Keskustan kannattajien epäileväisyys uuden hallituksen linjauksia kohtaan

Anonyymi

kertoo äänestäjien hämmennyksestä hallituskumppaneiden vaihdoksen jälkeen.
Keskustan kannattajat ovat selvästi hallituskumppaneiden Sdp:n, vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajia kriittisempiä uutta hallitusta kohtaan. Kaikilla politiikan lohkoilla keskustalaiset ovat muiden hallituspuolueiden kannattajia taipuvaisempia ajattelemaan, että uuden hallituksen linjaukset vievät asioita väärään suuntaan.

Näin siitä huolimatta, että keskustapoliitikot ovat julkisuudessa kehuneet saaneensa hallitusneuvotteluissa kaikki tavoitteensa läpi.
on ymmärrettävää, että äänestäjät ja kannattajat ovat ”vähän hämmentyneitä”, kun hallituskumppanit ovat juuri vaihtuneet.
Kentällä on odottava tunnelma. Ihmiset miettivät, millaista politiikkaa uusi hallitus tekee.
Demareiden, vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajilla voi vielä olla yliviritetyt odotukset hallitukselle.
Kyse on osin kuherruskuukaudesta. Meidän kannattajat ovat realistisempia. He tietävät hallituspolitiikan realiteetit. Omia tavoitteita voi ajaa, mutta kaikkea ei voi saada, sanoi keskusta poliitikko.

Vpoipi olla että hallitus jatkaa, ja voipi olla ettei jatka pitkäänkään. Varmaan se paljolti kiinni vihreistä ja vasureista, mitä alkaa tuomaan alttarille, jota ei voi normaalimpi kansalainen hyväksyä.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kepun kannattajien kriittisyys uuteen hallituspohjaan ja hallituksen ohjelmaan on helppo ymmärtää puolueen johdon ja ministereiden edellisellä nelivuotiskaudella esittämien argumenttien jälkeen. Sama kriittisyys voi toistua päinvastaisista syistä myös neljän vuoden päästä, mikäli kepu on silloinkin hallituksessa kumppaneinaan sillä kertaa kokoomus ja/tai persut.

      Tässä asiasta nykytilanteessa enemmän:

      https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006144988.html

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2773
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2360
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2130
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1914
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1757
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1756
    7. 124
      1722
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1706
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1491
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe