Boring
Olin nuoruudessani kaunis. Sanon näin vaikka en saisi. Rikon sanomallani ikiaikaisen pyhän sisarlupauksen, jonka tarkoitus on ollut syvimmiltään lähes pyhä. Naisena me emme hae konfliktia keskenämme, vaan pyrimme kaikin tavoin olemaan solidaarisia, auttamaan muita ja kannustaa yhdessä kaikkia. Itsensä nostaminen muiden yläpuolelle, erottaa itsensä joukosta, ei ollut missään olosuhteissa hedelmällistä, vaan on tie kaaokseen ja suruun, jopa kuolemaan.
Katselin kirjoitustani ja olin oksentaa.
Olen kahdeksantoista. Istun luokkahuoneessa, jossa ilma ei vaihdu, vaan seisoo paikallaan. Ikkunat ovat auki, mutta mitään ei tapahdu, koska luokan ovi on kiinni. On menossa fysiikan tunti, mutta opettajalla ei ole sen vertaa älyä päässään, että avaisi oven ja antaisi oppilaiden hengittää raitista ilmaa. Edessäni on koepaperi. Se on ylösalaisin. Lyijykynä, terotin ja upouudelta näyttävä pyyhekumi on aseteltu eteeni kummalliseksi kuvioksi, joka avautui vain minulle.
Ihmisten haju huoneessa kuvotti. Pelon ja neuvottomuuden haju nousi jokaisesta oppilaasta huoneilmaan, tiivistyi siihen kuvottavaksi löyhkäksi, tunkeutui sieraimiini ja kuristi kehostani kaiken sen raikkauden, jollaiseksi itseni tunsin. Olin kuin avoin ikkuna, joka oltiin suljettu lasivitriiniin. Olin näyttelykapine, museoesine. Ympärilläni rapistiin, raavittiin ja raapusteltiin. Jokainen oppilas ponnisteli äärirajoillaan, eikä heistä ollut mitään muuta jäljellä kuin henkilökohtainen tappio.
Katselin ikätovereitani enkä ollut uskoa silmiäni. Rumuuden ja tyhmyyden triumfi, ajattelin. Mauttomuuden uutos, joka on tipahtanut laboratoriossa koeputkeen pahanhajuisena ja kelvottomana mönjänä, jolla ei tehnyt mitään. Tätäkö elämäni oli, ajattelin. Tällaistako elämä oli, tuumin. Ainoa seikka joka sinä hetkenä huojensi oli se että tiedostin syvällä sisimmässä olevani vain kokeessa, ja että tämä kaikki päättyisi joskus, niin että voisin nousta ylös ja lähteä. Olisin vapaa.
Tunsin sinä hetkenä istuvani suurella kivellä kauniissa koivumetsässä. Aurinko liplatti kasvoillani. Puut, ne ympärilläni puhuivat minulle, tuuli kuiskaili. Olin niin jumalaisen yksin, etten mitään tai ketään siihen kaivannut, mitään vaatinut tai edes mitään ollut. Kielojen tuoksua, elämänhimoa ja sanojen kahinaa, silkkaa kauneutta.
Sinä koepäivänä sain luokan huonoimman arvosanan, koska en koskenutkaan paperiin.
(Hihitystä)
Olin nuoruudessani kaunis. Sanon näin vaikka en saisi. Rikon sanomallani ikiaikaisen pyhän sisarlupauksen, jonka tarkoitus on ollut syvimmiltään lähes pyhä. Naisena me emme hae konfliktia keskenämme, vaan pyrimme kaikin tavoin olemaan solidaarisia, auttamaan muita ja kannustaa yhdessä kaikkia. Itsensä nostaminen muiden yläpuolelle, erottaa itsensä joukosta, ei ollut missään olosuhteissa hedelmällistä, vaan on tie kaaokseen ja suruun, jopa kuolemaan.
Katselin kirjoitustani ja olin oksentaa.
Olen kahdeksantoista. Istun luokkahuoneessa, jossa ilma ei vaihdu, vaan seisoo paikallaan. Ikkunat ovat auki, mutta mitään ei tapahdu, koska luokan ovi on kiinni. On menossa fysiikan tunti, mutta opettajalla ei ole sen vertaa älyä päässään, että avaisi oven ja antaisi oppilaiden hengittää raitista ilmaa. Edessäni on koepaperi. Se on ylösalaisin. Lyijykynä, terotin ja upouudelta näyttävä pyyhekumi on aseteltu eteeni kummalliseksi kuvioksi, joka avautui vain minulle.
Ihmisten haju huoneessa kuvotti. Pelon ja neuvottomuuden haju nousi jokaisesta oppilaasta huoneilmaan, tiivistyi siihen kuvottavaksi löyhkäksi, tunkeutui sieraimiini ja kuristi kehostani kaiken sen raikkauden, jollaiseksi itseni tunsin. Olin kuin avoin ikkuna, joka oltiin suljettu lasivitriiniin. Olin näyttelykapine, museoesine. Ympärilläni rapistiin, raavittiin ja raapusteltiin. Jokainen oppilas ponnisteli äärirajoillaan, eikä heistä ollut mitään muuta jäljellä kuin henkilökohtainen tappio.
Katselin ikätovereitani enkä ollut uskoa silmiäni. Rumuuden ja tyhmyyden triumfi, ajattelin. Mauttomuuden uutos, joka on tipahtanut laboratoriossa koeputkeen pahanhajuisena ja kelvottomana mönjänä, jolla ei tehnyt mitään. Tätäkö elämäni oli, ajattelin. Tällaistako elämä oli, tuumin. Ainoa seikka joka sinä hetkenä huojensi oli se että tiedostin syvällä sisimmässä olevani vain kokeessa, ja että tämä kaikki päättyisi joskus, niin että voisin nousta ylös ja lähteä. Olisin vapaa.
Tunsin sinä hetkenä istuvani suurella kivellä kauniissa koivumetsässä. Aurinko liplatti kasvoillani. Puut, ne ympärilläni puhuivat minulle, tuuli kuiskaili. Olin niin jumalaisen yksin, etten mitään tai ketään siihen kaivannut, mitään vaatinut tai edes mitään ollut. Kielojen tuoksua, elämänhimoa ja sanojen kahinaa, silkkaa kauneutta.
Sinä koepäivänä sain luokan huonoimman arvosanan, koska en koskenutkaan paperiin.
(Hihitystä)
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mjoo
Tekstissä on erän mielenkiintoinen kohta ja se on se että miksi tämä tuskainen misu ei itse avaa luokan ovea, jotta ilma vaihtuisi?
Pohdiskelin pitkää syytä tähän, sillä en vastausta jostain syystä heti nähnyt.
Lopulta ymmärsin, että juuri siitä syystä että hän oli kaunis, mutta ei missään nimessä olisi halunnut tulla nähdyksi. Hän inhosi esilläoloa.
(Naurua)
Mjoo
Nuoren kauniin naisen "ylösnousu" kesken koetilaisuuden, astelu ovelle, tarkoittaa sitä että jokainen silmäpari häntä seuraa luokkahuoneessa.
Uhrilammas.
Kuin tietentahtoen kävelisi rotkoon, tuleen tai totuuden eteen.
(Hirn)
Rationaalinen itsetunto
Itsetuntojen romuttamismarkkinoilla menee lujaa. Tällaisissa luokkahuone-episodeissa ovelle kävellään lujalla itsetunnolla ilman minkäänlaisia epäilyksiä itsestään. Ovelle vain kävellään, se avataan ja sitten palataan paikoilleen.
Mutta muistettava on että he nuolevat vartaloasi, kadehtivat sitä ja toivovat sinulle vain pahaa. He silpovat kasvosi, repivät vaatteesi. Tämä kaikki yhtenä joukkona. Yksikään heistä ei sinusta välitä tuon taivaallista, eikä yksikään sinua kunnioita tai rakasta. Sinä olet yksin ja näet, että opettaja pöytänsä suojissa puristelee haarojaan ja tuijottaa sinua.
Kaikilla tavoilla on aistittavissa tämä järjetön kiihko nöyryytykseen, häväistykseen ja ihmisen mitätöimiseen, ja sinun olisi käveltävä luokan ovelle.
(Hihitystä)
Unohdit mainita kamalat tuolit. Ehkä et huomannut sitä, koska ne olivat kokoisellesi tarkoitetut. Minä pitkä poikana en pystynyt ilman tuskaa istumaan niissä.
Miksi pitää suoltaa keskustelupalstoille sontaa?
Vaikka Fueau onkin snadisti pihalla, en ymmärrä mikset voi antaa ihmisten kirjoittaa mitä haluavat?
Löytyykö sulta älykkäämpää tekstiä?
(Arvasin oikein.)
Pihalla?
No tämä "pihalla olo" oli tässä koko kantava idis. Mä en niin kuin kaikin voimin ollut sisällä tilanteessa.
(Naurua)
Tekstiä?
Onko tässä kyse tekstin tuottamisesta..
En m minä ainakaan muuta ole täällä nähnyt.
Kuolleiden runoilijoiden seura?
Jaaha, saahan sitä sanoa olevansa kaunis. Jos niin kokee. :)
Yhtä asiaa en ymmärrä vieläkään, naisten välinen kateus tai solidaarisuus joka kadottaa tykkänään oman itsen ulkopuolelle. Olenko kukkahattu ja narsisti? :D
Miksei voi vaan olla kukin millanen on, joku on hirmu kaunis, joku hirmu taitava, joku hirmu älykäs, joku hirmu taitava sosiaalisesti, joku jotain muuta...miks pitäs kaikkien olla aina yhtä hyvä jossain? Miten se on itteltä pois, jos joku toinen nainen on kauniimpi, hyvä tai parempi jossain kun minä itte?
Ei niin mitenkään, jollei se suorastaan uhkaa sun olemassa olosasi ja ihmisarvoasi.
Ihan turhaa kilpailla, kun voi halutessaan yhdistääkin voimavarat ja iloita toisen lykystä. :)
Niinhän työyhteisöissäkin homma parhaiten toimii, jokainen tekee sitä minkä parhaiten osaa...ison rattaan pienempiä rataksia, joista tulee toimiva kokonaisuus.
Että oo sinä Funeau rauhassa vaan kaunis ja taitava proosan tuottaja, minä voinen olla sitten reipas kannanottaja. :''D
Mjoo
Joo siis nää on näitä tabu-tabu -juttuja, joita aina silloin tällöin läikehtii päässäni.
Niissä on vain se huono puoli etteivät ne toimi minullekaan - vaikka pitäisi, sillä maailma perustuu lähinnä itsebuustaukseen ja muuhun selfie-kehuskeluun.
(Hihitystä)
Vähänks mä oon cool. 😘😄
Mjammati-mjam
Olen tässä pyöriskellyt ja kieriskellyt kahden vaihtoehdon välillä, ja ne ovat luonteeltaan hieman samanlaisia, mutta niitä edustaa vastakkaiset sukupuolet, eli luokan vittumaisin bitch, joka kaikin tavoin kampitti ja mätti mua koko yläasteen, toiseksi fyssanmaikka, jolla oli omat mielihalunsa ja seisokkinsa.
Mitähän sitä oikein keksisi?
(Naurua)