Mä olen miettinyt pitkään omaa suhtautumistani pettämiseen, ja kokemusten ja pohdinnan kautta mä olen huomannut suhtautumiseni muuttuneen hyvin poikkeukselliseksi. Olisi kiva kuulla ajatteleeko joku kanssani samalla tavalla tai ylipäänsä kommentteja suhtautumisestani, joten kerron asiasta..
Olen ensinnäkin mies ja takana on monen vuoden yhteiselo vaimoni kanssa. pari vuotta takaperin kävi ilmi, että vaimo oli ollut uskoton. Sitä oli jatkunut jonkun aikaa, ja sain siitä vähän vahingossa tietää.. Sanoin vaimolle, että viikon päästä sä valitset lähdetkö sä vai lopetatko sen tapaamisen. En halua määrätä ihmistä, koska jos toista rakastaa, niin se pitää päästää menemään.. Jos se tulee takaisin, niin rakkaus on molemminpuoleinen ja takasinhan se tuli.. En mä ollut mielissäni siitä hommasta, mutta opin katsomaan elämää toiselta kantilta. Asioita ei pidä pitää itsestäänselvyyksinä, vaan vaalia elämänsä tärkeitä asioita.. Puhumme paljon, koska avoimuus on tärkeää, ja siihen mä haluan luottaa ihmissuhteessa..
Mä en siis edes yritä luottaa toiseen ihmiseen siinä mielessä, että hän ei koskaan tekisi mitään mistä mä saatan loukkaantua.. Ihmiset tekee virheitä ja mä en halua sokeesti uskoo ihmisten hyvyyteen.. Yritän vain säilyttää suhteellisuudentajun.. Tämä kävi parhaiten ilmi vuosi sitten, kun vaimo tuli sanomaan, että hän on pettänyt uudestaan.. Mä oikein hämmästyin omaa reaktiotani.. Mä olin nimittäin iloinen! En siis siitä, että vaimo oli pettänyt, vaan siitä että se tuli kertomaan sen mulle.. Mä ymmärsin vähän tän jälkeen, että mun mielessäni on luottamuksen merkitys muuttunut siten, että mä haluan luottaa toisen ihmisen avoimuuteen. En vaadi täydellisyyttä vaan sitä, että mä kuulen siitä, jos jotain tapahtuu..
Ei mua häiritse, että vaimo on mua pettänyt, enkä tosiaankaan vaivaa päätäni miettimällä, että koska se tekee sen uusiksi.. Mä en halua elää suhteessa, jossa mä olen sairaalloisen mustasukkainen, enkä pysty luottamaan toiseen.. Ei se tieto vaimon toilauksista vie mitään pois siitä, että meillä on upea suhde ollut jo vuosikausia.. Mun mielestä seksi ja parisuhde on aika kaukana toisistaan.. En siis kannata pettämistä, mutta en halua heittää pois sitä, mikä tekee meidän molempien elämästä täydellistä, vain sen takia, että ihminen tekee virheen.. Se että se on pettänyt, ei ollut mikään kannanotto siihen, että meidän suhde ei toimisi..
Tää nyt on tällanen nopee tiivistelmä asiasta, mutta sanokaa nyt joku kommentteja, koska mä en oikeesti viitti näitä mielipiteitäni sanoo kenenkään kuullen, koska luulen, ettei ihmiset vaan osaa suhtautua pettämiseen kuin yhdellä tavalla.. En voi käsittää ihmisiä, jotka heittää vuosien ihmissuhteen rakennukseen kuluneen työn hukkaan vain siksi, että toinen tekee virheen. Niitä tarinoita kuulee jatkuvasti joka puolella, ja sit surkutellaan kuinka elämä on perseestä ja koskaan ei suoda onnea.. Käykö tällaisilla mielessä, että onni oli, mutta heitti sen itse pois. Aina voi sanoa, että toinenhan sen teki pettämällä, mutta mitä sillä voittaa? Onni meni, mutta olinpahan oikeassa! Oman elämänsähän siinä vaan heittää hukkaan, jos tuomitsee liian jyrkästi. Todellinen onni löytyy siitä, että vaikeuksista päästään yhdessä yli.
Tottakai jokainen tapaus on yksilöllinen, mutta löytyykö ketään, jonka mielestä tässä kirjoituksessani on ajatusta?
Olen ensinnäkin mies ja takana on monen vuoden yhteiselo vaimoni kanssa. pari vuotta takaperin kävi ilmi, että vaimo oli ollut uskoton. Sitä oli jatkunut jonkun aikaa, ja sain siitä vähän vahingossa tietää.. Sanoin vaimolle, että viikon päästä sä valitset lähdetkö sä vai lopetatko sen tapaamisen. En halua määrätä ihmistä, koska jos toista rakastaa, niin se pitää päästää menemään.. Jos se tulee takaisin, niin rakkaus on molemminpuoleinen ja takasinhan se tuli.. En mä ollut mielissäni siitä hommasta, mutta opin katsomaan elämää toiselta kantilta. Asioita ei pidä pitää itsestäänselvyyksinä, vaan vaalia elämänsä tärkeitä asioita.. Puhumme paljon, koska avoimuus on tärkeää, ja siihen mä haluan luottaa ihmissuhteessa..
Mä en siis edes yritä luottaa toiseen ihmiseen siinä mielessä, että hän ei koskaan tekisi mitään mistä mä saatan loukkaantua.. Ihmiset tekee virheitä ja mä en halua sokeesti uskoo ihmisten hyvyyteen.. Yritän vain säilyttää suhteellisuudentajun.. Tämä kävi parhaiten ilmi vuosi sitten, kun vaimo tuli sanomaan, että hän on pettänyt uudestaan.. Mä oikein hämmästyin omaa reaktiotani.. Mä olin nimittäin iloinen! En siis siitä, että vaimo oli pettänyt, vaan siitä että se tuli kertomaan sen mulle.. Mä ymmärsin vähän tän jälkeen, että mun mielessäni on luottamuksen merkitys muuttunut siten, että mä haluan luottaa toisen ihmisen avoimuuteen. En vaadi täydellisyyttä vaan sitä, että mä kuulen siitä, jos jotain tapahtuu..
Ei mua häiritse, että vaimo on mua pettänyt, enkä tosiaankaan vaivaa päätäni miettimällä, että koska se tekee sen uusiksi.. Mä en halua elää suhteessa, jossa mä olen sairaalloisen mustasukkainen, enkä pysty luottamaan toiseen.. Ei se tieto vaimon toilauksista vie mitään pois siitä, että meillä on upea suhde ollut jo vuosikausia.. Mun mielestä seksi ja parisuhde on aika kaukana toisistaan.. En siis kannata pettämistä, mutta en halua heittää pois sitä, mikä tekee meidän molempien elämästä täydellistä, vain sen takia, että ihminen tekee virheen.. Se että se on pettänyt, ei ollut mikään kannanotto siihen, että meidän suhde ei toimisi..
Tää nyt on tällanen nopee tiivistelmä asiasta, mutta sanokaa nyt joku kommentteja, koska mä en oikeesti viitti näitä mielipiteitäni sanoo kenenkään kuullen, koska luulen, ettei ihmiset vaan osaa suhtautua pettämiseen kuin yhdellä tavalla.. En voi käsittää ihmisiä, jotka heittää vuosien ihmissuhteen rakennukseen kuluneen työn hukkaan vain siksi, että toinen tekee virheen. Niitä tarinoita kuulee jatkuvasti joka puolella, ja sit surkutellaan kuinka elämä on perseestä ja koskaan ei suoda onnea.. Käykö tällaisilla mielessä, että onni oli, mutta heitti sen itse pois. Aina voi sanoa, että toinenhan sen teki pettämällä, mutta mitä sillä voittaa? Onni meni, mutta olinpahan oikeassa! Oman elämänsähän siinä vaan heittää hukkaan, jos tuomitsee liian jyrkästi. Todellinen onni löytyy siitä, että vaikeuksista päästään yhdessä yli.
Tottakai jokainen tapaus on yksilöllinen, mutta löytyykö ketään, jonka mielestä tässä kirjoituksessani on ajatusta?
Vastaukset 36
Vanhimmat
Mutta nyt jään odottamaan sitä, toteutuuko nyt naisten logiikka pettämisestä.
Yksi nimimerkki on toisaalla (avioeropalstalla) vääntänyt sitä, että petetyssä itsessään on vika. Syyttänyt vaimoja siitä, että heidän ulkoinen olemus jne. syynä miehen vieraissa käymiseen.. Katsotaan, saatko tasapuolisuuden nimissä samoja kommentteja..
Toivottavasti et, sillä ihan sairasta syyttelyä. Mutta tuskinpa naiset yhdessä yössä muuttuneita olisi.. ;)
Hei vaan!
Itse olen pyöritellyt aika ajoin tuota ajatusta, että olisi suorastaan ihanaa elää sellaisessa parisuhteessa missä voitaisiin sanoa tuollaisistakin asioista suoraan. Tai oikeastaan uskonkin, että mieheni kyllä pystyy kertomaan kaikesta, mutta itse en varmaankaan pystyisi kertomaan miehelleni mikäli pettäisin häntä. Saatika, että osaisinko suhtautua järkevästi jos hän kertoisi tehneensä jotain liittomme ulkopuolella.
Tiedän, että en edes pysty kuvittelemaan millainen olisin, jos esim. mieheni kertoisi minulle pettäneensä. En tiedä haluaisinko tietää siitä toisesta osapuolesta kaiken mahdollisen, piinaisinko itseäni ajatuksella siitä mitä kaikkea siellä on touhuttu, jne. Luultavasti en osaisi suhteuttaa asiaa oikeisiin mittasuhteisiin.. Tai sitten tämä kaikki pelkoni on ollut turhaa ja suhtautuisin asiaan järkevästi jne.
Itse seurustelumme alkuaikoina olin jyrkkä monien asioiden suhteen. Asiat olivat siis joko tai, elikkä tuomitsin kovasti pettämisen yms. Todella mustavalkoista ajattelua, mutta ei minulla silloin ollut takana pitempää parisuhdetta ja ei silleen ollut hioutuneet nämä piirteeni.. Mieheni on ollut aikana ennen meitä noin 5 vuotta kestäneessä parisuhteessa, joka päättyi siihen, että nainen löysi toisen. Sen takia hänellä onkin hieman rennompi ote asioihin tyyliin "mikä ei tapa vahvistaa". Olenkin ajatellut, että pitäisi varmaan puhua näistä minun muuttuneista näkemyksistä enemmän..
Mieluiten eläisin toki parisuhteessa, jossa kumpikaan ei salaile mitään ja tietää, että pystyy kertomaan toiselle kaikesta.. Sehän olisi suorastaan ideaalista.
Oletko varmasti pystynyt täydelliseen anteeksiantoon ja asian hyväksymiseen? Etkö koskaan vaimosi ollessa sylissäsi ajattele, että hän on vasta ollut samoin toisenkin sylissä, vaikka se on vastoin normaalin parisuhteen kirjoittamattomia lakeja??? Missä on ollut silloin hänen kunnioituksensa ja arvostamisensa, jotka ovat parisuhteen tärkeitä rakennuspalikoita?
Haloo, vaimosihan loukkasi sinua! Maailmassa eniten rakastamasi ja läheisin ihmisesi pystyi sen tekemään sinulle.
Miksi mies antaa naiselle helpommin pettämisen anteeksi kuin päinvastoin? Siksi, koska mies on laiska tekemään mitään muutoksia muuten toimivaan elämäänsä. Pelkäät ehkä yksinäisyyttä sekä koet työlääksi uuden ihmissuhteen etsimisen.
Naisesi luulee nyt, että hän saa kohdella sinua todella miten haluaa ihan mennen tullen. Pyyhkii vain kuraisia jalkojaan, kuin kynnysmattoon.
Olen sitä mieltä silti, että jos olet normaali ajatteleva ja tunteva ihminen, niin nuo kysymykset eivät jätä sinua koskaan kokonaan rauhaan? Nythän vielä uskottelet sitä asiaa itsellesi!
Yhden pettämisen voi jotkut antaa vielä anteeksi, mutta todella, todella harva sitä toista. Sinusta saa kyllä jo kuvan, että olet hiukan nahjus...olen pahoillani puolestasi!
Eipäs parjata ihmistä, joka pystyy antamaan anteeksi. Merkillistä tämä nykyaika, kun anteeksiantamattomuudesta on tullut hyve. Mielenkiintoisesti yrität "todistella", että anteeksiantaja itse on esim. laiskuuttaan syyllinen anteeksiantoon. No kenkuttaahan se tietysti jos joku saa anteeksi toistamiseen ja itse ei ollenkaan...
..tuota.. jos et ole jo syntämästäsi lupautunut yhdelle puolisolle niin ainahan on se asia että vaimosi / miehesi on ennen ollut jonkun muun... nainut jotain muuta ehkä jopa 30;tä ennen sinua..
mikään ei ole täällä planeetalla ikuista miksi siis vihan pitäisi? Anteeksiantaminen on hiano ja jalo teko ja se joka on joskus saanut mokailunsa anteeksi osaa ehkä arvostaa tuota elettä.. ihminen on erehtyväinen. ihminen on inhimillinen. oletko sinä täydellinen?
terveisin
En - yhden - miehen - vaimoke
siltä, että vaimollesi suhteenne olisi yhtä tyydyttävä kuin Sinulle. Henkilökohtaisesti suhtautumisesi kuulostaa minusta enemmän kaverin ja ystävän suhtautumiselta kuin sen, joka elämässä on tärkein ja rakkain. Monen ihmisen omantunnon arvo kokee todellisen kolauksen, kun se tärkein ja rakkain, se jolle kertoo kaiken, joka ymmärtää kaiken, tekee sen saman ventovieraan kanssa. Minä itse en ymmärrä sitä, miksi kirjoitat täällä asiasta, jos se Sinusta on luonnollista, hyväksyttävää, normaalia, ei tunteita herättävää. Tuntuu siltä, että vielä et pysty käsittelemään sitä mitä todella tapahtui. Voimia tulevaa varten.
Mun mies petti mua kerran ja valehteli teostaan viimeiseen asti. Jätti kaiken arvailujen varaan ja vasta viikkojen päästä sain lopulta kiertoteitse asian kokonaisuudessaan selville. Tämä oli shokki, vaikka olinkin varautunut pahimpaan.
Eniten loukkasi se, että mies valehteli ja yritti keksiä lisävalheita päästäkseen "pakoon", ettei jäisi kiinni. Monesti yritin sanoa, että jo myöntämällä helpottaisi asiaa, mutta ei. Sydän siis särkyi, mutta kerroin halustani antaa anteeksi ja uskoin sen ajan myötä onnistuvan. Mies lupasi, ettei tule toistumaan ja että tekee kaikkensa parisuhteemme eteen, jotta saisimme homman taas toimimaan. Mutta toimi vain pienen hetken.
Eipä mennyt kuin pari viikkoa, niin mies petti uudestaan. Ja saman naisen kanssa. Tälläkin kertaa yritti valheiden verkolla kiemurrella irti tästä. Ei mennyt läpi. Tämä kerta kolahti entistä pahemmin, koska olin (pienellä varauksella) uskonut hänen puhuvan totta siitä, mitä sanoi parisuhteestamme. Luulin hänen oikeasti rakastavan minua.
Tässä tapauksessa taisin kuitenkin olla juuri se kynnysmatto, johon kuraiset kengät pyyhittiin. Tätä toista kertaa en ole anteeksi antanut enkä taida pystyäkään ja myös ensimmäisen kerran sulattaminen on vaikeampaa. En siedä ajatusta, että mieheni on "työntynyt" toiseen naiseen ja kehtasi vielä reissun päälle työntyä vielä minuun, ties vaikka pesemättä itseään siinä välissä! Ajatus on sairas, se oksettaa, ällöttää ja kuvottaa. En voi sanoin kuvailla oksetusta miestäni kohtaan.
Tapahtumasta ei ole kuin kuukausi ja suhde on aivan romuna. Kaikesta huolimatta en halua heittää hukkaan vuosien työtä ja sitä kaikkea hyvää mitä olemme yhdessä rakentaneet. Olen miettinyt pääni puhki keinoja, millä pelastaisin suhteen. Toisaalta olen kuitenkin sen verran loukattu, etten kestä yhtään enempää...
Vaikea tilanne, kun samanaikaisesti haluaa miehen ulos ja taas toisaalta haluaa unohtaa kaiken pahan ja jatkaa siitä mihin jäätiin.
Alkuperäistä siis ymmärrän jonkun verran, mutta itse koin tulleeni loukatuksi pahemmin kuin koskaan. Jos mies oikeasti rakastaa, ei tekisi tällaista. Itse en voisi pettää (enkä ole mahdollisuuksista huolimatta pettänytkään), koska rakastan miestäni todella. En voisi elää itseni kanssa pettämisen jälkeen.
Meillä perhe hajosi sen vuoksi, että mies kävi vieraissa ja toi taudin tuliaisina. Totta, monet arvokkaat vuodet ja asiat menivät hukkaan vain inhimillisen erehtymisen vuoksi. Nyt molemmat onnettomina uusissa suhteissa haikaillen takaisin. Erosta lähtien elämä on ollut molemmilla alamäkeä. Mutta - loukkauksen ja luottamuksen menettämisen mukana meni mahdollisuus jatkaa. Ymmärrän alkuperäistä, mutta itse en siihen pystynyt.
´sydäntäni raastoi puolestasi. olen kokenut saman tosin mieheni petti vain kerran mutta meillä on myös elämä ihan paskana suorastaan. aikaa on kulunut vajaa vuosi pettämisestä josta tosin sain tietää vasta silloin kun mies oli sairastunut kondyloomaan... järkyttävää! en tiedä olsiko jättänyt kertomatta mikäli olsi pysynyt terveenä??? vaaransi siinä samalla myös terveyteni. en haluaisi romuttaa kaikkea yhteistä elämäämme jo lastenkin takia mutta olo on todella loukattu. ymmärrän että sinua oksettaa. itse pelkään saavani vielä hermoromahduksen... tekisi mieleni nakella tavaroita pitkin seiniä. voimia sinulle. muista: tästä noustaan vielä!!!
sait minut ajattelemaan asiaa laajemmin. mieheni petti minua kerran (?) ja nyt tuntuu tosiaan siltä että ennen niin täydellinen elämä on kuitenkin saanut varjon jonka yli ei pääse millään. haluaisin kovasti uskoa ja yrittää jatkaa eteenpäin mutta... olemme edelleen yhdessä saman katon alla mutta minä käyttäydyn kylmästi ja myönnän että haluaisin käyttäytyä aivan toisin. olo on kuitenkin niin loukkaantunut koska todellakin luulin että rakastamme toisiamme ja että kaikki oli hyvin. emme juurikaan aikaisemmin riidelleet ja nyt riitelemme pikkuasioista jatkuvasti. ihailen suuresti sinua kun suhtaudut asiaan noin "rauhallisesti". alan pikkuhiljaa toipua asian aiheuttamanta järkytyksestä ja syytänkin tapahtumasta iteäni koska en ole edes järin kaunis ja ihmettelenkin mitä mieheni aikoinaan minussa näki. älä käsitä väärin, en pode alemmuuskompleksia vaan ymmärrän tosiasiat. ehkäpä mekin tästä toivumme mutta luottamus on todellakin mennyt ja minua surettaakin koska en voi enää luottaa häneen ja yllätän usein itseni synkeistä ajatuksista. meillä on kaksi pientä lasta joiden takia pitäisi jaksaa yrittää mutta entäpä jos tämä olikin vain "jäävuoren huippu"? mieheni vannoo ja vannoo rakastavansa ja tekevänsä kaiken voitavan elämämme pelastamiseksi mutta ... enää en uskalla luottaa ja en tiedä rakkaudesta koska hän tuntuu nyt eri ihmiseltä johon aikoinani rakastuin hullun lailla...
Kiitokset asiallisista kommenteista kaikille..
Jatketaanpa sen verran, että seksi ei ole elämän tärkein asia. Näin ajattelevia miehiä siis on olemassa.. :) No leikki sikseen, mutta mielestäni pettäminen ei vaan ole yhtä paha asia kuin esimerkiksi valehtelu. Minusta on jopa naurettavaa verratta jotain yhden yön seksihurjastelua pitkään parisuhteeseen. Ei nämä ole mitään toisiaan korvaavia asioita mielestäni, eli pettäminen johtunee fyysisistä haluista.
Korkeintaan se on kannanotto siihen, että meidän seksielämä ei ole täysin vaimoa tyydyttävää, mistä en koe tarvetta alkaa väittelemään.. Kuten sanottua, niin seksi tuntemattoman kanssa on fyysisten halujen tyydyttämistä, kun taas seksi pitkässä parisuhteessa on enemmän tunnepuolen asioita.. En siis välttämättä vertaisi pettämistä edes parisuhteeseen kuuluvaan seksielämään..
En halua elää harhakuvitelmissa sen suhteen, että vaimo pitäisi minua koko elämäni fyysisesti maailman vetovoimaisimpana ihmisenä. En välttämättä ole sitä koskaan ollutkaan, enkä myöskään itse pidä vaimoani fyysisesti kiihottavimpana olentona maan päällä. Tämä siis kun puhutaan nimenomaan fyysisestä vetovoimasta, mikä joillekin ihmisille tuntuu olevan tärkeintä. Vaikka en tunne mitään erityistä fyysistä vetovoimaa vaimoani kohtaan, niin en voisi kuvitellakaan seksiä toisen naisen kanssa. En edes halua sitä.. Seksi on minulle ihan jotain muuta, kuin fyysisten tarpeiden tyydytystä..
Ihminen kokee elämänsä aikana ihastuksia myös parisuhteen aikana. Ihastus perustuu suurimmaksi osaksi juuri fyysiseen vetovoimaan, mikä saa ihmiset pettämään, kun ei pysty hallitsemaan omia halujaan. Mielestäni ihastukset kuuluvat elämään, mikäli ne pysyvät vain päiväunina. Ei niissä silloin mitään pahaa ole..
Se miksi minä tänne tästä kirjoitin, ei johdu siitä, etten osaisi käsitellä tunteitani, kuten joku arveli. Kyllä olen tunteva ja ajatteleva ihminen. Paljon enemmän kuin uskottekaan, mutta en halua tehdä kärpäsestä härkästä. En myöskään tarkoita, että tässä on elämänohje kaikille, vaan tämä on minun näkemykseni ja kokemukseni tästä niin vaikeasta aiheesta. Ihmisten keskuudessa törmää lähes yksinomaan siihen näkemykseen, että pettäminen on maailman kamalin asia. Onko tosiaan? Pettää voi toki monella tavalla ja tapaukset ovat erilaisia.. Suurimman eron mielestäni kuitenkin tekevät ne seikat, että kertooko suoraan vai salaileeko, ja onko se enemmän elämäntapa.. Suojaamaton seksi tuntemattoman kanssa on puolestaan enemmänkin osoitus henkilön täydellisestä idiotismista, ja kykenemättömyydestä järjen käyttöön..
En koe, että vaimoni ei kunnoittaisi minua ja meidän suhdetta.. Yksin jääminen on tottakai pelkona takaraivossa ollut osaltaan muokkaamassa ajatuksiani tällaisiksi, mutta se ei johdu siitä, etten löytäisi toista tilalle. Varmasti löytäisin, mutta en halua, koska tiedän haluavani jakaa elämäni nykyisen vaimoni kanssa. Noita kahta tapausta lukuunottamatta, suhteemme on 100 prosenttisesti sitä, mitä haluan parisuhteeni olevan. En usko, että voisin olla yhtä onnellinen kenenkään toisen kanssa. Vaimo on samaa mieltä ja hän on pahoillaan tekemisistään.. Näiden tapausten ylitse tuleminen yhdessä, on varmasti vaikuttanut suhteemme lähentymiseen ja parantumiseen entisestään.
En siis ole haudannut tunteitani. Ne ovat olleet kyllä pinnassa, mutta ne on käsitelty. En todellakaan hyväksy pettämistä, mutta ymmärrän.. Ymmärrän siis kyllä sen, mikä voi ihmisen ajaa pettämään, mutta en ole pitkällisten pohdintojen jälkeen löytänyt ajatuksistani mitään syytä heittää elämäni parasta asiaa menemään..
Ja sanotaan vielä se, että en ole myöskään tossun alla, kuten joku vihjaili. Meillä sanotaan omat mielipiteet, joille annetaan tasavertainen mahdollisuus. Meillä ei ole tarvetta määräillä toistemme elämää, koska sellainen elämä ei ole meitä varten. Emme halua alistaa emmekä rajoittaa toisen elämää..
Kirjoitin tänne siis puhtaasti mielenkiinnosta sitä kohtaan, että onko maailmassa muitakin ihmisiä, joille pettäminen ei symboloi maailmanloppua ihmissuhteessa..
Olen aikalailla kanssasi samoilla linjoilla.
Mielenkiintoisinta mitä olen kuullut pettämisestä:
Tuttavan tuttava kertoi pitkällisen pohdinnan jälkeen paljastaneensa miehelleen, että on pettänyt tätä toisen kanssa. Hän odotti, että mies olisi saanut "kohtauksen". Miehellä on taipumuksia niihin pienemmistäkin asioista (kuin että vaimo viipyy kaupungilla, vaikka hän on soittanut tätä kotiin useita kertoja...). No, mies sanoikin vain "hyvä että kerroit". Vähän myöhemmin vielä lisäsi että "aina pitäisi kertoa; jos toinen tietää, se ei ole pettämistä"!
Eiköhän tuo uskottomuus ole ennenkaikkea asennekysymys..
Netin kaikkien palstojen suurin vinkumisen aihe on pettäminen, se petti mua blaa, bla, balaa... ihan kuin ei elämässä olisi muuta. Netissä roikkuu pääasiassa moralisteja, jotka antavat kaikenmoisia jeesusteluneuvoja. Itse ovat tosi kunnollisia, mukamas. Mitä te kunnolliset oikein teette täällä.
Yksi pano sinne tänne. Muija on pettänyt vähän, itse olen pettänyt paljon, so what? Elämä on paljon mukavampaa kun siinä on sisältöä seksin saralla. Älkää tehkö siitä numeroa, keskittykää elämään eikä toisen vahtimiseen.
Ei muuta mies, kuin jatka samaa rataa. Käy itsekin vieraissa, niin vaimosi pitää sinuakin taas miehenä. Muuten se alkaa sua pompottaa.
Se on kyllä totta että pettäminen on asenne kysymys.Nimittäinen mitä vapauksia antaa itselleen.Olisipa hauska tietää mietenkä pikku rouva suunsa laittaisi jos saisi tietää että oma miehesi on pettänyt sinua vuosia kauniiman,seksikkäämmän,menestyvämmän tai ihan muuten fiksumman naisen kanssa?Mahtaisitko olla yhtä avara katseinen näille asioille?Mietii ja mene itseesi...
