Toimittajien vaino, kidutus ja murha on mielestäni briljantti yhteiskunnallinen piirre, jolla on sivistyksellinen kehys. On näet niin että ihmiset vähiten maailmassa kaipaavat itselleen ongelmia, sillä kaikenlainen ponnistelu elämässä on suora valittu suunta arjen problematiikasta pois, eikä kukaan liikauta evääkään, jos edessä on henkilökohtaista takapakkia, taantumaa tai älyllistä kesälomaa, jota toimittajakunta yksiselitteisesti yleisölle tuottaa.
Kuka heidät tilasi?
En minä ainakaan.
(Hihitystä)
Kuka heidät tilasi?
En minä ainakaan.
(Hihitystä)
Vastaukset 52
Vanhimmat
Miksi et kirjoittele Alibiin?
Googlasin
Ensisilmäyksellä ei oikein vaikuta minun jutulta.
Kummallista, mutta marakattina tai kapusiiniapinana oleilu kiinnostaa minua enemmän kuin tällainen rapiseva ja sormihikinen julistaminen.
(Naurua)
Lapsena haaveilin liittyväni apinalaumaan ja ryhtyväni apinaksi 😁
Mjoo
Välittömästi kommenttini jälkeen Pauli soitti minulle hädissään näköradiopuhelun, mutta oli unohtanut korealaisen yönaamion kasvoilleen.
Säpsähdin, mutta onneksi sentään ajoissa tunnistin Paulin taustalla seinään nojaavista kävelysauvoista, jotten aivan ollut hukassa.
(Hihitystä)
Eroottinen osio
Ilman erotiikkaa, seksiä tai solvaamista kirjoitus tai kommentti on tyhjä.
Nukuin uudehkossa yöasussani, jota Pauli vuolaasti kehui. Paulilla itsellään oli yllään sinivalkoruudullinen pyjama.
(Hirn)
Mjoo
Itseasiassa voisi kirjoittaa jonkinlaisen viilentävän novellin, jossa yhdistyisi silkinpehmeä tuntuma lasimurskamattoon.
Ihminen olisi siinä välissä.
(Hihitystä)
Kummallista, mutta miljardeista silkkiperhoskuvista ainoastaan yksi viihdytti minua.
Taidan olla jollain tavalla poikennut valtavirrasta.
(Naurua)
https://www.theluxecompany.co.uk/images/pure-silk-nightdress-with-contrast-v-neck-p1640-20614_zoom.jpg
Mjoo
Saatan kuulua vaikeasti viihdytettävien ihmisten joukkoon, ja siten joudun retkottamaan yleisön seassa haukotusta pidellen.
On äärimmäisen epäasiallista ja tylyä levitellä suutaan vakavissa paikoissa.
Onneksi on muovipaikka.
(Hihitystä)
Heureka!
Nyt keksin mikä kuvassa minua inspiroi!
Interiööri
Betonilattia ja muotoaan hakeva sisustus muistuttaa kidutuskammion interiööriä, joka kaikessa askeettisuudessaan on lähes luotaantyöntävä.
Kuvan naista selvästi kuulustellaan, sillä hän on nihkeä ja väsyneen oloinen. Luutavasti hänet kääritään loppulauselman jälkeen tuohon huolettomaan lakanaan ja upotetaan mereen.
(Hihitystä)
Kyllä
Sanoin Paulille kyllä kun hän ryntäsi läpi metalliovien pelastamaan korituoliprinsessansa, ja pisteli yhdellä kädellä pataan pahiksia.
Pauli on kingi.
(Naurua)
Kiireen ja hädän, inhimillisyyden ja rakkauden mittari
Kaiken tämän oleellisimman ulkoinen olemus yhdistyy Paulissa, joka singahti liikkeelle niiltä sijoiltaan korealaisessa yönaamiossaan ja herttaisessa pyjamassaan pelastamaan nihkeää ja suttuista korituoliprinsessaansa.
(Reps)
Rakkaus
Olen aina tuntenut syvällä sisimmässäni kuuluvani Paulille. Jos Pauli napsauttaisi sormiaan, sanoisin, vuh - ja nuolisin hänen aamutohveleitaan, nylkyttäisin hänen säärtä vasten. Niin syvät ovat tunteeni, niin täydelliset. Niin kattavat että toisinaan en tunne omistavani itseäni, vaan että olen osa Paulia, tai huonoina päivinä, osa hänen kävelysauvojaan. Osa mitä tahansa.
En tosin tiedä montako osaa kävelysauvassa on, mutta idea ja sen sisältämä emotionaalinen lataus on selvä.
Ainakin minulle.
(Naurua)
Mjoo
Äärimmäisessä fantasiassa Pauli ulkoiluttaisi minua paratiisipuutarhassaan. Konttailisin puskasta puskaan ja nuuhkisin luomakuntaa huumaantuneena sen tuoksuista. Pauli käyskentelisi elegantisti vierelläni, ja pitelisi Cartierin talutushihnaa löysästi, jottei se kuristaisi korituoliprinsessaa. Pauli arvostaisi elämääni. Hän olisi kiitollinen minusta.
