hakkaamme ja syyttelemme toisiamme

Mullla on takana rikkonainen lapsuus, vanhemmat eronneet, useita liittoja ja lapsia sen jälkeen. Äidin isä hakkasi tämän monta kertaa tohjoksi, hänestä tuli myös läpsäyttelijä ja korvista repijä. Olen pienestä saakka tuntenut itseni ulkopuoliseksi, minua ja siskoa riepoteltiin viikonloppulapsina jatkuvasti tilantteesta ja kaupungista toiseen. Nyt sisko pysyvästi psyykkisesti sairas ja minä... lähdin jo varhain kotoa etsimään omaa elämää. Aikuisena minusta on tullut yhtäaikaa toisaalta aggressiivinen nainen jolla on yhteiskunnallisia mielipiteitä, toisaalta todella epävarma, hermostunut ja ujo.
Olen seurustellut kaksi vuotta, pari kuukautta olemme asuneet yhdessä. MIehellä on ahdistusta edellisestä suhteesta ja kiihkeän, kriittisen ihmisen maine. Rakastamme toisiamme, mutta olemme epätoivoisia ja tappelemme ja hakkaamme toisiamme kuin siat.
MInusta meillä molemmilla on ongelma, ja siitä pitäisi päästä eteenpäin. Älä jää katsomaan miehesi öykkäröintiä, ohjaa hänet AA han tai anna hänelle muuta ajateltavaa? Jos ei auta lähde ihmeessä.
En tiedä mitä itse tekisin. Mies huitoi tänään minua tuolilla, tuntuu että yhdessä eläminen tekee meidät hulluiksi. Yritän kuitenkin tehdä kaikkeni onnemme eteen, sillä en usko että uusi mies tekisi minut onnelliseksi.
2458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tehän taidatte kohta tappaa toisenne ihan vahingossa vaan, hui :/

Äänestä
  • Mulla oli viime syksynä mies joka löi, halusin suojeluvaistoni takia olla tämän miehen kanssa taas. Lyöjät on sielultaan pieniä lapsia, jotka itkee apua. Joskus on vain lähdettävä, maailmassa on enemmän niitä jotka ei lyö ja moni ihminen voi tehdä onnelliseksi.
    Kokemusta on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


blue kirjoitti:

Mullla on takana rikkonainen lapsuus, vanhemmat eronneet, useita liittoja ja lapsia sen jälkeen. Äidin isä hakkasi tämän monta kertaa tohjoksi, hänestä tuli myös läpsäyttelijä ja korvista repijä. Olen pienestä saakka tuntenut itseni ulkopuoliseksi, minua ja siskoa riepoteltiin viikonloppulapsina jatkuvasti tilantteesta ja kaupungista toiseen. Nyt sisko pysyvästi psyykkisesti sairas ja minä... lähdin jo varhain kotoa etsimään omaa elämää. Aikuisena minusta on tullut yhtäaikaa toisaalta aggressiivinen nainen jolla on yhteiskunnallisia mielipiteitä, toisaalta todella epävarma, hermostunut ja ujo.
Olen seurustellut kaksi vuotta, pari kuukautta olemme asuneet yhdessä. MIehellä on ahdistusta edellisestä suhteesta ja kiihkeän, kriittisen ihmisen maine. Rakastamme toisiamme, mutta olemme epätoivoisia ja tappelemme ja hakkaamme toisiamme kuin siat.
MInusta meillä molemmilla on ongelma, ja siitä pitäisi päästä eteenpäin. Älä jää katsomaan miehesi öykkäröintiä, ohjaa hänet AA han tai anna hänelle muuta ajateltavaa? Jos ei auta lähde ihmeessä.
En tiedä mitä itse tekisin. Mies huitoi tänään minua tuolilla, tuntuu että yhdessä eläminen tekee meidät hulluiksi. Yritän kuitenkin tehdä kaikkeni onnemme eteen, sillä en usko että uusi mies tekisi minut onnelliseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu