Toto & Totoro

Miss Clarice Whitebread-Hamilton istui japanilaisella bidé-vessanpöntöllä Tokiolaisen luksushotellin yökerhon vessassa ja pyyhki nenäänsä käsivarteen, sillä hänellä ei ollut nenäliinoja käsilaukussaan. Lapsuusmuistoista kirpein oli ollut Coca-Colaa juodessa väärään aikaan kerrottu vitsi, ja kaikki juotu oli purskahtanut sieraimista pöydälle. Nyt tilanne oli samankaltainen.

Pesukone touhusi hänen takapuolensa alla, eikä mihinkään tarvinnut itse koskea. Seura WC:n ulkopuolella oli niin pöyristyttyvän tylsää, että hän liikehti lentokentän ja vuoteen väliä voimatta ajatella muuta, silti Cokis hänen sieraimissaan väitti muuta. Se oli kovaa vauhtia vetämässä rättejä kasaan ja juoksemassa yöhön. Se oli sellainen juttu, että kopina vain kuului, eikä mitään rajaa millään.

Kotilaitumilla hänen hevosensa käyskentelivät aamukasteessa. Nummet vihersivät ja vaahteroiden ja tammenlehvien tuoksu oli läpitunkeva. Sarastus. Se loimotti pilviverhon takaa viipyilevänä kuin hyvä viini. Se ei iskenyt tajuntaan heti, vaan pilkahteli, häivähteli ja ounasteli. Clarice nojasi kaukaiseen kylmään kivimuuriin, ja oli hetken poissa.

Clarice, hän oli kotona, sillä hän oli omaan hetkensä herännyt, havahtunut pois unesta tänne, jossa häntä ei ollut, vaan kaikki muu oli - vahvana, hauraana, mitä tahansa, mutta läsnä, ja hän vain viileänä vartalona vasten ikivanhaa kivimuuria, joka rajasi toden ja epätoden toisistaan, erotti erottamattomat, halkaisi kasteisen nummen, sen avaten tieksi hiljaa astella.

(Hihitystä)