Olen päättänyt, pitkään yrittäessä saavuttaa juttuja (mm työ- ja jopa erityisesti työelämässä) et loppuu tämä "tahmaisuus" siinä ja aion alkaa pärjätä/onnistua siinä mihin pyrin oikeasti.
Parisuhteemme on mennyt huonoksi tän "oivallukseni" myötä.
Kyse ei edes ole siitä, että jättäisin vähemmän aikaa miehelle ja lapsellemme. Saman verran ja jopa enemmän(!) oon alkanut antaa aikaa näillekin.
Mies on muuttunut. Kuin kilpailisi kanssani siitä että hän on pärjääjä ja onnistunut työssään, ja ei oikeasti haluaisi nähdä et mä onnistun siinä mitä yritän.
Oon ihan järkyttynyt ja toi horjuttaa mua kun mä luotin mieheeni vuosia (oltu vuosia yhdessä) niin paljon ni se ajatteleekin helvetti ja tunteekin noin. Ko kö? Karmeaa ja kyllä toi siis tuntuu.
Onko miesten hankala suhtautua siis siihen jos nainen/puoliso/kumppani pärjää/ns menestyy?
Uhkaako se jotain?
Miks molemmat ei voi menestyä. Mieheni on jo pärjännyt ja pärjää ni mitä se menettää jos mullakin on onnistumisia työssä.
Vaikuttaa siltä et ainoa mikä ei miestä uhkaa on tietynlainen rooli missä mun pitäisi olla häneen nähden. Jos en oo, ni mies heivaa mut henkisesti ja kilpailee. On selkeästi alkanut muuttuu työnsä suhteenkin toisenlaiseksi ja minusta ihan on kilpailu hänellä päällä..
Näin siis ilmeisesti. Joku muutos on tullut.
Haluaisin et oltais läheisiä. Miksi tämmöstä p..kaa..
Anteeks ku kiroiluttaa mut kyllä tuntuu..
Parisuhteemme on mennyt huonoksi tän "oivallukseni" myötä.
Kyse ei edes ole siitä, että jättäisin vähemmän aikaa miehelle ja lapsellemme. Saman verran ja jopa enemmän(!) oon alkanut antaa aikaa näillekin.
Mies on muuttunut. Kuin kilpailisi kanssani siitä että hän on pärjääjä ja onnistunut työssään, ja ei oikeasti haluaisi nähdä et mä onnistun siinä mitä yritän.
Oon ihan järkyttynyt ja toi horjuttaa mua kun mä luotin mieheeni vuosia (oltu vuosia yhdessä) niin paljon ni se ajatteleekin helvetti ja tunteekin noin. Ko kö? Karmeaa ja kyllä toi siis tuntuu.
Onko miesten hankala suhtautua siis siihen jos nainen/puoliso/kumppani pärjää/ns menestyy?
Uhkaako se jotain?
Miks molemmat ei voi menestyä. Mieheni on jo pärjännyt ja pärjää ni mitä se menettää jos mullakin on onnistumisia työssä.
Vaikuttaa siltä et ainoa mikä ei miestä uhkaa on tietynlainen rooli missä mun pitäisi olla häneen nähden. Jos en oo, ni mies heivaa mut henkisesti ja kilpailee. On selkeästi alkanut muuttuu työnsä suhteenkin toisenlaiseksi ja minusta ihan on kilpailu hänellä päällä..
Näin siis ilmeisesti. Joku muutos on tullut.
Haluaisin et oltais läheisiä. Miksi tämmöstä p..kaa..
Anteeks ku kiroiluttaa mut kyllä tuntuu..
Vastaukset 10
Vanhimmat
"Mies on muuttunut. Kuin kilpailisi kanssani siitä että hän on pärjääjä ja onnistunut työssään, ja ei oikeasti haluaisi nähdä et mä onnistun siinä mitä yritän."
Miten tuo miehen uusi suhtautuminen ilmenee konkreettisesti?
Hän oikein on "innostunut" satsaamaan duuniinsa eri asenteella ja ei välitä minusta sitten kuin/samoin kuin ennen. Ja haluaa tuoda myös duunista hienoja juttuja esiin puheessa aina ja jota/joita ei ennen korostanut tuolla tavalla..
Esim tuolla tavalla..
Ei kuulosta kovin pahalta. En ymmärrä miten omaan duuniin satsaaminen ja hyvien asioiden esilletuominen horjuttaa sinua.
Minulla parisuhteessa ollessa oli vuosi kaudet niin, että vaimo puhui töistään ummet ja lammet ja minä en mitään.
Ehkä kyseessä on, että sinökin olet ruvennut puhumaan enemmän töistäsi. Kyseessä voi myös olla, että hän on hiukan huolissaan, että rupeat katsomaan häneen "alaspäin". Olet saattanut puhua ihaillen työtovereistasi.
Tiedän mitä tarkoitat. Avioiduin nuorena ja saimme lapset, jonka jälkeen lähdin työmarkkinoille. Ajankäyttö ok, mutta kun tuli tunnettavuutta, meriittiä ja ihiset tiesivät mitä teen ja kuka olen, niin miehen käytös muuttui. Avioliittomme päättyi 17 vuoden kohdalla. Nykyään puhumme kaikesta , erosta on jo kauan. Hän on kertonut, että "menestymiseni" ja tunnettavuuteni sai hänet tuntemaan riittämättömyyttä. Pelkäsi siis asemaansa ja koki olevansa osin epämiehekäs, koska tulotasoni nousi lopulta paljon korkeammaksi kuin hänen. Osalla miehistä on edelleen joku aiempien sukupolvien haamu siitä että miehen tulee elättää oerheensä, vaikka nyky-yhteiskunta ei todellakaan ole rakennettu siten, että perhe eläisi yhden keskituloisen ansioilla.
