Elämä on onnetonta

Anonyymi

Ei kukaan voi olla yksin onnellinen. Kaikki tarvitsevat kumppanin vierelleen jonka kanssa vietetään viikonloppua. Yksin kaikki on turhaa.

30

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En tarvitse kumppania, mutta jonkinlaista juttuseuraa kyllä. Vähintään netissä. Niin olen pärjännyt jo kauan. Tosin olen ihminen joka viihtyy ehkä epänormaalin paljon yksin.

      • Anonyymi

        Samma här introvertti mikä introvertti. En esimerkiksi tunne tältä paikkakunnalta läheisesti kerään. En kärsi pahemmin tilanteesta. Minulta on aina kysytty, miksi olen niin hiljaa tai en soittele heille. Kerron vain totuuden viihdyn hyvin yksinkin. He eivät tunnu ymmärtävän minua.
        Kyllä sitä välillä olisi kiva pajattaa toisen ihmisen kanssa kasvokkain, sen minkä hölötän yksikseni.


    • Anonyymi

      Ihminen voi tarvita sitä, mutta voi olla onnellinen ilmankin. Onneen riittää aivan arkiset, pienet, mukavat, lämpimiltä tuntuvat asiat. Ruoka ja viini, kirja, elokuva, liikunta, puhtaat lakanat, sauna. Toisen ihoa kaipaa joskus paljon, mutta itsensä on hyvä viimeistään aikuisena oppia tekemään onnelliseksi ja tyytyväiseksi.

    • Anonyymi

      Ei onnellisuuteen tarvita toista ihmistä. Olin tänäänkin niin onnellinen etten onnellisuudeltani pystynyt syömään.
      Onneks nuo onnenpuuskat on hetkellisiä ja sitten eletään taas harmoniassa normaali arkea ja ruokakin maistuu.
      Siinäs näette, Liika onnellisuuskaan ei ole hyvästä.

      • Anonyymi

        Oletko ihminen jolla ei oikeasti ole ketään jolle puhua, ei edes työkavereita? Koska muuten et voi varmuudella sanoa ettei tarvita ketään. Yleensä ne jotka sanoo olevansa onnellisia yksin niin niillä on silti vanhemmat tai joku ystävä.


      • Anonyymi

        No onhan mulla totta helkkarissa nyt ystäviä. Eilen kavereitten kans oli hauska ilta. Mut en tarvi elämääni ketään jakamaan sänkyä, kotia tai muutakaan. Ihan olen onnellinen itsekseni.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko ihminen jolla ei oikeasti ole ketään jolle puhua, ei edes työkavereita? Koska muuten et voi varmuudella sanoa ettei tarvita ketään. Yleensä ne jotka sanoo olevansa onnellisia yksin niin niillä on silti vanhemmat tai joku ystävä.

        Kyllä sen huomaa, kun on tarpeeksi monta vuotta yksin, niin sitä ei enää kaipaa naista, kun on tottunut yksinäisyyteen.
        Huomaa myös, ettei osaa enää naisen kanssa keskustella tai olla, jos jossakin harvinaisessa tilanteessa on samassa paikassa, jossa on naisia.
        Sitä ei uskalla avata suuta, kun ei tiedä mistä puhuisi.

        Sama se on miestenkin kanssa, jos on jossain, jossa miehiä on, niin ei keksi mitään puhumista, kun on ollut niin kauan yksin.
        Sitä vaan kuuntelee, kun muut puhuu ja jotain lyhyesti vastaa, jos joku jotain kysyy.

        Siksipä parisuhteestakaan ei voi mitään tulla, kun eihän nainen huoli tuppisuuta.

        t. ätmi toteaa

        t. Ätmi toteaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No onhan mulla totta helkkarissa nyt ystäviä. Eilen kavereitten kans oli hauska ilta. Mut en tarvi elämääni ketään jakamaan sänkyä, kotia tai muutakaan. Ihan olen onnellinen itsekseni.

        "Ei onnellisuuteen tarvita toista ihmistä."

        Niin tarkoitit ettei kumppania tarvita, mutta jotain läheisiä tai ystäviä kyllä.


    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä. Joskus aikoinaan kun olin ihan rikki parisuhteen kariuduttua, olin onnellinen kun olin yksin ja opin jotenkin selviämään. Ennen sitä yksinäisyys on ollut pelkkä taakka ja myös sen jälkeen. Tasapainoinen ihminen kaipaa toista ihmistä vierelleen - rikkinäinen voi saada onnen omasta pärjäämisestään.

      • Anonyymi

        Eipäs kun rikkinäinen ihminen tarvitsee toisen ihmisen tekemään itsensä kokonaiseksi. Tällaiset ihmiset menevät suhteesta toiseen, niille tulee hätä löytää uusi kun edellinen suhde kariutuu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipäs kun rikkinäinen ihminen tarvitsee toisen ihmisen tekemään itsensä kokonaiseksi. Tällaiset ihmiset menevät suhteesta toiseen, niille tulee hätä löytää uusi kun edellinen suhde kariutuu.

        Onnellisuudesta oli kuitenkin kyse. Ei kai hätä tai sen loppuminen tee ihmistä onnelliseksi?


      • Tuohonpa pitää sen verran huomauttaa että kyllä se on rikkinäinen joka ei ole onnellinen oikein missään tilanteessa, ehjä taas pärjää tilanteesta riippumatta eikä murehdi turhia. Sehän siinä onkin surullista että juuri rikkinäisimmät hanakimmin hakevat seuraa ja rikkovat sitten vain lisää toisiaan itsekkäissä parisuhdehaaveissaan pehtaroidessaan.

        Luulen että esim. jossain seuranhakupalveluissa ainakin 9 ihmistä kymmenestä on rikkinäisiä eikä ne useinkaan niistä löydä semmoista joka niitä kykenisi korjaamaan, silti ne aina vaan sinnikkäästi jatkaa hakuaan.


    • Anonyymi

      Moni varmasti on onnellisempi vaikka koiran kanssa kuin toisen ihmisen. Ei onnellisuus ole mitenkään sidottu yhteen asiaan, mutta moni ei saa mitään tehtyä onnellisuutensa eteen.

    • Anonyymi

      Niin on, taas juon yksin alkoholijuomia omassa kerrostaloyksiössäni ja vänkään.

      KilttiMies89

    • Anonyymi

      Onnettomana olen lihonut 15 kg.

      • Anonyymi

        Minä taas laihtunut saman verran :)


      • Anonyymi

        Toiset masentuneena menettää ruokahalunsa kokonaan ja kuihtuu pois kuin kukka joka ei saa vettä. Toiset taas alkaa lohtusyömään ja lihovat hirveiksi läskeiksi.

        KilttiMies89


      • Anonyymi

        Haluun voita, sanoi näkkileipä.


      • Anonyymi

        No voi voi, sanoi voi ja käveli pois.


    • Anonyymi

      Vain pillua saanut mies on onnellinen. Jos ei saa niin miehet on onnettomia.
      Ätmit eivät varmasti ole onnellisia vaikka ehkä joku juttu tai harrastus tekee elämästä parempaa mutta onnellinen voi olla vain jos saa rakkautta naiselta.

      • Anonyymi

        Eiköhän ne naiset aiheuta enemmänkin surua ja harmia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän ne naiset aiheuta enemmänkin surua ja harmia.

        Ehkä se pillun saamisesta seuraava ilo on niin lyhytaikaine että parempi vaan pysyä naisista kaukana. Kaikki haitat kuitenki ylittää hyödyt moninkertaisesti.

        KilttiMies89


      • Anonyymi

        Ätmit ja rumat miehet eivät ole pillua saaneet joten eivät tiedä millaiselta saaminen tuntuu, joten ne jotka ovat kerran saaneet, eivätkä saa enää uudelleen, niin hehän vielä onnettomampia ovat.
        Varsinkin, jos nainen on kumppani, joka pihtaa ja mies haluaisi, mutta nainenpa ei annakaan ja mielellä vaan halut kasvaa, kun tietää mitä saaminen tuntuu ja ei saakkaan.

        t. Ätmi toteaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ätmit ja rumat miehet eivät ole pillua saaneet joten eivät tiedä millaiselta saaminen tuntuu, joten ne jotka ovat kerran saaneet, eivätkä saa enää uudelleen, niin hehän vielä onnettomampia ovat.
        Varsinkin, jos nainen on kumppani, joka pihtaa ja mies haluaisi, mutta nainenpa ei annakaan ja mielellä vaan halut kasvaa, kun tietää mitä saaminen tuntuu ja ei saakkaan.

        t. Ätmi toteaa

        Kyllä siihen panemiseenkin aika äkkiä kyllästyy, että parempi vaan jollei saa jatkuvasti.


    • Anonyymi

      Ei tässä ole mitään ongelmia olla onnellinen yksin. On ollut suhteita ja naimisissakin olen olut. Olen 40 ja päättänyt olla opun elämääni yksin onnellisena. Eron jäkeen en ole naisten perään haikailut ja siitä on 4 vuotta nekö ole yhtäkään naista tavannut missään koska ei kiinnosta. Yhtäkään naista en huoli elämääni enään.

      Mitä seksin tulee niin se on jo koettu monta kertaa ja käsi ajaa saman asian.

      Ystäviä on yksi pariskunta koska en . Kaipaa ystäviäkään eikä olla juurikaan tekemisissä. Äitini on elossa ja asuu 200km päässä mutta harvoin ollaan tekemisissä tai jutellaan puhelimessakaan.

      Onnellisempi en voisi olla. Juhanus on mulle perus viikonloppu. Alkoholia en käytä yhtään. Saunon ja katon elokuvia ja pelailen ja nautin maaseudun hiljaisuudesta onnellisena.

    • Vaatiminen onnettomaksi tekee eikä elämä , elämä on ihan parasta jokainen hetki

    • Joo, joo, joo.....Sitähän tässä on yritetty ettiä, mutta minkäs tiet kun tytöt ovat runkkareita.....Ei seura kelpaa.

      • Anonyymi

        Tytöt runkkaavat mieluummin kuin ovat setämiehen runkkupatjana.


    • Elämä on hyvää. Nautitaan siitä.

    • Anonyymi

      Kuten täällä on moni jo sanonut, kaikki eivät tarvitse kumppania. Itse varmaan tulisin hulluksi jos pitäisi nukkua jonkun kanssa samassa sängyssä tai edes huoneessa joka yö. Tarvitsen todella paljon omaa rauhaa ja vain hieman sosiaalista kanssakäymistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      87
      1400
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      997
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      374
      834
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      153
      804
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      717
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      611
    Aihe