neljä vuottaollaan mieheni kanssa oltu yhdessä,meillä on lapsikin. yhteen muutettiin vajaan vuoden surustelun jälkeen,lapsi syntyi parin vuoden yhdessäelon jälkeen ja lapsen ollessa puolivuotias,eli viime kesänä erosimme ja molemmat elettiin omaa elämäämme.eroon johti silloin monikin asia,muttaniistä ainakin suurin minun puoleltani oli se, että en voinutluottaa mieheeni. hän sen tiesi ja sanoi aina että yrittää antaa aihetta luottaa jne. kerta toisensa jälkeen hän kuitenkin tuotti minulle pettymyksiä, välillä pienempiä ja välillä suurempia. oli valehtelemista ja kertomatta jättämisiä.kiinni hän jäi näistä asioista aina.
päätettiin sitten kuitenkin jatkaa suhdetta ja yhdessä vielä sovittiin että nyt panostetaan puolin ja toisin ja ollaan rehellisiä jne.
minä sitten tyhmänä ja sokeana kerroin miehelle aivan kaiken,myös sellaisia asioita joita tiesinhäntä satuttavan,mutta halusin olla rehellinen..
muutimme taas yhteen nyt viikonloppunaja sen jälkeen olen vahingossa saaanut tietää hänestä asioita joita hän on jättänyt kertomatta tai joistahän on valehdellut koska hän tiesi että olisin suuttunut totuudesta.
onko mielestänne liikaa vaadittua jos toivon ja vaadin täydellistä rehellisyyttä?
oikein ottaa päähän kun itse kerron myös kipeät asiat ja hän eivaan virheistään opi..
viimeyönä tein päässäni hiljaisen päätöksen meistä. elimä en siis oleteiltä kysymässä että mitä pitäisi tehdä. haluan vain mielipiteitä ja kokemuksia luottamisesta ja pettymysten tuottamisesta.
päätettiin sitten kuitenkin jatkaa suhdetta ja yhdessä vielä sovittiin että nyt panostetaan puolin ja toisin ja ollaan rehellisiä jne.
minä sitten tyhmänä ja sokeana kerroin miehelle aivan kaiken,myös sellaisia asioita joita tiesinhäntä satuttavan,mutta halusin olla rehellinen..
muutimme taas yhteen nyt viikonloppunaja sen jälkeen olen vahingossa saaanut tietää hänestä asioita joita hän on jättänyt kertomatta tai joistahän on valehdellut koska hän tiesi että olisin suuttunut totuudesta.
onko mielestänne liikaa vaadittua jos toivon ja vaadin täydellistä rehellisyyttä?
oikein ottaa päähän kun itse kerron myös kipeät asiat ja hän eivaan virheistään opi..
viimeyönä tein päässäni hiljaisen päätöksen meistä. elimä en siis oleteiltä kysymässä että mitä pitäisi tehdä. haluan vain mielipiteitä ja kokemuksia luottamisesta ja pettymysten tuottamisesta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kovin on tuttua =(
Luottamus on kyllä kaiken perusta, se on huomattu viimeistään nyt kun nykyisessä suhteessa se tuottaa kaiken aikaa päänvaivaa! Eniten mua harmittaa, että miksi tällaiseen "turhaan" pitää tuhlata energiaa suhteessa. Olisi fiksumpaa jos olisi jotain toisentyyppisiä ongelmia, mutta kun pitää aina pettyä toisen puheisiin ja huomata hänen valehtelevan, se tuntuu niin järjettömältä! Jos hän ei jaksa panostaa minuun ja meidän suhteeseemme, miksi hän kuitenkin uskottelee muuta ja tahtoo olla tässä suhteessa? Eikö hänelle itselleen rehellisyys merkitse mitään?
Mä en ole vielä tehnyt selkeitä päätöksiä omassa suhteessani. Mutta sen olen huomannut, että kunnioitus toista kohtaan vähenee kaiken aikaa. Ehkä joskus lopetan rakastamasta eikä sitten tarvitse miettiäkään mitään kun erokaan ei tunnu missään?
Että teillä kaikilla ihanilla naisilla on niin kamalat odotukset meitä miehiä kohtaan. Tulee monesti mieleen se "mitä kaikkee miehen tulee olla" biisi ja se miten oikeassa se onkaan.
