Palavat siivet

Talon olivat täyttäneet yöperhoset.
Perhoset räpistelivät lampunvarjostimissa ja rispaantuneissa verhoissa.
Ne suuntivat kohti talon ainoaa valoa. Leijailivat edestakaisin kuin juhlista juopuneina. Lensivätkö ne sokeina?

Kuljin käytävää pitkin valkeassa yöpaidassa, joka kahisi jokaisella askeleella. Sammuneet öljylamput loivat vaitonaisia varjoja nurkkauksiin ja lattia tuntui paljaan jalan alla kylmemmältä kuin koskaan lokakuussa.

Tunsin aivan samoin kuin nuori epävarma nuorallatanssija
ensimmäisenä iltanaan.

Täydessä teltassa yleisön odottaessa.
Se oli onnistuminen tai putoaminen.

En ollut talossa yksin. Vihreän salin pöydälle oli tuotu maljakko
täynnä verenpunaisia ruusuja.
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

"Palavat siivet"

Siivet viittavat toiveisiin, haveisiin, vapauteen tai jonnekkin lähtemiseen. Tuli on ihmisen elämän kannalta välttämätön. Se tarjoaa lämpöä ja suojaa, sekä lähteen ruokaan ja juomaan. Se on myös tuhoisa elementti. Otsikko viittaa joko uudesti syntymiseen tai menetettyihin haaveisiin.

"Talon olivat täyttäneet yöperhoset.
Perhoset räpistelivät lampunvarjostimissa ja rispaantuneissa verhoissa. "

Yöperhoset ovat perhosia, mutta niitä ei yleensä pidetä yhtä miellyttävinä olentoina kuin päivärehosia. Talo on täynnä niitä. Ei ilmeisesti mieleisiä. Onnettomia olentoja selvästikkin, kun räpistelevät varjoissa ja rispaantuneen ympärillä.

"Ne suuntivat kohti talon ainoaa valoa. Leijailivat edestakaisin kuin juhlista juopuneina. Lensivätkö ne sokeina?"

Selvästikkin nuo olennot kuitenkin pyrkivät jotain kohti, mutta eivät löydä sitä koska ovat sokeita. Jotakin ne ovat kuitenkin juhlineet, mutta ovat ne juuri kadoksissa sen vuoksi? Viittaa siis rappioon, jota olennot eivät eivät itse tajua.

"Kuljin käytävää pitkin valkeassa yöpaidassa, joka kahisi jokaisella askeleella. Sammuneet öljylamput loivat vaitonaisia varjoja nurkkauksiin ja lattia tuntui paljaan jalan alla kylmemmältä kuin koskaan lokakuussa."

Kertoja selvästi kuuluu kuvaan, sillä hänellä on päällään ei paita vaan yöpaita. Hän kuitenkin erottuu selvästi ympäristöstään. Valkoinen väri viittaa puhtauteen. Tämän kantaja ei ole siis vajonnut samaan rappioon kuin nuo olennot. Kertoja on selvästi valppaana kun kiinnittää huomiota jokaiseen askeleeseen. Hän odottaa jotain, mutta tuntee suunnatonta epävarmuutta. Häntä kylmää

"Tunsin aivan samoin kuin nuori epävarma nuorallatanssija
ensimmäisenä iltanaan.

Täydessä teltassa yleisön odottaessa.
Se oli onnistuminen tai putoaminen."

Jotain uutta tulossa, ensi-ilta. Paljon toiveita ja pelkoja. Kaikki voi joko mennä täydellisesti ja yleisö puhkeaa suosionosoituksiin, tai sitten häpeä kaikkien edessä epäonnistumisesta.

"En ollut talossa yksin. Vihreän salin pöydälle oli tuotu maljakko
täynnä verenpunaisia ruusuja."

Kertoja huomaa että joku on hänen kanssaan. Punaiset ruusut viittaavat rakkauteen. Toisaalta ne ovat verenpunaisia... Voimakkaita tunteita kuitenkin. Joku ajattelee häntä, mutta millä mielellä? Se joku ei kuitenkaan ole yksi noista surkeista olennoista, sillä perhoset eivät tuo kukkia. Kertoja ei kuitenkaan tunnu tietävän kuka tämä henkilö on.

Äänestä
  • Aloittaja

    No se oli kyllä hardcore-analyysi. Mikä kriitikko sinusta on tullut?

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    No se oli kyllä hardcore-analyysi. Mikä kriitikko sinusta on tullut?

    Tykkään runoista, vaikka olenkin surkea runonkirjoittaja.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Partakaveri kirjoitti:

    Tykkään runoista, vaikka olenkin surkea runonkirjoittaja.

    Ettet vaan ole lehtikriitikko?

    Äänestä

  • Partakaveri kirjoitti:

    Tykkään runoista, vaikka olenkin surkea runonkirjoittaja.

    Ei riitä taidot. Runous vaan kiehtoo kun se tulee jostain alitajunnasta. Sen kautta pystyy ilmaisemaan ajatuksia ihan omalla tasolla.

    En osaa ilmaista ajatuksiani hienosti, joten töksäytä, että mulla on ollut ikävä sinua.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Partakaveri kirjoitti:

    Ei riitä taidot. Runous vaan kiehtoo kun se tulee jostain alitajunnasta. Sen kautta pystyy ilmaisemaan ajatuksia ihan omalla tasolla.

    En osaa ilmaista ajatuksiani hienosti, joten töksäytä, että mulla on ollut ikävä sinua.

    Runot ja kirjallisuus ovat rikkaus kaikissa muodoissaan.

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Runot ja kirjallisuus ovat rikkaus kaikissa muodoissaan.

    Minä vaan olen aina ollut huono kummassakin. Kirjoitin B:n äikän yo kirjoituksissa :D. Haluja kyllä olisi. Monesti olen alkanut kynäilemään jotakin, mutta sitten alkaa ketuttamaan kun lopputulos ei ole sitä mitä haluaisi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Partakaveri kirjoitti:

    Minä vaan olen aina ollut huono kummassakin. Kirjoitin B:n äikän yo kirjoituksissa :D. Haluja kyllä olisi. Monesti olen alkanut kynäilemään jotakin, mutta sitten alkaa ketuttamaan kun lopputulos ei ole sitä mitä haluaisi.

    Eihän sitä keskeneräistä voi arvostella, että kirjota loppuun ennen kuin itseäsikään kriitikoit.

    Sun pään sisältä ei kirjoita muut kuin sinä. Jos et kirjoita, kukaan ei saa tietää siitä maailmasta mitään ja se on pois jokaiselta lukijalta. Aattelepa sitä ite. :)

    1Äänestä

    Mistä tiedät ettei siellä minun päässä asu Pertti, joka minulta salaa tänne kirjoittaa?

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Eihän sitä keskeneräistä voi arvostella, että kirjota loppuun ennen kuin itseäsikään kriitikoit.

    Sun pään sisältä ei kirjoita muut kuin sinä. Jos et kirjoita, kukaan ei saa tietää siitä maailmasta mitään ja se on pois jokaiselta lukijalta. Aattelepa sitä ite. :)

    En voinut vastustaa kiusausta 😋. Kiva kun oot siinä.

    Äänestä

Mun vuoro...

Linnut taivaan.

Näet kauniin pellon valkoisenaan untuvaisia voikukan höytyviä. Hento tuuli niitä leijuttaa ikkunan ohi. Rintaa painaa paine, joka ei hellitä edes luonnon kauneuden keskellä.

Metsässä kukkuu käki. Se ei välitä maaiman murheista, vaan käy soidintaan aina ennen juhannusta. Senkään innokkuus ei vie hartioilla painavaa taakkaa pois.

Pääskyset, nuo taivaan taiturit lentää ja sirkuttaa niin, että takaraivossa soi. Silti nekään ei saa hymyä nousemaan.

Yö tulee. Silmät on uskallettava laittaa kiinni. Ne linnut tulee taas. Mustat linnut jotka käy päälle ja raakkuu. Tokittavat korvia ja silmiäsi. Heräät ja on aamu. Heräsit taas tähän kauniiseen maaimaan, vain elääksesi painajaisen taas uudestaan.

Huomenta huominen, terve taas taivaanlinnut!

Äänestä
  • Aloittaja

    Eikö se vain helpota kun sanoittaa?

    Sitähän miekii..

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Eikö se vain helpota kun sanoittaa?

    Sitähän miekii..

    No jaa..

    Vois ehkä yrittää toiste uusiks vielä... 😊

    Kyllä jotain pitää puskee läpi. Mä oon nyt väkrännyt puuliiteriä ja sjanut motskarilla. Sinne on karannut osa ketutusta. 😀
    Uskaltaisitko sää moottoripyöräkyytiin? Kuule sielukin tuulettuu! 😬👌

    Äänestä

  • Aloittaja

    Disse kirjoitti:

    No jaa..

    Vois ehkä yrittää toiste uusiks vielä... 😊

    Kyllä jotain pitää puskee läpi. Mä oon nyt väkrännyt puuliiteriä ja sjanut motskarilla. Sinne on karannut osa ketutusta. 😀
    Uskaltaisitko sää moottoripyöräkyytiin? Kuule sielukin tuulettuu! 😬👌

    Musta tuntuu, että oot jo aika hyvissä fiiliksissä? :D

    Oot tehnykin vaikka mitä, energiat menee oikeisiin kohteisiin, hyvä *taputtaa olalle*

    Eh..en ikinä uskaltais motskarin kyytiin, no way, putoaisin heti kyydistä niinku eno venneestä, ainakii huutasin kurkku suorana :D Uskon, että tuulettuu liiankin kanssa *naurahdus*

    Eli haluisit kokeilla! 😂

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

misspönttöuuni kirjoitti:

Talon olivat täyttäneet yöperhoset.
Perhoset räpistelivät lampunvarjostimissa ja rispaantuneissa verhoissa.
Ne suuntivat kohti talon ainoaa valoa. Leijailivat edestakaisin kuin juhlista juopuneina. Lensivätkö ne sokeina?

Kuljin käytävää pitkin valkeassa yöpaidassa, joka kahisi jokaisella askeleella. Sammuneet öljylamput loivat vaitonaisia varjoja nurkkauksiin ja lattia tuntui paljaan jalan alla kylmemmältä kuin koskaan lokakuussa.

Tunsin aivan samoin kuin nuori epävarma nuorallatanssija
ensimmäisenä iltanaan.

Täydessä teltassa yleisön odottaessa.
Se oli onnistuminen tai putoaminen.

En ollut talossa yksin. Vihreän salin pöydälle oli tuotu maljakko
täynnä verenpunaisia ruusuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu