Tilanneraportti: Tapasimme naisen kanssa. Suutelimme jo ekoilla treffeillä. Toisilla treffeillä kerron tunteistani ja nainen perääntyi. Halusi kuitenkin tapaamisen lopuksi halata ja suudella. Ilmoitti sitten viestillä ettei halua enää tavata.
Viestien vaihtoa oli puolin ja toisin ja nainen ilmoitti, että haluaa minun jättävän hänet rauhaan. Lopettaa viestittely. Päiviä kului ja pyysin anteeksi viestejäni. Nainen antoi anteeksi ja lopulta pyysin tapaamiseen johon nainen kysyi, että kavereinako. Vastasin, että kyllä. Nainen suostui. Haluaako nainen tavata oikeasti vain kavereina.
Neuvoja kaivataan
3
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tottakai naiset haluaa näitä kaverimiehiä. Niistä on paljon hyötyä kaikenlaisissa hommissa. Koiraa voi sitten rakastaa ja rapsuttaa. Se suudelma ei tuntunut oikealta siksi kaveriksi.
- Anonyymi
Oiskai se ekan tai tokan suudelman jälkeen jo lopettanut suuteluhalut jos tuntuisi väärältä. Tapaamiseme oli jo ohi ja hän halusi tulla halaamaan minua ja vastasi suudelmaan.
- Anonyymi
Ensin seksi, sitten vasta kaveriksi.
Korjasin muuten vahingossa jääkaapin valon törmäsin siihen, nyt se toimii, mutta itse olen sitten rikki vaihteeksi, tavallisesti.
Tuli mieleen kun kipu on elimistön sellainen varoitus signaali, eli niin ei kannata tehdä mikä aiheuttaa kipua, niin tuollaiset jotkut keskushermoston kipulääkkeet, poistavat sen kivun tunteen ovat tuostakin syystä aika vaarallisia, jos sitä varoitus ei tunne.... joku kipupiste on kyllä milloin ihminen joutuu shokki-tilaan, eli menettää tajunnan liian kovan kivun takia, tuollainenkin on elimistön suojaantumiskeino jostain vaarallisesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770