En ihmettele ettei jatkopaikkaa tullut

Anonyymi

Sitä vastoin ihmettelen tapaa, jolla tämänkertainen euroviisukappale ja esittäjä valittiin. Mielestäni tästä kannattaa tehdä johtopäätökset ja merkitä pöytäkirjaan, että tämä tapa ei toimi. En syytä esiintyjiä, he tekivät parhaansa, se ei vain riittänyt kymmenen parhaan sekaan rupusakista.
Esityksestä puuttui sanoma, siinä ei ollut repäisevyyttä, se oli liian hajanainen, kauemmaksi ei varmaan kolmea esiintyjää toisistaan saanut. En tiedä, oliko tarkoituis valloittaa koko esiitymislava, mutta tämä malli ei toiminut.
Ensi kerralla toivon mukaan palataan taas entiseen vapaaseen hakuun, jossa säveltäjät ja esiintyjät valitsevat itse esittämänsä kappaleen tai kappaleet ja näin yleisö pääsee valitsemaan laajemmasta valikoimasta. Tämä kappale vaan ei loistanut yhtään eikä musiikki tarttunut korvaan, kuten hyvässä kappaleessa pitäisi tapahtua.
En nyt halua lytätä aivan pohjalle tätä kappaletta, mutta eihän se todellisuudessa paljon sitä paremmin menestynyt. Seitsemän kappaletta jäi ulkopuolelle ja tämä oli niiden joukossa jossain vaiheessa. Tämähän saattoi olla paras putoaja tai sitten todella viimeinen, se jää arvoitukseksi eikä sillä tarvitse sen enempää spekuloida. Menestys oli olematon ja se on lopullinen tulos, oli sijoitus häntäpäässä aivan mikä tahansa. Ainoa positiivinen asia oli, että esiintymään oli valittu todella kaunis nainen, mutta eihän se yksin riitä euroviisuissa!

12

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kansa ei tajua vieläkään, että edustajan valitsevat isot ylikansalliset levy-yhtiöt. Ylen tehtävä on rahoittaa niiden artistien markkinointia ja levyjä. Yle on maksanut viimeksi Warnerille Saara Aallon ja Daruden viuluja. Toisin sanottuna on tehty korkean tason poliittinen päätös verovarojen ohjaamisesta viihdejäteille euroviisujen varjolla.

    • Anonyymi

      Edustuskappaleen valintatapaa kyllä täytyy seuraavan kerran muuttaa. Nyt on nähty, että tämä tyyli ei kerta kaikkiaan toimi.
      En tiedä, onko tarkoitus kustannusten pelossa laittaa sellainen edustuskappale euroviisuihin, joka ei missään tapauksessa tuo voittoa ja näin ei tule kustannettavaksi seuravien kisojen järjestämistä. Ilmeisesti vain osanotto on tärkein viis veisaten menestyksestä.
      Mieli tekisi jo ehdottaa, että vaihdetaan päättäjät.

    • Anonyymi

      Kyllä euroviisuihin osallistuminen pitää avata kaikille levy-yhtiöille ja muille ihan vapaasti avoimeksi. Nyt on parin vuoden aikana nähty, että menestys ei ole kiinni esiintyjän tunnettavuudesta (Saara Aalto) tai mistään muusta kuin siitä, että kappaleet eivät ole musiikillisesti korvaan tarttuvia. Mahdollisimman huono valinta oli taas, näin ei kannata tuhlata verorahoja. Totta kai levy-yhtiö haluaa saada mahdollisimman paljon julkisuutta ja näin menestystä. En kyllä oikein jaksa uskoa, että tämä nyt lisää myyntiä kovinkaan paljon. Pitäisi olla jokin menestyvä kappale, mutta näin valittuna se tuskin löytyy koskaan. Helpompi on saada euroloton päävoitto kuin menestyä näin valitulla kappaleella ja artistilaumalla.

      • Anonyymi

        Levy-yhtiötä kiinnostaa vain omistajille virtaava Yle-veroraha. Yle tukee ylikansallisten viihdejättien omistajia kymmenillä miljoonilla vuosittain milloin milläkin verukkeella.


    • Anonyymi

      Darude oli iso juttu 20 vuotta sitten.

      Seuraavaksi lähetetään Euroviisuihin Danny, joka oli kovassa vedossa 50 vuotta sitten.

    • Anonyymi

      suomella ei kai ole rahaa satsata euroviisuihin. keksitään joku jolla on hyvä mainerrrmaailmalla.darudelta odotettiin paljon,miksei kukaan sanonut et kappaleet ei olleet voittajaainesta,ruotsalaiset osaavat tän homman, suomi ei ollut huonoin,

    • Anonyymi

      Ei Ruotsinkaan kappale ole kummoinen, kierrätystä 80-luvulta, mutta ammattitaitoisesti tuotettu ja ennen kaikkea vauhdikkaasti esitetty.

      • Anonyymi

        Estoniaa unohtamatta(mun suosikki)tosin koko biisi made in Sweden!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Estoniaa unohtamatta(mun suosikki)tosin koko biisi made in Sweden!

        Laulajasta alkaen..


    • Anonyymi

      Suomi ei ollut huonoin...... ? Miten noin voit sanoa. Suomi oli huonoin jaetulla viimeisellä sijalla, jolla oli kuusi muuta yhtä huonoa kappaletta! Kaikki huonoimmat putosivat jatkosta. Warnerin biisi oli todellakin huonoin! Ei kannata enää ostaa tuon levy-yhtiön kappaleita! Tämä oli olevinaan parasta sen antia. Muut ovat vielä surkeampia tai siis ovat todella nollia alle kaiken arvostelun.

    • Anonyymi

      Joku kirjoitti, että tämän vuoden taso oli todella heikko. No se asettaa Suomen edustuskappaleen kyllä oikeaan tasoon, siis heikkojen esitysten tason alle. Eihän Suomen kappale päässyt jatkoon edes 10 parhaan huonon kappaleen joukkoon vaan jäi reilusti alle sen tason. Suomen kappale esityksineen oli todella huono.

    • Anonyymi

      Ehkä pitäisi valita ennakkoon 3 yrittäjää(naisartisti,miesartisti,yhtye) joille kaikille väsätään 2 kappaletta joten vaihtoehtoja olisi 6,voisi olla toimiva kompromissi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      193
      11626
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      58
      5499
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2797
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      40
      2415
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1881
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      44
      1865
    7. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      14
      1839
    8. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      29
      1764
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1516
    10. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      42
      1498
    Aihe