Miten kuussa käyneet sopivat moduliin joka laskeutui kuuhun?
Kokeilkaapa ideaa eli pukekaa pilkkihaalarit jonka alle ensin talviasu ja sitten pakattu rinkka selkään ja rantapallo päähän ja menkää kahden-kolmen miehen porukassa wc-tilaan tai vaatehuoneeseen joka 2m2. Moduulissahan ei ole mahdollista olla ilmalukkoa jossa "pukeudutaan" eli ne on puettu päälle suunilleen kotoa lähtiessä .
Kaksi miestä kyseisissä vermeissä pienen wc-tilassa ja sinne vielä on tungettu mukaan kuu-auto joka pienen Fiat merkkisen auton kokoa.
Modulin ovi on koko koirankopin ovi joten mielikuvitusta saa olla että siitä pääsee ulos!
Kuka oli kuvaamassa "ensimmäistä askelta"?
Kuka jäi kuun pinnalle kuvaamaan modulin lähtöä kun moduuli lähti?
Miksi se oli silloin halpaa tekemistä kun nyt ei siihen ole varaa?
Kauanko tämä huijaus saa olla laillinen? (No sen ajan tietysti kun jumaliinkin uskotaan ja siitä luulosta laillisesti veroa kerätään...)
Ihmiskunta kehittyy vasta sitten kertoimella kun nämä loputtomat huijaukset loppuvat jumalineen kaikkineen! Nyt tehdään tyhjästä valtavia tilejä ja osa maailmasta kituu kun raha ei riitä peruselämiseen?
Kokeilkaapa ideaa eli pukekaa pilkkihaalarit jonka alle ensin talviasu ja sitten pakattu rinkka selkään ja rantapallo päähän ja menkää kahden-kolmen miehen porukassa wc-tilaan tai vaatehuoneeseen joka 2m2. Moduulissahan ei ole mahdollista olla ilmalukkoa jossa "pukeudutaan" eli ne on puettu päälle suunilleen kotoa lähtiessä .
Kaksi miestä kyseisissä vermeissä pienen wc-tilassa ja sinne vielä on tungettu mukaan kuu-auto joka pienen Fiat merkkisen auton kokoa.
Modulin ovi on koko koirankopin ovi joten mielikuvitusta saa olla että siitä pääsee ulos!
Kuka oli kuvaamassa "ensimmäistä askelta"?
Kuka jäi kuun pinnalle kuvaamaan modulin lähtöä kun moduuli lähti?
Miksi se oli silloin halpaa tekemistä kun nyt ei siihen ole varaa?
Kauanko tämä huijaus saa olla laillinen? (No sen ajan tietysti kun jumaliinkin uskotaan ja siitä luulosta laillisesti veroa kerätään...)
Ihmiskunta kehittyy vasta sitten kertoimella kun nämä loputtomat huijaukset loppuvat jumalineen kaikkineen! Nyt tehdään tyhjästä valtavia tilejä ja osa maailmasta kituu kun raha ei riitä peruselämiseen?
Vastaukset 55
Vanhimmat
Miksi et ota asioista selvää, kun kerran olet niin utelias? Kaikkiin kysymyksiisi on vastattu jo tuhannesti ja virallisista dokumenteista saat esille vaikka laskeutumismoduulin piirustukset.
Harva ihmisen suurtyö on dokumentoitu niin hyvin ja avoimesti koko kansalle.
Jotkut eivät usko tosiasioita, vaikka kadulla kävellessään löisivät päänsä niihin.
Kollimaattori on hyvä ja kertoo, yhden muistelmateoksen noilta matkoilta. Vaikkapa ensimmäiseltä matkalta, jos asiat ovat näin hyvin dokumentoitu.
Miksi? Enhän minä ole Kuussa käynyt! :D
Olipa tyypillinen, toisinaan älytön vastaus Kollimaattorilta. Missä kysymyksessä mainittiin Kollimaattorin kuumatkasta? Kuvaa hyvin tajunnan tasosi, sillä sellaista muistelmateosta, ei edelleenkään ole ensimmäisestä kuumatkasta.
Minkä takia et lukisi Kuussa käyneen ihmisen muistelmateosta, etkä vonkaisi sitä minulta? Eipä minun elämäni ole ollut läheskään yhtä jännää! :D
Magnificent+desolation+Buzz+aldrin....astronautit+pukeutuivat+vuorotellen+toinen+auttoi+toista...mahdunhan+minäkin+suihkuun+kun+emäntä+on+aamu+paskalla...auto+ei+ollut+matkustamo+tilassa+vaan+taitettuna+varuste+boxissa+ulkopuolella...oletko+kuullut+automaatiota+eli+kameraa+voi+Kauko-ohjata...Apollo+ohjelma+oli+järkyttävän+kallis..se+vei+jopa+18%+USAn+vuosi+budjetista
Yhdyssanoja ovat amupaskalla, matkustamotilassa, varusteboxissa, vuosibudjetista
amu_____? Lause lopetetaan pisteeseen.
Ei se haittaa, kun Kauko ohjaa.
Oliko se tää joku oikeinkirjoitus ryhmä nyt
Oikeinkirjoitusryhmä kirjoitettuna oikein.
"Oikeinkirjoitusryhmä", oikein kirjoitettuna. (Se on makuasia, sanoi kissa, kun emännän vittua nuoli.)
Ei ole mikään makuasia, oikeinkirjoitusryhmä on yhdyssana.
Joo, mutta se makuasia onkin tässä:
Oikeinkirjoitusryhmä kirjoitettuna oikein.
"Oikeinkirjoitusryhmä", oikein kirjoitettuna.
Vinkki: Sanojen järjestys lauseissa.
Oikeinkirjoitus on sekin yhdyssana. Kirjoitettuna oikein ei tietenkään ole yhdyssana.
Herrat puhuvat täällä tähtitieteestä ja kuumatkoista suurella suulla kuin suuretkin tietäjät, mutta eivät osaa edes oikeinkirjoitusta...
Ajatella, ettei kuussa olekaan käyty)))
Mitä ne sitten vaelhtelevat huvikseen, että on käyty. ))) Ja miksi ne niin kiihkossa puolustavat, että olisi käyty, vaikka eivät itse ole sitä edes empiirisesti todenneet. Uskovatko ne kuuhuru-ukkoihin, vai mistä tässä on kysymys. Partainen kuu-ukko pilven reunalla, häh?)))
Kollimaattori tai malli koottori, ei voi auttaa tässä aisassa. Kerran kuussa ei ole käyty yli viiteenkymmeneen vuoteen, mitä sinne enmpää haikailee. Kivinen taivaankaapale..sielä villettäkööt,))) ja vaikka yrittääkin välillä kiskoa valtameriä itseensä, joutuu kuitenkin aina välillä luovuttamaan ja vedet virtaavat takaisin.
Nythän on jo kuvia, kun joku kömpijä rahveltää Marsissakin ja ottaa näytepalasia.
Tehkääpä koe. Laittakaa kapseli tyhjiöön, jossa ei ole ilmakehää ja alkakaa peräedellä laskeutua niin, että pyritte luomaan kaasulla oman vastapaineenne. Simuloikaa siten kuun kaasukehätöntä olomuotoa. Herkkäepäilyksinen tavan tallaaja ei ehkä heti usko, että se kaasu ottaa pohjat jostakin ja saa aikaan vastavoiman laskeutumista varten. -että alusputoaa kuin Kiinan mökkyä tipahti holtittomasti ja tuhoutui.
Mutta entä antigravitaatiokenttä kuun pinnalle...
Tuota selittäkää nyt kokemuksiinne ja todelliseen tietoonne nojaten, miksi kuuhun ei pääse ja miksi sinne hingutaan?))
Ei Neuvostoliitto koskaan kuuhun päässyt.
Vain USA on tähän mennessä päässyt.
Ei rakettimoottori tarvitse ilmakehää, kiinteää pintaa tms. jota vastaan se ponnistaa. Voima tulee siitä kun se puhaltaa valtavalla kiihtyvyydellä ulos palokaasuja. Ihan sama kuin jos istuisit tyynellä järvellä veneessä ja paiskoisit rivakasti kiviä taaksepäin: kiven työntämiseen tarvitsemasi lihasvoima saa kehosi tukeutumaan veneeseen vastakkaisella voimalla, ja vene liikkuu.
Sorry äskeinen epäuskoinen kommenttini. Se varmasti ärsytti kaikkia "kuu-ukkoihin" uskovia. Onhan se toki suuri askel ihmiskunnalle...