Ilmeisesti sellaista on olemassa. Löysin aiheesta myös jotain kirjoitusta ja tutkimuksissa oli huomatt kun asiaa oikein tutkittu, että tällaista voi esiintyä jos nainen onkin menestyvä.
Itsellä on vasta aikomus menestyä paremmin entiseen, mitä olen aikaan saanut, niin verrattuna..mutta ikään kuin mies haluaisi että pysyn "tällasena ei niin menestyneenä" ja hän on jotain vähän enemmän pärjäävää/haluaa olla tai jotain. Ilmeisesti haluaa olla sillä tavalla mies ja nainen joku "ylläpidettävä"/autettava/tuettava jotenkin kai ko? Jotta voi tuntea miesmäisyyttäkö?
Surullista, että jos ei voi löytyä yhteissäveltä,
että sallii ja on tukena molemmin puolin menestymiselle (mitä sitten tavoitteleekin) ilman että on heti joku kilpailu ja miehen pitää olla se "provider" jollain tapaa ja viisas ja joka aina "tietää".
Jännä. Meillä se ei ole niin suoraa mutta kyllä minusta näkyy sellaisena jännänä sanattomana ..et on kilpailua mutta ei sano sitä että kiusaa ku toinenki haluaa onnistua niinku oikeasti. Ei vaan perus ja jotenkin.
Kyllä itseä pitää arvostaa. Olisi hienoa jos puolisot voisi kilpailun sijaan osoittaa puolin ja toisin kunnioitusta mutta aina ihan varmastikaan se ei onnistu.
Me mennään ehkä pariterapiaan mutta havaintoni kyllä huolettaa ja harmittaa. Terapia mietityttää. Miten se meitä auttaa tai ei auta.
Jaa, aloittajalle;
Sanot, että haluat että olisitte läheisiä.
Mitäpä, jos te molemmat jättäisitte duunit työajalle ja työpaikallenne?
Jatkossa kumpikaan ei puhu kotona työasioista. Keskitytte toisiinne, lapsiinne, sukulais- ja
ystävyyssuhteisiinne. Sitähän se kotielämä ja parisuhde parhaimmillaan on, että tehdään asioita yhdessä. Onnistuuko?
Vai onko se tosiaan noin, että teidän pitää päteä työhommilla toisillenne vielä vuosien yhdessäolon jälkeenkin?
Sama minullekin tuli mieleen, että onko niistä töistä pakko jauhaa kotona.
Luulisi, että teillä muutakin puhuttavaa olisi. ja voisihan sitä keskittyä kotiasioihin, lapsiin ja parisuhteeseenkin toisella tapaa kun jättää työasiat työpaikalle.
Silloin kun ensimmäinen lapsemme syntyi, teimme mieheni kanssa päätöksen, että työaika on työaikaa ja vapaa-aika on perheen ja parisuhteen yhteistä aikaa.
Sovimme, että 40-45h viikkotuntia käytetään rahan tienaamiseen, loppu on vapaata aikaa. Päätimme myös, että vuosilomat vietetään yhdessä tai kahdessa pätkässä ja ne pyhitetään yhteiseksi ajaksi.
Päätöksestä on aikaa jo yli 15 vuotta ja hyvin on toiminut, ei edes teini-ikäiset kapinoi lomilla tehtäviä ulkomaan reissuja vastaan.
Työasiat ovat jääneet kummallakin töihin erittäin hyvin. Kun auton oven pistää perässään kiinni työpäivän päätteeksi kotipihalla, pää nollaantuu työhuolista saman tien. Joskus tulee sisään mentyä sanottua, että olipa raskas päivä töissä, mutta ei siitä sen enempää jutella.
Kotona vaihtuu automaattisesti päähän vapaalla-moodi. Kotona odottaa koti-velvollisuudet ja vastuut, lasten päivän kuulumisten kyselyt, harrastukset, ruuan laitot sun muut perheen väliset ilot ja surut.
Mukavasti olemme yllämainitusta päätöksestä huolimatta edenneet molemmat työurallillamme eteenpäin. Eikä tunnu siltä, että olisi mistään jäänyt paitsi.
Uraohjuksilla ei oo mielessä mitään muuta ku se miten itte saa gloriaa ja tyydytystä.
Tallotaan näköjään jalkoihin jo oma puolisoki. Sikasairasta.
Aloittajalla on klassinen pyrkyriongelma. "Työminä" tulee kotiin. Ollaan niin tehokkaita ja päässä pyörii vain se mitä ja miten saisi tehtyä tämän tai tuon työasian paremmin kuin joku toinen. Aloittajalla ei riitä kapasiteettia keskittyä mihinkään muuhun kuin omiin työsaavutuksiin ja siitä seuraa huono omatunto. Sanoo antavansa aikaa puolisolleen ja lapsilleen, mutta ilmiselvästi ainakin puolisolle tarkoitettu aika on kääntynyt negatiivissävytteiseksi. Negatiivisuus etäännyttää.
Työn pitäisi kaikilla mittareilla mitattuna olla loppupeleissä vain työtä. Kyllä siitäkin saa nauttia, mutta onko se elämäsi tärkein asia, tehdä jotain paremmin kuin joku toinen, saada kunniaa, menestyä, olla rikas. Riittääkö se sinulle. Työtä saa jokainen meistä tehdä hautaan saakka, jos niin haluaa.
Itse panostan mieluummin ihmissuhteisiin, rakkaimpiini.