Kun ei ole ketään

Päivä kerrallaan. Eka vuosi oli paha, toinen melkein pahempi. Nyt tämä kolmas tuntuu jo helpommalta. Minäkin panostin perheeseen kaiken. Vaan nytpä olen sitten sinkku. Onhan siinä hyviäkin puolia. Saa tehdä mitä huvittaa ja päättää perheen asiat. Olet vielä nuori, jos alle kouluikäisiä muksuja. Elämällä on vielä vaikka mitä tarjottavaa, kunhat keräilet ensin itsesi ja itsetuntosi kasaan.

Meitä samanlaisia miehiä on. Lepää vähän aikaa. Mieti valoisia puolia. Juttele vaikka netissä kokemuksistasi näin ja hae vertaistukea. Sitten pikkuhiljaa ulkoilemaan. Ja lapsiin tietty kannattaa panostaa. Siitä sitten miettimään, joko on valmis uuteen suhteeseen. Huonon kokemuksen jälkeen tulee parempia.

Löydät kyllä vielä uuden rakkauden.

"olen panostanut koko elämäni perheelle, parisuhteelle, lapsille ja työssä käymiselle"

Tuo ei vetele pidemmän päälle. Uupuu. Sinun pitää panostaa itseesi, omaan hyvinvointiisi, niin että jaksat. Ei kukaan jaksa, jos panostaa vain muihin.

Kyllä sinä selviät erosta. Luota itseesi. Hakeudu vaikka ammattiauttajan pakeille, liity eroryhmään. Nyt on aika selvittää kuka oikeasti olet, sinä itse. Koska lapset ovat pieniä, sinun on parasta myös etsiä luotettavia ihmisiä, jotka auttavat lastenhoidossa. Netissäkin on kuulemma kaikenlaisia äitiryhmiä.

En oikeastaan osaa lohduttaa. Huolehdin lapset, kodin ja sairastuneen vaimoni. Sitten hän piristyi sen verran että meni omille poluilleen. On kulunut jo 6v, enkä usko enää ikinä löytäväni rakkautta. Pari ihmissuhde räpellystä oli, mutta lapsieni olemassaolo oli vaikeaa naisille, vaikkakin olivat itse yh. Onneksi elämästä voi löytää paljon iloja ilman parisuhdettakin.