Väittely tästä aiheesta on hauskaa, koska siinä väittelyssä ei ole kenelläkään juuri mitään menetettävää. Se on aiheena yhtä hauska kuin ns. litteä maapallo tai litteä spiraaligalaksi linnunrata. .. "Kaikkihan sen nyt tietää" -asenteella.
Kunhan nyt ensiksi pääsee maan pinnalta isolla raketilla irti, niin sitten kuun pinnaltahan ei tarvitse voimaa vetovoimakentästä irtautumiseen, kuin pieni kuumodulivoima)))
Neuvostoliitto ei kyennyt koskaan rakentamaan niin tehokasta moottoria, että.olisi kyennyt saamaan ihmisiä kuuhun.
Saattoi olla myös niin, ettei Neukkulalle muutkaan kyvyt ja paukut riittäneet niin pitkälle.
NL lopetti sittemmin turhautuneena itse itsensä.
Höppspsistä moottoritehoinenne. NL ampui kyllä miehittämättömiä aluksia Kuun pintaan jatkuvasti.
https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/metalli/2012-04-28/40-vuoden-takainen-Neuvostoliiton-avaruusmysteeri-paljastui-3309084.html
Mikäs Neuvostoliittoa sitten esti saavuttamasta Avaruushistorian Graalin maljaa eli lähettämistä ihmistä Kuuhun ja takaisin Maahan?
Suhtautuminen korkeampaan voimaan.
Suhtautuminen Leniniin eli hyvin matalaan ja kuolleeseen "voimaan"
:)
Polttoaine on ongelma.
Aivan! Neuvostoliitto ei kyennyt saamaan riittävän tehokasta vetymoottoria eikä oppinut hallitsemaan vetyä raketin polttoaineena. Eikä osaa sitä vieläkään.
Se onnistui vain USAlta.
"Kauanko tämä huijaus saa olla laillinen? (No sen ajan tietysti kun jumaliinkin uskotaan ja siitä luulosta laillisesti veroa kerätään...)"
Muihin kysymyksiiin onkin jo vastattu,mutta ei tähän. Laillisuus määräytyy paikallisesti, riippuen minkä valtion lakikokoelman alueella ollaan. Jos nyt puhutaan vain Suomesta, niin sananvapauden nojalla on laillista (tietyin rajoittein) väittää mitä tahansa. Niinpä voi ilman juridisia seuraamuksia julkisesti väittää, että kuussa ei ole käyty. Tai muuta vastaavaa. Tällaisen ei katsota olevan sellainen petos tai huijaus, josta voidaan antaa rangaistus oikeuslaitoksen toimesta. Toki tällainen henkilö saa muilta sääliviä katseita osakseen ja joutuu kärsimään ihmissuhteissaa arvostuksen puutetta.
Valehtelu ei ole rikos. Kun taas esim. petos on rikos.
Ero kahdella on se, että jälkimmäinen kohdistuu kapitaaliin.
Syykin, miksi vain toinen on rikos, on todennäköisesti aikalailla sama.
Valehtelua on montaa eri laatua, joista alla muutamia:
- Argumentointivirhe (tahallinen, joskus myös tahaton)
- Disinformaatio
- "Poika joka huusi sutta"
- Manipulointi (psykologisessa tarkoituksessa)
- Vilppi esim. harhauttaminen
Valhe on lähes aina paheksuttavaa, joissakin tilanteissa myös kiellettyä, jolloin siitä voi tulla rikosoikeudellisia jälkiseuraamuksia, esim. oikeudenkäynnin todistajan lausunto.
Valehtelu johtaa yleensä muihin tapahtumiin, joilla voi täyttää rikoksen tunnusmerkit. Eli se voi olla keino saavuttaa jotain, joka ei rehellisin keinoin olisi mahdollista.
Valhe voi liittyä tilanteeseen esim. valkoinen valhe, tai olla patologista (käyttäytyminen ei ole henkilön hallinnassa), tai vähiten paheksuttuna se voi liittyä pilailuun, esim. "juksaaminen". Joskin se miten pila toimii käytännössä voi vaihdella aivan laidasta laitaan, koska olemme kaikki erilaisia, ja lisäksi pilailun ollen ehkä semi-hyväksyttyä, "juksaamista" käytetään joskus tekosyynä tuottamukselliselle teolle.
