytäneekö"Hän uskoa, Raamatun UT mukaista ja mukaiseen, Etsivä...?

    • Paavali uskoi että hänkin näkee Jeesuksen paluun ja Jeesus itse UT:n mukaan sanoi "Kun teitä yhdessä kaupungissa vainotaan, paetkaa toiseen. Totisesti: te ette ehdi käydä kaikissa Israelin kaupungeissa ennen kuin Ihmisen Poika tulee. " Israelissa ei monia kaupunkeja tuohon aikaan edes ollut.

      • Herättelevä

        Kyllä Hhän tuli, vaikkakaan ei ihmisilmälle ruumiillisetsi näkyvällä tavalla, vaan tuli Pyhänähenkenä . Sanoihan Hän olevansa Hänelle uskollisten ja kuuliaisten keskuudessa maailman valtojen loppuun asti. Ja on sen osoittanut ja todistanutkin monin tavaoin. Että on, elää ja toimii kokoajan KAIKKIVALTIAAN Pyhänähenkenä keskuudessamme. Mutta jonka voi tunnistaa vain kirjallisesta sanoistaan, mutta myös hyvistä teoistaan. Samoin paholaisenkin tunnistaa, Jumalan Sanan (Raamatun UT) vastaisista sanoistaan ja teoistaan, sille uskollisten ja kuuliaisten kauttakin tapahtuvien / ilmenevien. Mutta myös muullakin näkymättömällä. mutta PALJON pahaksi / kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi ja sodiksi jjohtavilla, olevilla ja koituvilla tavoilla.

        Vai uskooko joku ettei ne pahuuden puolesta sanat ja teot ole mitään, eikä mihinkää vaikuttavaa. Vaikka tiedodusvälineet niistä pahuuden ja vääryyden syystä seuraamuksista,ihan kautta maialman päivittäin todisteeksi ja herätykseksi / varoituseksi, kakkeen maailmaan asti kuuluvasti ja luettavsatsi ja jopa näkyvästin uutisoikin

    • Pudis55

      Miksi tulisi? Jos miettii vaikka tämä palstan uskovaisia niin ihan oikeesti kuka haluaisi viettää heidän kanssaan ikuisuuden. Tuskin Jessekään.

      • Juu. Jeesushan Raamatun mukaan inhosi omasta mielestään parempia uskovia. En minäkään sellaisista tykkää.

      • Onhan täällä ihan mukaviakin uskovia,nimim. usko.vainen ym ym ym tosin varmaan väittäisi jos samaan taivaaseen päätyisimme, että olen feikki-kuollut.

    • kristitty_mies

      UT on kirjoitettu Jeesuksen toisen tulemien ja lopun odotuksessa ja kun se ei tullutkaan pettymys purkautui mm. seuraavalla tavalla:
      2. Pietarin kirje 3:3-4
      Ennen muuta tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheineen pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan. He sanovat: ”Missä on lupaus hänen tulemuksestaan? Onhan siitä lähtien, kun isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt ennallaan luomakunnan alusta asti.”

    • näillähuomiseen

      Olkaa huoleti teitä pilkkaajia varten on ihan toinen paikka, jossa ei tarvitse olla uskovien kanssa tekemisissä !

      ja JOS Jeesus lupasi tulla takaisin samalal tavalal"kuin näitte hänen lähtevän", lupaus toteutuu ajallaan, olkaa siitäkin huoleti!

      • Jeesus_tulee_pian

        Jeesuksen tulemisesta oli Vanhassa Testamentissa satoja profetioita, ja ne toteutuivat. Kuunnelkaapa Chuck Missleriä aiheesta. Jeesuksen toisesta tulemuksesta on vielä enemmän profetioita, ja on loogista ajatella, että nekin toteutuvat. Kun seuraa Raamattua ja katsoo samalla aikaa maailman tapahtumia, tajuaa, että elämme viimeisiä hetkiä. Ei ole enää mitään, minkä täytyisi tapahtua ennen ylöstempausta. Damaskoksen täysi tuho tapahtuu pian. Olemmeko silloin vielä täällä, kukaan ei tietäne. Psalmin 83 sota, jossa Jumala tuhoaa Israelin viholliset, lienee yritys kostaa Israelille tuo Damaskoksen kohtalo. Nuo hyökkäävät joukkiot tuhoaa Jumala. Antikristus ottaa vallan noina aikoina. Minusta vaikuttaa todennäköiseltä, että kristittyjen ylöstempaus saattaa aiheuttaa EMP:n, joka jättää koko maailman ilman sähköä, puhelinyhteyksiä tai nettiä. Tuossa kaaosmaisessa tilanteessa Antikristus saa YK:n ja paavin tuella vallan. Tulee pedon merkki, maailmanuskonto ja uskoon kääntyvien eliminointi. En haluaisi olla täällä noita seitsemää viimeistä vuotta. Kenenkään ei tarvitse olla. Tehkää parannus nyt ja ottakaa vastaan pelastus, jonka Jeesus maksoi kärsimällä ja kuolemalla puolestamme ja ylösnousemalla kolmantena päivänä.