Miten mitataan ja millä kuka on kaunein, rohkein, rikkain ja seksikkäin? Jos mieheni minua pettäisi niin toivottavasti ei ainaakaan ihan bimbon kanssa :D.
Tuskin se toista kertaa tekisi samaa virhettä...
Olet ihmeen varma siitä ettei sinua ole jo petetty. Vuosien ajan. Parhaan ystäväsi kanssa. Sen isorintaisen...
ja -tuntemus on parisuhteessa tärkeintä.
Kateus, tuo kuolemansynti, johtaa juuri tuohon kuvaamaasi vuodatukseen. Pettämisessä pahinta ei ole suinkaan pettäminen vaan se, että on petetty kauniimman, seksikkäämmän tai jopa rikkaamman kanssa :O. Eli siis mitä suurempi välinearvo kumppanilla on sitä varmimmin "saa turpaansa" mikäli pettää. Mikäli suhteella on tunnearvoa niin annetaan anteeksi. Näinhän se menee.
Sheena is a punkrocker, mutta sähän olet oikea ajattelija. Jatka samaa rataa.
Kateellisena luin tekstiäsi. Voi kunpa olisin itse samanlainen, voi kunpa vaimoni olisi samanlainen. Mielestäni olet saavuttanut luottamuksen parhaimman asteen. Puolisot voivat luottaa siihen, että kaikesta - aivan kaikesta - voi kertoa. Erityisesti ihailen sitä, ettet rankaise vaimoasi rehellisyydestä. Hän tulee rehellisesti kertomaan pettämisestään, ja sinä pystyt kuuntelemaan häntä, jopa ymmärrät häntä.
Uskon, että jokaisessa parisuhteessa loukataan joskus toista. Olen minäkin loukannut vaimoani joskus ja hän minua. Miten toimitaan sen jälkeen? Minusta sinä olet malliesimerkki siitä, miten pitäisi toimia. Asia otetaan esille, siitä keskustellaan ja lopuksi annetaan anteeksi, jos toinen vilpittömästi anteeksi pyytää.
Todellakin, miksi pitäisi heittää mahdollisesti pitkäkin suhde ja yhteinen tulevaisuus hukkaan parin virheen vuoksi?
Minusta olet harvinaisen hyvän itsetunnon omistava mies. Joku nimitti sinua surkimukseksi. Päinvastoin, et ole surkimus, vaan olet todellakin ihminen, joka tietää oman arvonsa. Tiedät, ettei suhteenne ole seksin varassa. Vaikka vaimosi haluaakin joskus seksiä jonkun muun kanssa, hän saa sinulta jotain paljon enemmän. Hän saa sinulta paljon sellaista, jota kukaan muu ei voi antaa. Senhän pitäisi olla pääasia!
Mun mielestä se onkin omituista, että ihmiset luokittelee tossun alla oleviksi sellaiset, jotka edelleen jatkavat suhteessa, jossa toinen on pettänyt. Ei mulla ole huono itsetunto. Ei pettävän puolison automaattinen hylkääminen ole hyvää itsetuntoa. Se on ihmisen oma valinta, minkä jokainen saa toki tehdä.
Mä en halua tehdä sellaista, koska mun mielestä se vaan olisi tyhmää.. En tarkoita sitä, että mä pysyn tässä suhteessa elämäni loppuun asti, jos tämä saa suuremmat mittasuhteet ja muitakin asioita tulee mukaan. Mä annan vaimolleni oikeuden olla ihminen ja tehdä virheitä.. Yksi inhimillisistä ominaisuuksista on kuitenkin virheistä oppiminen, eli en mä koko elämääni tule katsomaan, jos toinen tekee jatkuvasti samat virheet.
Mulla on vaan sellainen ajatus, että ihmiset yleensä joko ylireagoi asioihin tai sitten sietää liikaa huonoja asioita hyvän kustannuksella. Hyvänä esimerkkinä juuri asenteet, joiden mukaan kerran pettävä puoliso pitää heittää heti pois. Ei se voi olla niin yksinkertaista.. Toisen ääripään hyvä esimerkki on vaikka se, että miksi nainen pysyy suhteessa, jossa mies jatkuvasti hakkaa.. Ei tämäkään ole niin yksinkertainen asia, mutta heijastelee toista ääripäätä ihmisen sietokyvyssä..
Mutta alkuperäinen asia lähinnä herättää kysymyksen, että miksi me odotamme toisten ihmisten olevan täydellisiä? Olemmeko muka itse sitä? Ihmiset tuomitsevat toisen ihmisen lähinnä omien ennakkoasenteiden mukaan, eikä sen perusteella, mitä toinen tekemisillään on tarkoittanut.. Ja sitten osataan kans yleistää hienosti, että kun yksi ihminen on pettänyt, niin kaikki ihmiset on sikoja.. Kysyn vaan, että miksi ihmiset tekee niin? Ei ketään kiinnosta kovetatko itsesi ulkomaailmalta ja mahdollisuuksilta tulla onnelliseksi.. Itselleen siinä vaan hallaa tekee..
Ei elämä niin vakavaa ole.. Maailmassa on miljoona asiaa, mistä voi milloinkin nauttia.. Jos yksi asia on huonosti, niin nauti siitä mikä on hyvin..
Täytyy sanoa,että tuollaisia miehiä kuin Tane ja Kuun katselija petetään varmasti vähiten,tai ainakin he saavat asiasta tiedon.
Kamalaa on jos toinen haluaa omistaa tai tehdä sinusta itsensä kopion.Ja kaikki me virheitä teemme,toki niistä täytyy jotain oppia.
Luulen että ihmiselle on luonnollista "seota",kun on tullut petetyksi,jos ei paljon ole elämästä vielä huonoja kokemuksia,tai ei kykene laajempaan ajatteluun.Kerta pettäminenkin saa ihan eri mittakaavan,kun oma puoliso esimerkiksi menehtyy.
Rehellisyys on OK, mutta missä on kunnioitus, joka on yhtä tärkeä rakennuspalikka onnistuneessa parisuhteessa?
Taidat olla vielä nuori ja kokematon, mutta kirjoitat paatoksella kuin vanha mies? Tosin se vanha mies olisi reagoinut asiaan hiukan toisin!:)
Minun mielipiteeni on nyt ja edelleenkin se, että jos suhteessa kaikki on hyvin ja rakkautta molemmin puolin, niin ei ole syytä syrjähyppyihin.
Toisaalta nyt on kasvamassa sukupolvi, jossa on heitetty jo uskollisuuskin romukoppaan. Asiaahan on juuri tutkittukin. Liitot jo perustetaan sillä mentaliteetilla, että jos suksi ei luista, niin erotaan pois. Ennen mentiin rakkaudesta avioon, eikä avoliittoja hyväksytty. Jumalan ja koko seurakunnan läsnäollessa luvattiin rakastaa niin myötä-kuin vastamäessä.
Mihin siis tämä maailma on menossa? Moni muutaman vuoden jo avoliitossakin asunut haikailee rakkauden perään jopa näillä palstoillakin????
Siis rakkaus on käsite, jota ei edes ymmärretä..
"En tarkoita sitä, että mä pysyn tässä suhteessa elämäni loppuun asti, jos tämä saa suuremmat mittasuhteet ja muitakin asioita tulee mukaan. Mä annan vaimolleni oikeuden olla ihminen ja tehdä virheitä.."
Kysyn vielä sinulta kuun katselija, että kauanko suhteenne on nyt kestänyt?
Epäilen, että jos olet vielä nuori ja suhde`vasta muutaman vuoden ikäinen, niin sinullakin on kymmenen vuoden päästä aivan uusi näkemys asiaan.
Niin, kiitos tosiaan mielipiteestäsi, koska juuri niitähän minä halusin kuulla. Sinun ulosantisi on kuitenkin kriittisyydestä huolimatta asiallista, joten katson sen vastaamisen arvoiseksi.
Vastataanpa ensin yleisiin kysymyksiin, eli olen noin 30 vuotias ja nykyinen suhteeni, jota tässä olen käsitellyt kirjoituksissani, on kestänyt 7 vuotta.
Olen elänyt ja pohtinut maailman menoa jo riittävän kauan ymmärtääkseni sen, että tämän päivän mielipiteet eivät ole välttämättä viiden vuoden päästä mielessä olevia mielipiteitä. Mutta elämä opettaa, ja tärkein opetus toistaiseksi on ollut itselläni se, että älä koskaan vähättele toisten ihmisten mielipiteitä ja ajatuksia. Siihen ihmiset usein(tässäkin viestiketjussa) syyllistyvät ja sillä ei suoraan sanottuna osoita yhtään mitään muuta kuin oman rajoittuneisuutensa.
Sinä kirjoitit, että jos suhteessa on kaikki hyvin ja rakkautta molemmin puolin, niin ei ole syytä syrjähyppyihin. Olen samaa mieltä, mutta älä vielä tuuleta, koska tällä asialla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä minun kirjoitusteni kanssa. Ensinnäkään syrjähyppyihin ei ole koskaan mitään syytä, koska terminä se tarkoittaa salaista parisuhteen aikaista seksisuhdetta. Tärkeämpi asia on sitten se, että oletko huomannut ihmisten tekevän asioita ajattelematta seurauksia, hetken mielijohteesta? "Tilaisuus tekee varkaan" ja "jälkiviisaus on parasta viisautta". Mistä tuollaiset sanonnat ovat saaneet alkunsa, jos ihminen toimisi aina niin kuin on järkevää? Et suoraan sanonut, että suhteessa on jotain vikaa, jos sen osapuoli suorittaa syrjähypyn, mutta oletan sinun tarkoittaneen sitä. Pahoittelen jos et tarkoittanut sitä..
Kirjoitit kunnioituksesta ja sen merkityksestä parisuhteen rakennuspalikkana.. Olen kyllä samaa mieltä, mutta minä puhun suhteellisuuden tajusta, anteeksi antamisesta ja avoimuuden merkityksestä siinä, että suhde kehittyy ja kestää. Pettäminen ei välttämättä johdu kunnioituksen puutteesta, vaan ajattelemattomuudesta. Kunnioituksen puute on kyllä varmasti monessa pettämistapauksessa totta.. Tämän suhteen olen lähinnä itse ajanut takaa sitä, että ihmiset on liian ylpeitä hyväksymään, ettei heidän parisuhteensa ole mennyt täydellisesti.
Kaikkein ristiriitaisin asia kirjoituksessasi on se, että mainostat sitä kuinka nykyinen sukupolvi menee naimisiin "erotaan sitten, jos ei suju" mentaliteetilla, kun taas ennen vanhaan luvattiin rakastaa myötä- ja vastamäessä. Minähän nimenomaan yritän kirjoituksillani kyseenalaistaa sen, että ihmiset eroavat liian helposti. Tässä on nimenomaan minun oman kirjoitteluni ydin. Nämä kaksi tapahtumaa, joista olen kirjoittanut edustavat oman elämäni vastamäkiä, joista olen vaimoni kanssa tullut yhdessä yli sen sijaan, että olisin heittänyt elämäni onnellisuuden lähteen roskiin.
En siis ymmärrä, mitä yrität sanoa kirjoituksellasi, koska se sisältää paljon keskenään ristiriitaisia lauseita. Edellisessä kappaleessa mainitsemani asiat viittaavat siihen, että sinä ja minä ajattelemme asioista periaatteessa ihan samalla tavalla. Kuitenkin muuten kirjoitat kritisoivaan sävyyn, kyseenalaistat minun kypsyyteni, ja sanot että vanha mies olisi reagoinut toisin.
Eli, kerros nyt sitten miten se vanha mies olisi reagoinut erilailla kuin minä?
että joku täällä viitsii ajatella näitä asioita vähän järjenkin kanssa.
Mielestäni tässä lauseessa
"Mä en siis edes yritä luottaa toiseen ihmiseen siinä mielessä, että hän ei koskaan tekisi mitään mistä mä saatan loukkaantua.. "
piilee hyvin toimivan parisuhteen salaisuus.
Olen nyt lukenut nuo puolustelupuheenvuorosi ja tullut siihen tulokseen, että olet hyvin seksikielteinen mies. Sellaisiakin toki on ja juuri heidän on pakko hyväksyä vaimonsa normaalit halut ja siksi antaa hänen suuremmat tarpeensa anteeksi. Muutenhan liitto olisi jo kaatunut aika päiviä!
Vastaisuudessakin saat varautua tuohon samaan ja asiahan on ok sinulle, koska et pysty vaimoasi tyydyttämään. Aina on jaksettava vain antaa anteeksi ja hyväksyä asia, jos suhteen haluaa säilyvän? (miksiköhän?)
Epäilen silti, että vaimoasi saattaa morkkis alkaa painaa noista muista suhteista ennen pitkää, joten hän sitten tekee sen lopullisen ratkaisun liitossanne. Eli etsii viriilimmän ja eroottisemman miehen itselleen kotiin.
Sorry, jos loukkasin tunteitasi, mutta tämä on totuus!
Nim. merk. Kokemusta on!
"Sorry, jos loukkasin tunteitasi, mutta tämä on totuus!"
Kirjoituksesi oli ihan asiallinen ilman tuota ylläolevaa lausetta. Kirjoitin juuri tähän ketjuun toisen viestin ylempänä, jossa käsittelin sitä, kuinka elämässä on tärkeää osata antaa arvoa toisten ihmisten mielipiteille. Minä annan kyllä arvoa sinun mielipiteellesi, ja vastaan siihen kohta, mutta ihmettelen sitä miksi näet oman mielipiteesi absoluuttisena totuutena?
Sinun kohdallasi on kyse yleistämisestä, jonka myös jo mainitsin aikaisemmin. Uskon, että sinulla on kokemusta asiasta, ja olen kiitollinen, että tulit kertomaan mielipiteesi asiasta. En kuitenkaan pidä siitä, että ihmiset luulevat omien kokemustensa olevan totuuksia kaikkien muidenkin kohdalla.
Mutta nyt asiaan, eli siinä mielessä olet osittain asian ytimessä, että olen kyllä meidän suhteessa se osapuoli, joka harvemmin tekee aloitteen seksin suhteen.. Uskoisin, että on kuitenkin todella harvassa sellaiset pariskunnat, joiden seksuaaliset tarpeet vastaavat täsmälleen toisiaan. Tämä ilmenee sitten siinä, että joko toinen suorittaa ajoittain "velvollisuutensa" makuuhuoneessa, vaikka ei huvittaisi, tai sitten toinen pidättäytyy silloin tällöin. Sanoisin, että omassa suhteessani vallitsee suunnilleen kompromissi, eli kumpaakin tapahtuu.. Näytä minulle pitkässä parisuhteessa elänyt ihminen, joka ei ole koskaan tehnyt kumpaakaan noista? Tämän lisäksi mahdollisesti pettämiseen johtavaa turhautumista voi aiheuttaa vaikka sekin, että toisella on sen verran omituiset halut, että ei tunnu mukavalta toteuttaa niitä tutun ihmisen kanssa. Mitäs jos haluihin kuuluu seksi joskus tuntemattoman kanssa, vaikka muuten olisi tunnollinen perheenäiti? Puoliso ei kauheesti pysty auttamaan siinä asiassa.. Korkeintaan sillä, että antaa luvan lähteä viettämään yhden yön jutun jonkun kanssa. Silloinhan se ei olisi pettämistä.
En luokittelisi itseäni miksikään seksikielteiseksi ihmiseksi. En vain jaksa innostua joka päivä. Ihan turha moittia minua tästä, koska kyllä meidän suhteessa harrastetaan seksiä 1-2 kertaa viikossa. Se ei ole meidän suhteessa mikään mekaaninen ja rutiininomainen tapahtuma, vaan hyvin antoisa. Vaatii melkoista mielikuvitusta väittää, että vaimoni voisi kokea olevansa puutteessa. Sanoisin, että vaimon mahdollinen turhautuminen kestää maksimissaan kaksi päivää, ja se ei ole mikään ongelma.
Mutta ei kirjoituksissani nyt ollut kyse siitä, että hakisin jotain oikeutusta tai selitystä vaimoni teoille. Noh, teki nyt mieli sulle jotain vastata kuitenkin..
"Sorry, jos loukkasin tunteitasi, mutta tämä on totuus!"
Kirjoituksesi oli ihan asiallinen ilman tuota ylläolevaa lausetta. Kirjoitin juuri tähän ketjuun toisen viestin ylempänä, jossa käsittelin sitä, kuinka elämässä on tärkeää osata antaa arvoa toisten ihmisten mielipiteille. Minä annan kyllä arvoa sinun mielipiteellesi, ja vastaan siihen kohta, mutta ihmettelen sitä miksi näet oman mielipiteesi absoluuttisena totuutena?
Sinun kohdallasi on kyse yleistämisestä, jonka myös jo mainitsin aikaisemmin. Uskon, että sinulla on kokemusta asiasta, ja olen kiitollinen, että tulit kertomaan mielipiteesi asiasta. En kuitenkaan pidä siitä, että ihmiset luulevat omien kokemustensa olevan totuuksia kaikkien muidenkin kohdalla.
Mutta nyt asiaan, eli siinä mielessä olet osittain asian ytimessä, että olen kyllä meidän suhteessa se osapuoli, joka harvemmin tekee aloitteen seksin suhteen.. Uskoisin, että on kuitenkin todella harvassa sellaiset pariskunnat, joiden seksuaaliset tarpeet vastaavat täsmälleen toisiaan. Tämä ilmenee sitten siinä, että joko toinen suorittaa ajoittain "velvollisuutensa" makuuhuoneessa, vaikka ei huvittaisi, tai sitten toinen pidättäytyy silloin tällöin. Sanoisin, että omassa suhteessani vallitsee suunnilleen kompromissi, eli kumpaakin tapahtuu.. Näytä minulle pitkässä parisuhteessa elänyt ihminen, joka ei ole koskaan tehnyt kumpaakaan noista? Tämän lisäksi mahdollisesti pettämiseen johtavaa turhautumista voi aiheuttaa vaikka sekin, että toisella on sen verran omituiset halut, että ei tunnu mukavalta toteuttaa niitä tutun ihmisen kanssa. Mitäs jos haluihin kuuluu seksi joskus tuntemattoman kanssa, vaikka muuten olisi tunnollinen perheenäiti? Puoliso ei kauheesti pysty auttamaan siinä asiassa.. Korkeintaan sillä, että antaa luvan lähteä viettämään yhden yön jutun jonkun kanssa. Silloinhan se ei olisi pettämistä.
En luokittelisi itseäni miksikään seksikielteiseksi ihmiseksi. En vain jaksa innostua joka päivä. Ihan turha moittia minua tästä, koska kyllä meidän suhteessa harrastetaan seksiä 1-2 kertaa viikossa. Se ei ole meidän suhteessa mikään mekaaninen ja rutiininomainen tapahtuma, vaan hyvin antoisa. Vaatii melkoista mielikuvitusta väittää, että vaimoni voisi kokea olevansa puutteessa. Sanoisin, että vaimon mahdollinen turhautuminen kestää maksimissaan kaksi päivää, ja se ei ole mikään ongelma.
Mutta ei kirjoituksissani nyt ollut kyse siitä, että hakisin jotain oikeutusta tai selitystä vaimoni teoille. Noh, teki nyt mieli sulle jotain vastata kuitenkin..
Periaatteessa asenteesí ja näkemyksesi on ihan hyvä ja kypsä ja estää sinua satuttamasta itseäsi. Muutamia kysymyksiä kyllä myöskin heräsi.
Ensinnäkin korostat sitä, kuinka tärkeää rehellisyys on suhteessa ja kerroit että olit lähinnä iloinen siitä kun vaimosi kertoi sinulle jälkikäteen pettäneensä sinua. Onko sinusta tosiaankin rehellisyyttä se, että tekee jotain sinun selkäsi takana ja kertoo siitä jälkikäteen? Jos joku esim. tekee jonkin rikoksen, niin onko rikos sovitettu jos sen vain tunnustaa jälkikäteen?
Toinen mikä minua mietityttää on se, miksi vaimosi on jo toisen kerran pettänyt sinua? Mitä hän hakee muista suhteista taikka seksistä muiden kanssa? Olette varmaan puhuneet asiasta? Yleensä pettäminen johtuu joko siitä, että miehellä/naisella on ollut aiemmin liian vähän kokemuksia muiden kanssa ja niitä sitten paikataan myöhemmin, taikka siitä, että omassa parisuhteessa ei saa niitä asioita joita oikeasti kaipaa.