Emme me ole mitään erehtymätömiä prinssejä, jotka kaikki asiat osaavat. Emmekä välttämättä heti pettäjiä, jos kavereiden kanssa menee vähän pidempään. Perhana meilläkin on sellaisia juttuja, joihin ei naisia aina mukaan tarvita ja musta olisi mukavaa, jos sen meillekin soisitte.... Ei niissä poikamaisissa jutuissa useinkaan mitään paha ole.
Mulla yhdessä suhteessa uudesta autosta haveileminen sai jo aikaan moisen pettämis ja väheksymis-reaktion. Kysymyksiä: enkö ole tarpeeksi? enkö tienaa tarpeeksi? Hitto, saa kai mies katsella kaikkea kaunista, mutta ei ihan kaikkea ole pakko hankkia.
tara osui ihan naulan kantaan mutta yllättäen stronzo ymmärsi näköjään alustaloppuun väärin.
mä en odota että mies olisi täydellinen,koska sellaisia ismisiä ei ole. en odota, että olisimmeyhdessä 24/7 koska minullakin on sellaisia asioita joita haluan tehdä ilman miestäni.
en todellakaan vaadi liikoja jos vaadin rehellisyyttä. se ei ole niin vaikeeta olla rehellinen,luulisi että valheissa eläminen olisi huomattavan paljon vaikeampaa?
kunnioitus toista kohtaan hiipuu tosiaan pois enemmän ja enemmän joka kerta kun saa pettyä ja minä päätin että tämä pettymys oli viimeinen. enempää en ota enkä enää jaksa uskoa parempaan huomiseen. turha sitä aina vaan uskoa että toinen oppii virheistään kun aina tähänkin asti on toistanutne samat virheet vaikka tietää että minä petyn ja vaikka tietää että olen uhannut lähteä jos vielä käy näin.
vastata tuodon Stronzon kirjoitukseen, enpä voi kuin sanoa että samoin olisin kirjoittanut. Ei todellakaan pitäisi olla liikaa vaadittu jos haluaa rehellisyyttä!
Sitäkään en vaadi sillä tavalla, että jankkaisin häneltä mitä tehnyt poikien kanssa ja monta kaljaa ottanut, ja että sitten vielä kelaisin päässäni että varmasti joi enemmän mitä sanoi tms ;) Tuollaiset on hälläväliä enkä ole moinen tiukkis, mutta isommissa asioissa täytyy olla rehellinen jos yhdessä tahtoo olla. Kukaanhan ei pakota siihen, jos toinen on sellainen jolle ei halua olla luotettava niin aikuinen fiksu ihminen kertoo senkin, eikä kuseta toista mennen tullen.
Hän odottaa minulta, etten tapaile salassa toisia miehiä, miksi mun pitäisi hyväksyä että hän saa tapailla muita naisia ja vielä valehdella mulle asiasta? Hän on vieläpä noissa "ehdoissa" aina minua tiukempi, toisin sanoen vahtaa ja pelkää etten minä rupeaisi samanlaiseksi mitä hän itse on... Pitäisikö mun vain ymmärtää miestäni ja antaa hänelle _tilaa_? No miten mun sitten pitäisi käyttäytyä? Olla kuitenkin rehellinen ja uskollinen, vai käyttäytyä samalla lailla kuin hän?
miten voitkin ajatella justniinkun minä?
en minäkään mikään tiukkis ole, tää luottamus-asia koskee nimenomaan isompia asioita.
pienistä en nipota,mutta en kestä sitä, että toinen tekee sellaisia asioita,joita hän ei haluaisi minun tekevän. mun menemisiä ja tekemisiä kyllä vahdataan ja hän kiukuttelee jos esim miespuolinen työkaveri tuo mut työvuoron päätteksi kotiin (ja olen siis yleensä yömyöhään töissä) mutta minun pitäisi hyväksyä sen,että luurankoja on kaapit niin täynnä ettei ovet pysy kiinni?
välillä tekisi mieli kohdella häntä samoin kun hän minua,mutta niin alas en vajoa.
Mulle tuli hymy huuleen sun kirjoituksesta. Se oli taas kuin mun näppikseltäni :) Mun mies alkaa mököttää jos saan kyydin joltain vanhalta miespuoliselta kaverilta, heti rupeaa epäilemään koittikohan jompi kumpi iskeä toista automatkalla jne ;) Aivan lapsellista, ja kertoo paljon siitä miten "likaisia" miehen omat ajatukset ovat. Jos hänellä ei olisi epärehellisyydet ja pettämiset mielessä, ei hän epäilisi ja mulkoilisi mua ihan pienistä jutuista. Joskus näyttää miettivän, että mitähän olen touhunnut salilla kun käteen on tullut mustelma, tai siis varmaan kuvittelee että olen ollut jossain ihan muualla pelehtimässä.. Ei hän suoraan sano ja käy mekastamaan(jolloin kyllä lentäisikin kuin leppäkeihäs..) mutta mutinoistaan näkee mitä ajattelee.
Kun olemme yhdessä ulkona, vilkuilee naisia aivan mielettömästi. Tuntuu, että hänellä nuo jutut ovat ihan korostuneesti mielessä, mistä ihmeestä johtuu? Kuitenkin meillä paljon myös hauskaa yhdessä, en tajua miksi pilata asioita tällaisilla!
Sähköpostejaan ei muuten enää lue mun nähteni, mutta jos mä kirjoittelen niin tulee taakse kyttäämään. Ja se on muute ainut tilanne missä tulee omatoimisesti ilman pyytämistä hieromaan jäykkiä niskojani ;) Jotenkin niin säälittävää ja noloa hänen läpinäkyvyytensä. Joskus hermostuttaa, ja tekisi mieli karjua että jos säädät selkäni takana, niin tee se edes kunnolla älä säälittävästi ala urputtamaan mulle asioista joita SINÄ teet!
Mua harmittaa, kun olen perusluonteeltani sellainen riippumaton ja omaa tilaa kaipaava, huumorintajuinen ja pirteä tyyppi(josta olen saanut miespuolisilta _kavereilta_ kehuja, että en ole mikään tyypillinen tiukkapiponainen), mutta nämä mun hyvät puoleni karisevat ja ovat koetuksella tässä nykyisessä suhteessa. Huomaan kyylääväni hänen touhujaan ja tenttaavani tekemisiä, koska hän on niin monesti valehdellut etten enää voi luottaa että on varmasti siellä sählypelissä missä sanoo olevansa. Tekisi mieli soittaa varmistussoitto jossain välissä perään, vaikka luonteeseeni paremmin kuuluisi sanoa että menkääs sit jätkien kanssa kaljalle pelin jälkeen vähän rentoutumaan, mäkin meen pitkälle lenkille. Vituttaa, kun itsestä on tullut surumielisempi ja ankeampi tyyppi :(
Haluaisin suhteen, jossa molemmat voisivat kehittää itseään ja kannustaa toisiaan, jossa uskaltaisi laskea toisen viikon reissulle kavereittensa kanssa ilman että pitää epäillä hulluna käyttääkö luottamustani hyväksi. Toki monet "luotettavatki" saattavat sortua joskus, mutta ns. vahingot on helpompi hyväksyä kuin selvinpäin ja suunnitellusti tekemät jutut. Kun en oikein vieläkään ole saanut selville, millainen tämä mies sisimmältään on...
ei varmaan pitäis edes hymyillä kun aihe on näinkin ärsyttävä,mutta taitaa meidän miehet olla aika samanlaisia!
me ei muuten enää edes käydä yhdessä juhlimassa ym,koska yhteisetbaari-illat loppuvat AINA riitaan. tulee noita riitoja tosin vaikka tyttöjen kanssa lähtisin.. kotiin tultuani alkaa tentti et kuinka moni yritti pokata,kuinka monen kanssa juttelin,tanssinko jonkun kanssa. ja autaarmias jos olen tavannut jonkun esim miespuolisen kaverin vuosien takaa. ollaan mieheni mielestä luonnollisesti heti käyty baarin vessassa tms. ärsyttää eniten siks,että mä TIEDÄN itse etten mitään tekis. ei kävisi edes mielessä.ottaa päähän kun itse välttelen nykyään tilanteita joista voisi tulla sanomista,mutta toinen menee ja tekee asioita ihan fiilisten mukaan.
muuten meilläkin menee hyvin ja hauskaa on yhdessä,mutta inhottava tunne kun perus luottamus puuttuu. vielä inhottavampaa on varmaan se,et siihen on syy :(
Siksi nää meidän miehet on niin älyttömän peloissaan mitä se oma nainen touhuaa, kun itse ovat niin vietävissä. Mitenköhän paljon onkaan kaikkea sellaista vielä, mitä me ei noista miehistä tiedetä? Mulle tulee välillä tunne, että mun mies varmaan ajattelee että voi tota raukkaa kun hänen kanssaan on, ei sellaista miestä kellekään soisi ;) No joo, tuskin se mitään mun kannalta miettii, jos sen tekisi niin noita typeryyksiä ei tapahtuisi...
Jännä muuten, kun meillä ollut riitaa ja sitten toinen vaikka työmatkalla eikä nähdä, yleensä kun nähdään niin koitetaan alkaa sovittelemaan ja ollaan toiselle mahdollisimman mukavia(ainakin se osapuoli joka mahd. tehnyt jotain väärää). No meillä taas mies kyllä lässyttää mulle, mutta silloin hänen mustasukkaisuutensa korostuu vielä enemmän; "Sä et varmasti edes kaivannut mua, sä varmaan pidit itsesi kiireisenä ihan muitten kanssa, mitähän teitkään...". Mä en todellakaan tiedä, miten tuohon pitäisi suhtautua. Siis kun olen odottanut että toinen sanoisi nättejä asioita ja tahtoisi taas että "tykkään hänestä täysillä", niin tuleekin tuollaista juttua. Hänessä on hirveän paljon epävarmuutta :/ Ei tuollaisella voi itselläänkään olla hyvä olla. Mutta olen jo oikeastaan luovuttanut, että keskusteluilla asiat selviäisi. Saattaisi ehkä vaikuttaa siltä jos ulkopuolinen juttua katselisi, koska mies osaa myös puhua hyvin rauhallisesti ja järkevästi, mutta hänen _käytöksensä_ ei koskaan muutu vaikka puhuttaisiin ja sovittaisiin mitä!
siksihän mies koko ajanon epäilemässä,koska tietää kuinka helppoa pettäminen ym on =(
mä oon ollut niin surullinen nyt koko tämän viikon, että kuljen kun sumussa enkä tiedä mistään mitään..
koko ajanvaan pettynyt ja tyhjä olo..
vaikka kuinka sovittiin että nyt panostetaan suhteeseen ja ollaan rehellisiä. sitä kesti kolme viikkoa ja taas vedettiin mattoa mun jalkojen alta.
en edes tiedä mitä enää sanoisin :´(
vaikka olen kuinka surullinen niin arkea on pakko pyörittää,meillä kun 1,5vuotias lapsi.. sentään sillä on ehjä koti. jos tätä kulissia nyt ehjäksi voi kutsua. tuntuu muutenihan täysillä siltä että eletään kulisseissä.
Voi, sulla on tilanne vielä kurjempi kun mulla, koska teillä pieni lapsi -jonka isän sä varmasti olet valinnut tarkotuksella olla perheenä ja kasvattaa lapsi yhdessä. Voimia sulle! Toisaalta pikkuihminen niitä varmaan tuo tuplasti sen minkä ottaa.. Toisia ei pitäisi neuvoa, mutta muista ettei lapsen etu ole ainakaan kotona pahoinvoiva äiti, lapsen "takia" ei siis kannata sikaa kestää..
Mulla oli tuollainen järjettömän voimaton olo aiemmin ja sitä kesti pitkään. Selvisi muutamat kauheat asiat, joita mies ei ole koskaan edes suostunut myöntämään. Jos olisi myöntänyt, olo ei edes olisi ollut niin epätoivoinen. Sitä fiilistä kesti ja kesti, välillä tuli joku toivonpilkahdus ja sitten taas se romutettiin kun tajusin esim. että mies pitää puhelinta piilossa. Nyt mulle parin viikon aikana tullut sellainen olo, että en tosiaan jaksa enää välittää! Että tehkööt ihan mitä tahtoo, ei hetkauta mua. Tämä on oikeastaan tosi vapauttavaa, multa jää nyt energiaa muuhunkin kun suhteen vatvomiseen ja olen alkanut nähdä ihmisiä ympärillä. Mies ei edes tajua tilannetta, kuinka väsynyt olen suhteeseemme ja kuinka tosiaan tiedän kaikista hänen sähläyksistään(luulee kai että uskon hänen valheisiinsa, kun en jaksa enää jankata). Kun menee tarpeeksi pohjalle, niin ihan yhtäkkiä vapautuukin yllättäen jostain energiaa! Mun suremiset ei taatusti ole vielä surtu tämän suhteen kohdalta, pahimmat varmaan vielä edessä, mutta jotenkin olo helpottunut. Toiseen ei jaksa pettyä miljoonasti, lopulta uskoo että se on mikä on eikä itse todellakaan pysty muuksi muuttamaan. Ei mulla mikään voittajafiilis ole, kyllä mulla joka toinen minuutti stressaavat jutut nousevat mieleen, mutta enää en pohdi niin paljon mitä ihmettä teen. Jos joku tekee jotain suhteemme eteen jatkossa, niin se on kyllä mies sitten. Rajansa mullakin.. Jos ei tajua tehdä, niin aika paljon menettää ;)
että sulla aivan helvetin hyvä asenne!!! =)
itsestäni tiedän vaan sen,että jos alan ajattelemaan noin,että tehköön mitä tekee, niin sitten minäkin teen mitä haluan eikä siitä seuraa kun harmia sitten ;)
olen nimittäin pettänyt kaikkia edellisiä miehiäni,ja kun tämän nykyseni tapasin niin päätin että tälle olen rehellinen. kaikkeni olen sen eteen tehnyt ja välttänyt tilanteita joista voisi tulla paskan maku suuhun.