Polveni olisivat päivän päätteeksi vihreät.
(Naurua)
Ote lemmikkipäiväkirjasta
- Pauli! Mitä tuo tekee vuoteessamme.
- Ai kuka, kulta?
- Tuo... olento.
- Ai tämä vai? No tämähän on lemmikkimme, Korituoliprinsessa.
- Sehän on aivan hikinen.
- No olimme tuolla päivän telmimässä. Näkisit kuin se osaa hakea keppejä.
- Talentti?
- No todella.
- No ehkä se sitten saa jäädä, mutta ei tähän sänkyyn.
- Julmuri.
- Ja jos se läähättää, niin saa mennä olohuoneeseen nukkumaan. Mutta ei sohville.
- Kyllä kulta. Hus! Menetkös siitä. Käydään ottamassa jotain iltapalaa.
(Hihitystä)
Aamun sarastaessa
Korituoliprinsessan hengitys tiivistyi huuruksi viileään lasiin kun tämä katseli isäntänsä poistumista pihapiiristä. Hänen sydämensä oli murtua ja olemus revetä liitoksistaan. Mikään ei tuntunut pysyvän kasassa, ja oli kuin elämältä olisi kadonnut tarkoitus. Valtava ikävän tunne huojui sisimmän tyhjyydessä, ja pyrki ulos valoon, lähelle sitä joka antoi kaikelle merkityksen.
Korituoliprinsessa inahti.
Hieman tämän jälkeen hän vei sanomalehden emännälle ja jäi lattiamatolle odottamaan tämän heräämistä. Korituoliprinsessalla oli pissahätä, eikä kukaan ollut ehtinyt ulkoiluttaa häntä tänä aamuna. Korituoliprinsessa pidätteli itseään kaikin voimin. Jos hän pissaisi kukkaruukkuun, emäntä saattaisi hermostua ja torua häntä, kenties jopa hyljätä hänet, tai jopa lopettaa korituoliprinsessan.
Korituoliprinsessa vapisi karvalankamatolla.
(Hihitystä)
Trimmeri
Sen päivän puolevälissä Korituoliprinsessa löysi itsensä trimmaamosta. Paikalla oli muitakin apeita lemmikkejä, jotka luimistelivat alistuneina kohtaloonsa, ja ottivat vastaan mitä oli tuleman. Ne kaikki oltiin kahlittu kiinni mustalle metallistandille, ja niitä ympäröi erilaisten kidutuslaitteiden maailma.
- Niin. Onhan tämä hieman hoitamaton.
- Hieman? Sehän on aivan hikinen ja suttuinen. Ei tuollaisen kanssa kehtaa ulkona kulkea. Aivan kammottava tämä rätti. Mitähän Paulikin on ajatellut tällaisen hankkiessaan.
- Hänellä on vahvat visiot. Ehkä emme näe sitä mitä hän ajaa takaa tällaisella... olennolla.
- Voisiko sille tehdä jotain? Jos ei voi, krematorioin sen.
- Vaikea on kyllä erottaa potentiaalia. Ehkä näissä osissa olisi jotain... jos oikein tarkasti katsoo.
- Ai missä?
- Tässä ja tässä.
- Ahaa. Minusta se on vain ruma.
- No, kauneus on katsojan silmässä. Leikataanpa nyt aluksi tämä kauhea riepu pois sen päältä niin näemme kokonaistilanteen.
- Haiseeko se?
- Kyllä se vähän tuoksahtaa. Varokaa, otan sakset ja leikkaan tämän rätin pois.
- Sehän on karvaton laji. Kas kummaa.
- Tämäpä yllätys. No, jäähän meille pääpuoli käsiteltäväksi.
- Tuossa olisi noita malleja katalogillinen. Voimme seuraavaksi tutkia niitä.
(Naurua)
Stockmann, klo 14.45
Korituoliprinsessa oli lyönyt päänsä jo kolme kertaa myyntipöydänkulmaan, kun Cartierin talutushihnasta oltiin kiskaistu. Kipu oli kipua, ja se tuntui ikävältä. Kipu sattui. Lisäksi kivulla oli ominaisuus, että se ei ollut hetkellinen vaan hitaasti haihtuva. Jos edellinen kipu ei ollut vielä haihtunut, ja se sai uuden kivun seuralaisekseen, niin kivun kokemus laajeni. Lisäksi lattia oli epämukava kontata, eikä uusi puunattu lookki tuntunut istuvan Korituoliprinsessalle. Hämmennystä tämä kuitenkin herätti rouvan ystävissä, joita tuntui olevan enemmän kuin lemmikkejä kaupungissa.
- No mikäs se tämä on? eräskin rouva kysäisi ja osoitti sormella.
- Jotain Paulin hömpötyksiä. Tehän saavuitte juuri Arubalta. Oliko matka mukava?
- No oli. Aiwan lyksiä. Siis kuule mitä miehiä siellä oli, ja kauheasti drinksuja ja uima-altaita. Nähtävyyksiä nyt ei ollut, kuten Pariisissa. Minä en jaksa katsella merta enkä pusikoita. Pureeko tuo?