Minusta rehellisintä olisi se, että asioista puhuisi avoimesti kumppanille ennen vieraisiin menemistä ja kertoisi, että ajatus seksistä/suhteesta toisen kanssa on viime aikoina päässä pyörinyt ja etsisi sitten yhdessä mahdollisia syitä siihen miksi näin on.
Tällöin puolisot voisivat käsitellä asiaa yhdessä ja mahdollisesti löytää ja korjata syitä joista vieraan himo aiheutuu. Parhaassa tapauksessa tällöin ei edes tarvitse mennä vieraisiin.
On myös mahdollista, että puoliso ymmärtää toisen tarpeet ja hyväksyy suhteet muiden kanssa.
Tälläistäkin voi tapahtua hyvässä suhteessa.
Kolmas mahdollisuus on se, että tilannetta ei voida omin toimin korjata ja puoliso ei hyväksy vieraisiin menemistä. Tällöin voi miettiä suhteen jatkamisen järkevyyttä taikka esim. ulkopuolisen avun hakemista.
Omassa suhteessani puhumme avoimesti kaikista asioista, myös pettämisestä. Me olemme sopineet, että mikäli joskus vieras oikein kovasti himottaa, niin yhden illan suhteet ovat OK ehdoilla, että suojauksesta huolehditaan, toinen ei saa edes tietää asiasta ja suhde jää vain siihen yhteen iltaan. Ainakin meillä tämä on toiminut oikein hyvin ja kun "kielletyn hedelmän" maku puuttuu, niin vieraissa ei ole edes tarvinnut käydä, ainakaan toistaiseksi.
Tottakai on rehellisempää se, ettei koskaan edes tekisi mitään mikä loukkaa toista. Voi tietysti odottaa, ettei toinen koskaan näin tekisi, mutta kyse onkin nyt lähinnä siitä, että pitääkö oman elämän hyvät asiat heittää romukoppaan heti jos jotain ikävää tapahtuu? En ole missään sanonut, ettenkö olisi ollut loukkaantunut vaimoni teoista. Arvostan kuitenkin sitä, että mahdollisesti tapahtuvista ikävistä asioista voidaan keskutella. Kyllä mä väitän sen olevan rehellisempää kuin se, että petetään, ja sitten pidetään vaan asiat salassa.. Ei ole kyse siitä, että rikos olisi sovitettu, jos se tunnustetaan, mutta kyllähän se oikeudessakin voi olla tuomiota lieventävä asianhaara. Ottaa siis vastuun teoistaan.
Vaimoni oli 19 vuotias suhteemme alkaessa.. En ollut hänen ensimmäisensä mutta ei hän varsinaisesti ollut seurustellut ennen minua. Eli kun nyt haetaan niitä syitä, että miksi ihminen pettää, niin uskoisin kyseessä olleen seuraavat asiat. Halu uusiin kokemuksiin ja se ettei suhteemme seksielämä ole aina ollut täysin tyydyttävä. Tähän yhdistetään se, että eteen tulee tilaisuus, josta ei välttämättä koskaan saa kukaan tietää, niin tilaisuus tekee varkaan. Jälkimmäistä tapausta en olisi koskaan saanut tietää, koska se oli niin sanotusti "täydellinen pettämistilanne"..
Pointtini onkin tämä.. seitsemän vuotta täydellisen tyydyttävää parisuhdetta, joka tekee elämästä elämisen arvoisen.. Ihmiset tekee virheitä ja niitä on meidänkin suhteessa tehty. Niiden merkitys ei vaan ole niin suuri, että heittäisin hyvän elämämme hukkaan niiden takia. Ja ennen kuin kukaan alkaa arvostella, että mitä mä täällä sitten kirjoittelen, jos kaikki on niin hyvin, niin halusin vain nähdä löytyykö sieltä ihmisiä, jotka osaavat pitää asiat järkevissä mittasuhteissa.. Ja onhan teitä löytynyt..
niin minäkin voin kantaa korteni kekoon (lue: työntää varteni vakoon) hänen puhtaasti fyysisten tarpeiden tyydyttämisessä.
Jos vaimosi tekee jotain, mitä pidät vääränä, mutta jollain logiikalla ymmärrettävänä, se ei siis tarkoita, että hän ei kunnioita sinua ja suhdettanne?! Voi pyhä yksinkertaisuus...
Ei millään pahalla, mutta sinä olet kyllä kaikkien aisankannattajien äiti!
On se vaan hauskaa kun ihmiset osaa nähdä asiat vaan täysin mustavalkoisesti.. okei, herkutellaanpa ajatuksella, että vaimoni ei ole kunnioittanut minua niinä hetkinä, kun on hairahtunut. Miksi minun silti pitäisi heittää hänet menemään ja ottaa mustavalkoinen näkemys asiaan, että asiahan ei koskaan voi muuttua ja ihminen ei opi virheistään?
Minä kysyn vaan, että eikö ihminen saa tehdä virheitä? Sinä ilmeisesti olet niin täydellinen ihminen, että voit vaatia täydellisyyttä muiltakin. Miksköhän mä tähän edes vastaan.. :)
Vai että vaimon numerokin pitäisi antaa? No jos ongelma olisi siinä, että minä en pysty häntä tyydyttämään, niin sinä tuskin pystyt asiassa auttamaan kommenttiesi perusteella..
Johan kolahti pahasti! Viimeinkin!
no mikä nyt kolahti?
"niin sinä tuskin pystyt asiassa auttamaan kommenttiesi perusteella.." Tuo lauseesi paljasti sinut. Suutahdit siitä!
Taidat vain hakea hyväksyntää ja myötätuntoa asiaasi täältä? Voit saadakin sitä, mutta uskon, että vähemmistöltä.
paljasti minut? Siis paljasti minkä? Jos vastaan huumorilla asiattomaan viestiin, niin se "paljasti" minut? En ymmärrä..
heh, eli päätä saa aukoa sille, joka yrittää herätellä asiallista keskustelua, mutta siihen ei saa vastata, niinkö?
Kuule vastasin täysin kieli poskella tuohon asiattomaan viestiin päiväni piristykseksi.. En hae hyväksyntää, enkä myötätuntoa.. Luen kyllä mielelläni kritiikkiä ja toisenlaisia mielipiteitä. Ihmetyttää vaan ihmiset, jotka esittää omat näkemyksensä absoluuttisina totuuksina.
Ja sinä et ole sanallakaan kommentoinut ketjun aiheita. Miksi ihmeessä koet tarvetta tulla heittelemään ihmeellisiä kommenttejasi? Taidat olla juuri sellainen, joka on heittänyt elämänsä onnen syrjään ajattelemattomuuttaan.. Eiks ookin kiva, kun joku arvostelee sua ihan ilman perusteita?