lapsemme oli suunniteltu ja todella toivottu ,edellinen raskaus päättyi keskenmenoon ja ajattelin siis että kaikkion hyvin,ollaan onnellinen perhe ja koko ajanolen ollut ylpeä siitä,että en ole aidan tuolle puolelle lipsunut kertaakaan vaikka tilaisuuksia olisi ollut lukuisia..
päätin siis olla rehellinenja panostaa,päätin ettentälle miehelle tee samoin kun muille koska ajattelin tämän olevan niin helmi kun miltä vaikuttaa. mitä sain kiitokseksi? pelkkää paskaa niskaan,pettymyksiä,unettomia öitä miettien missä hän on, sain sydänsuruja,huonon itseluottamuksen ja elämän johon en ole tyytyväinen.
kannattiko? ilmeisesti,koska minulla on nyt maailman ihanin tytär jokaon pelastanut monet muuten mönkään menneet päivät..
tämä mies on siis kuitenkinisänä aivan täydellinen tapaus. puolisonakin muuten,mutta kun toi rehellisyys tuntuu olevan niin mahdotonta.
olipas positiivinen teksti.. oon nyt vaan niin loppu tähän ettei just nyt irtoa mitään kovin positiivista.
Mä olen epätoivoissani miettinyt, että miten mahdollista kaiken muun olevan kunnossa mutta rehellisyyden ja luottamuksen puuttuvan. Että miksi miksi ja miksi.. Mutta, se on kyllä tosiaankin sitä että toinen ei ole sitoutunut suhteeseen. Se ei vaadi kuin sen että toinen päättää haluta olla sun kanssasi, ja omani näköjään sitä ei ole sydämestään tehnyt.
Mulla samaa kuin sulla, en ole ollut erityisen luotettava suhteissa. Olen aina pitänyt rehellisyyttä ja luottamusta suhteen perustana, mutta ei ole kai vakavia juttuja ollut. Kun nykyisen tapasin, jo ensimmäisien treffien aikaan kerroin hänelle rehellisesti(mikä oli kyllä virhe näin jälkikäteen ajateltuna..) että en ole aina ollut luotettava, ja että nyt tahdon kunnon aikuisen suhteen johon molemmat panostavat. Hän vaikutti sellaiselta, jolle teki mieli puhua heti rehellisesti ja ajattelin, että tämän kanssa voin saada sellaisen avoimen ja luottamuksellisen suhteen mitä olen aina halunnut. Mutta näköjään ensivaikutelmaan ei todellakaan pidä luottaa!
Haluaisin olla hänelle luotettava, toivon edelleen jossain sydämessäni että meillä voisi olla se suhde mitä alussa ajattelin.. että olisin jossain ja tietäisin että hänen luokseen voin mennä kotiin "turvaan" eikä todellakaan tarvitse etsiä muuta. Mutta kun olen jossain, mietin itsekseni että mitähän hän touhuaa, kenen kanssa viestittelee tai soittelee kun en ole häiritsemässä jne. Mä en ole pettänyt, mutta tavallaan en näe aihetta olla hänen takiaan tekemättä mitään =/ Itseni takia olen, mä olen kasvanut sillä tavalla aikuiseksi että tahdon voida arvostaa itseäni, enkä halua vajota samaan kuin hän. Mutta kauanko tätä voi jatkaa? Että mä käyttäydyn hyvin, pyrin arvostamaan jne. ja hän tekee mitä sattuu? Teen itsestäni ihan narrin näin.. Tällä hetkellä en osaa sanoa, kuinka paljon ja minkälaatuista hän selkäni takana säätää. Mutta kuten jo aiemmin taisin mainita, esimerkiksi sähköpostejaan ei lue enää kun minä olen paikalla, jos menen vaikka suihkuun niin silloin käy postinsa pikaisesti vilkaisemassa. Luota nyt tällaiseen =(