- En ole aivan varma. Tähän mennessä se on ollut kyllä säyseä. Tulimme juuri trimmaamosta, ja yritimme vähän kohentaa ulkoasua.
- No sehän on varsin onnistunut. Ilme on kyllä hieman valju, mutta sille ei taida trimmaamo mitään mahtaa.
- Tuskin.
- Kokeile lemmikkipsykologia. Minulla on hyvä tuttu, Riitta, jonka kissa käy terapiassa. Ehkä lemmikilläsi on tunnelukkoja.
(Hihitystä)
Hullut
Lemmikkipsykologin vastaanotolla Töölössä oli meneillään kahvi- ja keksitarjoilu. Ensimmäinen lemmikkituttavuus, johon korituoliprinsessa tutustui, kiipesi hänen selkäänsä ja yritti jatkaa sukua. Myöhemmin lemmikki kertoi olevansa seksiongelmainen ylisuorittaja, sen lisäksi että luuli olevansa koira. Ei mikään puudeli.
Psykologilla oli yllään kauhtunut taivaansininen villatakki, eikä hän herättänyt minkäänlaista ammatillista pätevyyden tuntua Paulin rouvassa, eikä tämän lemmikissä. Kuitenkin he jäivät paikalle, koska oli psykologiaviikot, ja ensimmäinen terapiaistunto olisi näin ilmainen. Korituoliprinsessalla oli järjetön ikävä Paulia, sillä koko muu maailma tuntui aivan hullulta. Ajatuksien kaaosta rauhoittaakseen korituoliprinsessa unelmoi Paulin käden kuljeskelusta pitkin korituoliprinsessan kehoa, ja nautti ajatuksensa rauhoittavasta voimasta. Taas psykologin nuiva ja kitisevä ääni oli kuin liitutaulua oltaisiin kynsin naarmutettu. Jo ääni sai ihmisen sairastumaan henkisesti. Korituoliprinsessa ei muistanut mitään lapsuudestaan, sillä se oli ollut varsin onnellinen ja mitäänsanomaton, jopa valju. Lisäksi oli lievä viestintäongelma, sillä yhteistä kieltä ei ollut.
Psykologi näytti korituoliprinsessalle kuvia kovakantisesta kirjasta ja tarkkaili terapialemmikin ilmeitä ja niiden muutoksia.
Sillä aikaa rouva Pauli soitti Paulille ja tiedusteli milloin tämä mahdollisesti saapuisi kotiin, ja että mihin ravintolaan hän itse haluaisi mennä lounaalle. Ei. Korituoliprinsessa ei tulisi mukaan.
Korituoliprinsessa inahti, ja eläinpsykologi päätteli lemmikin olevan onneton. Hän suositteli purulelua ja agilitya ensihätään.
Vastaanottohuoneessa seksimaaninen ylisuorittajalemmikki yritti jälleen jatkaa sukuaan.
(Hihitystä)
- Siinäpä notkea lemmikki, tuntematon mies kadulla totesi, kun puistonlaidalle istahtanut korituoliprinsessa päätti nuolla itsensä puhtaaksi. Vaistotoiminnat olivat ottaneet ylivallan.
- Lemmikit ovat kuin lapsia, estottomia. Ihailtavaa, suorastaan, miekkonen virkkoi ja tarkkaili korituoliprinsessan toimia yhtä estottomasti kuin toimia näin suoritettiin.
Rouva Pauli ei kuunnellut. Hän oli keskittynyt näpelöimään puhelintaan. Zalando oli päivittänyt sivunsa, ja hän oli myöhästynyt vain vartin. Ilkeyksissään rouva Pauli lähetti Paulille valokuvan korituoliprinsessasta puuhissaan. Hän ei saanut viestistään palautetta, mutta oli varma että viesti oli mennyt perille. Hän kiskaisi lemmikin liikkeelle talutushihnasta niin voimallisesti että tämän niskat rusahtivat.
- Saatanan elukka, rouva sihahti hampaidensa välistä. Hän tuntui olevan kyllästynyt koko ajatukseen. Ja kuin taikaiskusta, rouva äkkiä ymmärsi päästäneensä irti hihnasta, ja kävelevänsä pois taakseen katsomatta.
Korituoliprinsessa katseli rouva Paulin ihmisvilinään katoavaa hahmoa ymmällään. Korituoliprinsessa oli heitteille jätetty, hyljätty.
Hän oli orpo.
(Naurua)
Seuraavan viikon kommentointialtis puistomies vietti korituoliprinsessan jalkojen välissä ja puhdisti tätä niin huolellisesti, ettei yhtään kohtaa jäänyt hoitamatta. Asento kävi tukalaksi päivän 5 kohdalla, ja viimeinen, päivän nro 7 oli jo jäykistää hänet niin levälleen, että olisi tarvinnut sairaalatoimia tai kuntoutusta palautuakseen ennalleen. Lisäksi alapään iho punehti ja oli muuttunut araksi koskea.
Ehkä liika oli liikaa.
Hyvinä puolina mainittakoon tuon viikon lukusaldo, sillä korituoliprinsessa ehti lukea monta kirjaa, vaikka selällään maatessa käsien verenkierto heikkenee radikaalisti, jos ne joutuvat olemaan koholla.
