Juha lähtee

Todella suuri harmi että suosittu Juha Sipilä jättää tehtävänsä. Hän on niin väärinymmärretty ja media jahtasi kepua koko hallituskauden ajan.

Me tullaan vielä ja sitten katsotaan kuka on kuka!
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Luojalle KIITOS, että päästiin Sipilästä!
Koko Suomen kansa kiittää!

Äänestä

Kyllä kansa tietää!!! Veikko Vennamon viisas slougan, ja niin totta. Ihan itse Sipilä menetti ääniä ja sai puolueen historian alhaisimpaan kannatukseen.

Ei kuunnellut kansalaisten mielipiteitä vaan hyvin ylimielinen.
Antoi itsestään ahneen ja epärehellisen vaikutelman.
Polki demokratian likaisten jalkojensa alle, kun ahneesti piti pääministeri paikkansa ja hallituksen vaikka viidellä ministerillä ei edes puoluetta eikä ensimmäistäkään äänestäjää. Nyt nämä 5, jotka pettivät äänestäjänsä saavat vain todeta lentäneensä Sipilän ahneuden ansaan.

Vaikka Sipilä kepujen säestyksellä on kehunut saaneensa työllisyysluvut paremmaks,i kansa tietää faktat. Osa työpaikoista on näennäisiä temppuja ja talousviisaat ovat hyvin hyvin usein toitottaneet, että talouskasvu johtuu maailmanlaajuisesta nousukaudesta eikä hallituksen toimista, niin ei myönnetty.

Hallituksen kaataminen oli surkea vaalitemppu, eikä purrut viisaisiin kansalaisiin. Vaikka sotea ei saatu maaliin, hyvä asia kaikkien maakuntahallintohimmeleiden takia. Keskusta Sipilän johdolla halusi yhden byrokratiaportaan lisää.

Sipilästä ei ole politiikkaan eikä yhteisten asioiden hoitajaksi ja hän ei sitä käsitä suuressa itserakkaudessaan vaikka kansalaiset sen juuri aivan konkreettisesti näyttivät. Kova on äijällä kallo.

Äänestä

Nyt varmaan Suomi nousee. Tyhmyydellä ei ole rajaa. Todella Sipilä on luotettavampi tuhat kertaa kuin joku vaalivoittaja.

Äänestä

Jos kepua johtaa jatkossa kepulainen eikä joku sekunda kokoomuslainen niin saattavat kelvata jopa demareillekkin kaveriksi tai ainakin lappilaisille äänestäjille.
Tavallinen lappilainen köyhä kun ei tehe tuommosella saatanan kapitalistilla hevon vittua.

Äänestä

Lapinkepu taitaa olla hieman ironinen.

Noh Juhalla oli väärä tapa johtaa.
Yritysmaailmasta opittua. Voittojen tavottelua keinoilla millä hyvänsä.
Luonnollisesti köyhät ei tykkää ku rahat viedään ja siirretään rikkaille

Äänestä
  • No se nyt ainakin että Sipilä on ymmärtäny jeesuksen opetukset päin vittua tai sitte lestadiolaiset yleensäkkin on perseestä.

    Äänestä

  • Ainakin jos Sipilän perusteella vois jotain päätellä niin lestadiolaiset on varmaan just niitä joille Jumala sanoo viimesellä tuomiolla sitte että menkää pois minun tyköäni,minä en tuommosia tunne.

    Äänestä

Hyvää jatkoa Sipilä siellä rahan maailmassa. Kukaan ei jää kaipaamaan sinua.

Äänestä

Mutta kuitenkin hyvä että otit loparit. Kiitosta vaan. Ei säälitä kun tiedetään miten ökyrikas olet ja miten paljon meiltä veit ja surua aiheutit.

Äänestä

Kepuahan voisi jatkossa johtaa esimerkiksi demari tai vihreä järki-ihminen. Nämä kepun johtoehdokkaat on aikas surkeita.

Äänestä

Väyrysestä kepun uusi puheenjohtaja.

Äänestä

Ettei vain Juha olisi ehdolla eurovaaleissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


lapinkepu1 kirjoitti:

Todella suuri harmi että suosittu Juha Sipilä jättää tehtävänsä. Hän on niin väärinymmärretty ja media jahtasi kepua koko hallituskauden ajan.

Me tullaan vielä ja sitten katsotaan kuka on kuka!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu