Moi. Huomasitkin varmaan jo otsikosta että asia koskee isääni jota en oikeasti tykkää kutsua isäkseni. Syy miksi vihaan isääni yli kaiken on se miten hän kohtelee ja on kohdellut äitiäni, sisaruksiani ja minua. Hän on väkivaltainen. Hän on hakannut äitiäni. Uhkaillut sisaruksiani ja minua leikkaamaan meidän kielet, jalat, pään, kaulan riippueen siitä mikä tilanne on ollut. Hän juo alkoholia 4 kertaa viikossa. Näen painajaisia vieläkin siitä kun hän on jahdannut minua joskus pienempänä vyöllä. Ja kyllä, hän on niin tehnyt. Hän ei myönnä olevansa väärässä koskaan. Jos häntä ikinä kyseenalaistaa hän raivostuu. Joskus jos hän suuttuu jostain hän huutaa, lyö vyöllä, uhkailee, lyö kengällä. Mä joudun siivoomaan joka ikinen päivä. En muista päivääkään ettenkö olisi siivonnut hänen ollessaan täällä. Minun on ollut tosi vaikea yhdistää harrastukseni sekä koulu näiden kotona olevien hankaluuksien takia. Ja siis jos jokin on siivouksen osalta huonosti niin syyt tulevat aina minun niskoilleni. Aina kun siivoamme kotona tai vastaavaa niin hänen duunina on vain se että hän pomottelee meitä ja me teemme kaiken duunin. Aloin tajuamaan että tämä ei ole oikein ja tämän täytyy loppua nopeasti. Äitini käy töissä jatkuvasti vaikka hänen terveytensäkään ei ole huippu kunnossa. Sillä aikaa kun äitini on töissä niin iskä makoilee päivät pitkät sohvalla katsomassa televisiota. Silloin kun minulla ei ole koulua (esim viikonloppuina) niin minun täytyy tehdä hänelle aina aamupalaa. Vaikka hän on jo aikuinen! ja minä olen vasta 15vuotta! Haluan nauttia nuoruudestani vielä kun voin ja keskittyä koulun käyntiin ja harrastuksiini mutta isäni aiheuttaa minulle liikaa pelkoa, paineita, huonoa itse tuntoa, syyllisyyden oloa, stressiä ja vaikka mitä muuta. Olen käynyt masennusta läpi isäni takia viime vuonna joka oli johtanut viiltelyyn mutta pakotin itseni lopettamaan vaikka se oli vaikeaa. Kukaan perheen jäsenistä ei tiennyt asiasta ollenkaan eikö tiedä vieläkään. Vain muutama hyvä kaverini tiesi. En halua elää isäni kanssa enkä halua häntä elämääni ollenkaan. Äitini pelkää että jos teemme asialle jotain ja pyytäisimme ammattilaisilta apua niin miten isäni reagoisi. Toisin sanoen häntä pelottaa että hän tappaisi meidät kaikki. Ja mä täysin ymmärrän sen et sitä pelottaa koska iskä on sen kerran hakannutkin... En halua elää isäni kanssa ollenkaan. Haluan elää vain äitini ja sisaruksieni kanssa mutta en isäni kanssa. Mutta se mua tässä pelottaa että entä jos hakisimme apua mutta asiat eivät järjestykkään? mitä jos käykin niin että kukaan ei usko meitä siitä mitä isäni on tehnyt meille? Mitä jos se ei onnistukkaan että äiti eroaisi isästämme ja veisi meidät lapset mukanaan? Mitä jos iskä tappaisikin meidät kun hän saa kuulla mitä haluaisimme tehdä? Haluan vain isäni pois minun elämästäni mutta tarvitsen neuvoja mitä asialle voisi tehdä niin että se onnistuisi. Arvostan jokaista joka yrittää auttaa koska apu on oikeasti tarpeen. Kiitos❤️
Isäni on hirviö
10
373
Vastaukset
- Anonyymi
Anneli apuun
- Anonyymi
Eikö näitä tapauksia varten ole olemassa turvakoteja? Alla linkkiä, jossa infoa asiasta.
https://www.nollalinja.fi/turvakoti/?gclid=EAIaIQobChMI2O7GxoSP4gIVw44YCh3-lwyPEAAYASAAEgKaLfD_BwE- Anonyymi
Olen harkinnut asiaa ennen, mutta ongelmana on se että lähin turvakoti on 30min matkan päässä ja se sitten hankaloittaa meidän lasten ja äitini töissä käymistä.. Mutta kiitos todella paljon neuvosta !❤️
- Anonyymi
Millainen on tilanne nyt?
- Anonyymi
Aina pitää olla erittäin varovainen ettei vain suututa häntä. Joten nyt lähi aikoina ei ole ollut mitään kovin suurta mutta pieniä on ollut esim löi pikkusiskoani kerran koska häntä vain nauratti väärään aikaan. Mutta joudumme elämää jatkuvasti peloissaan ja ahdistaa aina olla hänen lähellä..
- Anonyymi
Hyvä että kerrot tilanteesi!
Olet niin nuori ja joudut kokemaan tälläistä!
Rohkene kertomaan poliisille ja sosiaaliviranomaisille!
Kerro just noin kuin olet kertonut täällä.
Sinun ja äitisi ja sisariesi pitää päästä pois tuosta tilanteesta!
Tuo Turvakoti - kirjoitus edellä on tosiaan hyvä!
Ota yhteyttä!
Olet todella rohkea kun otat asian esille ja uskallat paljastaa!
Toivon sinulle kaikkea hyvää, sinulla on yksi ainoa nuoruus ja elämä!
Tuo hirviö-isäsi ei saa pilata sinun ja muitten perheesi jäsenteen elämää!- Anonyymi
Kiitos todella paljon, ja koitetaan.❤️
- Anonyymi
Muista, että syy isäsi käytökseen ei ole sinun eikä muiden. Jokainen on vastuussa vain omista teoistaan. Isäsi käytös ei ole teitä kohtaan oikein.
Tämän ymmärtäminen ja sisäistäminen antaa sinulle voimia ja pitää sinut asioiden yläpuolella niin, että pystyt toimimaan järkevästi ja välttämään huonoa itsetuntoa ym negatiivista.
Syy muiden huonoon käytökseen ei ole sinun! Syy on sen, joka tekee väärin!
Sinä olet arvokas nuori, oma itsesi, järkevä ja fiksu opiskelija, vaikka joudut elämään vaikeissa olosuhteissa.
Pidä itsestäsi huolta ja vaikka on vaikeaa, huolehdi omaan tulevaisuuteesi tähtäävistä hyvistä asioista niin hyvin kuin vain voit, eli omasta terveydestäsi, koulusta, kavereista, suhteesta sisaruksiisi ja äitiisi. Älä anna katkeruudelle sijaa sydämessäsi, vaikka olosuhteet olisi vaikeat.
Joutuessasi tekemään (pakko)töitä kotona ajattele, että se kääntyy vielä sinun parhaaksesi! Sinä osaat! Olet joutunut tekemään työtä, josta olet oppinut ja se koituu vielä hyväksesi. Älä ajattele, että se on hirveää, vaan ajattele, että ei se ole hirveää, jos joutuu siivoamaan ja tekemään aamupalaa, sillä tavallisessa työssäkin joutuu tekemään työtä, tosin harvemmin pomon komentaessa koko ajan selän takana. Käännä tuo tilanne itsellesi voitoksi ja voimaksi! Toivottavasti ymmärrät, mitä tarkoitan! En puolusta isäsi käytöstä, vaan yritän neuvoa, miten tuo isäsi käytös ei voisi lannistaa sinua ajattelemaan itsestäsi jotain huonoa, päinvastoin! Ryhdistäydy vaan ja tee, mitä työtä käsketään ja ajattele, että sinähän pärjäät! Älä anna itsesi katkeroitua, vaikka tilanteet ovat sellaiset, jotka helposti katkeroittavat.
On hyvin vaikeaa antaa neuvoja perheen hajottamiseen, mutta vaikeissa tilanteissa pitää miettiä, miten siitä selviää. Jutelkaa äitinne kanssa ja miettikää vaihtoehtoja yhdessä. Onko muutettava turvakotiin? Muualle salaiseen osoitteeseen? (Vaikeaa, jos on työpaikka ja lapset koulussa. Pitäisi muuttaa kokonaan muualle.) Joka tapauksessa teidän on oltava varovaisia, ja erikoisesti silloin, jos päätätte lähteä, on saatava ulkopuolista apua, että muutos onnistuu. Isää voi sen jälkeen pyytää esim puhelimitse hakeutumaan esim psykologille tai lyömättömään linjaan tai vaikka seurakunnan pastorin puheille. Jospa hän tajuaisi, miten pahoin on kohdellut perhettään ja muuttuisi. Muutos on mahdollista! Jopa vakavia rikoksia tehneitä on muuttunut täysin tajuttuaan vääryytensä. Uskoontulo olisi hyvä asia. Siinä ihminen tajuaa oman mahdottomuutensa muuttaa itse itseään, mutta Jumala voi muuttaa vaikeimmankin ihmisen ihan sydänjuuria myöten. Sinäkin voit - vaikka muilta salaa - rukoilla Jumalalta apua teille.
En tiedä, olenko osannut neuvoa oikein. Asioita on viisasta miettiä monelta kantilta ennen isoja ratkaisuja.
Toivon sydämestäni, että tilanteenne selviää ja voitte kaikki elää rauhassa hyvää elämää.
(Olen itse uskovainen, Jeesukseen uskova. Muistan sinua ja perhettäsi rukouksin.)- Anonyymi
Olen tässä vuosien varrella oppinut sen että syy ei ole minun ja asia ei ole oikein, se kenen pitää vielä ymmärtää se, on äitini. Mutta kiitos todella paljon! Kaikkea hyvää sinulle myös❤️
- Anonyymi
Hyvää elämää ei voi rauhassa elää juopon kanssa ja rukoukset ei auta, juopon rukous krapulassa myös turhaa. Äidin pitäs ottaa nyt ohjat käteen ja hakea apua!
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096826Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M984486L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453789TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133190Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6281788- 661208
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2021175Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551173- 91169
Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j481130