Perheloma vs. parisuhdeloma

Anonyymi

Ollaan kesällä menossa koko perheen voimin lomamatkalle. Ensimmäistä kertaa uusioperheen voimin, kaikenikäisiä lapsia matkassa mukana.

Vaimoni on kuitenkin sitä mieltä, ettei lomalla voida velvoittaa vanhempia lapsia kaitsemaan nuorempia veljiään ja siskojaan sen aikaa, että me perheen aikuiset saisimme hieman kahdenkeskeistä aikaa.

Itse olen eri mieltä ja toivoisinkin edes yhden kahdenkeskeisen illan (tai edes tunnin!) lomamme aikan. Onko se liikaa pyydetty?

7

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yksi ilta ei missään nimessä ole liikaa vaadittu ja jopa suositeltavaa.

    • Anonyymi

      Sulla on jokuppa päässä eikö se riitä. Sen saa mitä tilaa.

    • Anonyymi

      Riippuu vanhempien lasten iästä. Jos he ovat päälle 15 vuotiaita, ns. tervepäisiä ja kaikki lapset tulevat hyvin toimeen keskenään, niin silloin voisi ajatella, että menisitte kahdestaan vaikka syömään.

      Asia olisi toinen jos matkailisitte Suomessa. En jättäisi alle 15 vuotiaita, enkä oikeastaan sitäkään vanhempia alaikäisiä keskenään ulkomailla minnekään.

    • Anonyymi

      Perheloma on perheloma. Perhe tarkoittaa sitä, että vietetään yhdessä, huom yhdessä aikaa ja tehdään kaikkea kivaa.

      Sitä kahdenkeskistä aikaa otetaan silloin kun lapsilla on aikuinen hoitajana, ja lapset ovat turvallisessa ympäristössä.

      Lapsia ei jätetä ulkomailla keskenään minnekään, ei ikinä, ei koskaan. Piste.

    • Anonyymi

      Lapsia ei todellakaan koskaan jätetä yksin lomalla, varsinkaan ulkomailla olllessa.

      Miksi ette järjestäisi lapsillenne hoitajaa perheloman jälkeen(serkkutyttö, jommankumman vanhemmat, naapurin teini jne . maksua vastaan, ja tekisitte vain te kaksi muutaman päivän lomamatkan valitsemallenne seudulle valitsemallanne ajalla? Tuo teidän kahden loma voisi olla kesällä, talvella, syksyllä, keväällä. Milloin tahaansa se teille parhaten sopii.

    • Anonyymi

      AP, sinä olet mies, sinä et pyydä, vaan sanot mitä tehdään, päätät miten tehdään, jne.

      Melkein kaikissa hotelleissa, vaikka ei olisi turistikohde: Mene respaan ja kerro että tarvitset lastenkaitsentaa. Kaitsija(t) tulee sovittuna aikana luoksesi saamaan tarkemmet ohjeet ja esittäytyvät kersoille. Sinä kerrot kersoille että jos eivät tottele kaitsijaa/kaitsijoita niin tulee remmistä.

    • Anonyymi

      On liikaa pyydetty.
      Perhelomalla ollaan mukavasti yhdessä, pidetään hauskaa porukalla, kaikkien mukana olevien perheenjäsenten kesken. Köllötellään illat masut täynnä hyvää ruokaa siskonpedissä tai sohvalla ja jutellaan mitä ollaan päivän aikana nähty ja tehty ja mitä seuraavana päivänä tehdään.
      Otetaan huomioon nimenomaan ne lapset, reissu on niille elämys ja sen myötä myös sinulle.
      Kun sinun ja vaimon lapsilla on kaikki hyvin, teillä aikuisillakin on kaikki hyvin. Näin se menee.

      Perhelomalla aikuisten tehtävänä on pitää huolta perheensä jokaisesta jäsenestä ja hoitaa hommat niin että kaikilla on mukava olla ja tunne siitä, että he kuuluvat samaan porukkaan.
      Aikuiset huolehtivat siitä ettei ole keskinäistä vittuilua, ei kiukuttelua, ei olla tukkanuottasilla, ei vinguta eikä narista, kaikki saavat huomiota tasapuolisesti.

      Tänä päivänä maailmalle ei enää matkusteta mentaliteelilla; eihän meille mitään pahaa missään koskaan tapahdu. On pommi-iskuja hotelleihin, ravintoloihin, asemille, on tulvia, on maanjäristyksiä, pudotaan parvekkeelta, on kadonnut lapsia, on pedofiliaa, on kuvattu lapsia salaa suihkussa lapsipornosivuille, lapsi silittää kulkukoiraa saa pureman ja vesikauhun, lapsi silittää kulkukissaa kissa raapasee ja siitä tulee helvetillinen tauti, on oksennustautia, ripulia, malariaa, kaasutetaan hotellihuoneen asukkaat tajuttomiksi ja viedään arvoesineet sun muuta kauheutta.
      Erittäin ikäviä asioita tapahtuu jopa tunnetuissa matkustuskohteissa turisteille.
      Eivät teini-ikäiset osaa varoa ja huolehtia pienemmistään yhtä hyvin kuin aikuiset.

      Aikuisena sinun tehtäväsi on pitää mukanasi olevat lapset niin turvassa kuin mahdollista.
      Se tarkoittaa käytännössä sitä, että sinä et ulkomailla jätä alaikäisiä keskenään, etkä jätä heitä edes täysin vieraan ihmisen vastuulle. Sinä et tunne kyseistä hoitajaa, et tiedä mitä se tekee.
      Kun tämän tajuat, voit nauttia lomastasi hyvillä mielin ja olla onnellinen, sinä olet etuoikeutettu, vietät laatuaikaa maailman parhaimpien ihmisten, oman perheesi kanssa.

      Kahden keskisiä asioita tehdään silloin kun ollaan kahden kesken. Niitä varten varataan kalenterista erikseen aikaa joskus toiste, se aika ei ole perhelomalla. Tätä tarkoittaa vastuullinen vanhemmuus silloin kun ollaan lasten kanssa ulkomailla.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      178
      1476
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1061
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      745
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      670
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      660
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      29
      653
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      653
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      184
      604
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    Aihe