Tämä luki lääketieteellisessä opuksessa. Kommenttialtis puistomies halusi väenväkisin syöttää korituoliprinsessaa. On täysi mysteeri, miksi.
(Hirn)
Unohtui mainita että Pauli oli joutunut riitoihin vaimonsa kanssa ja etsi nyt korituoliprinsessaa kuumeisesti ympäri kaupunkia sydän murheesta synkkänä.
(Naurua)
Livahdettuaan eräänä yönä kadulle pakkosyöttö- ja pesulaitoksesta, korituoliprinsessa otti hallitsemattoman riskin. Katu oli armoton paikka, joka ei sillä kompuroivia kunnioita, auta tai armahda. Korituoliprinsessalla ei ollut edes kenkiä jalassa, mutta rokotusmerkki kyllä roikkui kaulassa, kuten yhteiskunnallisesti oli suotavaa ja säädösten mukaista.
Alkuun kävely ei ottanut onnistuakseen, sillä kukkien sulkeutuminen öisin vei aikaa. Kukat eivät olleet mitään edestakaisin rämpättäviä luukkuja, vaan hauraita ja elegansseja elimiä, joilla oli sielu. Korituoliprinsessa yritti peitellä puolialastomuuttaan ja hahmotella sisäistä olemustaan ja identiteettiään siinä kovinkaan hyvin onnistumatta. Kaupunki tuntui sekavalta ja epätodelliselta unelta, jossa hän katu kadun jälkeen asteli vailla määränpäätä. Hän pissasi yleisövessan taakse, sillä ovea ei saanut auki ilman 50 centin kolikkoa. Paikalla oli käynyt joku muukin, päätellen hajusta. Syvimmissä ja pimeimmissä puskissa muristiin.
Aamun sarastaessa korituoliprinsessa löysi itselleen puistonpenkin, jolle istahti. Kaikkialla ympärillä ihmiset nukkuivat kodeissaan, toiset onnellisina ja toiset onnettomina, mutta kotonaan. Hyljätty lemmikki ei ollut mitään eikä kenenkään. Se otettaisiin viranomaisten toimesta kiinni, vangittaisiin ja jos se ei kenellekään kelpaisi, niin se lopetettaisiin. Paulin kasvot ilmestyivät taivaalle synkimmällä hetkellä, ne hymyilivät korituoliprinsessalle ja lähettivät lentosuukon.
Maailma oli silloin niin kaunis, ettei sen kammottavuudesta voinut olla vielä minkäänlaista käsitystä.
Korituoliprinsessa kuuli Paulin kuiskaavan:
- Timmi.
(Reps)
Jumalten viha
Ensimmäinen lenkkeilijä ei vilkaissutkaan korituoliprinsessaan hölkytellessään puistonpenkin ohi modernissa ja aerodynaamisessa juoksuasussaan. Nainen vaikutti robottimaiselta, nukkemaiselta ja viileältä. Hän ei edes hikoillut. Aurinkolasit, nappikuulokkeet ja suuri urheilukello takomassa oikeassa ranteessa, valkoinen, säätivät kuvan värikylläisyyttä ja kontrastia. Lenkkarit olivat Asicsin, asu Niken ja lippis tyylikäs ja vauhdikas Blanco. Nainen todella oli nähnyt vaivaa vartalonsa eteen, sillä tarkkasilmäinen korituoliprinsessa tiesi, mitä katsoa, ja miten sitä jotain katsottiin. Juoksija oli, inhimillisyydestään huolimatta, kuin kone, lähes epäinhimillinen ja siten mahdottoman etäinen hahmottaa persoonallisuudeksi. Juoksija tuntui piiloutuneen mekaanisuuden sisään turvaan, suojaan tai näkymättömiin. Mikään hänessä ei todentanut sitä että jokin oli täällä. Oli vain tasainen toiminta, liike ja rytmi. Hän olisi voinut olla juna tai metro, yötaivaalla kiitävä meteoriitti. Ei mitään rajaa. Sitten hän oli poissa. Lokit rääkyivät kaarrellessaan Tokoinlahden yllä ja kaupunki havahtui horroksestaan, unistaan ja toiveistaan. Se heräsi haluamaansa.
Poliisiauto raksutti hiljaa eteenpäin rantakaistaleella. Kivet rapisivat renkaiden alla. Tummat hahmot tarkkailivat sen suojista sitä kaikkea, jota oli tarjolla. Se skannasi epäkohtia ja jäsenteli, teki laskelmoituja päätöksiä ja toteutti lainvoimaisia ratkaisuja. Se oli hampaisiin asti aseistettu turvakoppi, valkosolu tai antibiootti elämän kelvottomuuden ja sen toteuttamisen laajassa karsinassa. Se oli marginaali tai raja-arvo, ja se eteni ryömimisvauhtia. Pieni lapsikin olisi kontannut helposti sen ohi, mutta selaiset alut saapuisivat paikalle vasta myöhemmin. Toteuttamaan.
