Itse olisin oikeastaan valmis tekemään itsemurhan, mikäli voisin olla varma että se onnistuisi ja etten joutuisi kärsimään suhteettoman paljon. En vaan yksinkertaisesti enää keksi yhtään syytä elää.
Onko muita, jotka haaveilevat aika ajoin itsarista?
90
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kokeile vielä rukousta. Se on auttanut minua.
- Anonyymi
Wwuwuw kirjoitti:
Rukoilu on eräänlaista meditointia.
Kristitty puhuu Jeesukselle, ei meditoi.
- Anonyymi
Itsari ei ole viimenen päärös, muöskiinaökoholi, ylimeneminen itsea ja myöskiin vastu.URHEILU,,,, GOLF
TAI VAIKKA NE PERHOSET KASVATTAMINEN - Anonyymi
Rukous on myoskiin ,mutta uskonto pita ola tosi vahva
No en kyllä haaveile itsarista mitään, mutta silleen tuohon samaistun, että toivon, että kun tulee aika lähtee, se kävis nopeasti. Ei tarttis virua pitkään missään letkuissa vihanneksena, vaan lähtö tulis niin sanotusti saappaat jalassa ja kertariuhtasulla. :o)
Oma ukki lähti paremmille savottamaille minusta juhlavasti. Hän haki puita liiteristä ja sille tielle jäi. Se oli jotenkin kaunista ja näin ukin ilmeenkin kun hän makasi elottomana siinä maassa, niin siitä paistoi jokin tyyneys. Olen myös nähnyt kun mies kuihtuu elävältä syövän kourissa, eikä henki lähde helposti. Kauheat kivut ja tieto, että tästä ei enää eläjäksi päästä.... Se oli karseaa katsella... :o/ R.I.P vaan kummallekin lähtijälle...- Anonyymi
Mä oon haaveillut jo ainakin kolme vuotta ihan päivittäin ja miettinyt erilaisia keinoja. Haluaisin olla varma lopputuloksesta, ettei jää sellaiseen kuntoon, että ei pysty enää edes yrittämään itsaria. Kuinkahan monta vuotta porukat on yleensä ajatelleet asiaa ennen kuin ovat yrittäneet oikeasti? Mä en haluais enää odottaa, kun kaikki muuttuu elämässä jatkossa vaan huonommaksi ja oon niin tolkuttoman väsynyt tekeen mitään.
- Anonyymi
"Mä en haluais enää odottaa, kun kaikki muuttuu elämässä jatkossa vaan huonommaksi ja oon niin tolkuttoman väsynyt tekeen mitään. "
Miten niin kaikki muuttuu vaan huonommaksi? Mistä sinä sen tiedät? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mä en haluais enää odottaa, kun kaikki muuttuu elämässä jatkossa vaan huonommaksi ja oon niin tolkuttoman väsynyt tekeen mitään. "
Miten niin kaikki muuttuu vaan huonommaksi? Mistä sinä sen tiedät?Tiedän siksi, koska tunnen itseni ja omat voimani. Taloudellinen tilanne tulee huonontumaan, joutunen työttömäksi, ihmissuhteita ei tule olemaan ja terveys heikkenee koko ajan lisää. En mä jaksa tällaista, ei oo voimia repiä tilannettaan paremmaksi. Haluun vaan nukkua enkä herätä enää ikinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedän siksi, koska tunnen itseni ja omat voimani. Taloudellinen tilanne tulee huonontumaan, joutunen työttömäksi, ihmissuhteita ei tule olemaan ja terveys heikkenee koko ajan lisää. En mä jaksa tällaista, ei oo voimia repiä tilannettaan paremmaksi. Haluun vaan nukkua enkä herätä enää ikinä.
No sittenhän et menetä mitään, jos vaikka menet kirkkoon ja ehtoolliselle. Olo voi parantua. Ainakin mulla on aina tosi hyvä olla ehtoollisen jälkeen. Rukoilen joka päivä, Jeesukselle voi puhua aivan kaikesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedän siksi, koska tunnen itseni ja omat voimani. Taloudellinen tilanne tulee huonontumaan, joutunen työttömäksi, ihmissuhteita ei tule olemaan ja terveys heikkenee koko ajan lisää. En mä jaksa tällaista, ei oo voimia repiä tilannettaan paremmaksi. Haluun vaan nukkua enkä herätä enää ikinä.
Työttämän 40 sinkkumiehen tulevaisuus ei todellakaan ole mitään ruusuilla tanssimista.
Tämä vuosi on perseestä ja ensi vuosi vielä huonompi.
Kaks on mitä ei voi päättää: haaveitaan ja päiviään.
- Anonyymi
Viimeisen viiden vuoden aikana se on joskus tullut mieleen, koska koen tulleeni kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti liittyen hyvin isoon määrään ihmisiä. Olen toistuvasti kertonut ettei tietynlainen auttamistapa sovi minulle ja silti se yhä jatkuu. Omat lapset ovat olleet ainoa syy elää noina vuosina. Iso taloudellinen haitta. Stressi ei lopu ennen kuin se loppuu.
Ihminen joka todella haluaa tappaa itsensä ei mieti tuollaisia, vaan tekee sen. Veikkaisin siis että kyse on sellaisesta itseään helpottavasta ajatuksesta, että jos tappaisin itseni. Siitä on vielä matkaa itsemurhaan.
Nyt vaan hakemaan psykiatrista apua, niin saat elämäsi kuntoon eikä tarvitse tuollaisia miettiä. Terapia ja oikea lääkitys, niin kyllä se helpottaa.Muuten ehkä joo, mutta mulle ainakin kamalimmat ihmiset ovat juuri ne ammattattiauttajat. Kaikkein kamalin on mun rakkaimman siskoni aviomies.
pitkätukka-68 kirjoitti:
Muuten ehkä joo, mutta mulle ainakin kamalimmat ihmiset ovat juuri ne ammattattiauttajat. Kaikkein kamalin on mun rakkaimman siskoni aviomies.
Samanlaisia ihmisiä ne on kuin muutkin. Ovat vaan saaneet koulutuksen ihmisten auttamiseen. Koulutuksesta puheenollen, apua hakiessa kannattaa aina pyrkiä psykiatrin juttusille. Siellä voi olla lähi- tai sairaanhoitaja tarjolla, mutta heidän koulutuksensa ei ole mielestäni riittävä.
Vihertäjä kirjoitti:
Samanlaisia ihmisiä ne on kuin muutkin. Ovat vaan saaneet koulutuksen ihmisten auttamiseen. Koulutuksesta puheenollen, apua hakiessa kannattaa aina pyrkiä psykiatrin juttusille. Siellä voi olla lähi- tai sairaanhoitaja tarjolla, mutta heidän koulutuksensa ei ole mielestäni riittävä.
Tiiä sitten onko mun kohdalle sit tulleet just ne jotka luulee olevansa parempia. Vai luenko mä heitä eri tavalla.
Joka tapauksessa ton siskon miehen kanssa inhotaan toisiamme. Toki tullaan toimeen kuten järkevät ihmiset tulevat, mutta ei yhtään enempää kuin on pakko.
- Anonyymi
Täällä oli joku uusi mimimerkki joku joka oli yrittänyt tehdä itsemurhan. Muistaako kukaan nimimerkkiä? Miten hän yritti tehdä itsemurhan? Parikymppinen mies??
- Anonyymi
Häkällä - auto jostain käsittämättömästä syystä sammui, heräsin kun olin ottanut 80 zanoria. /130 mielialalääkettä. Sukulaiset löysivät liian aikaisin. Olin sairaalassa hengityskoneessa. / 6 siideriä ja 100 temestaa. Kaverit pelästyivät parin päivän päästä että kämpästä löytyy ruumis ja veivät sairaalan pihalle. Lataamoa tuli 3,5kk. / Valtimo auki. Menin paniikkiin. Naapurin puuseppä pelasti. Ehdin kävellä ovelle ennen kuin taju meni. / Taidan olla kissa.
Reppu selkään ja kiertään eurooppaa yksinään , uusia tuulia haisteleen jospa jotain tarttuisi mukaan :)
- Anonyymi
Ihmisellä on kova elämänhalu loppujen lopuksi. Keskitysleireiltäkin on taisteltu elävien kirjoihin vaikka moni luovuttikin ja heittäytyi pistoolin eteen.
Haaveilu ei ehkä ollut se oikea sana, mutta kyllä minä aikoinani sitä suunnittelin hyvinkin tarkasti. Siitä on nyt jo useampi vuosi aikaa.
Syitä oli useitakinkin, mutta ehkä suurin syy niiden ajatusten poismenoon oli muutamana vuodenn seurustelu anorektikon kanssa.En koskaan. Pikemminkin pähkin, kuinka pysyisin hengissä mahdollisimman pitkään. Sekään kun ei ole itsestään selvyys, että elää pitkään vaikka haluiskin.
- Anonyymi
Jos ei keksi yhtään syytä elää, täytyy ihmisellä olla poikkeuksellisen huono mielikuvitus. Se on huono syy itsemurhalle.
Joten suosittelen vaikka kirjallisuutta tms. jolla voisit kehittää mielikuvitustasi paremmaksi.Ei se musta ihan noinkaan ole. Ehkei ne syyt vaan ole rittävän hyviä ja toisaalta mielikuvitus keksii helposti syitä olla elämättä.
Kirjallisuus on toki hyvä asia, mutta itsetuhoiselle se on helposti se boostaava juttu.- Anonyymi
pitkätukka-68 kirjoitti:
Ei se musta ihan noinkaan ole. Ehkei ne syyt vaan ole rittävän hyviä ja toisaalta mielikuvitus keksii helposti syitä olla elämättä.
Kirjallisuus on toki hyvä asia, mutta itsetuhoiselle se on helposti se boostaava juttu.Jaa-ah. Siis sinusta kirjallisuus tappaa.
"Luin kirjan ja masennuin. Nyt tapan itseni." ??? Anonyymi kirjoitti:
Jaa-ah. Siis sinusta kirjallisuus tappaa.
"Luin kirjan ja masennuin. Nyt tapan itseni." ???En kyllä tuota tarkoittanut.
Teininä olin masentunut, silloin en lukenut. Parikymppisenä vasta aloin lukemaan, mut se menikin sit hulluuteen asti. En silti näe suoraa yhteyttä. Enempi silti tulee kuolemaa käsittelevää kirjallisuutta luetteua ku rakkauskirjoja.
Nuorena kävi useinkin mielessä.
Mutta iän myötä kaikki helpottaa..
Disse varmaan jo ehdottikin itseensä tutustumista.. Paljon löytyy myös itsensä kehittämisestä kirjallisuutta, myös usko auttaa monia. Ja omien ajatusten muuttaminen positiivisemmaksi, meditaatiota suosittelen myös. Kaikki on kuitenkin lopulta itsestään kiinni, mitä on valmis sisäistämään, muutoin kaikki tämä on pelkkää sanahelinää.Muistan kun nuorena menin makaamaan jollekin pimeälle tiellle ja odotin vain, että joku auto ajaa yli..Auto tulikin, mutta kuski ehti jarruttaa..
Voi miten typerää..😔Disse myös muistaa aina muistuttaa että pitää ottaa vastuuta omista jam muidenkin tekemisistä niin eikös itsari olisi mainio osoitus vastuunotosta? rankaisisi itseään rajuimman kautta.
Harmaaritari kirjoitti:
Disse myös muistaa aina muistuttaa että pitää ottaa vastuuta omista jam muidenkin tekemisistä niin eikös itsari olisi mainio osoitus vastuunotosta? rankaisisi itseään rajuimman kautta.
Disse puhuu vastuusta ja mä asenteista, mutta loppujen lopuksi tarkoitamme samaa asiaa. Käsittääkseni.
Harmaaritari kirjoitti:
Disse myös muistaa aina muistuttaa että pitää ottaa vastuuta omista jam muidenkin tekemisistä niin eikös itsari olisi mainio osoitus vastuunotosta? rankaisisi itseään rajuimman kautta.
Ei vaan omista tunteistaan, vain sinä voit itse hallita ja luotsata tunteitas. Ei kukaan muu. Muut voi koittaa ohjailla niitä, mut sinä ite olet itses ja tunteittes herra. Niin hyvässä kun pahassakin. Voita tai lannistu.
- Anonyymi
Jollei ole millään mitään merkitystä niin sehän vain tarkoittaa että voi tehdä mitä vaan. Lähtee kävelemään yhteen ilmansuuntaan ja katsoo minne sitä päätyy.
Tai jos on valuuttaa niin antaa ne sitten pois jonnekin, jollei ihmisiä halua auttaa niin kaupasta kissan- ja koiranruokaa jota sitten eläinyhdistyksiin vie. - Anonyymi
Haaveilu ja itsari ovat aiheita kahdesta eri maailmasta. Ihminen, joka haaveilee eikä keksi syitä elää, on vain joko täydellisen tuhma tai ymmärtänyt elämä-nimisen jutun täydellisesti väärin. - Nm. Kehity
Melkein kaikkea saa tehdä, mutta tuota ei.
Minä näen asian niin ettei itseltä ole lupaa riistää henkeä. Omaa lähtöä ei saa jouduttaa, koska elämä on annettu lahjana. Ihminen ei päätä omasta kuolemastaan.
Noh, se on minun näkemys, mutta itsemurha ei tule kuuloonkaan.Etkö hyväksyisi edes jos on vaikka joku parantumaton sairaus ja tietää kuitenkin sen riuduttamana joutuvansa lähtemään ja sen vuoksi sitten lähtee kun vielä on tolkuissaan? Minä ainakin hyväksyisin enkä syyllistäisi sellaisessa tapauksessa. itsekin jos vaikka joutuisin rullatuoliin, sokeutuisin tms. saattaisin ajatella että joo, kyllä tämä on jo nähty.
Harmaaritari kirjoitti:
Etkö hyväksyisi edes jos on vaikka joku parantumaton sairaus ja tietää kuitenkin sen riuduttamana joutuvansa lähtemään ja sen vuoksi sitten lähtee kun vielä on tolkuissaan? Minä ainakin hyväksyisin enkä syyllistäisi sellaisessa tapauksessa. itsekin jos vaikka joutuisin rullatuoliin, sokeutuisin tms. saattaisin ajatella että joo, kyllä tämä on jo nähty.
No se johtuu mun kulttuuritaustasta. Eutanasia ja abortti eivät ole hyväksyttyjä. Elämän lopettaminen noissakaan tilanteissa ei kuulu ihmisen omiin käsiin.
Ymmärrän tuon sun näkemyksen kyllä. Ihan hyvinkin.misspönttöuuni kirjoitti:
No se johtuu mun kulttuuritaustasta. Eutanasia ja abortti eivät ole hyväksyttyjä. Elämän lopettaminen noissakaan tilanteissa ei kuulu ihmisen omiin käsiin.
Ymmärrän tuon sun näkemyksen kyllä. Ihan hyvinkin.Armomurha, itsemurha...
Ei.misspönttöuuni kirjoitti:
Armomurha, itsemurha...
Ei.Lisäksi polttohautaus vain poikkeustilanteissa.
Ruumis haudataan kokonaisena.misspönttöuuni kirjoitti:
Lisäksi polttohautaus vain poikkeustilanteissa.
Ruumis haudataan kokonaisena.Minusta polttohautaus ok, en haluiaisi lähteä noita niksejä kokeilemaan:
https://www.youtube.com/watch?v=SDIsHJxEvjw- Anonyymi
misspönttöuuni kirjoitti:
Lisäksi polttohautaus vain poikkeustilanteissa.
Ruumis haudataan kokonaisena.Kyllä polttohautaus on arvokkaampaa kuin mädättää ja kuivattaa ihmisiä jossain laatikossa. Tuhkatkin voi halutessaan laittaa maahan ja vaikka laittaa jotain siihen kasvamaankin.
Harmaaritari kirjoitti:
Minusta polttohautaus ok, en haluiaisi lähteä noita niksejä kokeilemaan:
https://www.youtube.com/watch?v=SDIsHJxEvjwHarmis! Miksi sinä pelottelet minua, karmeaa!
No tietenkin sitten vasta kun on delannu. Ei tuommosta, mitä sie...
hui :(
Arvostatko eri kulttuureja? Noh?Anonyymi kirjoitti:
Kyllä polttohautaus on arvokkaampaa kuin mädättää ja kuivattaa ihmisiä jossain laatikossa. Tuhkatkin voi halutessaan laittaa maahan ja vaikka laittaa jotain siihen kasvamaankin.
No onhan se yleistynyt ja osin se hyväksytään, mutta joissakin asioissa on pitkät traditiot l. perinteet. Nekin pitää ymmärtää.
