Ystäväni häpeää minua?

Anonyymi

Minulla on ystävä jonka kanssa jaetaan ilot ja surut. Ystävyytemme on melko tuore, noin vuoden vanha, mutta ollaan tiiviisti yhteyksissä lähes päivittäin. Olemme käyneet raskasta aikaa yhdessä läpi omissa henkilökohtaisessa elämässä ja jaettu hyvin henkilökohtaisia asioita, jotka hitsanneet tyyppinä meitä yhteen. Meillä myös sama huumorintaju ja maha kippurassa myös naurettu. Ollaan aikuisia kolmekymppisiä.

Minua on alkanut mietityttämään asia että minusta tuntuu että hän häpeää minua. Hän ei halua koskaan laittaa julkisesti mitään päivityksiä someen missä minä olen mukana, eli merkata minua, en saa merkata häntä. Hän ei ole kertonut muille sukulaisille tai kavereille minusta. Tämä selvisi niin että hänen serkkunsa on yhteinen tuttumme ja kun mainitsin että voisin tälle serkulleen kertoa että ollaan menossa sinne tai sinne, niin ystäväni sanoi että en saa kertoa serkulleen, että missään nimessä tunnetaan. Että serkun kanssa ei jaa kuulema mitään henkilökohtaisia asioita. Olin myös lähettämässä hänelle lahjaa, niin en saanut lähettää sitä (asuu vanhemmillaan väliaikaisesti) koska kuulema joutuisi "selittelemään heille asioita ja keneltä lahja on".

Olen myös kertonut hänelle joskus että minusta tuntuu että hän häpeää minua, mutta hän aina selittelee asiat toisella tapaa. Omasta näkökulmastaan että henkilökohtaiset asiat ei kuulu muille ym. Muita kavereita hän kyllä somessa merkitsee julkaisuihin ym.

Ystävyytemme on muutenkin ollut aika yksipuolista, tai ollaan hyvin läheisesti jaettu asioita ja ollaan lähes päivittäin yhteydessä, mutta minä olen usein se joka noin 90% ottaa ensin yhteyttä, lähettelen hänelle syntymäpäivälahjoja, ystävänpäivä lahjoja, joulolahjankin lähetin, hän laittaa tekstarilla Onnittelut jos muistaa. syntymäpäivänäni onnitteli lopulta kun muistutin..

eikä koskaan ole muistanut millään lahjoilla. En tiedä onko sillä niin merkitystä mutta.. Kun kerran ajattelin että odotan hänen yhteydenottoa, niin siinä meni puoli kuukautta että otti yhteyttä minuun.
Olen ihan tavallinen tyyppi, ei mitään ulkoista tai sisäistä vinksallaan oloa minkä takia minua voisi hävetä.. Käyn töissä ja en käyttäydy sopimattomasti jo julkisen ammattini vuoksi. Mielestäni olen aika "Maija meikäläinen" tavallinen suomalainen.

Mitä mieltä olette? Tykkään ihmisenä hänestä niin paljon ja meillä on ollut niin hauskaa yhdessä, ja minulla ei ole muita ystäviä. En haluaisi luopua hänestä mutta selvästikään hän ei jotenkin koe ehkä minua niin tarpeellisena tai tärkeänä kun minä. Hänet.

7

1545

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On aika yksipuoleisen tuntuista. Näyttää että hän valitettavasti tarvii jonkinlaisen hätävaran tai vastaavaa. Yritä etsiä oikeita ystäviä.

    • Anonyymi

      Minulla on jo aika pitkä "ystävyys" erään ihmisen kanssa. On tavattu erilaisten asioiden merkeissä. Nykyisin tapaamme kodin ulkopuolella. Tein sen virheen että kauan sitten pyysin häntä käymään. Hän kävi kerran tai pari, mutta teki hyvin selväksi, että minä en voi käydä hänen luonaan. Pieni asunto kuulemma - niin minullakin. Sanoin että hänen ei olisi pitänyt ollenkaan käydä luonani, koska kielsi vastavierailut. Kodin ulkopuolella voi aivan hyvin tapailla, mutta mielestäni ei ole reilua käydä itse "urkkimassa" toisen kotona, kun sulkee sitten oman kotinsa oven. Sinkkuja ollaan molemmat.
      Minusta olisi ollut kiva jotenkin muistaa merkkipäivinä, mutta olen typistänyt nämä aikeet onnen toivotukseen, koska hänellä ei ole tapana muistaa. Hänellä ei ole paljoa lähiomaisia jäljellä, joten hän voi keskittyä vain itseensä.

      Luulen, että tässä "ystävyydessä" koittaa jonkinlainen tauko. Emme taida olla toisillemme kovin suuria menetyksiä?

      Aloittajalle: Älä tuhlaa sydämellisyyttä ihmiseen, joka suhtautuu sinuun tympeästi. Varmaan löydät paremminkin kohteen ja paremmin käyttäytyvän ihmisen. Ota välimatkaa. Lue hyvä kirja, tee kävelylenkki, aloita uusi harrastus. Saatat ohimennen tutustua uusiin ihmisiin.

    • Anonyymi

      työelämässä paljon uupumuksesta ja stressistä kärsiviä, jotka tarvitsevat mahdollisuuden chillata”, Andersson sanoi.

    • Anonyymi

      Elikkä turha jankuttaa samaa paskaa vuodesta toiseen, kun on mahdollisuus sillata.

    • Anonyymi

      Sillatkaa nyt saatana.
      Lepo vaan ja urputus pois.

    • Anonyymi

      Ei todellakaan ole ystävä. Arvosta itseäsi, rakasta itseäsi, niin saat ystäviä, jotka myös arvostavat sinua. Nyt hyväksyt hänen ruman tapansa kohdella sinua.

    • Anonyymi

      Ystävä hah, ei todellakaan jos asiaa täytyy oikein peitellä muille.. onhan noita.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      3040
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      71
      933
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      42
      807
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      752
    5. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      637
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      43
      535
    7. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      47
      514
    8. Harvinaisin persoonallisuustyyppi

      Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o
      Sinkut
      80
      465
    9. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      460
    10. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      82
      451
    Aihe