En ole kovin monia kertoja voidellut lukkoa öljyllä. Pyörä, yli kymmenen vuotta ollut käytössä.
Avaimen työntäminen lukkoon alkoi tuntua vaivalloiselta. Piti runnoa, nylkyttää, että sai perille menemään, tarpeeksi syvälle. Että voi kääntää. Ihmettelin, oliko joku tehnyt kiusaa - laittanut lukkoon sisälle ylimääräistä estettä, ettei saataisi lukkoa auki.
Tarkemmin kun katsoin, avaimen piikki oli hiukan vääntynyt mutkalle. Väänsin takaisin päin, ja kas, avain alkoi mennä lukkoon paremmin. Ruikkasin öljyä lukkoon, jotta toimisi liukkaammin. Ajattelin, että asia tuli valmiiksi, kun avainta suoristettiin.
Mutta sama vaiva uusiutui seuraavalla viikolla. Entistä pahempana. Tällä kertaa avain ei mennyt vain mutkalle, vaan katkesi. Avaimen piikistä osa jäi lukkoon sisälle.
Mitä vaihtoehtoja sitten on, edetä tästä? Onko parempaa vaihtoehtoa kuin nylkyttää lukon puikkoa poikki rautasahalla, ja ostaa uusi lukko, vaijerilla toimiva numerolukko, tms.? Vanhassa lukossa on teräksinen puikko poikittain pinnojen välissä. Oli hiukan voimailua siinä, että laahasin painavaa pyörää yli kilometrin matkan... - Tuntuisi ehkä hieman omituiselta murtaa oman pyörän lukko rikki, mutta ei kai tässä ole vaihtoehtoja kovin paljon?
Lukko jumissa
Anonyymi
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Eikö sitä voi porakoneella tähdätä avaimenreikään, ettei tarvitse nylkyttää hitaasti rautasahalla sormet kipeäksi. - Jos edes mahtuisikaan pinnojen ja haarukan väliin, kädellä rautasahaa heiluttamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455060Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481239Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131123
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753