Valheella on myös lyhyet jäljet, eli valheesta jää nopeasti kiinni. Ellei henkilö ole patologinen tai hänellä ei ole mitään kieroja suunnitelmia (joiden osana valehtelu toimii keinona ja joiden toimittaminen tuottaa hänelle jotain hyötyä kiinnijäämisestä huolimatta) tai jos sosiaalinen paine kohdistuu persoonaan, ihminen yleensä lopettaa valehtelunsa.
Nimetön valehtelu ei kohdistu persoonaan, joten siitä ei seuraa henkilökohtaista sosiaalista painetta tai seuraamuksia. Siitäkin huolimatta on mahdollista, että pitkäaikaisena toimintana voi vaikuttaa henkilön psyykeeseen sekä vääristää käsitystä todellisuudesta (itse suggestio, omiin valheisiin uskominen). Eli on kuitenkin haitallista.
--planeetta
NL/Venäjä ei ole päässyt Kuuhun tai se ei ole kyennyt ainakaan saamaan sieltä mitään takaisin Maahan.
Toki Putin on uhonnut Venäjän miehittävän (huom!) Kuun ja perustavan sinne tukikohtia.
Venäjä haluaisi pakkoliittää itseensä taas valtioita, kuten sillä oli onnettomassa diktatuurissaan Neuvostoliitossa. Neukut houkutteli ensin natsi-Saksan V2-ohjusinsinöörit miehittämäänsä Itä-Saksaan ja pakkosiirsi heidät sieltä Neuvostoliittoon kymmeneksi vuodeksi luovuttamaan tietotaitonsa.
Neuvostoliiton+ongelma+oli+surkeasti+johdettu+ohjelma+korolevin+kuoleman+jälkeen.++Tekninen+osaaminen+olisi+riittänyt+kyllä.+Muistetaan+että+neukku+budjetti+taisi+olla+10%+USAn+vastaavasta.+Nyt+sanon+tosta+lukihäiriöstä+se+on+mulla+rattijuopon+takia+samoin+kun+se+että+olen+leski...tämä+ei+estä+kiinnostumasta+tähtitieteestä
Ei liene venäläisillä vedyllä toimivia rakettimoottoreita avaruusraketeissaan vieläkään. Budjetteja ei voi suoraan verrata koska koko itäblokki oli melko suljettu talous.
Traktoreiden diesel on turvallisempaa ja halvempaa kuin kiihdytysautojen polttoaine, mutta ei dieselillä rikota ennätyksiä.
Ja on se kiihdytysauton tekniikkakin hiotumpaa ja haastavampaa toteuttaa kuin traktorin tekniikka.
Milloin kysymyksiin aioitaan vastata ja perustella oma näkemys tilanteesta?
Polttoaine tosiaankin ongelma, koska tila mitätön kaluston sekaan lisätä....
Kuka kuvasi ensiaskeleen?
Kuka jäi kuuhun kuvaamaan?
Miten kuu-auto mahtui kyytiin?
Miten saatiin oikeasti kuva -ja ääniyhteys joka ei toimi vieläkäkään virheettä?
Miten voi kuvata hasselbladilla kuvia "kiekkohanskat"kädessä?
Miten saatiin polttoaine riittämään vaikka tankkauspisteitä ei matkalla todistettavissa ole?
Venäjä ei käynyt kuussa, koska "sai kunnian" olla ensimmäinen joka kuvasi kuun toisen puolen eli "pimeän puolen"!
Neuvostoliitto ei ollut ehtinyt levittää TB-huoltamoketjuja kuuhun.
Siksi kosmonautit eivät päässeet ajelemaan Lunohod-varianteilla Kuun pinnalla Neuvostoliiton peustamista miehitystukikohdista toisiin.
Ja jäivät ne Neuvostoliiton kosmonautitkin sitten vain maata kiertävälle radalle.
Kuvasiko Kuun pimeän puolen se sama joka kuvasi kuunpinnalta nousutkin. Pimeä puoli kuvattiinkin pimeällä pinnalla lähikuvina ja ne miljoonat kuvat yhdisteltiin. Mietipä tätä
Automaatti kamera kuvasi..sekä eka askeleet että kuusta nousun..jota muuten ei kuvattu Apollo 11,12,13 lennoilla
Kuuauto on moduulin ulkopuolella varusteboksissa. Pyörät siisään taitettuna ja kaksin kerroin
No ei siellä kovin hyvä kuvaa ollut ainakaan rukoilla lennoilla
Rakentamalla semmonen kamera joka toimii jäkishanskat kädessä
Raketti ei ole polttomoottori joka syö koko ajan bensaa ja avaruudessa käytetään myös maan ja kuun vetovoimaa apuna kiihdyttämään ja hidastamisessa.