Esim. merimiehet lasketaan mielellään viimeiseen lepoon aaltojen syliin, tuhkana..misspönttöuuni kirjoitti:
Harmis! Miksi sinä pelottelet minua, karmeaa!
No tietenkin sitten vasta kun on delannu. Ei tuommosta, mitä sie...
hui :(
Arvostatko eri kulttuureja? Noh?Sorry :D
Kyllä minä sillä tavalla arvostan että jos jollain esim. noihin uskontoujuttuihin omia vakaumuksia niin kunhan ne ei ilmene pommien rakenteluna se on minusta ihan ok enkä yritä toki omia ajatuksiani niiden suhteen tuputtaa.Omalta kohdalta vain ajattelen että polttohomma olisi ihan ok kun en haluaisi aiheuttaa mitään turhaa hässäkkää, kaikessa hiljaisuudessa vaan uuniin ja uurnaan ja se olis siinä.Harmaaritari kirjoitti:
Sorry :D
Kyllä minä sillä tavalla arvostan että jos jollain esim. noihin uskontoujuttuihin omia vakaumuksia niin kunhan ne ei ilmene pommien rakenteluna se on minusta ihan ok enkä yritä toki omia ajatuksiani niiden suhteen tuputtaa.Omalta kohdalta vain ajattelen että polttohomma olisi ihan ok kun en haluaisi aiheuttaa mitään turhaa hässäkkää, kaikessa hiljaisuudessa vaan uuniin ja uurnaan ja se olis siinä.No meillä on pitkät wanhat sukuperinteet, se on oikeastaan enemmän elämäntapa, kulttuuri ja perinne kuin uskonto.
Enkä mä mitään tikittäviä kelloja nikkaroi, ne ei ees raksuta ku patterit loppu :D
Ok. Uurna sulle sitten.
Onhan tänään aiheet :)
Pitäs miettiä kesän jäätelömakuja kuten tervaa.- Anonyymi
misspönttöuuni kirjoitti:
No onhan se yleistynyt ja osin se hyväksytään, mutta joissakin asioissa on pitkät traditiot l. perinteet. Nekin pitää ymmärtää.
Esim. merimiehet lasketaan mielellään viimeiseen lepoon aaltojen syliin, tuhkana..Riippuu siitä kunnioittaako jotain ihmisen luomia traditioita vaiko sitten ihmistä. Itselleni asia on juuri ajankohtainen koska isäni kuoli viikko sitten, itse pidän paljon kunnioittavampana sitä ettei pidetä yhtään mitään ns. ylimääräistä vaan mahdollisimman vaatimattomasti ja yksinkertaisesti vain pottohaudataan ja tuhka lisätään luontoon.
misspönttöuuni kirjoitti:
No meillä on pitkät wanhat sukuperinteet, se on oikeastaan enemmän elämäntapa, kulttuuri ja perinne kuin uskonto.
Enkä mä mitään tikittäviä kelloja nikkaroi, ne ei ees raksuta ku patterit loppu :D
Ok. Uurna sulle sitten.
Onhan tänään aiheet :)
Pitäs miettiä kesän jäätelömakuja kuten tervaa.Minä olisin tuossa jädeasiassa konservatiivinen, hyvää ei kannata vaihtaa mihinkään uutuuskikkailuihin:
https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/pingviini-suklaa-tuutissa-ei-lainkaan-suklaajaateloa-tasta-syysta-tuote-on-saanut-silti-pitaa-nimensa/5994020
Suklaa-, vanilja- ja mansikkatuutti kaikki ok :)Anonyymi kirjoitti:
Riippuu siitä kunnioittaako jotain ihmisen luomia traditioita vaiko sitten ihmistä. Itselleni asia on juuri ajankohtainen koska isäni kuoli viikko sitten, itse pidän paljon kunnioittavampana sitä ettei pidetä yhtään mitään ns. ylimääräistä vaan mahdollisimman vaatimattomasti ja yksinkertaisesti vain pottohaudataan ja tuhka lisätään luontoon.
No niin kai tehdään jos vainaja on ehtinyt toiveita esittää. Ei siinä mitään. Jokainen tavallaan. Ihminen ja traditiot voivat olla myös sama asia.
Harmaaritari kirjoitti:
Minä olisin tuossa jädeasiassa konservatiivinen, hyvää ei kannata vaihtaa mihinkään uutuuskikkailuihin:
https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/pingviini-suklaa-tuutissa-ei-lainkaan-suklaajaateloa-tasta-syysta-tuote-on-saanut-silti-pitaa-nimensa/5994020
Suklaa-, vanilja- ja mansikkatuutti kaikki ok :)Ai ku tekis mieli jätskiä. Nuolin ruutua :D
Tossa asiassa onkin hyvä olla posetiivari eiku konservaattori.
Vaan kuules ukkeli, kokeilepa uutta kindertuuttia, ah <3 kaikille kelle oon törkänny sellasen suuhun, on ihastunumisspönttöuuni kirjoitti:
Ai ku tekis mieli jätskiä. Nuolin ruutua :D
Tossa asiassa onkin hyvä olla posetiivari eiku konservaattori.
Vaan kuules ukkeli, kokeilepa uutta kindertuuttia, ah <3 kaikille kelle oon törkänny sellasen suuhun, on ihastunu...siihen jätskiin.
misspönttöuuni kirjoitti:
Ai ku tekis mieli jätskiä. Nuolin ruutua :D
Tossa asiassa onkin hyvä olla posetiivari eiku konservaattori.
