Kysyin mieheltä haluaako hän erota (viestillä).
Että haluaako hän, että otan eron.
Hän ei vastaa minulle että "joo haluan". Mutta hän vastaa, että ellen minä lopeta (<>hän tarkoittaa käytöstä vaikka olen vain monesti yrittänyt vain kertoa ja puhua) sitä mitä minä teen, niin sitten mies kyllä miettii kannattaisiko erota. (viestein kävimme tästä asiastavaihtoa)
Asia liittyy siihen, että hänen perheensä (muutama ihminen siellä appiukko muk lukien) on todella onnistunut loukkaamaan minua, mutta ei se mitään se <-> vaan se on se varsinainen ongelma minulle, että mies jättää minut siinä ihan yksinäni ja jos pyydän tukea häneltä niin hän "ns juoksee lapsuudenperheen kainaloon" ja keksii selityksiä.
Olen sitten/siis vaatinut, että hän kuuntelee tai kuuntelisi minua, mutta hän yrittää ettei tarvitse ottaa huomioon ja välittää. Siitä on tullut jo pahoja riitoja minun ja miehen välille (n. puoli vuotta mennyt kai tätä vaikeampaa aikaa). Riidat ovat siis kaikki 100% minun vika tietysti miehestä, eikä mitään ongelmaa niiden takaa löydy. (Olen myös tuonut esiin miehelleni - turhaan - sen tosiasian, että minulla ei ole ja ei ole ollut ongelmaa sanoa perheenjäsenilleni mikäli loukkaavat miestäni. En pelkää sanoa. Eikä perheeni häivy pois olemasta jos tekisin/teen niin.)
Eli mies vaatii minua pitämään suuni kiinni ja olemaan kiltti ja hymyilemään ja loukkaaminen saa ilmeisesti jatkua tulevaisuudessakin hänen suvustaan. Minun pitää hymyillä kiltisti.
Kummasta on siis kyse:
->Haluaako mies siis erota?
->Vai haluaako mies että vaikenen ja olen niin kiltti, että olen ylikäveltävä matto hänelle ja perheelleen? Jolloin hän voi olla kanssani. (karmeaa minusta)
Mikäli joku innostuu vastaamaan, niin olisin kyllä kiinnostunut oletko mies vai nainen!? Eli kerro jos se on ok. Minua kiinnostaa miten mies ajattelee vs nainen. Olen erityisen kiinnostunut miesten näkemyksistä, sillä haluaisin ymmärtää "miehen pään sisältöä".
Kiitos
Nainen hämillään
Tarkoittaako tämä että mies haluaa oikeasti erota/eron?
18
282
Vastaukset
- Anonyymi
Älä mieti miehesi sukua, olethan miehesi kanssa suhteessa etkä suvun. Voit laittaa itse rajat miehesi suvulle. Muista myös et miehesi suku ei katoa hänen elämästään, mutta sinun ei ole pakko kuunnella jatkuvaa loukkaamista eikä olla myöskään tekemisissä.
Negatiiviset ihmissuhteet vievät energiasi ja alat pohtimaan liikaa asiaa, joten keskity vain parisuhteeseen ja ennenkaikkea omaan elämääsi.- Anonyymi
Kiitos vastauksesta. Mietin sitä kyllä, että on ihan turha pilata omaa elämää jollain miehen suvulla. Mutta itselläni on ollut haasteita kestää/sietää tätä mitä.se heidän kanssa on ollut jne.. Uskon että voin edistyä siinä etten välitä ja laittaa rajaakin. Kyllä.
- Anonyymi
Tuota miksi annat loukata itseäsi? Etkö ole miehen kanssa suhteessa? et suvun kanssa tietääkseni! Miten teillänoin huonosti menee? Olkaa miehen kanssa rauhassa omassa elämässä. Ja jättäkää säälittävä suku omilleen. Katsos jo teet niin tai näin tuldt olemaan se sanko joka on syylinen kaikkeen. Turhaan riitelet miehen kanssa. Kerta se on jo suhteessa ja kelpaat sille. Mitä hemmettiä suret suvun mielipiteistä?
- Anonyymi
En ole mielestäni antanut. Mutta heillä on jotain omia ongelmia ja eivät pysty minusta pitämään niitä omina/itsellään, kuten jotkut pystyy.
Kyllä.. minusta hyvä ajatus jättää suku "omilleen". Mies kyllä hakuaa olla perheen/suvun kanssa. Joten mahdollisesti hän sitten menköön ja minä elän elämääni itse ja mieheni kanssa. Täytyy toivoa, että miehelleni se on ok etten osallistu kyläilyihin ..sanoi, että se kävisi vaikka hän ei sitä haluaisi. Mutta kävisi kuulemma. Ollaan yritetty keskustella asiasta keksimättä mitään järkevää, sillä mies on hiljaa kun loukkaavat ja olen yksinäni siinä sitten. Se on kyllä myös loukannut, ja ei ihan vähän itse asiassa, ettei mies tue, mutta hänelle sellainen on kai liian "pelottavaa" ..En tiedä ihan kun en ymmärrä..
- Anonyymi
Vai provosoiko suku taas täällä.😄😄😄
- Anonyymi
Nainen vaietkoon seurakunassa, Paavalin kirje 2 toine luku jae 7. Ja toisekseen, naisen paikka on hellan ja nyrkin välissä, kuuman hellan.
- Anonyymi
mielestäni miehesi on munaton jos ei asetu sinun puolellesi. Itse en hyväksyisi oman vaimoni loukkaamista missään tilanteessa.
- Anonyymi
No täytyy myöntää, että olen tuntenut tuota ajatusmaailmaa, että eikö hänellä ole niitä rahkeita tollaseen ja olen ihmetellyt että miksi ei ole (?) ja sitten/näin ollen tilanne ollut kovin kovin ristiriitainen minulle. Haluaisin nähdä hänen hyvyyden, jota hänessä on/on ollut, mutta tämä on hämmentänyt ja ihan oikeasti tullut jopa yllätyksenä miten hän "suhtautuu". Oloni on kovin ristiriitainen usein tämän asian kanssa/tiimoilta..
- Anonyymi
Voi ei mä vieläkin oon ihan että vau miten hyvä asenne, naistaan arvostava meininki. Toivottavasti sinua arvostetaan ja osataan arvostaa tästä..
- Anonyymi
Ota ero. Pääset helpommalla. Tuskin miehesi sinua edes rakastaa kun suku on noin tärkeä, tärkeämpi kuin vaimo.
- Anonyymi
Vastauksesi myötä tuleekin esiin se, että olen kuin kahdella kannalla mitä tehdä, mitä ajatella. En ole "valinnut" ikään kuin mitä tässä tehdä ..miten toimia.
Eli vastaan,
Täytyy myöntää(!) että mietin usein ja tunnen olevani ehkä vain joku esine hänelle ynnä muuta kamalaa! Että eihän hän eihän toisen puoliso, tekisi näin jos rakastaisi ja jos pitäisi arvossa.
Olen tosi järkyttynyt ollut ja mietin mitä hel..ttiä.. (!) En tiennyt hänestä "tätä puolta" aiemmin, tai ehkä tiesin mutten ollut avannut silmiäni ikinä. Oltu pitkään yhdessä ja olo on petetty, kun en olisi uskonut hänen ajatuksensa menevän näin, tunteiden..
Hän on valmis hitto ennemmin itse eroamaan kuin tekemään asialle mitään. Huh.. minusta on järkyttävää ja kertovaa. Kyllä tuntuu pahalle. Miettii vaikka mitä tässä. - Anonyymi
Saanko kysyä, oletko itse mies? (Ei pakko vastata) mutta olisin kiinnostunut vastaajista.. ovatko miehiä vai naisia..
- Anonyymi
Parisuhteessa puhutaan ongelmista kasvokkain eikä tekstiviesteillä.
On ihan ymmärrettävää, että miehen sukulaiset sanoo sun kundille suoraan, että miks ihmeessä sä ton vanhan kurpan otat kun saisit oman ikäisenkin, kauniin nuoren naisen. Ei siitä kannata loukkaantuu, fakta mikä fakta.
Ai niin, kysyt haluuko se erota, ei, ei se haluu erota, vielä. Se eroo vasta sitten kun sun fyrkat on loppu.- Anonyymi
Tottakai puhutaan. Minustakin. Mutta mieheni ei puhu, ni seinille vaikea kommunikoida. Joihinkin viesteihin voi joskus saada vastauksen ja välttyy tilanteelta, jossa alkaa ehkä ns. "riitely" sitten.
Ja mä saisin kyllä jonku komean tyypin itse. Nytkin duunissa yks katselee mua (aika ärsyttävääkin jo ku itellä tää tilanne ni vielä sitten), enkä mä sitä ollut katsellut.. Mut ja kun ei se oo yhtään hullumpi. Mutten viitsi lähtee miettii ku kyl voisin kuumentua mutta toistaiseksi olen naimisissa (!) tässä. Ja toki en tunne tätä persoonaa privaatissa tms, jolla olisi kyllä myös merkitystä millanen se toinen on ns oikeasti..
Olen toistaiseksi kuitenkin naimisissa! Mutten epäile etteikö löytyis joku muu. Mut haluanko jonku muun (?) on mulle/mulla (vielä) punnittavana. Ei mun mies kaikessa päin hemmettiä oo toiminut, vaikka jossain onkin toiminut ikävästi/joissain asioissa.
Ihmissuhteet on ihmeellisiä vaan sanon.. on ne.. ihminen on myös kai aika "yksinkertainen", vaikka aivoja/älyä riittäisikin..
- Anonyymi
Miksi yhä pommitat miestäsi tekstareilla?
Ellet saa normaalia puheyhteyttä kasvotusten hänen kanssaan, vain hyväksy asia, lakkaa pommittamasta häntä ja jatkakaa elämäänne eteenpäin.
Sinä olet vuosien saatossa jo tarkkaan nähnyt ettei mikään, sinun mielipieteistä huolimatta , muutu.
Jätä miehen suku rauhaan. Salli heille tilaisuus yhä edelleen jatkaa tolloina juntteina. Miksi edeskään kinuat itse noin alhaiselle tasolle?
Vain anna heidän jo olla.
Mikäli miehesi kaikin puolin muuten on hyväksyttävä, te olette pari. te olette huolellisesti ja hatkiten valinneet toisenne. Sinä ja miehesi.
Miehen suvun takia on sinun typerää tyrkytellä itseäisi muille miehille! Ja laskeutua noiden junttien tasolle!- Anonyymi
No kyllä, ei kannattaisi laskeutua alemmalle tasolle itse ..Kyllä.. ymmärrän mitä tarkoitat..
- Anonyymi
Samaa minäkin mietin, ootte aviossa ja keskustelette tekstareiden välityksellä. Mitä järkee tollasessa parisuhteessa on jos ei kerran ole edes puheyhteyttä eikä kummallakaan mitä ilmeisimmin pienintäkään halua tavata toista kasvotusten.
Ja sekin ihmetyttää miksi mies ei ota eroa jos se ei ole sun kanssa edes puheväleissä.- Anonyymi
No.
En mäkään oo tajunnut.
Homma on aika sotku ollut.
Me mennään ehkä vielä keskustelee terapeutille ni on sitä yhteyttä ja ei jää selvittämättä mikä meillä molemmilla on ollu ongelma tässä. Molempia kun on vaivannut.
Keskenään me oltais aika ok mä luulen. Ja itse asiassa meil menee keskenään tosi kivasti kun ei oo tollasta kuraa sekoittamassa.. Voi olla et rajaan keskittymiseni mieheen ja unohdan ne sukulaiset jos tilanne on yhtä huono jatkossa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.35089481 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12581Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692368- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161552Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91401- 1121347
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601320Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227