Nyt on käynyt niin pahasti että olen saanut potkut IT-alalta yllämainitun syyn vuoksi. Karenssi tulee, sen säästöilläni kestän, mutta entä sen jälkeen. Olenko tuleva pitkäaikaistyötön. Koulutus DI, kokemus 5 vuotta (kaikki samassa firmassa josta potkut sain), auttaako se enää mitään. Poissa en töistä ollut kertaakaan, en myöhästellyt, alkoholilla ei ollut mitään osuutta asiaan. Istuin työkoneeni ääressä 8-16 mutta aivot eivät vaan jaksaneet työtä tehdä, ja tuli vaan netissä surffatuksi ja hommat jäivät rästiin. Olisipa tajunnut edes irtisanoutua itse, jolloin olisi tullut kyllä karenssi, mutta ollut edes vähän vahvemmalla uutta työtä hakiessa kuin nyt.
Työtehtävien jatkuva laiminlyönti
12345
101723
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ja mieti uudelleen.... olisikohan sinun parempi hakeutua ihan muulle alalle, kun ei työnteko kiinnosta. voihan se olla, ettei sulla ole edellytyksiä moisiin hommiin, vaan vaikka raparperin kasvatus voisi sopia paremmin.
itse olen poissa töistä usein, menen ja tulen miten huvittaa. tuohon on useinkin alkoholilla osuutta. ja perhana koko ajan surffaan netissäkin. mut miksihän työnantajani minua kuitenkin katselee?
tulee kuitenkin hommat tehtyä ja firmalle 100-150 tuntia laskutusta tehtyä kuussa. oliskohan tuolla jotain merkitystä.
ei, et todellakaan ole vahvoilla millään lailla. olen pahoillani työkavereittesi ja työnantajasi puolesta. sinä sait ansiosi mukaan...
Luultavasti aloittaja ei ole kyennyt työntekoon masennuksen tai muiden mielenterveysongelmien takia ja siksi hänet olisi pitänyt passittaa lekuriin ja sairaslomalle, eikä irtisanoa.
Kiistä syyllisyytesi. Eihän irtisanominen siitä miksikään muutu, mutta jos sentään karenssilta välttyisit. Ethän ole kuitenkaan itse sanoutunut irti hommasta, ja tuo "työtehtävien jatkuva laiminlyönti" on vähän hankalasti todennettava juttu...
En tiedä oletko tuleva pitkäaikaistyötön. Minä olen nykyinen, enkä tästä ikinä nouse. Kyllä tämä homma muuten menettelisi, kun saisi vain olla työkkärin paskahommien ja kurssi-nakkien suhteen rauhassa...
Irtisanomisesi pitää riitauttaa TYÖNANTAJAN kanssa ja mielellään liiton avustuksella.Jos ei kuulu liittoon, pitää apua pyytää muualta.
Mitä pitäis työkkärin kanssa riitauttaa, paitsi tietysti sitä tällä palstalla tavanomaista riitelyä työkkärissä kun kutsukirjeet on väärin, työpaikkatiedotusten lähettäminen on väärin, harjoittelupaikat sekä työpaikan osoittamiset väärin, kurssit pilipalia ynnämuuta.
Kun kysely työsuhteesi päättymsestä käsitellään työkkärissä, niin siihen voit esittää että irtisanominen on riitautettu. Ja asia tarkistetaan esim. liittosi kautta, jos toivottavasti kuuluut liittoon.
Työkkäri tekee ainoastaan maksuluvan sille, joka maksaa työttömyyskorvauksesi.
Olisi pitänyt teidän sanoa
pomolle että nää hommat
on liian vaikeita nyt
jne si ne olisi irtisanonut
Syy Ei ole sopivia työ tehtäviä.
sit ei olisi karenssia.
Tuota en oikeastaan tarkalleen ottaen tiennyt, miten irtisanominen riitautetaan. Kuvittelin, että työkkärissä voisi esittää oman näkemyksensä irtisanomisen oikeutuksesta, ja se käsiteltäisiin vakavalla naamalla. Voisi luulla, että siellä kuunnellaan myös potkut saanutta, ei pelkästään potkut antanutta.
Tulipa taas eräs syy liittyä ammattiliittoon, jos joskus (jostain käsittämättömästä syystä) töihin joudun...
Joo tiedän itse sanoiduin irti samantyyppisestä hommasta olin aikoinani Nokialla helpparissa Espoossa ja Canonnilla m-tukihenkilönä, jäin pois perhesyistä ym syistä noin pari vuotta sitten piti mennä heti töihin johonkin mutta ei löytynyt mitään hirveen mielenkiintoista joten jäin notkumaan karessin jälkeen ansiosidonnaiselle joka loppui juuri,
tein pieniä pc: asennus ja tukihommia joista tuli vähän lisä rahaa homma alkoi paisua kun myöhemmin laitoin ilmoituksen lehteen töitä on riittävästi päivärahan lisäksi tulee vähän ylimääräistä käteen ja muutenkin ompahan jotain puuhastelua pitäisi varmaan panna joku toiminimi pystyyn en tiedä mutta hommia olisi varmasti pitää miettiä olisin päässyt opettamaan
ATK perustaitoja iltakursseille työväenopistoon
mutta en tiedä vielä mitä tekisin katsotaan ,
kyllä sinäkin jotain varmasti keksit tsemppiä.
Entä kun käry käy? Se toiminimi ois ok,jo ennen ekaa asiasta,ettet joudu kelan kanssa hakauksiin.
ei tule karassia jos TYÖNANTAJA irtisanoo, jos sanot itsesi irti saat karenssin.
kaikille "uusille"-työttömille tulee Omavastuu aika. jonka jälkeen alkaa rahaa tulemaan..
Jos työnantaja irtisanoo sinut ihan mistä syystä vain saat "kultaisen kädenpuristuksen".. siis maksetaan ulos firmasta.. aina kannattaa ottaa rahana, koska kuka nyt tahtoo irtisanomis lapun jälkeen istua töissä. jos saman saa kotiin. samalla kerkiää mennä tuo omavastuu aika umpeen..
It on muutenkin ihan turha ala. Saman rahan saat kun menet lähikauppaan tavaroita hyllyttämään tai mäkkäriin pihviä kääntämään. En tajua että miksi jotkut ihmiset viitsii edes lähteä kyseisiä hommia tekemään kun saman rahan saa helpommallakin.