Vaan kuules ukkeli, kokeilepa uutta kindertuuttia, ah <3 kaikille kelle oon törkänny sellasen suuhun, on ihastunuKieltämättä näyttää hyvältä tuossa:
https://im.mtv.fi/image/6763610/landscape16_9/1024/576/dd9ecd3e9b73d62eb3d6804a692ee9db/oD/kinder-jaatelo.jpg
Mutta ehköä kuitenkin perinteitä arvosten pingviiniä kun tiedä noista tinder-tuuteista mitä niistä seuraa.Harmaaritari kirjoitti:
Kieltämättä näyttää hyvältä tuossa:
https://im.mtv.fi/image/6763610/landscape16_9/1024/576/dd9ecd3e9b73d62eb3d6804a692ee9db/oD/kinder-jaatelo.jpg
Mutta ehköä kuitenkin perinteitä arvosten pingviiniä kun tiedä noista tinder-tuuteista mitä niistä seuraa.Se on taivaallista. Päältä se on eri näköinen ku isossa kuvassa.
Ei siinä ollu mitään yllätysmunaa mukana :pHarmaaritari kirjoitti:
Kieltämättä näyttää hyvältä tuossa:
https://im.mtv.fi/image/6763610/landscape16_9/1024/576/dd9ecd3e9b73d62eb3d6804a692ee9db/oD/kinder-jaatelo.jpg
Mutta ehköä kuitenkin perinteitä arvosten pingviiniä kun tiedä noista tinder-tuuteista mitä niistä seuraa.Musta sä olet murueskimo-mies. Selvästi.
misspönttöuuni kirjoitti:
Se on taivaallista. Päältä se on eri näköinen ku isossa kuvassa.
Ei siinä ollu mitään yllätysmunaa mukana :pTuli yllättäen mieleen ne vilunki suklaapallot. Jotain kaurahässäkkää. Tuutit ei oo pettänyt, mutta jäin miettimään tuota pinkkua, että mitä huijausta se sitten sekin on jos nimi saa olla suklaa.
misspönttöuuni kirjoitti:
Musta sä olet murueskimo-mies. Selvästi.
Joo, kyllä kelpais :) Nuo classic -tikut kanssa hyviä:
https://foodieimages.s3.amazonaws.com/images/entries/180x220/6430064401125_0.pngmisspönttöuuni kirjoitti:
Tuli yllättäen mieleen ne vilunki suklaapallot. Jotain kaurahässäkkää. Tuutit ei oo pettänyt, mutta jäin miettimään tuota pinkkua, että mitä huijausta se sitten sekin on jos nimi saa olla suklaa.
Joo, aina kannattaa pysytellä hyväksi havaituissa niin ei pettymyksiä :)
No minussa siinä pingviinissä se suklaa kuitenkin näkyvässä osassa ja just paras kun on sitten vaniljajädeä seurana että minusta ainoa oikea nimi sille :)Harmaaritari kirjoitti:
Joo, aina kannattaa pysytellä hyväksi havaituissa niin ei pettymyksiä :)
No minussa siinä pingviinissä se suklaa kuitenkin näkyvässä osassa ja just paras kun on sitten vaniljajädeä seurana että minusta ainoa oikea nimi sille :)Julistan jäätelökesän alkaneeksi! Heh..tuota meillä isukkipappa syö noita classic-tikkuja, että sie vedät vähän samalla linjalla
Ja nyt heippa ja hyvää yötä. :Dmisspönttöuuni kirjoitti:
Julistan jäätelökesän alkaneeksi! Heh..tuota meillä isukkipappa syö noita classic-tikkuja, että sie vedät vähän samalla linjalla
Ja nyt heippa ja hyvää yötä. :DViisas isukkipappa :)
Jep, hyviä öitä, nättejä unia :)misspönttöuuni kirjoitti:
Julistan jäätelökesän alkaneeksi! Heh..tuota meillä isukkipappa syö noita classic-tikkuja, että sie vedät vähän samalla linjalla
Ja nyt heippa ja hyvää yötä. :DJaa, hiemna korjausta edelliseen. Se taisikin olla tuo oikeanpuolimmainen Magnum-tikku mitä eilen hain mutten löytänyt mitä muistelen mainioksi:
'
https://im.mtv.fi/image/5757096/landscape16_9/1024/576/f4bee161d390ee9d51507fa7e3679d6b/tS/magnum.jpgHarmaaritari kirjoitti:
Jaa, hiemna korjausta edelliseen. Se taisikin olla tuo oikeanpuolimmainen Magnum-tikku mitä eilen hain mutten löytänyt mitä muistelen mainioksi:
'
https://im.mtv.fi/image/5757096/landscape16_9/1024/576/f4bee161d390ee9d51507fa7e3679d6b/tS/magnum.jpgHuijasit heti ja minä kun peräänkuulutan rehellisyyttä. Se on nyt Magnum-gate. :D
Tuolleen jälkikäteen vaihtaminen ei ois niinku sallittua.
*naur*
- Anonyymi
Aloitus on mielestäni sairasta pilaa, ihminen joka haluaa tappaa itsensä ei sitä muille kerro.
Kannattaisi lähestyä itse kuolemaan toisesta näkövinkkelistä. Päivittäin Suomessa on 130 ihmistä jotka EIVÄT HALUA kuolla mutta kuolevat silti...Kuinka monta sellaista olet kuolinvuoteella tavannut joka ei olisi kysellyt miksi minä, miksi juuri nyt jne? Harvoin näkee ihmistä joka ei lähtisi maan päältä itku silmissä jotain kysymystä hokien ja todella moni uskoo Jumalaan kuollessaan, harva jää ateistiksi.
Itsemurhilla mässäily on hirmu turhaa, tehkää minkä näette olevan teille paras vaihtoehto. Olkaa hyvä vain.
AsianVierestä- Anonyymi
Harvinaisen hyvä puheenvuoro.
- Anonyymi
Jollei kuole traumaattisesti niin kyllä ihmisten lähtö pääasiassa on aika seesteinen.