      • Jeesus_tulee_pian kirjoitti:

        Olet kyllä pahasti sekaisin. Toiveesi eivät toteudu, valitan.

        Juttusi on aivan tolkuton.

        Kerron sinulle: Damaskoksen tuhoa uhottiin suuressa vihanhuumassa tuhansia vuosia sitten. Damaskos on kuitenkin yhä pystyssä.

    • järkivalitsee

      Ja mikähän siinä sitten onkin että ihmisraukan pitää vastustaa koko elämänsä Jeesusta ja kaikkea siihen liittyvää !?

      Minusta Jeesus tuli että ihmiselläolisi elämä ja olisi yltäkylläisyys kuten sana ilmoittaa, en näe siinä moitittavaa, edes verottaja ei lupaa yhtä paljon vai mitä!!

      • Jaa. Onhan niitä lupauksia. Mutta 2000 vuoteen ei ole lupauksia toteutunut. Ei edes se mitä Jeesus edellytti hänen seuraajiltaan ei ole toteutunut. Kristinusko on tyhjä.

    • mustaanaukoonko

      Mitä hohtoa siinä on että ihmiset tahtoo ryypätä ja rellestää huorata ja sekoilla j apilata monen eläminen kuten joka päivä lehdistä luemme tapahtuvan mutojumalsien mukakristijkansan kesken, hullua !!

      Kaikelta tuolta terve Raamatullinen Usko Jeesukseen varjelee ja pelastaa, mikä siinä on niin väärin että sitä pitää foorumeilakin vastusta a ja pilkat a yötä päivää, kertokaa nyt jotain te jotka olette talitintin sukua, laulakaa tietonne nyt ulos, visertäkää suorastaan !

    • Tuleeko Jeesus takaisin ?

      Miettikää nyt sitäkin, että Rooma on lähettänyt viestiä tänne Pohjan perille, että Jeesus tulee takaisin ja sitten otetaan vallat ja hallitukset ja päästään hallitsemaan rautaisella otteella Israelin kahtatoista sukukuntaa.

      Ei tuossa puhuta mistään taivaallisesta, vaan ihan maanpäällisestä. Ristiretkeläiset sitä yrittivät, mutta tukehtuivat aavikon hiekkaan ja Saladinin Miekka hoiti loput.

      Ainakaan minulla ei ole mitään intohimoa päästä hallitsemaan yhtään ketään ja vielä rautaisella otteella.

    • Tottakai Jeesus tulee takaisin koska lupasi 🤓

      • Raamatussa.näin.lukee

        Lupasi tulla heti ja Paavalikin oli vastaanottamassa samoin.

      • Raamatussa.näin.lukee kirjoitti:

        Lupasi tulla heti ja Paavalikin oli vastaanottamassa samoin.

        Jeesukselle joka on ikuinen parituhatta vuotta on heti 🤓
        Mutta missä sanotaan, että Hän sanoi tulevansa heti❓

      • usko.vainen kirjoitti:

        Jeesukselle joka on ikuinen parituhatta vuotta on heti 🤓
        Mutta missä sanotaan, että Hän sanoi tulevansa heti❓

        Mistä sinä tiedät mikä aika Jeesukselle on "pian". Sitä sanaa hän kuulemma käytti. Sen ajan ihmiset käsittivät sen olevan kohta jo käsillä, kuten Raamattu kertoo.

        Se aikakäsitys on yhä samana pysynyt. Ja kun Jeesus sanoi opetuslapsille asiat, jotka he tulevat kokemaan kun lopun ajat ovat tulossa.

      • torre12 kirjoitti:

        Voimme todeta Jeesuksen valehdelleen kaikille. Jopa opetuslapsilleen.

      • eikäsitäei
        torre12 kirjoitti:

        Voimme todeta Jeesuksen valehdelleen kaikille. Jopa opetuslapsilleen.

        ei kun sinä teet sitä kaiken aikaa, mistä moinen mahtaa johtua oletk miettinyt½!!

      • eikäsitäei kirjoitti:

        ei kun sinä teet sitä kaiken aikaa, mistä moinen mahtaa johtua oletk miettinyt½!!

        En tainnut tuossakaan valehdella. Enkä antaisi tyhjiä lupauksia kuten Jeesus.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Jeesukselle joka on ikuinen parituhatta vuotta on heti 🤓
        Mutta missä sanotaan, että Hän sanoi tulevansa heti❓

        Sanoi kuitenkin"Totisesti: te ette ehdi käydä kaikissa Israelin kaupungeissa ennen kuin Ihmisen Poika tulee. "Kaupunkeja ei tuolloin kovin monia Israelin maassa ollut. Pian on pian ei 2000 vuotta tai 4000 vuotta

    • Eikiitosjeesus

      Toivottavasti ei tule. Pysy poissa vaan, täystuho. Ei kaivata.
      Uskovaisten mukaan se on lopun alku.

    • Ihmettelyä

      Tosi kristityt uskovat aina, että Jeesuksen toinen tuleminen tapahtuu juuri heidän elinaikanaan. Näin uskoivat myös Raamatun kirjoittajat.