Venäjä toi kuun pinnalta myös kiveä luotaimella
Ottaisit ite selvää asioista ja käyttäsit päätäsi
Venäjä ei ole tehnyt ensimmäistäkään kuulentoa, ottaisit selvää asioista ja...
Ei niin varmaan Luna 16, 20, ja 24 tuoneet yhteensä 301 grammaa kuuta, ja automaattikamera ja kaksinkerroin ovat yhdyssanoja.
Neuvostoliiton miehittämättömiä luotaimia törmäili paljon Kuuhun ja vain muutama niistä lenoista onnistui. Venäjä yksin ilman Neuvostoliiton aikaisia alusvaltioitaan ei ole tehnyt kuulentoja.
Kuun molemmat puolet valaistuvat puolen kuukauden välein. Luna Orbiter on kuvannut meille näkymättömän puolen silloin, kun se on ollut Aurinkoa kohti. Sama luotain on kuvannut myös Kuun horisontista nousevan Maan. On minulla koneen taustakuvana.
Ikijankkaavalle trollille automaattikamera on mahdottomuus mutta neuvostoliittolainen automaattipora ei ole.
Kyllä NL onnistui niitä kuukiviä maahan tuomaan.
Ne olivat kymmeniä vuosia NASALLE arvoitus, koska ne poikkesivat niin paljon astronauttien tuomista kuukivistä.
Nyt tiedämme Amerikan salapoliisityön ansiosta, että Neukkujen kuukivet olivat kraaterin reunalta ja Usan kivet tasangolta.
USA kykenee olemaan rehti ja reilu. Venäjä ja trollit eivät.
Eikös nyt ole luonnollista että Kuussa voi olla erilaista kiviainesta eri paikoissa.
Ei se näytä Venäjän trollille olevan ikinä selvää.
Varastiko Putin Venäjän avaruusohjelmista myös ne miljardit?
Saa nähdä pääseekö ihminen koskaan käymään kuussa kun se NASA:n mukaan se on erittäin kallista.
Mars on halppis reissua ja sille ei mitään todellista järjenhäivää ole, mutta sinne rahat ensin ja sitten aurinkoon mennään asumaan jne...
ihminen on mielikuvituksensa vanki ja uskoo kaikenlaiseen soopaan jumalista alkaen.
Mittasuhteet ja nopeudet kertoo karua kieltä miten mahdollisuudet on!
Kommentoija ainakin on soopansa vanki
Millon alkaa tulemaan faktaa miten se puku ja kuuauton mahtuikan pieneen koteloon sujuvasti ja ketkä kuvasivat tapahtuman?
Kuu-auto oli tontilla ennen kuvausten alkua ja se vain oli eikä okeasti muuta.
Aikuist miehet hyppeli "kuunpinnalla" huvikseen hidastetussa filmissä ihan onnessaan? Aikansa tekniikkaa joka nyt arkea ja haukottavaa tekniikkaa.
Miksi ei kuvaajaa kerrota tai edes kameraa millä kuvattu? Hasselblad oli sen ajan "paras" mutta ei sillä liveä kuvattu koskaan!
Mitä filmiä käytettiin?
Harrastelijakin nykyisin tietää filmien kehityksen prosessit joten olisi kiva tietää asioita ne piilotiedot jolla todistaa...
itse teen mv kuvat ja kyllä onnistuu E6
Jankutat yhtä ja samaa, vaikka asiat on käyty läpi tällä palstalla monet kerrat vuosien aikana. Tiedot löytyvät Nasan sivuilta. Auto yhä edelleenkin oli pakattuna omaan tilaansa erillään miehistötiloista, eikä se edelleenkään ollut Kuussa valmiina odottamassa jne.
Olisiko olemassa joku salaliittoteoreetikko, joka kertoisi edes jonkun asian, jota alan piirissä ei pidettäisi salaliittona?
Sehän olisi salkkarin määritelmän vastaista jos olisi olemassa jotain, mikä ei olisi osa salaliittoa.
Älykkyyden väheneminen ilmenee mm. salaliittojen näkemisen lisääntymisenä.