Joskus 14-15-vuotiaana kävi mielessä. Ehdin jo kirjoittaa jäähyväiskirjeen ja jättää sen pöydälle. Satuin tuona päivänä tulemaan aiemmin koulusta kotiin kuin äitini töistä (isä ei asunut enää samassa asunnossa kanssamme, olivat eronneet ollessani 8-vuotias). Mutta ennen kuin toteutin teon, kutsuin paikalla olleen perheen koiran vielä luokseni. Ensitöikseen luokseni saavuttuaan koira läppäisi tassunsa käteni päälle (yrittäessäni juuri tukahduttaa hengitystäni) - sitä se ei ollut koskaan ennen tehnyt. Hämmästyin sen reaktiota ja samalla se ilahdutti minua niin, että päätin viimein luopua itsemurha-ajatuksesta ja -yrityksestä.
Nykyisin olen vakaasti sitä mieltä, että elämä on suunnattoman/mittaamattoman arvokas asia. Vaikken usko jumalaan enkä taivaaseen, uskon kuitenkin ettei kenenkään tulisi riistää kenenkään henkeä - mukaan lukien itsensä - koska elämä on niin ainutlaatuinen ja toisaalta myös selittämätön asia. Jos murhaat tai tapat jonkun, kannat lopun elämääsi raskaasti sen tapetun ihmisen mittaamattoman arvokasta henkeä "riippakivenäsi". Tämän uskoni mukaan en siis tietenkään toivo kuolemantuomioita (koska sekin olisi toisen hengen riistämistä), mutta kylläkin sitä että tappajat ja murhaajat joutuisivat kitumaan loppuelämänsä vankilassa eristyksissä muista. Ei sallittaisi edes sukulaisvierailuja tai vastaavia, murhaaja saisi näivettyä eristyssellissä yksinäisyyteensä.- Anonyymi
Joskus olin murheellinen enkä löytänyt tarkoitusta ja sisältöä elämään.
Sitten istuin alas useana päivänä.
Seurailin ihmisten touhuja ja mietin että mitä ne tekee oikeasti.
Unohdin itseni ja vaan seurailin ihmisiä. Istuin siis pelkillä ja katselin. En seurannut tietenkään perässä.
Katselin kaupoissa, kirjastossa, puistossa jne jne.
Aloin oivaltaa, että elämä on touhuamista milloin minkäkin asian puitteissa. Ei elämä ollut omaa tuskaani vaan elämä olikin elämistä.
Meni varmaan viikko, kun aloin vaan ottamaan asian kerrallaan ja elämään elämääni asia kerrallaan.
Sitten olinkin jo unohtanut suruni, asiani tyhjyydestä ja mitättömyydestä.
Oli nimittäin niin, että olin elänyt liian itsekeskeistä elämää, enkä ehtinyt katsoa ympärilleni.
Nyt ehdin vähän liikaakin, kun tuntuu että tuttuja ja ystäviä on liikaakin, eikä meinaa ehtiä elää omaa elämää enää ollenkaan. - Anonyymi
Varmaan on paljonkin rumia miehiä jotka sitä ajattelee. Rumalla miehellä ei ole mitään annettavaa elämälle eikä ruman ole syytä elää jos ei saa seksiä ja rakkautta naiselta.
- Anonyymi
Ruma mies voi harrastaa vaikka hyväntekeväisyyttä, menee sitten vaikka ulkoiluttamaan koiria tai mummoja.
- Anonyymi
Taas tuo jankkaamasi hölmö mielipide.
Veikkaan että useimmiten itsemurhan tehnyt nainen on kaunis, ei ruma.
Ihmisten kauneus ei liity millään tavalla itsemurhiin kuvailemallasi tavalla.
Ihmiset eivät tee itsemurhia pienistä mitättömistä syistä kuten kumppanin puuttuminen tai työpaikan puuttuminen. Ihmisillä on jo lähtökohtaisesti mielenterveyteen liittyviä ongelmia ja elämänsä hallintaan liittyviä ongelmia. Usein itsemurha nähdään vaihtoehtona vasta jos muita vaihtoehtoja ei ole ja ihmisellä tulee olla tuolloin jo väärä kuvitelma ongelmien suuruuksista.
Useimmiten itsemurhan tekee parisuhteessa oleva henkilö toisen jättäessä tai kontrolloidessa sairaalloisesti toisen elämää huonontaen sen laatua sellaiseksi että tuntuu jo mahdottomalta elää. Tuossa tilanteessa ihmisen tulisi heti ymmärtää ettei kysymys ole hänen elämänsä vaikeudesta vaan kumppanin, kumppani vain heijastaa omaa pahaa oloaan väärään kohteeseen ja joskus kohde murtuu. Ihmiset voivat olla tyhmiä toisiaan kohtaan, jopa ne maailman kauneimmat ja halutut!
AsianVierestä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas tuo jankkaamasi hölmö mielipide.
Veikkaan että useimmiten itsemurhan tehnyt nainen on kaunis, ei ruma.
Ihmisten kauneus ei liity millään tavalla itsemurhiin kuvailemallasi tavalla.
Ihmiset eivät tee itsemurhia pienistä mitättömistä syistä kuten kumppanin puuttuminen tai työpaikan puuttuminen. Ihmisillä on jo lähtökohtaisesti mielenterveyteen liittyviä ongelmia ja elämänsä hallintaan liittyviä ongelmia. Usein itsemurha nähdään vaihtoehtona vasta jos muita vaihtoehtoja ei ole ja ihmisellä tulee olla tuolloin jo väärä kuvitelma ongelmien suuruuksista.