      Matteus 24:
      "Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
      ...
      Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat."

      • tämä.on.totta

        "Tämä sukupolvi" kuitenkin katosi eikä Jeesus tullutkaan niin kuin lupasi.

      • HMM___
        tämä.on.totta kirjoitti:

        "Tämä sukupolvi" kuitenkin katosi eikä Jeesus tullutkaan niin kuin lupasi.

        Jos Jeesus tulisi tänään, hän hämmästyisi sitä että maailma ylipäätään on vielä olemassa.

      • HMM___ kirjoitti:

        Jos Jeesus tulisi tänään, hän hämmästyisi sitä että maailma ylipäätään on vielä olemassa.

        Ja ihmettelisi, kun ei palannutkaan pian. Ja kun sodatkin käydään pommikonein, panssarein ja tuliasein. Jeesus pyörtyisi hämmästyksestä. Missä hevoset ja miekat?

      • JeesusPalasi
        tämä.on.totta kirjoitti:

        "Tämä sukupolvi" kuitenkin katosi eikä Jeesus tullutkaan niin kuin lupasi.

        ""Tämä sukupolvi" kuitenkin katosi eikä Jeesus tullutkaan niin kuin lupasi."

        1. Kor. 15:5
        ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.
        1. Kor. 15:6
        Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois.
        1. Kor. 15:7
        Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille.
        1. Kor. 15:8
        Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt.

      • Jeesus_tulee_pian

        Jeesus viitannee tuossa siihen sukupolveen, joka näkee viikunapuun puhkeavan taas lehteen. Viikunapuu oli Israelin vertauskuva. Israel syntyi uudestaan 1948. Psalmi 90 kertoo sukupolven olevan 70 tai 80 vuotta. Jeesuksen toinen paluu olisi siis suunnilleen 2028. Siitä pois seitsemän vuotta, niin kristittyjen ylöstempaus olisi viimeistään noin 2021, mutta voi olla jo tänään. Veikkaisin, että se on pian ennen tai jälkeen Damaskoksen täyden tuhon ja psalmin 83 lyhyen sodan, joka tuhoaa Israelin viholliset. Seuraa taivaalliset häät ihan juutalaisen perinteen mukaan, jossa hääseremoniat kestivät seitsemän päivää. Se, miksi kristittyjä kutsutaan Jeesuksen morsiameksi, on vielä meille mysteeri, mutta se on luultavasti jotain käsittämättömän ihanaa. Miehen ja naisen välinen avioliitto antaa siitä vain aavistuksen. Ihmistenkin välillä rakkaus voi olla upeaa, mutta tämä on jotain aivan muuta, uskon.

      • JeesusPalasi kirjoitti:

        ""Tämä sukupolvi" kuitenkin katosi eikä Jeesus tullutkaan niin kuin lupasi."

        1. Kor. 15:5
        ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.
        1. Kor. 15:6
        Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois.
        1. Kor. 15:7
        Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille.
        1. Kor. 15:8
        Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt.

        Vai "ilmestyi"- eihän Paavali edes nähnyt Jeesusta koskaan.

    • kui2

      Raamatun toiseksi viimeinen ilm: luku 22. jae20 hän joka todistaa tämän sanoo: tämä on tosi, minä tulen PIAN. Amen. Tule Herra Jeesus!

      päätössanat luku ja jae 20/22 Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa.

      Siihen loppui Raamattu.

      Ehkäpä ihmisillä on keskenään eri käsityksiä siitäkin mitä "sana" PIAN tarkoittaa. kuinkahan ihmiset voivat siis ylipäätään ymmärtää toisiaan lainkaan vaikka samaa kieltä puhuvat, jos tuokaan ei tarkoita kaikille samaa asiaa, ihmettelen.,

      • Kristinuskon mukaista sanahelinää. Onneksi pääsin siitä eroon. Vaadin aina totuutta.

        Raamatun ajan ihmiset, kuten Jeesus. kuvittelivat kuten minä, että Jeesus palaa hetimiten jo silloin. Mutta kaikki oli vain sanahelinää.

      • kristitty_mies

        Kyllä normaalin käsityskyvyn omaava ihminen tietää mitä "pian" tarkoittaa. Se ei tarkoita tuhansien vuosien ajanjaksoa. Fundisuskovilla tämänkin asian käsittäminen on ylivoimaisen vaikeaa.

    • Näinsemeneee

      Jeesus tulee pian pilvissä , olkaamme siis uskossamme valmiit synnit anteeksi saaneina häntä vastaanottamaan

      • Ettei pilvessä? 😉

    • Kovasti epätodennäköiseltähän Jeesuksen paluu vaikuttaa.

      • Samaa mieltä, Raamatun mukaan olisi pitänyt tulla jo Paavalin elinaikana.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      148
      8168
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      32
      3260
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      404
      2415
    4. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      29
      2002
    5. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      289
      1885
    6. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      168
      1789
    7. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      20
      1650
    8. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1495
    9. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      22
      1293
    10. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1279
    Aihe