Auto pysähtyi varisparven vierelle, ja ikkuna avautui. Korituoliprinsessa kuuli hyvin sisältä lausutut sanat omalle puistonpenkilleen.
- Pojat on aikaisin liikkeellä. Kuinkas yö meni?
Nurmikolla makasi tummia, huojuvia hahmoja, jotka vaikuttivat ihmisiltä, mutta hieman räjähtäneiltä, nuutuneilta ja pesemättömiltä. Korituoliprinsessa ei ollut edes huomannut heitä, sillä miehet vaikuttivat lähinnä roskakasoilta. Ei kukaan kiinnitä huomiota roskakasoihin kuin roskakasojen siirtelijät, eikä niitä hommia kukaan tehnyt. Rauhallisen jugend-lahden täytti murina ja örinä, korina ja yskähtely. Soperreltiin niitä ja näitä, kaiveltiin esiin tupakkaa ja kierreltiin savut, raakuttiin toisellekin ja vedottiin kaveruuteen, hyvää kaveruuteen, kumppanuuteen ja olosuhteiden orjuuteen ja asioiden tilaan.
Hetken poliisit haastattelivat miekkosia, sitten jatkoivat matkaa kohti korituoliprinsessaa. Tämä yritti vetäytyä näkymättömiin, mutta kuinka hän olisi voinut. Ja kuten odottaa saattaa, auto pysähtyi seuraavaksi hänen kohdallaan.
- Onkos neidillä kaikki hyvin, samasta ikkunasta kyseltiin. Puhuja oli roteva mies, jolla oli syvä ääni, läpitunkeva katse ja rento käsivarsi, joka nojasi ikkunanpieleen roikkuen puoliksi ulkona.
Korituoliprinsessa ei osannut sanoa mitään. Ensinnäkin hänen koko habituksensa oli aivan väärässä kontekstissa, väärässä ajassa ja paikassa. Hän oli lahdella ainoa, joka ei kuulunut kuvioon. Jokainen puu, pensas, laineen välke, ohi kolisteleva juna ja lokin rääkäisy kuului, mutta hän ei kuulunut. Nurmikolla lojuvat ihmisvariksetkin kuuluivat, mutta hän ei. Pakokauhu jyskytti korituoliprinsessan sisimmässä. Hän ei tiennyt mitä sanoa tai tehdä, joten psykologisesti oivaltava konstaapeli auttoi häntä.
- Tarvitsetko kyydin jonnekin?
(Naurua)
Sade aiheutti monenmonta väärinymmärrystä ja ristipistoa ropistessaan poliisiauton katolle. Keskustelusta oli muodostunut lähinnä huuliltalukemista ja sanojen arvontaa, sillä laajalle peltikatolle holtittomasti putoava vesi oli mainio alusta hajottaa kaikenlainen keskustelupohjainen yhteisymmärrys ja tehdä pilkkaa selvittelyyn kulutetusta ajasta.
Ulkona Tokoinlahti oli muuttunut sameaksi. Suolaton vesi putosi suolaiseen ja sekoittui. Ja vaikka sataisi miljoona vuotta, lahden etova, limaisenvihreä väri ei kirkastuisi kenellekään. Ei kenellekään.
Korituoliprinsessa kääriytyi tiukemmin vilttiinsä, jonka oli saanut puheliaammalta poliiseista. Kuljettajana toimiva konstaapeli ei ollut sanonut mitään korituoliprinsessalle. Hän ei selvästi pitänyt tästä, tai sitten hänen toimenkuvansa autossa oli vain ajaa sitä, eikä puuttua muihin asioihin. Näihin muihin asioihin taas puuttui konstaapeleista jälkimmäinen, joka ensin huolehti korituoliprinsessan lämmitystarpeesta - jutellen mukavia, ja siirtyi hieman tarkempiin yksityiskohtiin sujuvasti, kuin luonnostaan.
Mikään rikollinen korituoliprinsessa ei ollut, vaan tavallinen hieman liian kevyesti pukeutunut kansalainen. Tarkemmin ajatellen hän muistutti alkuasukasta vähine vaatteineen, tai pakolaista, rannalle huuhtoutunutta uimataidotonta ihmisparkaa, sillä vaatteet tekivät ihmisen, antoivat tälle yhteiskunnallsien aseman ja sosiaalisen ulottuvuuden, syvyyden. Lisäksi kaupungin järjestyssääntöjen mukaan ihmisellä tuli julkisella paikalla kaupungissa olla vaatteet päällä. Kotonaan kukin saattoi keikistellä vaikka ilkosillaan tai lompsia pelkissä kumisaappaissa pitkin parketteja. Mitään rajoituksia ei ollut, mutta kadulla oli standardinsa, vaatimuksensa ja asetuksensa.
Poliisikonstapeli tarkasti korituoliprinsessan rokotusmerkin ja vertasi sen numeroa tietokoneen ruudulla vastaavaan. Numerot täsmäsivät, joten korituoliprinsessan rokotukset olivat kunnossa. Lääketieteellinen tutkimus oli ollut silmämääräinen, ja tulokseksi kirjattiin lievät vammat kaulassa ja kipeä niska. Myös polvet olivat kipeät liiallisesta konttaamisesta sekä pään kolhiutumisesta. Lievän ruumiinvamman aiheuttamisen määritelmän rajat täyttyivät nipinnapin. Jos oltaisiin haluttu olla tarkkoja, niin ne eivät olisi täyttyneet, mutta koska kuulusteleva poliisikonstaapeli selvästi piti korituoliprinsessasta, niin vaaka keikahti lievän pahoinpitelyn puolelle.
Poliisikonstaapelin empatiat olivat ammatillisia ja asiallisia. Hän luultavasti kohteli kaikkia asiakkaitaan samalla tavalla, oli sitten kyseessä kuka hyvänsä. Tällä kertaa asiakkaana oli kuitenkin korituoliprinsessa, joka ei ollut aivan tavallinen asiakas, vaan erittäin harvinainen sellainen, joka tällainen saattoi johtaa poliisikonstaapelin arvostelukyvyn eräänlaiselle sivuraiteelle tai oikopolulle. Ehkä naisen nuori avuttomuus, eksyneisyys ja haavoittuvuus oli etsinyt tien konstaapelin sydämeen, ja saanut tämän laulamaan tuhansien lintujen lailla ylhäällä taivaan vehreissä puissa, luojan latvuksissa. Ken tietää.
Korituoliprinsessa itse kuitenkin kääriytyi vain yhä syvemmälle lämpimään vilttiin, ja vilkuili hieman hermostuneena sinne tänne. Kummallinen ahdistus ei hellittänyt. Koko ajan ja kaikkialla tuo sama tunne kulki hänen mukanaan. Hän oli kuin häkissä tai aitauksessa. Hän oli jokin olento, jolla ei ollut oikeutta vapauteen. Tämä perusoikeus oli korituoliprinsessalta viety ja annettu jollekin muulle. Hänen omaa omaisuuttaan oli siis rosvottu. Hän oli rikoksen uhri, ei rikollinen. Ahdistus oli kuin panta kaulassa, liian kireä.
Korituoliprinsessa pakeni Paulin muistoon. Hän tunsi kuinka Pauli kaipasi häntä ja rakasti häntä, vaali hänen säteilevää olemustaan sydämessään ja etsi korituoliprinsessaa kaikkialta millään tavalla säästelemättä voimiaan tai resurssejaan. Suuri, tulviva lämpo hulmahti korituoliprinsessa sydämeen, kun hän näin ajatteli. Tunne oli niin vahva, että hänen suupielensä kääntyivät hymyyn ja hän näytti huvittuneelta.
- Onko minulla partavaahtoa korvassa, vai mikä hymyilyttää, konstaapeli kysäisi ja katseli korituoliprinsessaan. Huvittuneisuudella oli tapana tarttua. Hänkin oli huvittunut. Ehkä häntä huvitti se että hänen ei tarvinnut laittaa ketään rautoihin eikä etälamauttaa ketään, väännellä ja käännellä ihmisiä ja kuunnella näiden aggressiivisia murheita ja kuunnella näiden töksähtelevää verbaliikkaa. Ehkä korituoliprinsessa oli pikkuinen enkeli, ei mikään lelu tai seksinukke, konstaapeli ajatteli.
Ratin takana ajatukset kulkivat täysin erilaista reittiä, eikä minkäänlaista samankaltaisuutta tavattu. Aivan kuin pallogrilli oltaisiin täytetty mustilla hiilillä ja päälle kaadettu pahalta haisevaa sytytysnestettä, sitten etsitty jostain tulitikkuja niitä heti löytämättä.
(Hirn)
Herra
Takkahuone Vantaalla sijaitsi omakotitalon alakerrassa. Huoneessa oli jättimäinen televisio, joka oli auki. Urheilun äänet täyttivät huoneen. Mies sohvalla seurasi ottelua ja joi olutta, hänen vieraansakin joivat olutta. He kaikki joivat olutta ilman housuja ja keskustelivat kovaan ääneen siitä mitä toisen joukkueen olisi tehtävä kääntääkseen tappioasemansa voitoksi, tai edes tasapeliksi. Keskustelu täytti lähes riitelyn määritelmät. Kukaan heistä ei ollut samaa mieltä mistään ja he kaikki olivat erimieltä kaikesta.
Olin silloin yläkerrassa ja katselin jääkaappiin, mutta en löytänyt sieltä muuta kuin olutta. Kaikkialla oli olutta. Oli tyhjää olutta ja täyttä olutta, lämmintä olutta ja kylmää olutta, ruttuista olutta ja ehjää olutta. Olutta oli laatikoissa ja olutta oli kaapistoissa. Katsoi minne tahansa, niin näki olutta. Oli suorastaan ihme ettei jääkiekkokaukalon jää alakerran televisiossa ollut olutta, vaan vettä.
Tunsin omituisen tuulahduksen sisälläni, sillä näin polun metsässä edessäni. Se oli lähes umpeenkasvanut ja vain tarkkasilmäinen sen saattoi heiluvan ja huojuvan elämän seasta erottaa. Näky oli niin elävä, että luulin olevani kotona. Kaikki oli tuttua, vaikka samalla tämä kaikki oli muuttunutta, uudistunutta ja jo seuraavaa sukupolvea.