Useimmiten itsemurhan tekee parisuhteessa oleva henkilö toisen jättäessä tai kontrolloidessa sairaalloisesti toisen elämää huonontaen sen laatua sellaiseksi että tuntuu jo mahdottomalta elää. Tuossa tilanteessa ihmisen tulisi heti ymmärtää ettei kysymys ole hänen elämänsä vaikeudesta vaan kumppanin, kumppani vain heijastaa omaa pahaa oloaan väärään kohteeseen ja joskus kohde murtuu. Ihmiset voivat olla tyhmiä toisiaan kohtaan, jopa ne maailman kauneimmat ja halutut!
AsianVierestäHyvin muuten veikattu. Olen joitakin joutunut näkemään ja kauniita ovat. Että ulkonäkö ei tosiaan liity asiaan ainakaan tuolta pohjalta mitä esitettiin.
- Anonyymi
Luin hetki sitten paikallislehdestä kertomuksen kaverista, joka oli ollut sellaisessa elämäntilanteessa, että ajatteli olevan ihan sama, elääkö vai kuoleeko. Seuraava ajatuksensa oli, että eikö silloin ole ihan sama vaikka katsoisi, mitä elämällä on vielä annettavanaan. - Nm. Tervehenkinen tyyppi
- Anonyymi
Jokaisen ihmisen tulisi ymmärtää ettei kenelläkään meistä ole oikein merkitystä tälle maapallolle. Jos joku meistä kuolisi ensiyönä pois niin ei siitä kenenkään elämä pitkäksi aikaa muuttuisi. Näin ihmisistä 99,999 % ovat hyödyttömiä. Toisaalta vaikka olisit se 42 miljardia euroa omistava miljardööri et ole sen kummoisempi puhuttaessa omasta elämästä. Tuo tuli esille viikonloppuna kun miljardööri hautasi 3 pientä lastaan ja se on julma kohtalo ihmiselle kuin ihmiselle. Tuon koettelemuksen jälkeen voisi jo kuvitella kaverin olevan aivan hajalla ja varmasti hän onkin mutta löytää varmasti syitä elää koska tapahtuma ei ollut hänen aiheuttamaansa.
Ihminen ei ole sinut itsensä kanssa jos tuntee olevansa hyödytön. Ongelma on oman pään sisällä, ei ympäristössä. Yhteiskunnan tulisi antaa enemmän apuja niille nuorille joilla ei ole ollut vanhempia antamaan tarvittavaa henkistä kasvatusta ja tukea. Pettymyksiä tulee suvaita ja hyväksyä. Huonoista tapahtumista on syytä ajatella senkin olevan kokemus, ottaa ne huonot asiat kokemuksena. Hyvää tapahtuu myös kun elää ja tekee omaan elämäänsä tarvittavia virikkeitä joista omat aivot tykkäävät. Urheilu, kouluttautuminen ja ystävien kanssa puuhastelu ovat kai niitä yleisimpiä juttuja.
AsianVierestä - Anonyymi
Jos kerran on aivan sama mitä tekee niin miksei sitten voi tehdä jotain. Lähtee vaikka ajamaan jotain tietä jonnekin niin kauas kuin pääsee ja katsoo sitten mitä tulee vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kerran on aivan sama mitä tekee niin miksei sitten voi tehdä jotain. Lähtee vaikka ajamaan jotain tietä jonnekin niin kauas kuin pääsee ja katsoo sitten mitä tulee vastaan.
Niin, tuo kirjoittamasi kuvaa juurikin "elämän tietä" äidin tissiltä arkun päälle . Sitä pitää uskaltaa elää ja kokea. Jokainen joskus epäonnistuu mutta mitä siitä. Onpahan ainakin yrittänyt, se riittää.
Uskaltakaa elää ja katsoa sitä elämäntietä, sillähän on tarjota vaikka mitä jos vain uskaltaa. Ja hei, itsemurhaa suunnitteleville voi kaikkein huonoimmassakin tapauksessa käydä vain hyvin:)
AsianVierestä Anonyymi kirjoitti:
Jokaisen ihmisen tulisi ymmärtää ettei kenelläkään meistä ole oikein merkitystä tälle maapallolle. Jos joku meistä kuolisi ensiyönä pois niin ei siitä kenenkään elämä pitkäksi aikaa muuttuisi. Näin ihmisistä 99,999 % ovat hyödyttömiä. Toisaalta vaikka olisit se 42 miljardia euroa omistava miljardööri et ole sen kummoisempi puhuttaessa omasta elämästä. Tuo tuli esille viikonloppuna kun miljardööri hautasi 3 pientä lastaan ja se on julma kohtalo ihmiselle kuin ihmiselle. Tuon koettelemuksen jälkeen voisi jo kuvitella kaverin olevan aivan hajalla ja varmasti hän onkin mutta löytää varmasti syitä elää koska tapahtuma ei ollut hänen aiheuttamaansa.
Ihminen ei ole sinut itsensä kanssa jos tuntee olevansa hyödytön. Ongelma on oman pään sisällä, ei ympäristössä. Yhteiskunnan tulisi antaa enemmän apuja niille nuorille joilla ei ole ollut vanhempia antamaan tarvittavaa henkistä kasvatusta ja tukea. Pettymyksiä tulee suvaita ja hyväksyä. Huonoista tapahtumista on syytä ajatella senkin olevan kokemus, ottaa ne huonot asiat kokemuksena. Hyvää tapahtuu myös kun elää ja tekee omaan elämäänsä tarvittavia virikkeitä joista omat aivot tykkäävät. Urheilu, kouluttautuminen ja ystävien kanssa puuhastelu ovat kai niitä yleisimpiä juttuja.
AsianVierestäOon monesti miettinyt ihmisiä joilta menee lapsi tai koko perhe. Mistä he kaivaa elämänhalunsa? Ehkä se tarve pitää muistot heistä hengissä ja vaalia muistoa auttaa. Mitään muuta en oikein keksi syyksi.
Oma elämä? Mikä oma, mistä kaikki elämä on pois...en tiedä selviäiskö semmosesta. Haluisko edes.- Anonyymi
Monikin uhkaa tehä itsarin vain kiinnittäksee huomijuva.Moni taas kiristää toista että tapan itteni jos lähet yms.Musta sairasta semmone kiristäminen.Tosipaikan tullen mennee kumminki kurat housuu.Jos on nii kyllästyny itteesä nii pittääkö sitä mainostaa että teen itsarin,tekkee sen sitte kaikesa hilijasuuvesa ,pittääkö siitä toitottaa ja tehä ittestää joku marttyyri.
- Anonyymi
Itsarikandi voisi edes joskus pysäyttää sen levyn, joka on jäänyt päälle ja miettiä, miksi juuri hän on syntynyt tänne, miksi hänet on luotu, suotu elämä, jota ainutkertaiseksi mainitaan. - Nm. Asenne ratkaisee
- Anonyymi
Turha soimata itsaria hautovaa,te ette tiedä toisen elämästä yhtään mitään ettekä sitä mitä hän on joutunut käymään läpi. Turhaa hurskastelua paasata siitä että itsaria miettivä on luovuttaja tai paha ihminen(?)
Ainoa asia mihin meillä kaikilla on oikeus ja mahti on elämänsä päättäminen. Mä en kannusta tekemään sitä mutta ymmärrän jos joku haluaa lähteä täältä oman käden kautta.
peppis.zombina- Anonyymi
Väitätkö tosissasi, että kukaan muu kuin itsaria hautova ei ole kokenut kovia? Kovat kokemukset kasvattavat ja ihmisille on annettu keinot ja kyky selvitä niistä, jos ei pane väärää levyä päälle. - Nm. Asenne no. ratkaisee
Anonyymi kirjoitti:
Väitätkö tosissasi, että kukaan muu kuin itsaria hautova ei ole kokenut kovia? Kovat kokemukset kasvattavat ja ihmisille on annettu keinot ja kyky selvitä niistä, jos ei pane väärää levyä päälle. - Nm. Asenne no. ratkaisee
Jos tuollaiset latteudet auttaisivat, itsemurhia ei tapahtuisikaan.
- Anonyymi
outsider1 kirjoitti:
Jos tuollaiset latteudet auttaisivat, itsemurhia ei tapahtuisikaan.
Näimpä, jos puhki kalutut sanonnat pitäisivät paikkaansa itsemurhia ei tapahtuisi mutta asiahan ei ole noin kaikkien kohdalla. Monelle on hyvin vaikeaa tajuta että joku ei vain näe mitään järkeä jatkaa elämää,ei se aina ole masennusta. Ei vain ole mitään syytä olla täällä. Sitten on tietenkin sairaat jne..on eri asia tapella vakavien sairauksien kanssa jos sinulla on tukea ja turvaa kuin täysin yksin,huomattava ero,ratkaiseva pointti haluatko lähteä täältä.
peppis.zombina - Anonyymi
Kyllä se pääasiassa on luovuttamista koska aina on vaihtoehtoja, mutta ihminen on liian laiska tai saamaton tekemään asian eteen mitään. Pitäisi ymmärtää ettei se miltä tuntuu ole maailman tärkein asia tai tee ihmisestä maailman napaa.
- Anonyymi
Yeap, täyskymppikommentti, anonyymi 10.5. klo 13:53. Jos "joku ei vain näe mitään järkeä jatkaa elämää" niin mitä silloin uupuu elämisen 'eväistä' ? - Nm. Järjen hiven
- Anonyymi
Mä mietin sitä suurimman osan ajasta. Ensimmäiseksi aamulla, viimeiseksi illalla ja kaikkina sopivina hetkinä siinä välissä. Ei vaan ole enää mitään syytä elää, kun sairauteni ei tästä parane, vaan olo koko ajan vaan huononee. Eikä tämä ole enää mitään elämää, olla muiden hoidettavana. Eikä rakkauttakaan ole, ainakaan mun kohdalla, vaan olen pelkkä taakka ja vitutuksenaihe kaikille.
- Anonyymi
Entäs jos joku vaikka makaa sängyssä ja puhelimella naputtaa?
- Anonyymi
Maata voi ja näpytellä, mutta vakavasti sairas ei ruikuta tuolla tavalla eikä tuollaisista aiheista. - Nm. Vali-vali-vali
- Anonyymi
Ei mullakaan ole täällä enää mitään tulossa mutta olen jo sen ikäinen että ei varmaan mene kauan kun poistun täältä luonnollisesti joten ei tarvitse itse tehdä mitään. On kyllä ollut tosi rankka elämä eikä millään enää jaksais.
- Anonyymi
Itsari on luovuttajien ja ruikuttavien uhriutujien hommaa, aina on vaihtoehtoja muuttaa elämäänsä ja olosuhteitaan. Etenkin jos väittää ettei millään ole merkitystä niin silloinhan sitä juuri pitäisi pystyä tekemään melkeinpä mitä vaan. Ruikuttaa että on yksinäistä jumittaa persaukisena himassa, no jollei ole millään merkitystä niin ulos ja tossua toisen eteen, pummilla minne vain pääsee, niin kyllä johonkin päätyy.
- Anonyymi
Päivä kerrallaan riittää.
https://youtu.be/wjkqzDCBnu8
Iltaan ja yöhön.
1. Piet. 2:24
https://yle.fi/tekstitv/txt/P895_01.html
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123840MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782027Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5461626Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851298Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808