Lattialla lojui iltapäivälehti, jonka etusivulla Pauli hymyili minulle – ja miljoonille muille naisille.
Kyykistyin hänen kasvojensa puoleen ja maailman hälyt vaimenivat. Paulin kasvot säteilivät himmeän auran keskellä ja saivat tavallisen ihmisen tuntemaan valtavaa hämmästystä, kuin ihmeen kokemista ja sen mukaan tempautumista. Hän ei loukannut minua millään lailla, muistan ajatelleeni. Hän oli ystävällinen mies littanana lattialla, meidän keittiössämme, jossa tunsin kadottaneeni itseni ja tarkoitukseni oluttölkkien seassa, vieraiden ihmisten pilkattavana ja pahoinpideltävänä.
(hihitystä)
Idylli
- Mitä sä kyykit siinä? Vie jätkille kaljaa. Mun pitää mennä kuselle. Äläkä vie niille lämmintä olutta vaan kylmää. Ja kun otat jotain kaapista, niin lataat tyhjän tilan täyteen. Tajuatko?
- Ja jotain syötävää kanssa. Paista vaikka pihvit. Ei mitään porsaankyljyspaskaa, vaan kunnon tavaraa. Ranskalaisia kanssa. Jos ei ole niin mene ostamaan, mutta vauhdilla. Te vitun vinosilmät että osaa muuta kuin kyykkiä lattialla jos teitä ei ole koko ajan komentamassa. Paskallako sä siinä olet? Ja siivoa tämä läävä. Katso nyt itse ja älyä!
(Hihitystä)
Korituoliprinsessa poimi lehden lattialta ja painoi sen rintaansa vasten. Paulin kasvot tuntuivat lämmittävän kylmenevää sydäntä. Hän väisteli miestään ja yritti olla olematta tiellä, mutta hän tuntui aina olevan tiellä, edessä tai jotenkin väärässä paikassa väärään aikaan.
Korituoliprinsessa päätti lähteä kauppaan - heti kun olisi toimittanut alakertaan olutta.
(Naurua)
Alakerrassa oli meneillään erätauko. Huolellisesti kylmiksi havaitut oluet korituoliprinsessa asetteli pöydälle vieraiden eteen ja yritti sijoittua niin ettei olisi peittänyt kuvaruutua, mutta tämä oli mahdotonta.
- Miks thaikuilla on niin saatanan pienet tissit?
- En mä tiedä.
- Niillä on kuulemma pillukin väärinpäin. Onks sulla pillu väärinpäin?
Korituoliprinsessa ei osannut sanoa mitään.
- Noi ei osaa edes puhua. Ne vaan kumartelee niin ku jokanen saatanan huora Bangkokissa kumartelee - kun imee moloa.
Jääkiekkovieraat nauroivat. Korituoliprinsessa ei ollut kotoisin Bangkokista, vaan maalta.
- Paljonko susta piti maksaa? Tiedätkö sä ees ite summaa?
- Mä en olis maksanut mitään. Pitää olla kunnon munkit. Homot harrastaa tollasia poikapanoja. Eihän tolla ole ees persettä. Missä sun perse on? Loppuiko jannulta fyrkat?
Jälleen miehet nauroivat.
(Naurua)
Tämä villin episodin jälkeen miehet keskustelivat siitä kuka nainen on hyvännäköinen ja kuka ei. Keskusteluun liittyi myös korituoliprinsessa puoliso, joka oli saapunut paikalle asetellen vehjettään takaisin lahkeeseen. Miehet antautuivat tälle aiheelle kokonaan, ja kääntelivät historian sivuja, pornolehtiä ja elokuvajulkkiksia kuin lettuja pannulla välittämättä siitä että korituoliprinsessa oli yhä paikalla. Tämä tunsi sydänalassaan apeutta, kapeutta ja latteutta. Hänestä ei ollut oikein mihinkään. Hän ei osannut mitään eikä hän näyttänyt miltään. Hän vain oli, niin kuin tyhjä tölkki pöydällä oli.
Hänet oltiin valittu kasvojen perusteella näytöltä. Loppu oli vain turhaa, häpeällistä ja mitätöntä.
- Osaako toi lukea? Sillähän on lehti sylissä.
- En mä tiedä. Osaatko sä lukea?
- Kai se vaan kattelee kuvia. Mitä kuvia sä kattelet siitä Iltsusta, vietkongi?
Korituoliprinsessa näytti Paulin hymyilevää kuvaa sanomalehden kannessa. Syvä hiljaisuus valtasi huoneen, ja jätti television yksin pauhaamaan seinälle.
(Hihitystä)
Toinen korva soi yhä kimeästi korituoliprinsessan kiiruhtaessa kohti kauppaa. Hän ei ollut ehtinyt juuri peiliin katsella, sillä lähtö oli ollut salamannopea, koliseva ja osittain jopa särkyneen oloinen. Sandaalitkin olivat korituoliprinsessan jaloissa eriparia.
Kaupassa oli viileää. Suomen kesässä oli hauskaa se että kaupoissa oli viileää. Korituoliprinsessa piti talvesta. Lumi oli ihmeellistä ja kaunista, haurasta ja kimaltavaa. Se oli myös katoavaa. Sen lumous hävisi kämmenellä hetkessä, ja jäljelle jäi vain muisto siitä.
Kaupan kassa vilkaisi häntä halveksuen ja ylenkatsoen. Kassarouva ei sanonut hänelle mitään, mutta oli ystävällinen ja kohtelias kaikille muille asiakkaille, jopa puhelias. Korituoliprinsessa päätti ettei hänestä koskaan tulisi kaupan kassaa, sillä hän ei sydämestään sopinut alalle.
(Hihitystä)
Valmistettuaan jääkiekkomiehille pihviaterian, korituoliprinsessa päätti siirtää kasvispuolen omalle lautaselleen. Oli äärimmäisen vaikeaa olla ja toimia siten, ettei herättäisi ärtymystä ja tunnekuohuntaa. Oli ajateltava kuin jääkiekkomies. Oli oltava jääkiekkomies, jotta asiat sujuisivat toivotulla tavalla.
Korituoliprinsessa ei koskaan itse ollut kokeillut luistelemista, mutta oli tyytynyt siitä kirjoittelemaan ja siitä unelmoimaan.
Alakerrassa vahvasti juovuksissa oleva penkkiurheilijakansakunta matki korituoliprinsessan kielen foneettisia kummallisuuksia ja eräs heistä jopa selosti jääkiekko-ottelun tapahtumia korituoliprinsessan äidinkielellä. Hän oli sangen taitava, myönnettäköön, vaikka puheessa ei ollut mitään järkeä saati sisältöä.
Pitkät lennot olivat tuottaneet tulosta.
(Naurua)
MJoo
Tässä kohtaa Paulin jo pitäisi pimputtaa ovikelloa, sillä meno muuttuu raskaammaksi.
(hihitystä)
Haluan tietää miten korituoliprinsessalle käy 😢
Samma här
On vain niin pirun kuuma ettei löydy sellaista viileää koloa jossa voisi kehitellä tarinalle jatkoa.
(Naurua)
Mjoo
Puistokin on täynnä poliisiautoja ja ambulansseja. Autojen väleissä makaa lopenuupuneita kansalaisia.
(Hirn)
Et sä voi lopettaa tarinaa tähän 😔. Nyt vain paljon jääpaloja kehiin.
Mjoo
Ehkä korituoliprinsessan kannattaisi ottaa yhteyttä johonkin kuntosaliin ja pyrkiä ikkunamainostajaksi; tiedättehän nämä naiset, jotka polkevat tyhjää ikkunan takana mainostarkoituksessa.
Pohjalta on hyvä nousta.
(Naurua)
Ehkä Pauli on siellä juoksemassa, läkähtyneenä.
Se olisi kovin paulimaista. Paitsi Pauli ei kaatuisi ambulanssien ja poliisiautojen väliin, hän auttaisi muita.
Pauli on meidän kaikkien guru.
Kun joudut pulaan, lausu, Pauli.
Ei Paulig.
(Hihitystä)
Minä haluaisin tulla korituoliprinsessan pelastamaksi.
Mjoo
Niin minäkin.
Kieltämättä ei ihan tyhjäpäisen horinaa tuo edelliseni.
(Naurua)
En uskala esittää mitään ajatuksia etten vaikuta juoneen. Olen koukussa korituoliprinsessaan.
Sulla on kyllä ihailtava ajatuksenjuoksu. Paljon piilomerkityksiä. Pitää ihan ajatuksen kanssa lukea. Tähän kun saisi vielä sellaisen tyylitellyn animaation taustalle.
Mjoo
Se on ihan oikein ettei lusikka ui jokaisessa sopassa, vaan käy omassa suussa ja lautasella edessään.
Joo siis korituoliprinsessan näkökulmat ovat hieman hakusessa. Mua ei henkilökohtaisesti tyydytä kirjoittajana noin kuivakka ja ekstrovertti mirri.
Keskustelin äsken samasta asiasta Paulin kanssa, ja hän otti täysin samanlaisen kannan kuin sinä: Me emme puutu.
Ukkonen näemmä nousee.
(Hihitystä)
Ekstroveertti. Minusta hän vaikuttaa enemmän introvertiltä. Ää, mutta nyt suljen suuni. Ja seuraan jännityksellä miten tarina etenee.
Mjoo
Se oli vitsi.
Huomasitko?
(Naurua)
Tuo ukkonen näemmä meni Porvooseen.
Eli ei tässä mitään hätää tai kiirettä siis ole.
(Hihitystä)
Pelastiko Pauli korituoliprinsessan poliiseilta?
Ihmettelinkin jo että olenko katsonut hahmoa täysin väärästä perspektiivistä 😂
Oletko koskaan julkaissut mitään?
Onko ssellaisiakin olemassa? Joka päivä oppii jotain uutta.
Onko korituoliprinsessa pakolainen, vai miksei hän puhu? Ujouttaan?